Koposen Reggiana raivasi tiensä jatkoon FIBA Europe Cupissa – Valtoselle 30 pistettä Saksassa

25.3.2021 09:06 FIBA Europe Cupissa pelataan tällä viikolla 16 parhaan joukkueen kesken pelattavat pudotuspelilohkot. Petteri Koposen Reggiana selvitti tieltään ensimmäisen esteen ennen kauden päättävää Final Four –turnausta voittamalla romanialaisen Sibiun. Elias Valtonen oli taas hurjana Saksassa ja Erik Murphy merkkautti tupla-tuplan Japanissa.

Petteri Koponen jatkaa FIBA Europe Cupin voiton jahtia. (Kuva: Ville Tuominen)

FIBA Europe Cupin top 16 pelataan neljässä neljän joukkueen lohkossa pudotuspelimenetelmällä. Reggiana eteni kahdeksan parhaan joukkoon voittamalla Sibiun 65-61 (30-34). Koponen tilastoi ottelussa kolme pistettä, viisi levypalloa, neljä syöttöä ja riiston. Puolivälierässä Reggiana kohtaa toisen romanialaisjoukkue Oradean. Tuon ottelun voittaja etenee huhtikuussa pelattavaan Final Four -lopputurnaukseen.

- Kiva päästä pitkästä aikaa voiton makuun. Ollut aikamoinen sirkus päällä. Meiltä on vaihtunut pelaajia sekä valmentaja, ja nyt uuden valmentajan kanssa olemme treenanneet vähän alle viikon. Aika hakemista on vielä, mutta askel lähempänä joukkueen tavoitetta eli Final Fouria. Torstaina sitten toinen voitto vielä, Koponen pohdiskeli ottelun jälkeen.
Ottelutilastot

Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

Mestarien liigassa Teneriffa tarrasi tiukasti kiinni jatkopaikkaan voitettuaan Igokean 80-75 (34-35). Salin heitti ottelussa yhdeksän pistettä sekä sai yhdet merkinnät levypallo-, syöttö- ja riistosarakkeeseen. Emir Sulejmanovic merkkautti kolme pistettä ja kolme levypalloa. Teneriffalla on nyt kolme voittoa ja yksi tappio.
Ottelutilastot

Mestarien liigassa valittiin myös ehdokkaat kilpailun parhaaksi puolustajaksi. Salin sai myös ääniä valmentajien ja kanssapelaajien tekemässä äänestyksessä, mutta äänimäärä ei riittänyt viiden finalistin joukkoon.

Alexander Madsen ei ollut VEF Riian kokoonpanossa, kun latvialaisjoukkue hävisi San Pablo Burgosille 45-67 (26-35). VEF Riika on hävinnyt kaikki neljä otteluaan.
Ottelutilastot

Lassi Tuovin valmentama Strasbourg otti selkä seinää vasten komean voiton kaataessaan AEK:n 91-73 (52-45). Voitto oli samalla Strasbourgille jatkolohkon ensimmäinen ja se piti jatkohaaveensa elossa. Selvä voitto oli myös sikäli tärkeä, että jos Strasbourg ja AEK ovat tasapisteissä lohkon päätteeksi, nousee Strasbourg keskinäisessä vertailussa ateenalaisten ohi.

- Erittäin iloinen. Meillä oli takana vaikea viikko, kun viime viikolla pelasimme Ateenassa ja sen jälkeen meillä oli Tour de France ympäri Ranskaa. Meillä on ollut pieniä loukkaantumisia, mutta oli hienoa saada kaikki mukaan tähän peliin, sillä olimme selkä seinää vasten. Pelaajat osoittivat olevansa valmiita taistelemaan tänään ja pitämään toiveemme elossa. Jos katsotaan kollektiivisesti koko joukkuetta, niin mielestäni tämä oli paras pelimme tällä kaudella, Tuovi hehkutti ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa.
Ottelutilastot

Saksan ProA:ssa Elias Valtonen oli pitelemätön, kun hän kirjautti 30 pisteen ja 11 levypallon tupla-tuplan Tigers Tübingenin voittaessa Gladiators Trierin 75-63 (45-34). Valtosen tilastoihin kirjattiin myös syöttö, neljä torjuntaa, ja kaksi riistoa. Hänen teholukunsa oli hurja 42. Daniel Janssonin ja Hussain Dassoukin valmentama Tigers on Saksan ProA:ssa sijalla 13.
Ottelutilastot

Japanin B2-liigassa Erik Murphy pääsi juhlimaan niukkaa 88-86 (39-40)-voittoa Sendai 89ersistä. Murphy loisti 14 pisteen, 14 levypallon, kolmen syötön, riiston ja torjunnan tilastoilla.
Ottelutilastot

Itävallan liigassa Anton Mirolybovin ja Aleksi Koskisen valmentama Swans Gmunden päätti runkosarjan komeasti voittamalla kärkiottelussa Kapfenberg Bullsin 82-70 (37-35). Daniel Dolenc tilastoi yhdeksän pistettä, neljä levypalloa ja kaksi syöttöä. Swans oli jo aiemmin varmistanut runkosarjan voiton.
Ottelutilastot

Ranskan NM1:ssä Marius van Andringan Lorient otti selvän 108-87 (52-46)-voiton Vanvesista. Van Andringa heitti ottelussa kolme pistettä. Lorient on sarjassa seitsemäntenä.
Ottelutilastot

 
9.2.2023 09:10 Suomalaiset ulkomailla

Teneriffa ja Bonn kiinni jatkopaikassa Mestarien liigassa – Maxhuni ja Palmi tulikuumina

Mestarien liigassa Sasu Salinin Teneriffa ja Tuomas Iisalon Bonn ottivat tukevat otteet jatkopaikoista. Edon Maxhunin 28 pisteen iltapuhde ja Topias Palmin 22 pistettä eivät sen sijaan riittäneet voittoihin FIBA Europe Cupissa.

2.2.2023 09:59 Suomalaiset ulkomailla

Susijengin pelaajille kovia pisteitä, hienoja voittoja ja kirveleviä tappiota eurokentillä

Susijengin pelaajat olivat vahvassa iskussa viikon peleissä Mestarien liigassa, FIBA Europe Cupissa ja kansallisissa sarjoissa. Topias Palmi ja Remu Raitanen rikkoivat 20 pisteen rajapyykin ja muutkin tositoimissa olleet pääsivät kymmenen paremmalle puolelle.

26.1.2023 09:47 Suomalaiset ulkomailla

Mestarien liigassa alkoi jatkolohkovaihe – Maxhuni ja Palmi tehokkaina FIBA Europe Cupissa

Mestarien liigassa saatiin 16 parhaan joukkueen kesken pelattava jatkolohkovaihe käyntiin ja FIBA Europe Cupissa Edon Maxhuni piti Merlins Crailsheimin kiinni jatkopaikassa, kun taas Craiovan jatkohaaveet menivät Topias Palmin vahvasta pelistä huolimatta.

12.1.2023 09:17 Suomalaiset ulkomailla

Alexander Madsenin AEK raivasi tiensä jatkoon Mestarien liigassa

Alexander Madsenin edustama AEK selvitti tiensä Mestarien liigan 16 parhaan jatkolohkovaiheeseen peitottuaan turkkilaisen Bursan toistamiseen. Ilon aiheisiin kuului myös Ilari Seppälän paluu pelikentille.

22.12.2022 08:25 Suomalaiset ulkomailla

Alexander Madsenin AEK hurjan nousun jälkeen jatkoon Mestarien liigassa

Alexander Madsenin edustama AEK Ateena nousi jatkoon Mestarien liigan lohkovaiheesta. Sasu Salinin Teneriffa sen sijaan varmisti lohkovoiton.

15.12.2022 07:21 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhuni näpäytti entistä seuraansa – taikoi Merlinsille voiton loppuminuuteilla

Edon Maxhuni otti Merlins Crailsheimin reppuselkäänsä ja kantoi joukkueen voittoon entistä seuraansa Heroes Den Boschia vastaan FIBA Europe Cupin jatkolohkovaiheen avausottelussa. Mestarien liigassa Sasu Salinin Teneriffa varmisti lohkovoiton.

1.12.2022 09:09 Suomalaiset ulkomailla

FIBA Europe Cupissa alkulohkovaihe päätökseen – Maxhunin, Palmin ja Hopkinsin joukkueet jatkoon

FIBA Europe Cupissa saatiin alkulohkovaiheet päätökseen ja suomalaispelaajista Shawn Hopkinsin, Topias Palmin ja Edon Maxhunin kamppailut jatkuvat jatkopeleissä. Mestarien liigassa Sasu Salinin Teneriffa on lähellä lohkovoittoa.

24.11.2022 07:37 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhuni juhli FIBA Europe Cupin suomalaiskohtaamisessa – ”Iso voitto meille”

Edon Maxhuni pääsi makselemaan Topias Palmille ja Shawn Hopkinsille kalavelkoja, kun Merlins Crailsheim haki tärkeän voiton Craiovasta FIBA Europe Cupissa. Myös Mestarien liigassa nähtiin suomalaisten kohtaaminen.

3.11.2022 09:03 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin loisti taas Mestarien liigassa - Hopkinsin ja Palmin Craiova varmisti jatkopaikan

Suomalaispelaajat ja valmentajat pääsivät juhlimaan voittoja eurokentillä. Susijengin tuore kapteeni Sasu Salin jatkoi kuumaa virettään Mestarien liigassa, Shawn Hopkinsin sekä Topias Palmin Craiova jatkaa puhtaalla pelillä ja Edon Maxhunin Merlins Crailsheim otti tärkeän voiton FIBA Europe Cupissa.

27.10.2022 09:41 Suomalaiset ulkomailla

Susijengiläiset voittoisia FIBA Europe Cupissa

Viikolla pelattiin taas europelejä ja Elias Valtosen Manresa jatkaa puhtaalla pelillä Mestarien liigassa. Shawn Hopkinsin ja Topias Palmin Craiovan tappiotili on koskematon FIBA Europe Cupissa ja Edon Maxhunin Merlins otti tärkeän avausvoiton.

Näytä lisää vastaavia