Kapteeni Salin: ”Meillä on aseita voittaa pelejä tässä turnauksessa”

30.8.2023 09:13 Susijengin pitkäaikainen luottopelaaja Sasu Salin, 32, on päätynyt vastuulliseen asemaan joukkueen kapteenin ominaisuudessa sen ensimmäisenä MM-kisakesänä yhdeksään vuoteen. Vaikean MM-alkulohkon jälkeen kapteeni uskoo, että Susijengillä on kaikki aseet kääntää kurssinsa ja päättää turnauksen alemman jatkosarjan ottelut voitokseen.

Sasu Salin luottaa omiinsa ennen MM-jatkosarjan sijoitusotteluita. Kuvat: Ville Vuorinen / Susijengi.

Kolmeen tappioon päättyneessä MM-alkulohkossa Susijengi osoitti joka ainoassa ottelussa, että sen kollektiivinen tekeminen riittää parhaimmillaan erinomaisesti MM-kisatasolla.

Ongelmaksi koituivat niin Australiaa, Japania kuin Saksaakin vastaan mustat hetket. Kun vastustaja sai puolustuksensa lukkoon ja hyökkäyspelinsä sujumaan, päät painuivat ja tasatilanne vaihtui hetkessä vastustajan viidentoista pisteen karkumatkaksi.

Oppirahoja, arvioi Salin.

- Korishan on itseluottamuspeli. Meillä on ollut näissä peleissä ongelmana se, että kun notkahdus tapahtuu, me ei pystytä tulemaan takaisin sieltä. Ne ovat olleet haastavia paikkoja, mutta sieltä pitää kaivautua yksi pallonhallinta tai puolustus kerrallaan takaisin ylös. Meidän täytyy niillä hetkillä pitää mielessä se, millä tasolla me on pystytty pelaamaan Australiaa ja Saksaa vastaan, kapteeni miettii.

Jo vuodesta 2006 alkaen Susijengi on perustanut koko identiteettinsä haastajan asemaan ja lähtenyt siitä tosiasiasta, että sen täytyy olla yhtenäisempi, aggressiivisempi ja rohkeampi kuin vastustaja. Vuoden takaiset EM-kisat nostivat odotusarvoja, joka muutti myös ennakkoasetelmia.

Sunnuntain myöhäisillan Japani-ottelussa Susijengi sai ensimmäistä kertaa olla se jättiläinen, joka kokee kipeästi, miltä tuntuu joutua paperilla köykäisemmän joukkueen narrattavaksi.

- Aika moni sanoikin pelin jälkeen, että tuo oli ihan uusi kokemus meille. Me on tultu vuosien aikana esimerkiksi Puolaa ja Bosniaa vastaan isoista takaa-ajoasemista voittoon ja nyt saatiin ikään kuin maistaa omaa lääkettämme, Salin arvioi.

- Japani-peli myös osoitti, että koripalloa pelataan korkealla tasolla muuallakin kuin Euroopassa ja Pohjois- ja Etelä-Amerikassa. MM-kisoissa on pelkästään hyviä joukkueita. Kysy vaikka Ranskalta.

”Kahdella voitolla ollaan olympiakarsintapaikassa kiinni”

Kansainvälisten arvokisojen pelijärjestelmä on armottomuudessaan armollinen.

Tänään keskiviikkona kisoissa vietetään välipäivää, ja torstaina pelataan taas. Niin ollen menneisiin tappioihin ei voi jäädä turhan pitkäksi aikaa märehtimään. Torstain ja lauantain sijoitusotteluissa (sijat 17.-32.) vastaan asettuvat mitä todennäköisimmin Venezuela ja Kap Verde – mikäli keskiviikon alkulohkopeleissä ei nähdä suuria yllätyksiä.

- Kaikki tässä jengissä tiedostavat, mistä tulevissa peleissä pelataan. Mentaliteettimme on ollut turnauksen alusta alkaen, että lähdemme voittamaan jokaista ottelua, ja se mentaliteetti pysyy. Kahdella voitolla ollaan vielä olympiakarsintapaikassa kiinni. Se motivoi joka kaveria, uhkuu Salin.

- Samaan aikaan me kaikki tiedetään, että tulevat kaksi peliä ovat niitä, joissa meidän pitäisi lunastaa odotukset ja kestää se asetelma, että nämä pitää voittaa. Mukavampi lähteä ensi kesäänkin, kun tietää, että edessä olisi olympiakarsintapelejä.

Slovenia on jo varmistanut paikkansa ylemmässä MM-jatkosarjassa ja Georgia on Kap Verde -voitollaan vahvasti jatkosarjapaikassa kiinni. Kap Verde voitti puolestaan Venezuelan keskinäisessä ottelussa, joten Venezuelalla on kaksi tappiota vyöllään.

- Me ollaan kyllä Georgiakin valmis kohtaamaan, mutta aika todennäköiseltä näyttää, että Kap Verde ja Venezuela sieltä tulee vastaan.

Heppoisia vastustajia ei ole vastassa alemmassa loppusarjassakaan. Venezuela voitti vuonna 2016 Amerikan olympiakarsinnat, kun taas Kap Verdellä on riveissään Euroliigan viime kevään lopputurnauksen arvokkain pelaaja, Salinin joukkuetoverina CB Gran Canariassa kahdeksan vuotta sitten pelannut 223-senttinen Walter Edy Tavares.

- Tavares on älyttömän iso kaveri, liikkuu hyvin kokoisekseen ja blokkaa heittoja, mutta hän ei ole sellainen pelaaja, joka pystyisi yksin luomaan ja tekemään joukkueelleen, Salin analysoi entistä joukkuekaveriaan.

- Meiltä pitäisi löytyä aseet voittaa loppusarjan pelit riippumatta siitä, tuleeko sieltä vastaan Venezuela, Georgia vai Kap Verde. Meidän täytyy palata meidän hyvään yhteiseen perustekemiseen ja kun synkkiä hetkiä tulee, ne pitää katkaista niin nopeasti kuin mahdollista.

”Ollaan saatu kovimmista mahdollisista peleistä kokemusta”

Kolmen alkulohkotappion jälkeen Salinilla on muiden joukkueensa jäsenten tavoin halu asettaa koko turnaus perspektiiviin.

Vaikka Susijengi on kyennyt hakemaan viimeisen runsaan vuosikymmenen aikana koko tukun arvokisavoittoja yhtenäisyydellään, on Salinilla yksin enemmän maaotteluita vyöllään kuin joukkueen kokemattomimmalla viisikolla yhteensä.

- Iso ero tässä on se, että kun mä tulin tähän jengiin, me pelattiin EM-karsinnoissa ja sitten nuo vähän vanhemmat edellisen sukupolven kaverit pelasivat B-divarissa, Sasu muistuttaa.

- On siinä iso ero, pelaatko ekat maaottelusi B-divarissa vaiko kohtaatko MM-kisoissa Patty Millsit ja Dennis Schröderit ja Daniel Theisit. Kun meillä ei myöskään ole kokeneinta viittä tai kuutta pelaajaa lukuun ottamatta ihan hirveästi kokemusta viisikkopelistä, voi huonoina hetkinä käydä niin kuin jokaisessa alkulohkon ottelussa kävi.

Salin vakuuttaa, että alkulohkonkaan jälkeen Susijengi ei ole menettänyt uskoaan.

- Japani-peli meidän piti voittaa ja kaikki ollaan pettyneitä sen lopputulokseen. Australia ja Saksa olivat selkeitä ennakkosuosikkeja niissä peleissä, mutta pahalta tuntui niidenkin jälkeen. Nyt me ollaan ainakin saatu kovimmista mahdollisista peleistä sellaista kokemusta, jota ei mistään muualta voi saada. Se on kuin sijoittaisi rahansa fiksusti.

Seuraavan kahden ottelun ajan Susijengi pelaa edelleen paikoista kesän 2024 olympiakarsintaturnauksissa. Kahden vuoden päästä vuorossa ovat puolestaan syyskesän 2025 EM-kotikisat, joiden yhtä alkulohkoista Susijengi isännöi Tampereen Nokia Areenalla.

Joukkueen motivaatio on kohdallaan.

- Henkilökohtaisesti tarkoitus on juosta kentälle Susijengin jäsenenä Tampereen EM-kotikisoissa. Nyt hoidetaan kaksi voittoa kotiin, pelataan mahdollisimman monta mahdollisimman kovatasoista peliä seuraavan kahden vuoden aikana ja treenataan kovaa yhdessä.

Susijengi pelaa MM-sijoitusottelunsa torstaina 31.8. ja lauantaina 2.9.

Henkilöt

 
28.8.2023 14:05 Susijengi

Elias Valtonen 50. maaottelussaan: ”Kokemusta tulee vain pelaamalla”

Vuosituhannen taitteessa syntyneistä Susijengin pelaajista Mikael Jantunen saavutti 50 maaottelun rajapyykin sunnuntaina Japania vastaan. Saksa-ottelussa vuorossa on Elias Valtonen, 24, joka Jantusen tavoin on nuoresta iästään huolimatta paaluttanut paikkansa Susijengin avainmiehistöön jo varhain.

27.8.2023 07:00 Susijengi

Mikael Jantunen 50. maaottelussaan: ”Nimenomaan nämä pelit kasvattavat”

Susijengin avainkalustoon pidemmän aikaa kuulunut Mikael Jantunen, 23, sai perjantaina ensituntumaa MM-kisojen tasosta ottelussa olympiapronssimitalisti Australiaa vastaan. Uransa 50. miesten maaottelun sunnuntaina pelaava Jantunen muistuttaa, mikä merkitys otteluilla maailman kovimpia maita vastaan on kehityksen kannalta.

24.8.2023 16:04 Susijengi

Lauri Markkanen MM-avauksesta: ”Pyörää ei tarvitse keksiä uudestaan”

Elämänsä ensimmäisiin MM-kisoihin valmistautuva Susijengin syömähammas Lauri Markkanen, 26, oli MM-avauksen aattona tyyni, leppoisa ja määrätietoinen. Australia tarjoaa perjantaina Susijengille maailmanluokan haasteen, mutta Markkanen luottaa omaan joukkueeseensa ja sen hyvään, tuttuun perustekemiseen.

23.8.2023 08:15 Susijengi

Edon Maxhuni: ”On meistä itsestä kiinni, miten pärjätään tässä turnauksessa”

Pelinrakentajansa Edon Maxhunin, 25, mukaan Susijengi haki vuoden takaisissa Prahan ja Berliinin EM-kisoissa ”positiivista kiukkua” joukkueeseen kohdistuneista epäilyistä ja päättikin kisansa parhaaseen tulokseen yli 50 vuoteen. Sama näyttämisen halu toimii Susijengin johtotähtenä myös perjantaina käynnistyvissä Aasian MM-kisoissa.

19.8.2023 14:05 Susijengi

Päävalmentaja Lassi Tuovi MM-kisojen kynnyksellä: ”Mennään ja nautitaan!”

Kauan odotettu hetki on viimein käsillä ja Susijengi valmis nousemaan MM-kisakoneeseen pitkälle lennolle kohti Aasian MM-kisoja. Päävalmentaja Lassi Tuovin mukaan viime viikot antoivat lupaavia signaaleja Susijengin iskukyvystä ja joukkue lähtee Okinawalle nöyränä, mutta itsevarmana.

27.1.2024 09:30 Suomalaiset ulkomailla

Alexander Madsen saanut hyvän alun Espanjassa – ”Rooli on juuri se mitä luvattiin”

Alexander Madsen vaihtoi jouluna seuraa, kun VEF Riika vaihtui Espanjan liigassa pelaavaan BC Andorraan. Madsen on saanut hyvän startin Euroopan kovimmassa kansallisessa liigassa.

18.11.2023 13:17 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhunin riski kannatti – ”Joskus kannattaa luottaa vaistoihin”

Edon Maxhunin kesäinen kärsivällisyys palkittiin, kun hän sai sopimuksen Ranskan huippusarjaan Le Portelin joukkueeseen. Maxhuni on nopeasti ottanut ison roolin joukkueessa ja johdattanut joukkueen voitosta voittoon.

3.10.2023 09:35 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen uskoo Paris Basketballin mahdollisuuksiin EuroCupissa

EuroCup starttaa tiistaina ja suomalaisittain lippua kantavat Paris Basketballin kaksikko Mikael Jantunen ja Tuomas Iisalo. Jantunen uskoo joukkueensa menestysmahdollisuuksiin menestyä kilpailussa.

23.9.2023 11:29 Suomalaiset ulkomailla

Susijengissä vanhin, seurajoukkueessa nuoriso-osastoa – Sasu Salinin kausi käyntiin tutuissa maisemissa

Sasu Salinilla, 32, lähtee käyntiin jo kahdeksas täysi kausi Espanjan pääsarjassa ACB:ssä. Teneriffa lähtee hakemaan jälleen menestystä niin kotimaan kuin Euroopan kentillä.

10.9.2023 19:20 Susijengi

Herbert luotsasi Saksan maailmanmestaruuteen

Suomen kansalaisuuden jo 30 vuotta sitten saanut kanadalaislähtöinen Gordon Herbert, 64, liittyi suomalaisten palloilulajien maailmanmestarivalmentajien harvaan joukkoon luotsaamalla sunnuntaina Saksan koripallon miesten MM-kultaan. Saksa päihitti MM-finaalissa Serbian lukemin 83–77 (47–47).

Näytä lisää vastaavia