Susijengi valmistautuu EM-kotikisoihin 18 pelaajan ryhmällä

12.7.2017 12:00 Kolmissa perättäisissä EM-kisoissa ja vuoden 2014 MM-kisoissa vakuuttavaa jälkeä tehnyt Susijengi on aloittanut valmistautumisensa elo-syyskuussa pelattaviin EM-kotikisoihin. Susijengin päävalmentaja Henrik Dettmann on kutsunut kisoihin valmistavan leiritysvaiheen alkajaisiksi koolle 18 pelaajan vahvuisen ringin.

Shawn Huffin kipparoima Susijengi aloittaa EM-kisoihin valmistavan leiritysvaiheensa maanantaina 17.7.

Päävalmentaja Henrik Dettmann on nimennyt 18 pelaajan ryhmän kilpailemaan kahdestatoista paikasta kisajoukkueessa.

Joukkueen eturiviin kuuluvat mm. FC Barcelonan Petteri Koponen ja Chicago Bullsin Lauri Markkanen.

Ryhmän kokeneimpana viilettää Susijengin ja Crailsheim Merlinsin teräsmies Tuukka Kotti

Unicaja Malagaan siirtyneelle Sasu Salinille maajoukkuekesä on jo uran kahdeksas.

Uusina pelaajina miesten maajoukkueryhmään saapuvat Alex Murphy (kuvassa) ja Topias Palmi.

Dettmann nimesi toukokuussa 34 pelaajaa vuosien 2017-19 Susijengi-rinkiin, joka kantaa sinivalkoisia värejä EM-kotikisoista MM-karsintojen kautta aina kohti vuoden 2019 Kiinan MM-kisoja. Näistä pelaajista 18 tavoittelee paikkaa kotikisajoukkueessa.

EM-kotikisoihin valmistautuva joukko koostuu suomalaista koripalloa viime vuosina seuranneille urheilun ystäville tutuista arvokisakävijöistä. Vähintään yhdet EM- tai MM-kilpailut ovat takanaan Roope Ahosella, Joonas Cavénilla, Shawn Huffilla, Mikko Koivistolla, Petteri Koposella, Tuukka Kotilla, Gerald Lee Jr.:lla, Erik Murphylla, Matti Nuutisella, Sasu Salinilla sekä Jamar Wilsonilla.

Historiallisen NBA-tulokassopimuksen Chicago Bullsin kanssa solminut Lauri Markkanen on ryhmässä mukana, kuten myös kokeneemmat susipelaajat Carl Lindbom ja Antto Nikkarinen.

Viime kesänä Susijengi-debyyttinsä tehneistä pelaajista Dettmann on lähettänyt kutsun Fiifi Aidoolle ja Alexander Madsenille. Korisliiga-kauden 2016-17 paras kotimainen korintekijä Topias Palmi sekä Suomea viimeksi kesän 2015 universiadeissa edustanut Alex Murphy odottavat puolestaan ensimmäistä A-maaotteluaan.

- Tässä vaiheessa leiritystä lähdemme hakemaan kansainvälistä pelitempoa sekä tavoittelemaan kollektiivista itseluottamusta yhteisen tekemisen turvin, kuittaa Dettmann.

Susijengin viimeistelevä leiritys käynnistyy maanantaina 17.7. ja joukkue esiintyy faneilleen jo perjantaina 21.7. Töölön Kisahallissa White vs. Blue -tapahtumassa. Kesän ensimmäisen maaottelunsa Susijengi pelaa Tampereen Hakametsässä Delfin Basketin yhteydessä Latviaa vastaan 29.7.

Elokuun alussa Susijengi lähtee vierasottelukiertueelle Venäjälle, Italiaan ja Tshekkiin. EM-kenraalinsa Susijengi pelaa Hartwall Areenan ”Sudenpesässä” Venäjää vastaan 25.8.

EM-kotikisat käynnistyvät Susijengin osalta 31.8. iltaottelulla Ranskaa vastaan. Susijengin kanssa EM-kisojen A-alkulohkossa pelaavat Ranskan lisäksi Kreikka, Slovenia, Puola ja Islanti.

Susijengin valmistavat ottelut, EM-kisakesä 2017

  • Pe 21.7. White vs. Blue -tapahtuma, Töölön Kisahalli, Helsinki
  • La 29.7. Suomi – Latvia, Hakametsä, Tampere
  • Pe 4.8. Venäjä – Suomi, Pietari, Venäjä
  • La 5.8. Suomi – Israel, Pietari, Venäjä
  • Pe 11.8. Italia – Suomi, Cagliari, Italia
  • La 12.8. Suomi – Turkki, Cagliari, Italia
  • Su 13.8. Suomi – Nigeria, Cagliari, Italia
  • Pe 18.8. Tshekki – Suomi, Praha, Tshekki
  • Pe 25.8. Suomi – Venäjä, Hartwall Areena, Helsinki

Susijengin EM-alkulohko, 2017

  • To 31.8. klo 20:00 Ranska – Suomi, Hartwall Areena, Helsinki
  • La 2.9. klo 20:00 Suomi – Slovenia, Hartwall Areena, Helsinki
  • Su 3.9. klo 20:00 Suomi – Puola, Hartwall Areena, Helsinki
  • Ti 5.9. klo 20:00 Kreikka – Suomi, Hartwall Areena, Helsinki
  • Ke 6.9. klo 20:45 Suomi – Islanti, Hartwall Areena, Helsinki

Susijengin EM-kisaleiritys 2017

Nimi

Pituus

Syntynyt

Seura 2017-18

Ahonen Roope

187

12.6.1990

free agent

Aidoo Harold ”Fiifi”

187

5.4.1996

Grand Canyon (NCAA)

Cavén Joonas

211

9.1.1993

Tampereen Pyrintö

Huff Shawn

198

5.5.1984

Fraport Skyliners (GER)

Koivisto Mikko

194

18.4.1987

Salon Vilpas

Koponen Petteri

194

13.4.1988

FC Barcelona (ESP)

Kotti Tuukka

205

18.3.1981

Crailsheim Merlins (GER)

Lee Gerald Jr.

208

23.11.1987

free agent

Lindbom Carl

206

10.11.1991

free agent

Madsen Alexander

207

26.1.1995

USK Praha (CZE)

Markkanen Lauri

213

22.5.1997

Chicago Bulls (NBA)

Murphy Alex

206

3.6.1993

free agent

Murphy Erik

208

23.10.1990

free agent

Nikkarinen Antto 1851.3.1991free agent

Nuutinen Matti

200

6.5.1990

free agent

Palmi Topias

194

26.8.1994

Tampereen Pyrintö (FIN)

Salin Sasu

191

11.6.1991

Unicaja Malaga (ESP)

Wilson Jamar

185

22.2.1984

free agent

  • Päävalmentaja Henrik Dettmann
  • Valmentaja Jukka Toijala
  • Valmentaja Lassi Tuovi
  • Valmentaja Mikko Larkas
  • Valmentaja Jussi Hirvonen
  • Valmentaja Niko Nuutinen
  • Fysioterapeutti Vesa Kuparinen
  • Fysioterapeutti Atso Liesmala
  • Trainer Marko Yrjövuori
  • Lääkäri Aleksi Kallioniemi
  • Hieroja Jussi Laukkonen
  • Team Manager Janne Hänninen
  • Joukkueenjohtaja Maurizio Pratesi
 
14.4.2018 09:00 Liittoa koskeva tiedote

EM-kotikisat oli vuoden 2017 paras kuluttajatapahtuma

Elämys Group vastaanotti parhaan kuluttajatapahtuman palkinnon Evento Awards -gaalassa.

18.1.2018 22:40 EM-kilpailut

”Me yhdessä!” – Susijengi, koripallon EM-kotikisat ja Lauri Markkanen keräsivät tunnustusta Suomen Urheilugaalassa

Suomalainen koripalloperhe sai rutkasti aihetta juhlaan torstai-iltana Suomen Urheilugaalassa, kun yhteisvoimin ja suurella sydämellä rakennetut EM-kotikisat nimettiin vuoden urheiluilmiöksi ja kotiyleisön hurmannut Susijengi vuoden joukkueeksi. Susijengin ja Chicago Bullsin Lauri Markkanen palkittiin vuoden nuorena urheilijana sekä vuoden läpimurtona.

15.1.2018 14:00 EM-kilpailut

Koripallon EM-kotikisat toivat Helsinkiin yli 40 miljoonaa euroa

Asiakastyytyväisyyskyselyissä huippuarvosanoja keränneet koripallon EM-kotikisat olivat menestys myös taloudellisia vaikuttavuuslukemia tarkasteltaessa. Kansainvälisen koripalloliiton (FIBA) teettämän tutkimuksen mukaan EM-kisat toivat Helsinkiin 41,3 miljoonan euron suuruisen vaikutuksen.

31.12.2017 09:50 Suomalaiset ulkomailla

EM-kotikisat, Lauri Markkasen nousu NBA-tähteyteen ja 16-vuotiaiden EYOF-pronssi: koripallovuosi 2017 jää historiankirjoihin

2017 jää historiaan vuotena, jolloin koripallo nousi Suomessa koko kansan huulille. Lauri Markkasen uroteot Arizona Wildcatsissa ja Chicago Bullsissa, Susijengin hurmokselliset otteet EM-kotikisoissa sekä suomalaisen koripallohistorian ensimmäinen kansainvälinen arvokisamitali 16-vuotiaiden poikien olympiafestivaaleilla olivat tapahtumarikkaan koripallovuoden kohokohdat.

20.11.2017 EM-kilpailut

PostNord on Susijengin ylpeä kumppani: ”Tässä on ollut tekemisen meininkiä”

Susijengi ja sen pääyhteistyökumppani PostNord pyrkivät yhteistyössä jatkuvasti tilanteeseen, jossa molemmat voittavat. Yhteistyössä vallitseva hyvä tiimihenki on ollut avain hyviin tuloksiin molemmin puolin.

27.10.2017 12:00 EM-kilpailut

EM-kotikisojen asiakkaat: ”Tunnelma lähes täydellinen”

Helsingissä pelattujen koripallon EM-kotikisojen asiakastyytyväisyyskyselyn mukaan kävijöistä peräti 99,2 prosenttia suosittelisi Susijengin ottelutapahtumaa ystävälleen. EM-kisaotteluiden tunnelma hipoi asiakkaiden mielestä täydellisyyttä. Asiakastyytyväisyyskyselyn toteutti Sport Business School Suomen Koripalloliiton toimeksiannosta.

9.10.2017 EM-kilpailut

EM-kilpailut 1967 (osa 10): Suomi-Romania ja kisojen yhteenveto

Kari Liimo olisi poissa kokoonpanosta ja peli alkaisi tavallista aikaisemmin (15.30), jotta joukkueet ehtisivät Helsinkiin seuraamaan loppuottelua sekä osallistumaan päättäjäisiin.

20.9.2017 EM-kilpailut

Koripallon EM-kotikisat kokosivat lähes 88.000 katsojaa

Viime sunnuntaina Istanbulissa päättyneiden koripallon EM-kilpailuiden katsojatilastot olivat suomalaisittain ilahduttavaa luettavaa. Helsingin EM-huumassa koettiin muun muassa kisojen korkein yleisömäärä. Kaikkiaan Susijengin EM-kotikisoja seurasi Hartwall Arenalla 87.806 katsojaa.

9.9.2017 21:30 Maaottelu

Italian heittoralli päihitti Susijengin, EM-kisat päätökseen Istanbulissa

Susijengin EM-taival sai päätöksensä Istanbulin yössä neljännesvälieriin, kun avausneljänneksellä tulikuumana heittänyt Italia karkasi 57-70 (29-48) -voittoon. Susijengi kiri italialaisten kahteenkymmeneen pisteeseen venyneen johdon kalkkiviivoilla vielä yhdeksään pisteeseen, mutta sen lähemmäksi Suomi ei yltänyt.

9.9.2017 11:45 Haastattelu

Rannikko & Koponen: ”Pitää tehdä Italian pelistä vaikeaa”

Ammattilaisuriensa aikana pitkän päivätyön Italiassa tehneet pitkäaikaiset Susijengi-takamiehet Teemu Rannikko ja Petteri Koponen kertovat joukkueensa tekevän lauantaina kaikkensa saadakseen Italian pelaamisen mahdollisimman vaikeaksi. Ottelun voittaja etenee EM-kisojen kahdeksan parhaan joukkoon, minne Suomi on viimeksi yltänyt 1967.

Näytä lisää vastaavia