WB/Capitalsin A-tytöt ja HNMKY:n B-pojat kahdessa ottelussa Suomen mestareiksi

14.4.2013 Sunnuntai oli kiireinen päivä nuorten SM-parketeilla. Kauden ensimmäiset nuorten mestarit kruunattiin, kun WB/Capitals (A-tytöt) ja HNMKY (B-pojat) hakivat finaalien toiset otteluvoittonsa ja veivät siten nimiinsä ikäluokkiensa Suomen mestaruudet. B-poikien SM-pronssi irtosi HoNsUn matkaan, ja lisäksi sunnuntaina pelattiin A-poikien ja B-tyttöjen SM-välieriä.

Matias Suvannon HNMKY pääsi sunnuntaina juhlimaan B-poikien Suomen mestaruutta. Kuva: Tuomas Venhola.

A-tyttöjen Suomen mestaruus ratkesi sunnuntaina WB/Capitalsin hyväksi. Honka Akatemia joutui antautumaan kotikentällään Tapiolassa Capitalsille pistein 62–70 (29–28).

 

Honka onnistui erinomaisesti pelitaktiikkansa toteuttamisessa ensimmäisellä puoliajalla, mutta kolmannella jaksolla Capitals pääsi lieastaan ja karkasi kymmenen pisteen johtoon. Honka piipahti vielä viime minuutilla neljän pisteen päässä, mutta onnistuneet vapaaheitot varmistivat mestaruuden Capitalsille.

 

– Peli oli hermostunutta puolin ja toisin, mutta kolmannella jaksolla saimme pelin juonesta kiinni, pääsimme käyttämään omia vahvuuksiamme ja juoksemaan kenttää, Capitalsin päävalmentaja Panu Pedersen arvioi ottelun ratkaisua.

 

Capitalsin mestaruuden takuupelaajat olivat toisessa ottelussa Ninni Salmi (19/3/2 blokkia), Noora Järvikangas (16/9), Janniina Salminen (12/3/3 riistoa) ja Audrey Mulumba (11/8/3 riistoa).

 

Honka Akatemian parhaat olivat Emilia Helle (12/3) ja Vilma Purhonen (12/6).

 

– Tärkein tehtävämme kauden aikana on ollut yksilöiden kehittäminen huipputasolle. Suomen mestaruus osoitti sen, että meillä oli riittävän hyviä yksilöitä toteuttaaksemme joukkueena huipputason koripalloa, Pedersen iloitsi.

 

HNMKY:llä takanaan tappioton kausi B-pojissa

 

Helsingin NMKY päätti kautensa B-poikien SM-sarjassa kukistamalla toisessa finaaliottelussa ToPon pistein 71–78 (25–31, 62–62).

 

HNMKY johti kaksi minuuttia ennen varsinaisen peliajan loppua pistein 54–60, mutta Remu Raitasen ja Henri Kantosen kolmoset toivat ToPon tasoihin ja jatkoajalle. Puolitoista minuuttia ennen jatkoajan loppua ratkaisun otti käsiinsä Edon Maxhuni, jonka kolmonen ja kaksi vapaaheittoa petasivat HNMKY:lle mestaruuden.

 

– En ole todistanut tällaista nuorten SM-finaalia koskaan. Johto vaihteli puolelta toiselle, molemmat joukkueet kävivät veitsi kurkulla ja pelaajat esittivät todella kovia henkilökohtaisia suorituksia, HNMKY:n päävalmentaja Juuso Milén kertaili.

 

HNMKY:n toisen ottelun tehoista vastasivat Matias Suvanto (21/10), Miikka Nieminen (20/10) ja Edon Maxhuni (16/3). Hopeamitalisti ToPosta Tuomas Laine (20/5) ja Ville Leikas (14/4) keräsivät parhaat pisteet.

 

HNMKY voitti kauden kaikki 22 otteluaan.

 

– Huikea kausi, jonka selvittäminen tappioitta on vaatinut jätkiltä paljon henkistä kanttia, Milén summasi.

 

Markkanen johti HoNsUn B-pojat SM-pronssille

 

B-poikien SM-pronssit kulkivat Jyväskylään, kun HoNsU peittosi kotikentällään Hongan pistein 86–67 (35–40).

 

Espoolaiset johtivat ottelua kymmenen minuutin pelin jälkeen 12–23, mutta HoNsU otti toisesta kymmenminuuttisesta alkaen ottelun hallintaansa ja karkasi kolmannella jaksolla, joka päättyi kotijoukkueelle 28–13.

 

SM-pronssin takuumies oli uskomattoman ottelun pelannut Lauri Markkanen (34/20/4 blokkia), jota tahdittivat Eetu Laukkanen (16/6) ja Semi Laine (15/9/12 syöttöä). Hongasta Juho Gummerus (14/11) merkitsi tupla-tuplan.

 

Honka kirivoitolla A-poikien finaaliin

 

Tapiolan Honka matkasi Kouvolan Kouvojen seuraksi A-poikien SM-finaaliin päihitettyään toisessa välieräottelussa Namika Lahden vieraskentällä 75–79 (43–25).

 

Ärhäkästi puolustaneet lahtelaiset johtivat ottelua parhaimmillaan 20 pisteellä, mutta Honka ei suostunut antautumaan. Leo Tarjanne upotti kolmannella jaksolla 13 pistettä palauttaen Hongan peliin, ja seitsemän sekuntia ennen varsinaisen peliajan loppua Okko Järvi tiputti lahtelaiset kanveesiin ratkaisevalla kolmosellaan. Loppulukemat Honka upotti vapaaheittoviivalta.

 

Tarjanteen (17/6/3 syöttöä) lisäksi Julius Rajala (16/9), Okko Järvi (13/1) ja Henri Ventoniemi (8/12) tahdittivat Hongan voittoa. Namikasta elementissään olivat Aku Kämäri (17/4/3 syöttöä), Santeri Salonen (16/5/4 syöttöä/2 blokkia) ja Ali Ahola (14/6).

 

BC Nokia ja Honka I B-tyttöjen finaaliin

 

B-tyttöjen finaalipaikka heltisi sunnuntaina BC Nokialle ja Tapiolan Honka I:lle.

 

Lauantaina komean vierasvoiton Helsingistä hakenut BC Nokia pelasi sunnuntaina kotonaan Wartti Basketia vastaan kolme jaksoa hienoisena altavastaajana, mutta kolmannen jakson Nokia vei 22-6 ja karautti 75–57 (35–44)-voittoon.

 

BC Nokialta Veera Pirttinen (19/10/4 blokkia), Heidi Runsas (21/6) ja Hanna Kankaanpää (13/10/5 syöttöä/3 riistoa) muodostivat tehokolmikon, Wartti jylläsi Hanna Simolan (22/8) ja Maria Besselinkin (15/14/3 blokkia) onnistumisilla.

 

Tapiolan Honka 1 oli puolestaan toistamiseen ylivoimainen Kouvot/Jymyä vastaan. Espoolaiset voittivat ratkaisevan toisen välierän 49–87 (24–43).

 

Hongan finaalipaikan varmistajina kunnostautuivat Minna Mali (16/4/4 syöttöä/4 riistoa), Johanna Borenius (16/5/3 syöttöä) ja Julia Ruokomäki (13/12). Kouvot/Jymyn tehopelaaja oli Noora Hartikainen (18/5).

 

Asiat

 
24.6.2026 11:26 Susijengi

Susijengi Rising Stars haastaa torstaina Puolan haastajamaajoukkueen

Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:ta viime vuosina pelanneiden ja sinne tulevaksi kaudeksi lähtevien nuorten pelaajien ympärille rakennettu Susijengi Rising Stars matkustaa tänään keskiviikkona Krakovaan ja kohtaa torstai-iltana Puolan haastajamaajoukkueen.

23.6.2026 21:29 WU18

Suomen 18-vuotiaat tytöt suuntaavat Pohjoismaiden mestaruuskisoihin

Suomen tyttöjen maajoukkue suuntaa Ruotsin Södertäljeen huomenna 25.6. alkaviin Pohjoismaiden mestaruuskisoihin.

23.6.2026 18:49 Sudenpennut

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue voitti Norjan PM-kisojen avauspelissä

Suomen MU18-maajoukkue käynnisti Nordic Championship -turnauksensa voitokkaasti kukistamalla Norjan lukemin 90–77. Vaikka ottelu pysyi pitkään tasaisena ja Norja nousi vielä päätösjakson alussa rinnalle, Suomi ratkaisi kamppailun edukseen vahvalla puolustus- ja levypallopelaamisellaan.

22.6.2026 17:06 MU18

Suomen 18-vuotiaat pojat aloittavat kesänsä Pohjoismaiden mestaruuskisoissa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue käynnistää kesän maajoukkueurakkansa huomenna Ruotsin Södertäljessä pelattavissa Pohjoismaiden mestaruuskisoissa. Turnauksen avausottelussa vastaan asettuu Norja.

22.6.2026 15:30 Susijengi

Susijengi kohti keskikesän huipennusta 24 pelaajan vahvuisena

Susijengin valmistautuminen kohti keskikesän MM-karsintaikkunaa jatkuu tänään maanantaina Helsingin Mäkelänrinteen Urhea-hallilla. Alkukesän Open Gym -viikkojen jälkeen Susijengi on tiivistynyt 24 pelaajan leiritysryhmäksi kansainvälisen tason eturiveineen.

22.6.2026 12:47 WU16

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueleirille kutsutut valittu

Suomen Koripalloliitto on valinnut 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueen Kisakallion leirille, joka pidetään 23.-26.6.2026. Leirille on kutsuttu seuraavat henkilöt.

20.6.2026 11:20 Suomalaiset ulkomailla

Mikko Larkas Unkarin suurseura Szolnoki Olaj’n päävalmentajaksi

Viime kaudella Trefl Sopotin Puolan cup-mestaruuteen valmentanut Mikko Larkas, 44, vaihtaa seuraa. Susijenginkin valmennusjohtoon pitkään kuulunut Larkas siirtyy päävalmentajaksi Unkarin suurseuraan ja kestomenestyjään Szolnoki Olaj’hin.

19.6.2026 22:48 Susijengi

Mikael Jantunen päätti kautensa Turkin mestaruusjuhliin

Susijengin kulmakiviin lukeutuva Mikael Jantunen päätti pitkän kautensa Turkin mestaruusjuhliin juhannusaattoiltana, kun hänen edustamansa suurseura Fenerbahce kaatoi Besiktasin neljännessä finaaliottelussa 75–77 (45–40). Täydellistä työtä kahden pisteen heitoissaan tehnyt Jantunen viimeisteli finaalissa 12 pistettä.

18.6.2026 15:48 MU15

Suomen 15-vuotiaiden poikien maajoukkueleirille kutsutut valittu

Suomen Koripalloliitto on valinnut 15-vuotiaiden poikien maajoukkueen Kisakallion leirille, joka pidetään 15.-17.7.2026. Leirille on kutsuttu seuraavat henkilöt.

18.6.2026 13:41 3x3

3x3-koriksen kotimainen huipputapahtuma Helsingin ytimessä – maajoukkuepelaajia mukana Narinkkatorilla 27.6.

Suomalaisen 3x3-koriksen kesä saa näyttävän jatkon, kun 3x3 SM-kiertue saapuu Helsingin Narinkkatorille lauantaina 27. kesäkuuta. Keskelle pääkaupunkia rakennettava kenttä tarjoaa ainutlaatuiset puitteet vauhdikkaalle 3x3-koripallolle, jossa kohtaavat maan parhaat pelaajat ja nousevat tähdet.

Näytä lisää vastaavia