Märskylle koululaisten MM-hopeaa

25.4.2015 Isokokoinen Turkki oli ensimmäisen jakson verran Suomea vahvempi poikien alle 18-vuotiaiden koululaisten MM-kilpailujen finaalissa ja voitti loppulukemin 81-69. Tyttöjen lopullinen sija oli 10:s, kun Tanska kukisti Limogesissa Suomen tytöt sijoitusottelussa 60-53.

Erinomaisen turnauksen pelannut Maxhuni valittiin All-Star-viisikkoon.

Märsky pääsi juhlimaan lopulta hopeaa. Kuvat: Tytti Nuoramo, Mäkelänrinteen urheilulukio.

- Ensimmäisen neljänneksen Turkin 12 hyökkäyslevypalloa käytännössä ratkaisivat ottelun. Sen jälkeen pelasimme 30 minuuttia tasaisesti ja hävisimme ne vain kaksi pistettä. Hienosti taistelimme emmekä päästäneet taitavaa ja isokokoista Turkkia helpolla alun jälkeen, joukkueen päävalmentaja Juha Dahlström kehui joukkuettaan.

Suomen pelaajista finaalissa parhaiten onnistui erinomaisen turnauksen pelanneet Edon Maxhuni (27 pistettä), joka valittiin turnauksen All-Star-viisikkoon, Matias Suvanto (19 p) sekä Remu Raitanen (12 p).

Mäkelänrinteen saavuttama hopea oli kautta aikain paras suomalaissaavutus poikien turnauksessa. "Märskyn" poikien joukkue oli vuonna 1999 pronssilla. Tuolloin joukkueessa pelasi muun muassa nuori Kimmo Muurinen, joka sittemmin pelasi 156 maaottelua Susijengissä.

Tyttöjen turnauksessa Mäkelänrinteen tyttöjen joukkue voitti vuonna 1991 koululaisten MM-kultaa. 

Tämän vuoden poikien turnauksessa oli mukana 32 maata.

Tyttöjen loppukiri jäi vajaaksi

Poikien tapaan tyttöjen ensimmäinen jakso oli tahmea, josta Tanska pääsi rokottamaan puoliaikajohdoksi 14 pistettä. 

- Kolmas jaksokaan ei tuonut meitä rinnalle, vaan Tanska juoksi enemmän eroa taululle. Viimeisellä neljänneksellä saimme hyvän runin ja se kirjattiin meille 22-6, mutta hieman liian myöhään, tyttöjen päävalmentaja Jussi Laakso pohti.

Suomelta pirteimmin esiintyivät Sofia Rajala, Ella Väätänen ja Selina Dockery. Kuumeilun vuoksi sivussa olivat Sandra Karsten sekä Maria Hiekkamäki.

Suomen pojat koululaisten MM-kisoissa (Mäkelänrinne)

Ville Leikas

Jesse Haapanen

Jyri Eboreime

Edon Maxhuni

Akseli Rikka

Jonathan Guzman Monet

Anton Vialen

Lassi Nikkarinen

Matias Suvanto

Remu Raitanen

Valmentajat:

Juha Dahlström

Hanno Möttölä

Mikko Pehkonen (fysioterapia)

Suomen tytöt koululaisten MM-kisoissa (Mäkelänrinne)

Nenna Lindström

Johanna Peltonen

Nina Augustin

Ella Väätänen

Sandra Karsten

Selina Dockery

Sini Mäkelä

Iina Salmenkivi

Venla Varis

Sofia Rajala

Elina Oravakangas

Maria Hiekkamäki

Valmentajat:

Jussi Laakso

Mirka Dettmann

Jukka Aho (fysioterapia)

Asiat

 
8.6.2026 22:41 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salinin Estudiantesille kirvelevä finaalitappio

Sasu Salinin kausi Espanjassa sai harmittavan päätöksen, kun Estudiantes hävisi Primera FEB:n nousukarsintafinaalissa. Finaalit ovat käynnissä myös Belgiassa, Alankomaissa ja Mikael Jantusen Fenerbahce eteni finaaleihin Turkissa.

8.6.2026 15:05 Korisliiga

Vilpas hurjana siirtomarkkinoilla: Mikael Aalto Saloon

Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.

8.6.2026 10:27 Pyörätuolikoripallo

Sini Paukkeri valloittaa Italian kenttiä – Pyörätuolikoripalloilijan arki on täynnä työtä ja tavoitteita

Firenzen historiallinen kaupunki on tullut tutuksi suomalaiselle pyörätuolikoripalloilija Sini Paukkerille. Italiassa, jossa lajin taso on maailman huippua, päivät rytmittyvät kovan treenin, opintojen ja kulttuuristen sopeutumisten ympärille.

5.6.2026 19:11 3x3

3x3-maajoukkuetoiminta käyntiin – EM-karsinnat Košicessa jo ensi viikolla

Naisten ja miesten 3x3-maajoukkueet ovat aloittaneet yhteisen valmistautumisensa kohti kesän kansainvälisiä haasteita, ja edessä ovat EM-karsinnat Slovakian Košicessa 13.–14. kesäkuuta.

5.6.2026 14:05 Seurat

Tilastointiohjelma vaihtuu – infotilaisuus 15.6.2026

Koripalloliitto vaihtaa kaikissa valtakunnallisissa aikuisten ja nuorten sarjoissa käytettävän tilastointiohjelman. Uuden ohjelman käyttöön järjestetään kesän ja syksyn aikana kohdennettua koulutusta eri tasoisille tilastonpitäjille.

4.6.2026 14:03 Sudenpennut

Sudenpentujen maajoukkuekesän 2026 kotiottelut selvillä

Sudenpentujen valmistautuminen kesän 2026 maaotteluihin ja arvokilpailuihin on käynnistynyt. Kansainvälisten leiritysten ja turnausten ohella eri ikäluokkien maajoukkueita nähdään kesän aikana myös kotikentällä Lohjan Kisakalliossa, jossa pelataan niin yksittäisiä maaotteluita kuin Nordic Championship 2026 -turnauksen (PM-kisat) otteluita.

3.6.2026 08:51 Susiladies

Lotta-Maj Lahtinen jatkaa Espanjan pääsarjan Araskissa

Susiladiesin Lotta-Maj Lahtinen on solminut jatkosopimuksen tulevasta kaudesta. Lahtinen pelaa näin toisen kautensa Pohjois-Espanjassa Vitoria-Gasteizissa sijaitsevan seuran riveissä.

2.6.2026 19:00 Suomalaiset ulkomailla

Danny Jansson Romaniaan CSO Voluntarin päävalmentajaksi

Jo kaksitoista kautta Saksassa valmentanut, kahdesti Saksan Pro A:n vuoden valmentajaksi valittu ja Heidelbergin Saksan Bundesliigan välieriin asti komentanut Danny Jansson, 46, siirtyy Romanian liigassa pelaavan CSO Voluntarin päävalmentajaksi 1+1-vuotisella sopimuksella.

2.6.2026 18:30 Suomalaiset ulkomailla

Eetu Heinonen NCAA-liigan Davidsoniin

Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:n suomalaistulokkaiden jo entuudestaan nimekäs lista täydentyy taas yhdellä pelaajalla, kun viime vuodet Espanjassa pelannut Munkkiniemen Kisapoikien kasvatti Eetu Heinonen, 191 cm ja 20 vuotta, siirtyy Davidsonin yliopiston riveihin.

1.6.2026 19:00 Korisliiga

Vuoden pelaaja Samu Adler tekee muuttoa Indianaan mieli avoimena: ”En tiedä yhtään, mitä odottaa, mutta sillä mennään, mitä sieltä sanotaan”

Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.

Näytä lisää vastaavia