10.2.2019 09:49 Espanjan ja Puolan liigoissa nähtiin lauantaina suomalaiskohtaamiset. Espanjassa Sasu Salinin Malaga voitti dramaattisesti Erik Murphyn Manresan ja Puolassa Jukka Toijalan luotsaama Trefl Sopot kaatoi Carl Lindbomin Rosa Radomin.
Sasu Salin ja Erik Murphy olivat tällä kertaa eri puolilla Espanjan liigan kohtaamisessa. (Kuva: Ville Vuorinen)
Malagan pelit ovat viime aikoina tuoneet sydämentykytyksiä kotifaneille. Edellinen kotiottelu päättyi summeriheittoon Real Madridia vastaan ja sama lopputulema oli myös Manresaa vastaan 99-97 (46-45). Ryan Toolson toi kolmen pisteen heitollaan Manresan tasoihin viisi sekuntia ennen loppua, mutta Malaga käynnisti vielä nopean hyökkäyksen ja pallo päätyi Salinin ja Mathias Lessortin käsien kautta kulmaan Kyle Wiltjerille, jonka pitkä kakkonen irtosi kädestä juuri ennen summeria ja putosi pussin pohjalle lähettäen yli 7500-päisen yleisön ekstaasiin.
Salin heitti ottelussa yhdeksän pistettä ja otti neljä levypalloa. Murphy esiintyi niin ikään edukseen 12 pisteen ja kuuden levypallon saldolla. Malaga on sarjassa neljäntenä ja Manresa kahdeksantena.
Ottelutilastot
Puolassa Toijalan Trefl Sopot otti tärkeän 97-93 (47-49)-voiton Lindbomin Rosa Radomin kustannuksella. Lindbom kuului jälleen joukkueensa parhaimmistoon 15 pisteellä, kolmella levypallolla ja syötöllä. Voitolla Sopot nousi pois jumbosijalta ollen nyt 15. ja Rosa Radom on muutaman pykälän korkeammalla sijalla 12.
Ottelutilastot
Euroliigassa Petteri Koponen ja Bayern München kokivat 68-76 (37-38)-tappion Baskonian vieraana. Koposelle kertyi reilussa 13 minuutissa seitsemän pistettä, kaksi levypalloa ja syöttö. Tappiosta huolimatta Bayern on edelleen kiinni pudotuspelipaikassa ollen seitsemäs.
Ottelutilastot
Liettuan liigassa Jamar Wilsonin Lietkabelis kaatoi Prienun kotonaan 92-74 (46-34). Wilson auttoi joukkuettaan yhdeksällä pisteellä, neljällä levypallolla ja kolmella syötöllä. Lietkabelis pitää sarjassa neljättä sijaa.
Ottelutilastot
Islannin liigassa Antti Kanervon Stjarnan haki selvän 79-58 (36-30)-voiton Tindastollin vieraana. Kanervo maalasi tilastolakanalleen 11 pistettä, kolme levypalloa ja kaksi syöttöä. Voitolla Stjarnan nousi sarjassa toiseksi.
Ottelutilastot
Saksan Bundesliigassa Tuomas Iisalon ja Vesa Vertion valmentama Crailsheim joutui tunnustamaan Würzburgin paremmakseen 87-75 (43-38)-lukemin. Tappiosta huolimatta Iisalo antoi omilleen tunnustusta.
- Olen erittäin tyytyväinen esitykseemme. Taistelimme 40 minuuttia ja annoimme kaikkemme. Ikävä kyllä se ei riittänyt tällä kertaa, mutta niin se joskus menee. Annoimme esityksellämme itsellemme mahdollisuuden voittaa, mutta menetimme lopussa liian monta kertaa pallon ja annoimme liikaa hyökkäyslevypalloja, Iisalo kommentoi Bundesliigan sivuilla.
Crailsheim on sarjassa viimeisenä.
Ottelutilastot
Ranskan ProA:ssa Lassi Tuovin luotsaama Strasbourg joutui taipumaan Limogesin vieraana 76-90 (29-49). Strasbourg on kuudentena.
Ottelutilastot
Anton Mirolybovin valmentama Racing sijoittui Luxemburgin liigan runkosarjassa viidenneksi ja ansaitsi näin paikan kuuden joukkueen ylemmässä loppusarjassa. Racing aloitti loppusarjan kotikentällään kärkijoukkue Etzellaa vastaan 76-85 (31-43)-tappiolla. Racing on ylemmässä loppusarjassa viidentenä.
Ottelutilastot
Susijengin pelaajat kokoontuvat seuraavan kerran kotimaahan helmikuussa, kun joukkue päättää MM-karsinnat kotiottelulla Ranskaa (21.2.) ja vierasottelulla Venäjää (24.2.) vastaan. Osta liput Espoo Metro Areenalla pelattavaan Ranska-otteluun >
Jo viime keväänä ensituntumaa Espanjan ACB-liigasta CB Andorran paidassa saanut Susijengin valkealaislähtöinen luottosentteri Alexander Madsen, 29, pelaa Espanjassa myös tulevalla kaudella. 208-senttisen Kouvolan Poikien kasvatin on kiinnittänyt riveihinsä ensimmäistä kertaa seuran historiassa pääsarjatasolle kohonnut Lleida CE.
Ranskan Pro A:n suomalaisjoukkueen kruunua edelliset vuodet kantanut SIG Strasbourg luottaa tulevinakin kausina sinivalkoiseen osaamiseen. Viime kaudella Le Portelin Pro A:n pudotuspeleihin johdattanut Susijengin pelinrakentaja Edon Maxhuni, 26, on solminut seuraavat kaksi kautta koskevan sopimuksen strasbourgilaisjoukkueen kanssa.
Viime kaudella Slovenian liigaa ja Adrianmeren kakkosliigaa Helios Domzalen paidassa pelannut Lapuan Kobrien kasvatti Perttu Blomgren, 22, jatkaa uraansa Balkanilla. Blomgrenin uusi seura on kovin satsauksin tulevaan kauteen lähtevä perinteikäs bosnialaisseura KK Bosna, joka tähtää kaudella niin Bosnian liigan kuin Adrianmeren kakkosliigankin mestaruuksiin.
Viime kaudella Viron suurseuran BC Kalev/Cramon kanssa Viron cupin ja kansallisen liigan mestaruudet voittanut sekä Viron-Latvian-liigan finaaliin edennyt Kotkan Peli-Karhujen kasvatti Severi Kaukiainen, 185 cm ja 26 vuotta, on solminut tulevaa kautta koskevan jatkosopimuksen tallinnalaisjoukkueen kanssa.
Susijengin avainpelaajiin vasta päättyneissä Valencian olympiakarsinnoissa kuulunut Helsingin NMKY:n kasvatti Olivier Nkamhoua, 24, edustaa Portland Trailblazersia NBA:n vuotuisessa Las Vegasin kesäliigassa. Samaan aikaan Petteri Koponen on aloittanut valmennusurakkansa San Antonio Spursissa NBA:n kesäliigassa.
Suomi-koriksen kaikkien aikojen pelaajalegendoihin lukeutuva MaSu-Basketin kasvatti Petteri Koponen, 36, on solminut 2+1-vuotisen päävalmentajasopimuksen Australian NBL-liigaa pelaavan uusiseelantilaisjoukkueen New Zealand Breakersin kanssa. Breakers on voittanut NBL:n mestaruuden neljä kertaa historian saatossa.
Viimeiset viisi vuotta yliopistokoripalloa Yhdysvaltain NCAA-liigan Tennesseessä ja Michiganissa pelannut Susijengin laitahyökkääjä ja Helsingin NMKY:n kasvatti Olivier Nkamhoua, 24, on allekirjoittanut sopimuksen Saksan Bundesliigaa ja FIBA:n Mestarien liigaa pelaavan Niners Chemnitzin kanssa. Nkamhouan sopimus sisältää NBA-pykälän.
Viime kaudella Ranskan liigaa ja FIBA Mestarien liigaa pelanneen SIG Strasbourgin valmennuksessa työskennellyt helsinkiläislähtöinen ToPoLan kasvatti Mikko Larkas, 43, valmentaa Ranskassa ensi kaudellakin. Larkas on allekirjoittanut pelikautta 2024-25 koskevan valmentajasopimuksen perinteikkään CSP Limogesin kanssa.
Viimeisen kahden kauden aikana kannuksia juniorivalmentajana Adidas Next Generation -kutsuturnauksessa ja HBA-Märskyn valmennusjohdossa ansainnut Susijengi-legenda Petteri Koponen, 36, liittyy NBA-joukkue San Antonio Spursin kesäliigajoukkueen valmennusryhmään.
Salon Vilppaassa kevään 2021 Suomen mestaruuden voittanut ja sittemmin Korisliigan kehittyneimpänä pelaajana sekä vuoden puolustuspelaajana palkittu Perttu Blomgren, 22, otti ison askeleen eteenpäin urallaan Slovenian hopeajoukkue Helios Domzalessa. Ensivaikutelma vanhan Jugoslavian alueen koripallosta maistui lapualaislähtöiselle Pertulle.