12.11.2022 10:59 Sasu Salinin aikakausi Susijengin kapteenina käynnistyi perjantai-iltana maaotteluidenkin osalta, kun EM-pronssimitalisti Saksa peittosi suomalaisvieraana Bambergissa. Tuore kapteeni on nyt selvinnyt tulikasteestaan ja kuvailee ensimmäistä kapteeniviikkoaan pehmeäksi laskuksi luottamustoimeen.
Sasu Salin ei saanut perjantai-iltana mitään ilmaiseksi. Kuvat: Ville Vuorinen / Susijengi.
Salin oli perjantaina Bambergissa merkitty mies.
Saksa piti joukkuepuolustuksellaan visusti huolta, että FIBA:n Mestareiden Liigan kaikkien aikojen kolmostykki ja Euroopan parhaimpiin kolmen pisteen heittäjiin lukeutuva malmilainen ei päässyt irti. Pelin avauspuoliskolla Salin sai yrittää pelitilanneheittoa kolmeen kertaan, koko ottelussa seitsemästi.
- Se oli ihan odotettua. Sai ihan oikeasti tapella jokaisesta heittopaikasta. Hyvän duunin tekivät, Sasu jakaa tunnustusta Gordon Herbertin valmentaman Saksan suuntana.
Pelivalmiudessa Salin arvioi Saksan olleen muutenkin pykälää edellä.
- He tulivat kovaa levypalloihin, heittivät hyvin ja olivat muutenkin meitä aggressiivisempia. Vähän oltiin mun mielestä pehmeitä ja Saksa rokotti saman tien. Ensi pelissä pitää olla valmiimpi ja jakaa palloa paremmin.
Ikimuistoiseen EM-kisakesään 2022 verrattuna Susijengi lähti karsintaikkunaan taas eri permanentilla Lauri Markkasen palattua sinivalkopaidasta NBA-kentille.
- Olihan tuossa ennen viime kesää useampi vuosi MM- ja EM-karsintoja ilman Lauria, joten aika nopeasti siihen tottuminen tuli selkärangasta. Sitten taas Alex Murphy tuli hienosti mukaan pienen tauon jälkeen ja pelasi ennakkoluulottomasti ja tehokkaasti.
Susijengin MM-karsintavahvuudesta ovat poissa myös kahteen pekkaan käsittämättömät 378 miesten maaottelua pelanneet Shawn Huff ja Petteri Koponen, jotka seurasivat ottelua Suomen kamaralta Ruudun kisastudion asiantuntijavieraina.
Salinista, 31, on kahden konkarin eläköitymisen myötä tullut kertaheitolla Susijengin ikäpresidentti ja 128 miesten maaottelullaan myös sen ylivoimaisesti kokenein pelaaja. Hän ei tahdo kuitenkaan paisutella muutoksen vaikutusta.
- Onhan tässä ollut pieniä juttuja, mihin on pitänyt totutella. On vähän kuin mun vastuulla, että me pysytään joukkueena aikataulussa ja sen lisäksi on kaikenlaista pientä, kuten joukkueen matka-asujen valintaa, Salin kuvailee pehmeää laskuaan kapteenin arkeen.
- Muuten olen saanut kyllä olla ihan samalla kuin ennenkin. Totta kai sitä tulee välillä mietittyä joitain juttuja, että mitä vaikkapa Shawn tai häntä ennen Hanno (Möttölä) tekivät, mutta hyvin pieni tämä muutos on tähän asti ollut.
Jotain ajan kulumisesta kertoo sekin, että Susijengin paidassa kellotti perjantai-iltana ensimmäiset arvokisakarsintaminuuttinsa peräti kolme miestä: Shawn Hopkins, Remu Raitanen ja Perttu Blomgren.
Kapteenina on Salin avainasemassa siinä, että tulokasosasto ja muut lähikuukausina Susijengiin saapuvat nuoret miehet kokevat olonsa tervetulleiksi.
- Hyvin pojat selvisivät ja varmasti seuraavissa peleissä vielä paremmin, kun saadaan alkujännitykset karisteltua, arvioi Sasu debytanttien antia.
Saksa hakeutui voitollaan MM-jatkokarsintalohko J:n ylhäiselle piikkipaikalle ja varmisti samalla paikkansa ensi syksyn Aasian MM-kisoissa.
Tukevasti lohkon kakkossijaa isännöivä Susijengi kohtaa maanantaina kotiluolassaan Espoo Metro Areenassa Viron, joka menetti Ruotsi-tappiolla mahdollisuutensa MM-kisapaikkaan. Salin kuitenkin kapteenin syvällä rintaäänellä varoittaa aliarvioimasta Jukka Toijalan valmentamia virolaisia.
- Virolla ei ole mitään hävittävää. Uskon, että he tulevat pelaamaan vapautuneesti ja kovaa meitä vastaan. Ei kukaan halua hävitä molempaa karsintapeliä ikkunassa, Sasu ennakoi maanantaita.
- Pitää olla valmiita haasteeseen, annettava se ensimmäinen isku, määriteltävä pelin tempo ja voitettava kotiyleisön edessä. Nämä on isoja pelejä ja MM-lohkoarvontoja varten jokainen voitto on tärkeä.
Maanantaina vietetään Espoo Metro Areenalla myös legendojen iltaa, kun Susijengin pitkäaikaiset luottomiehet Tuukka Kotti, Jamar Wilson, Shawn Huff, Mikko Koivisto, Petteri Koponen ja Matti Nuutinen saapuvat hallille kotiyleisön kiitettäväksi.
Mitä tuntemuksia Sasulle herättää omien pitkäaikaisten kollegoiden siirtyminen kentältä legendojen kastiin?
- Mahtavaa totta kai, että muistetaan kavereita, joiden kanssa itse pelasin niin monta vuotta Susijengissä. Hieno ele ja todellakin herrat ovat ansainneet huomionosoituksensa.
Susijengi kohtaa seuraavassa MM-karsintaottelussaan maanantaina 14.11. kotikentällään Espoo Metro Areenassa Viron. Otteluliput Susijengi-Viro-otteluun myynnissä täällä.
Jo pitkään Saksassa viihtynyt ja viime keväänä Bundesliigan vuoden valmentajaksi valittu Tuomas Iisalo, 40, odottaa maanantain MM-karsintahuipennusta kiinnostuneena. Iisalon sydän sykkii Susijengille, mutta hän toivoo myös oman joukkueensa Bonnin Leon Kratzerille onnistumisia ja on tiiviisti yhteydessä kummankin joukkueen valmentajiin.
Susijengin leveästä kokoonpanosta löytyi perjantai-iltapäivänä Tel Avivissa monta tärkeää onnistujaa jatkoaikavoitossa. Israel-jatkoaikavoitossa suurimmat otsikot kuittasi kuitenkin takamiesveteraani Ilari Seppälä, 29, joka on kunnostautunut loppuhetkien ratkaisukoreissa aiemminkin.
Helsingin NMKY:ssa koripallo-oppinsa saanut ja viime kaudella BC Nokiaa Korisliigassa edustanut Max Besselink, 20, pelaa tänään perjantaina ensimmäisen arvokisakarsintaottelunsa Susijengin paidassa. Jo pitkään lupauksia herättäneen Besselinkin kokoonpanopaikan taustalla on nousujohteinen tulokaskausi Saksan Bundesliigan BC Göttingenissä.
Mikael Jantunen sai koripalloammattilaisuralleen lentävän lähdön voittamalla Belgian mestaruuden sekä Belgian ja Alankomaiden yhteisliigan parhaan kuudennen pelaajan palkinnon Filou Oostendessa. Kuluvalla kaudella Jantunen, 22, on jatkanut tasaista kehityskäyräänsä Italian Serie A:ssa Basket Trevison paidassa.
Yksi seurajoukkuekauden 2022-23 suurimpia suomalaismenestyjiä on ollut esikoiskauttaan Saksan Bundesliigassa pelaava Susijengin aloittava pelinrakentaja Edon Maxhuni, 24. Aiemmin ammattilaisurallaan mm. Virossa ja Hollannissa pelannut Maxhuni teki itsestään nimen viime vuoden EM-kisoissa ja on jatkanut Crailsheimissa siitä, mihin Prahassa ja Berliinissä jäi.
Yhdeksi Susijengin kantavista voimista kuluvalla vuosikymmenellä kasvanut Elias Valtonen, 23, nauttii koripallosta. Euran Veivin kasvatti siirtyi joulukuussa espanjalaisesta Manresasta Saksan Bundesliigan nousijajoukkue Rostock Seawolvesin riveihin, jonka paidassa Euran Veivin kasvatti on vähitellen löytänyt peli-ilonsa.
Susijengin riemukkaimpiin onnistujiin maanantai-iltana lukeutunut Daniel Dolenc, 29, teki läsnäolonsa tiettäväksi Viroa vastaan niin hyökkäys- kuin puolustuskorinkin alla. Runsaat kaksi vuotta sitten susidebyyttinsä tehnyt 205-senttinen korinalusrouhija kertoo ottavansa jokaisen maajoukkuekutsun tilaisuudeksi kantaa yhteiseen kekoon ja kehittyä pelaajana.
Susijengiin jo seitsemän vuoden ajan kuulunut ja Romanian liigan Craiovassa hurjaa jälkeä tekevä Shawn Hopkins, 27, pelaa uransa parasta koripalloa ja on esiintynyt Susijengin harjoituksissa ennennäkemättömällä itseluottamuksella. BC Nokian kasvatti vetää perjantai-iltana Suomi-paidan ylleen ensimmäisessä arvokisakarsintaottelussaan koskaan.
Kouvolan Poikien kasvatti Alexander Madsen, 27, on 50. aikuisten maaottelunsa kynnyksellä. Ensimmäiset aikuisten arvokisansa Prahan ja Berliinin EM-kisoissa pelannut Susijengin sisäpuolustuksen lukko siirtyy uudelle kymmenluvulle oivallisessa tilanteessa – hänellä on selkeä käsitys pelillisestä identiteetistään ja runsaasti nälkää.
Korisliigan johtotähtiin vuosia kuulunut Henri Kantonen, 25, lähti edelliseen Susijengi-kesään toipilaana, mutta päätti kesänsä Prahan ja Berliinin EM-kisaryhmän arvokkaana rotaationpalasena. Kantonen on vaalinut ainutlaatuisen EM-kisakokemuksen opetuksia viime kuukaudet ja on valmis jatkamaan Susijengissä siitä, mihin syyskuussa jäi.
Japanin korkeimmalla sarjatasolla pelaava Alex Murphy, 29, on maajoukkueurallaan uuden haasteen edessä. Susijengin ”vanhaan kaartiin” kuin varkain varttunut Alex seurasi vaikuttuneena joukkueen historiallista kesää 2022 ja on nyt valmis tuomaan kaiken osaamisensa jengin käyttöön matkalla karsintojen kautta tulevaan MM-kisakesään.
Jukka Toijalan pian neljättä vuotta valmentama Viron maajoukkue sai lentävän lähdön MM-karsintoihin voittamalla ensimmäisestä kolmesta pelistään kaksi. Vaikka sittemmin joukkue on taipunut neljässä perättäisessä karsintaottelussa, on joukkue Toijalan mukaan strategian mukaisessa aikataulussaan ja enemmän kuin valmis kohtaamiseensa Susijengiä vastaan.
Susijengin satakuntalaisvahvistus Elias Valtonen, 23, otti torstai-iltana paikkansa kirkkaissa parrasvaloissa, kun Susijengi jatkoi MM-karsintojen voittoputkeaan peittoamalla Israelin Tampereen Nokia Arenalla 11 554 katsojan edessä. Israelia 17 pisteellä kurittaneen Valtosen mukaan Susijengissä heittopaikat tulevat kyllä, kun jaksaa olla aktiivinen ja aggressiivinen.
Kesän 2022 jälkeen kääntyy Susijengin historiassa uusi lehti, kun joukkueen pitkäaikaiset runkopelaajat Shawn Huff ja Petteri Koponen lyövät tossut naulaan. Kaksikko pelaa torstaina uransa viimeisen kotimaaottelunsa, mutta on yhtä mieltä siitä, että muistojen aika tulee myöhemmin – nyt keskitytään peliin.
Vuosien 2021–23 MM-karsintojen ensimmäinen vaihe huipentuu Susijengin osalta tänään sunnuntaina Rijekassa, jossa kotijoukkue Kroatia taistelee selkä seinää vasten paikastaan MM-jatkokarsinnoissa. Susijengin kokeneeseen jaostoon lukeutuva Sasu Salin, 31, uskoo omiinsa ja kertoo olevansa enemmän kuin vakuuttunut joukkueensa otteista karsintojen aikana.
Erinomaisen kauden Latvian mestarin VEF Riikan paidassa pelannut Kouvolan Poikien kasvatti Alexander Madsen, 27, on viimeisen muutaman vuoden ajan loistanut Susijengin sisäpuolustuksen lukkona. Torstai-iltana Espoo Metro Areenalla Madsen, 208 cm, sai vierelleen 213-senttisen Lauri Markkasen ottelussa, joka antoi osviittaa Susijengin lähitulevaisuudesta.
Vuosikymmenten taivaltaan Susijengin päävalmentajana päättävä Henrik Dettmann, 63, antoi leveän hymyn nousta kasvoilleen maanantai-iltana Koperissa hallitsevan Euroopan mestarin Slovenian kaaduttua toisen perättäisen kerran. Jo vuosia Dettmann on puhunut Susijengin valoisasta tulevaisuudesta, ja nyt tehdyn työn sato alkaa näkyä myös muille.
Susijengi on saanut ensimmäistä kertaa vuoteen koripalloilevat Murphyn veljekset Erikin, 31, ja Alexin, 28, vahvuuteensa. Vahvaa kautta Fukushima Firebondsissa pelaava kaksikko lensi sunnuntaina Japanista Helsinkiin ja uhkuu itsevarmuutta ennen tuplakohtaamista Euroopan koripalloeliittiin lukeutuvaa Sloveniaa vastaan.
Korisliigan ehdoton kotimainen tehokärki tällä kaudella on ollut Remu Raitanen. 206-senttinen ja 24-vuotias ToPo-kasvatti palasi vuosi sitten Suomeen San Franciscon yliopistovuosien jälkeen ja on tällä kaudella siivittänyt KTP-Basketin mitalijahtiin. Ulkomaiden ammattilaiskentille tähtäävä Raitanen kärkkyy myös paikkaa MM-karsintajoukkueessa.
Teini-ikäisiä pelaajia nousee Susijengin rinkiin viime aikojen otannan perusteella joka toinen vuosi, mutta alle täysi-ikäisiä pelaajia kerran parissa vuosikymmenessä. Viime vuodet HBA-Märskyä edustanut Tampereen Pyrinnön kasvatti Miro Little, 193 cm, on ensimmäinen 17-vuotias maajoukkuerinkiin kutsuttu pelaaja yli 25 vuoteen.