31.1.2015 Venäjän hallitseva cup-mestari ja yksi Euroopan huippusarjojen nimivahvimmista joukkueista, Unics Kazan, saapuu sunnuntaina Bisonsin vieraaksi Loimaan Liikuntahallille. Syksyllä Euroliigaa pelannut Unics Kazan onkin paitsi paperilla, myös konkreettisesti yksi kovimmista Suomessa koskaan vierailleista koripallojoukkueista.

Aaron Johnsonin kokoonpanoonsa takaisin saanut Bisons kohtaa sunnuntaina Unics Kazanin. Kuva: Tytti Nuoramo.
Syyskaudella Kazan esiintyi edukseen Euroliigassa ja voitti kymmenestä ottelustaan viisi, mutta ei yltänyt lohkonsa neljän parhaan joukkoon ja sai kevätkaudeksi komennon Eurocupiin. Kazan on voittanut toistaiseksi neljästä pelaamastaan Eurocupin jatkosarjan ottelustaan kolme.
VTB-liigassa Kazan kisaa Pietarin Zenitin kanssa tasaväkisesti runkosarjan viidennestä sijasta. Bisons on puolestaan voittanut pelaamastaan 17 ottelusta neljä ja sai loukkaantuneen pelinrakentajansa Aaron Johnsonin takaisin parketille edellisessä Korisliigan ottelussaan Tapiolan Honkaa vastaan. Jobinpostia joukkue puolestaan sai viikkoa aiemmin, kun laituri Eero Aaltosen kausi katkesi loukkaantumiseen.
Kazanin päävalmentaja Jevgeni Pashutinilla on käsissään mykistävä kokoelma nimimiehiä. Viime kaudella Euroliigan tähdistöviisikkoon valittu amerikkalaistakamies Keith Langford (193 cm/31 v), Kreikan maajoukkueen väkivahva Kostas Kaimakoglou (206/31) sekä Israelin passilla pelaava amerikkalaissentteri D’or Fischer (211/33) muodostavat tehojen valoissa Kazanin eturivin.
Vastikään joukkueeseen värvätty latvialainen Rolands Freimanis (210/27) pelasi syyskauden tallinnalaisessa BC Kalevissa erinomaisin tehoin, kun taas Curtis Jerrells (185/27) juhli viime keväänä Italian mestaruutta. Yleisölle silmänruokaa tuo yliluonnollisen korkealla ponnistusvoimalla varustettu James ”Flight” White (201/32), joka on osallistunut urallaan mm. NCAA:n ja NBA:n donkkikilpailuihin.
Lisää syvyyttä kokoonpanoon tuovat mm. georgialainen energiapelaaja Viktor Sanikidze (203/28) sekä Venäjän maajoukkuemiehet Anton Ponkrashov (200/28), Dmitri Sokolov (214/30) ja Pavel Antipov (204/23).
Loimaa Bisons – UNICS Kazan Loimaan Liikuntahallilla sunnuntaina 1.2. klo 16:00 alkaen.
Suomen Olympiakomitean urheiluakatemiaohjelmaan kuuluvaa valtakunnallista yläkoululeiritystä järjestetään koripallon osalta Kisakallion, Varalan, Kuortaneen sekä Pajulahden urheiluopistoissa.
Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.
HKVT on Suomen Koripalloliiton valmentajille suunnatun peruskoulutuksen viimeinen kokonaisuus. Tällä kertaa kurssin priimukseksi selviytyi Leevi Valtanen.
Special Olympics unified-koripallon leiri järjestetään viikonloppuna 22.-23.8.2026 Kisakallion Urheiluopistolla.
WNBA:ssa Dallas Wings voitti kotonaan Washington Mysticsin 69-92 (29-38). Awak Kuier keräsi 20 minuutin peliajalla 9 pistettä, kolme levypalloa, neljä syöttöä, kolme riistoa ja yhden torjunnan.
Luhtasen valinta täydentää vuonna 2026 Hall of Fameen nostettavien viiden legendan ryhmän.
Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.
Koripalloliiton SUSI-valmentajaverkoston kevättapaaminen järjestettiin 13.–14.5.2026 Kisakallion urheiluopistolla Lohjalla. Tilaisuus kokosi yhteen alkavan kauden maajoukkueiden valmentajat sekä kaudella 2025 All Stars -toiminnassa mukana olleet valmentajat.
Hall of Fame täydentyy tänä vuonna viidellä uudella legendalla ja esittelemme heidät yksi kerrallaan. Legendat nostetaan virallisesti suomalaisen koripallon kunniagalleriaan Superlauantai-tapahtumassa 23.5.
Koripalloliitto on nimittänyt Jamar Wilsonin vetämään 3x3-koripallon kehitystä Suomessa. Wilson aloittaa tehtävässään 18. toukokuuta.