Edon Maxhunista Hollannin mestari – ”Onnellinen olo”

30.5.2022 09:27 Edon Maxhuni seurasi Mikael Jantusen ja Alexander Madsenin viitoittamalla tiellä, kun hän pääsi tuulettamaan Hollannin mestaruuden kunniaksi.

Edon Maxhuni pääsi juhlimaan Hollannin mestaruutta. (Kuva: Ville Vuorinen)

Maxhunin Heroes Den Bosch oli finaalisarjassa ZZ Leideniä vastaan jo 1-2-tappiolla, mutta nousi mestaruuteen otteluvoiton 3-2. Sunnuntaina pelattu viides ja ratkaiseva finaali päättyi Heroesin 81-74 (45-42). Ottelussa 12 pistettä heittänyt Maxhuni oli jälleen isossa roolissa ottelun loppuhetkillä heittäen viimeisen reilun pariminuuttisen aikana kuusi pistettä. Maxhuni keräsi myös kolme levypalloa ja kolme syöttöä. Heroes palasi mestaruuskantaan seitsemän vuoden tauon jälkeen.

- Onnellinen olo, että tuli ensimmäinen mestaruus ammattilaisuralla, mutta ei todellakaan viimeinen. Pitkä kausi takana, mutta jokainen äijä tiimissä toi mukaan heidän energiansa ja parhaimman pelinsä tänään. Hollannin sarja kaadettu ja ensi viikolla vielä BNXT-liiga edessä, Maxhuni hehkutti ottelun jälkeen.

Mestaruus tiesi sitä, että Heroes aloittaa Hollannin ja Belgian yhteisliigan pudotuspelit suoraan välierävaiheesta.
Ottelutilastot

Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

Espanjassaa Sasu Salinin Teneriffa tasoitti otteluvoitot Joventut Badalonaa vastaan 103-76 (54-34). Salinin sihti oli kohdillaan hänen pussittaessa 16 pistettä ja tilastot karttuivat myös kolmella levypallolla, kahdella syötöllä ja riistolla. Emir Sulejmanovicille kirjattiin yksi levypallo.
Ottelutilastot

Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

Elias Valtosen kausi sen sijaan tuli päätökseen, kun Manresa hävisi toistamiseen Real Madridille. Tällä kertaa Euroliigan hopeajoukkueen voittolukemat olivat 83-74 (41-39). Valtoselle merkittiin kaksi pistettä ja syöttö.
Ottelutilastot

Itävallan liigan finaaleissa Anton Mirolybovin ja Aleksi Koskisen Swans Gmunden kavensi finaalisarjan Wieniä vastaan voittaen kolmannen ottelun 107-86 (59-48).
Ottelutilastot

Monacon Mike James koitui Lassi Tuovin ja Strasbourgin turmaksi, kun Monaco voitti joukkueiden toisen puolivälieräkamppailun jatkoajan jälkeen 97-95 (78-78, 44-44). James upotti voittokorin vain 0,4 sekuntia ennen loppua. Ottelupari on nyt tilanteessa 1-1.
Ottelutilastot

Iisalon veljesten valmentama Bonn aloitti Saksan Bundesliigan välierät 68-80 (35-33)-tappiolla Bayern Münchenille.
Ottelutilastot

Susijengi kaatoi hallitsevan EM-kultamitalisti Slovenian kahdesti helmikuussa ja palaa huiman kotiyleisön eteen 30.6., kun se kohtaa tärkeässä MM-karsintaottelussa Ruotsin Espoo Metro Areenalla. Lippukauppa käy kuumana. Hanki liput nyt >>

 
17.10.2022 10:28 Suomalaiset ulkomailla

Susijengin pelaajat kovassa iskussa – Max Besselink sopimukseen Bundesliigaseuran kanssa

Susijengin pelaajat esittivät viikonlopun otteluissa vahvoja otteita, kun Edon Maxhuni, Sasu Salin, Mikael Jantunen, Topias Palmi ja Alex Murphy ylsivät kaksinumeroisille pisteille. 20-vuotias Max Besselink on sen sijaan tehnyt sopimuksen Bundesliigassa pelaavan BG Göttingenin kanssa.

13.10.2022 07:32 Suomalaiset ulkomailla

Alexander Madsen ja Elias Valtonen loistivat Mestarien liigassa

Mestarien liiga tarjosi voittoja niin suomalaispelaajille kuin valmentajille, kun Alexander Madsen ja Elias Valtonen pistivät parastaan. Myös FIBA Europe Cupin lohkovaihe saatiin vauhtiin.

11.10.2022 21:11 Suomalaiset ulkomailla

Saksaan siirtyneellä Edon Maxhunilla iso mahdollisuus – ”Olen päässyt paremmin rytmiin mukaan”

Saksalaisen Merlins Crailsheimin kanssa sopimuksen tehnyt takamiesvelho Edon Maxhuni on aloittanut kautensa Bundesliigassa lupaavasti. Merlins on mukana myös keskiviikkona alkavassa FIBA Europe Cupissa, jossa Maxhuni saa vastaansa muun muassa Craiovan suomalaiskaksikon Topias Palmin ja Shawn Hopkinsin.

10.10.2022 09:28 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salinin mahtivire jatkuu – Madsenin ja Raitasen sarjakaudet käyntiin

Sasu Salinin loistava alkukausi sai jälleen jatkoa viikonloppuna, kun Teneriffa jatkaa puhtaalla pelillä. Sarjat saatiin käyntiin Kreikassa ja Remu Raitanen debytoi Espanjassa.

6.10.2022 09:46 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin loisti Mestarien liigan avauksessa – Valtosen ja Tuovin joukkueet myös voittoihin

Mestarien liigan lohkovaiheet saatiin käyntiin suomalaisten osalta tiistaina ja keskiviikkona. Sasu Salin, Elias Valtonen ja Lassi Tuovi pääsivät heti voiton makuun.

4.10.2022 10:48 Suomalaiset ulkomailla

Mestarien liigan lohkovaiheessa vahva suomalaisedustus

Mestarien liigan lohkovaiheen ottelut käynnistyivät maanantaina ja suomalaisten osalta pelit starttaavat tiistaina. Tänä vuonna Mestarien liigassa nähdään yhteensä kolme suomalaispelaajaa ja kaksi päävalmentajaa.

3.10.2022 09:48 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salinin vahva alkukausi sai jatkoa – sarjoja käyntiin Euroopassa ja Japanissa

Sasu Salin on aloittanut kauden vahvasti, kun hän oli Teneriffan pistetykki. Italiassa Mikael Jantunen aloitti hienosti ja kaudet starttasivat myös Saksassa ja Japanissa.

1.10.2022 10:19 Suomalaiset ulkomailla

Palmin ja Hopkinsin Craiova FIBA Europe Cupiin – Mirolybovin Swans Supercupin voittoon

Topias Palmin ja Shawn Hopkinsin Craiova eteni FIBA Europe Cupin lohkovaiheeseen. Espanjan liigassa nähtiin avauskierroksella Sasu Salinin ja Elias Valtosen kohtaaminen ja Anton Mirolybov johdatti Swans Gmundenin Itävallan Supercupin voittoon.

28.9.2022 22:21 Suomalaiset ulkomailla

Katajan taival FIBA Europe Cupissa katkesi - Hopkinsin ja Palmin Craiova finaaliin

FIBA Europe Cupin karsintaturnaukset pelataan viikolla ja suomalaisedustusta on Joensuun Kataja Basketin sekä Shawn Hopkinsin ja Topias Palmin muodossa. Katajan urakka päättyi, mutta Susijengi-kaksikon jatkuu.

26.9.2022 19:37 Suomalaiset ulkomailla

Topias Palmi ja Shawn Hopkins yhdessä Romaniassa – ”Tämä auttaa kumpaakin”

Tampereen murre tulee tällä kaudella tutuksi romanialaisen SCMU Craiovan pukukopissa, kun Topias Palmi ja Shawn Hopkins tekivät kesällä joukkueen kanssa sopimukset. Ystävykset pääsevät tositoimiin jo tiistaina alkavissa FIBA Europe Cupin karsinnoissa.

23.9.2022 20:18 Susijengi

Edon Maxhunin ura jatkuu Saksan Bundesliigassa

Päättyneenä kesänä Susijengin paidassa MM-karsinnoissa ja EM-kisoissa säväyttänyt Hyvinkään Pontevan kasvatti Edon Maxhuni, 24, jatkaa uraansa Saksan korkeimmalla sarjatasolla. Viime kaudella Hollannin mestarina palkitun Maxhunin on kiinnittänyt riveihinsä Crailsheim Merlins, joka ylsi viime kaudella Saksan cupin hopeasijalle.

22.9.2022 10:37 Susijengi

Topias Palmi Romaniaan Shawn Hopkinsin joukkuetoveriksi

Romanian liigassa ja FIBA Europe Cupissa nähdään tulevalla kaudella ”suomalaisjoukkue”, kun Tampereen Pyrinnön kasvatti ja historiallisissa Prahan ja Berliinin EM-kisoissa pelannut Topias Palmi, 196 cm ja 28 vuotta, siirtyy SCMU Craiovaan jo aiemmin seuraan sopimuksen tehneen Shawn Hopkinsin joukkuetoveriksi.

4.9.2022 11:49 Susijengi

Kaupalle vahvistus: Lauri Markkanen siirtyy Utah Jazziin

Susijengin syömähammas ja Suomi-koriksen ykköstähti Lauri Markkanen, 213 cm ja 25 vuotta, siirtyy pelaajakaupassa Cleveland Cavaliersista Utah Jazziin. Jazzissa pitkään pelanneen Donovan Mitchellin ympärille rakennettu kauppa vie Markkasen Utahiin yhdessä Collin Sextonin, Ochair Agbajin ja kolmen ensimmäisen kierroksen varauksen kanssa.

22.8.2022 13:44 Susijengi

Korisliigan MVP Remu Raitanen siirtyy Espanjaan

Keväällä 2022 Korisliigan arvokkaimmaksi pelaajaksi nimetty ToPo Juniorien kasvatti ja Susijengin nuoren sukupolven heittokone Remu Raitanen, 206 cm ja 25 vuotta, on solminut ensimmäisen ulkomaiden ammattilaissopimuksensa. Raitasen uusi työnantaja on Espanjan kakkosliigaan (LEB Gold) viime keväänä kohonnut Albacete Basket.

4.8.2022 08:12 Suomalaiset ulkomailla

Shawn Hopkinsin ura jatkuu Romaniassa

Kansainvälisen ammattilaisuransa Islannin liigasta kaudella 2021–22 aloittanut BC Nokian kasvatti Shawn Hopkins, 27, siirtyy ensi kaudeksi Romaniaan. 195-senttinen Hopkins on allekirjoittanut yksivuotisen sopimuksen Romanian liigaa ja FIBA Europe Cupin karsintoja pelaavan SCM Craiovan kanssa.

29.7.2022 13:27 Susijengi

Alex Murphy siirtyy Japanin pääsarjatasolle

Vuosikymmenen taitteen MM- ja EM-karsintaotteluissa Susijengissä edukseen esiintynyt Alex Murphy, 29, jatkaa uraansa Japanissa. Viime kaudella Japanin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla (B2) pelannut Murphy, 206, nousee Japanin liigaan solmittuaan yksivuotisen sopimuksen Levanga Hokkaido Sapporon kanssa.

25.7.2022 14:03 Susijengi

Kreikan mahtiseura AEK Ateena saalisti Alexander Madsenin

Viimeiset kolme vuotta Latvian suurseurassa VEF Riiassa pelannut Susijengin sisäpuolustuksen lukko Alexander Madsen, 27, siirtyy Kreikkaan. Kahdeksankertainen Kreikan mestari ja neljän vuoden takainen FIBA Mestareiden Liigan voittaja AEK Ateena on solminut yksivuotisen sopimuksen 208-senttisen Kouvolan Poikien kasvatin kanssa.

11.7.2022 20:26 Susijengi

Susijengin sähikäinen Jamar Wilson lyö pelitossut naulaan

Susijengin sähikäinen, kesästä 2015 asti Suomea maajoukkuetasolla edustanut Bronxin kasvatti Jamar ”Jammu” Wilson, 38, on ilmoittanut lyövänsä tossut naulaan. Wilson edusti Susijengiä viimeisen kerran helmikuun voitokkaassa MM-karsintaikkunassa ja pelasi seurajoukkuekaudella 2021-22 Kataja Basketin ja ranskalaisen Boulazacin paidassa.

28.6.2022 09:41 Susijengi

Ilari Seppälä palaa Ranskaan

Susijengin helmikuun Slovenia-voiton pääarkkitehteihin kuulunut, erinomaisen kauden Romanian liigan Pitestissä pelannut Ilari Seppälä, 29, palaa yhden tauon jälkeen Ranskan toiseksi korkeimmalle sarjatasolle. Lapualaislähtöisen Seppälän uusi työnantaja on 1+1-vuotisen sopimuksen suomalaistakamiehen kanssa allekirjoittanut Saint-Chamond.

23.6.2022 18:38 Suomalaiset ulkomailla

Topias Palmilla hankala kausi Belgiassa – ”En ole ihan sataprosenttisen tyytyväinen”

Topias Palmi siirtyi kesken kauden belgialaisseura Limburg Unitediin. Palmi väläytteli kauden aikana ja pääsi juhlimaan Belgian cupin voittoa, mutta kokonaisuudessaan kausi Belgiassa oli Palmille hankala.

Näytä lisää vastaavia