Aapeli Alanen ratkaisijana Itävallassa – ”Oli tärkeä ja maukas voitto”

1.11.2021 09:15 Aapeli Alanen oli St. Pöltenin sankari Itävallan liigassa upottamalla voittoheiton sisään viime sekunnilla. Aatu Kivimäen vahvat edesottamukset saivat jatkoa ja lisäksi Elias Valtonen, Edon Maxhuni, Murphyn veljekset sekä Shawn Hopkins ylsivät kaksinumeroisille.

Aapeli Alanen otti sankarin viitan Itävallassa. (Kuva: Ville Vuorinen)

Alanen oli St. Pöltenin ykkösnimi kun hän heitti voittokolmosen sisään viimeisellä sekunnilla 80-78 (35-43)-voitossa Vienna DC Timberwolvesia vastaan. Alanen pommitti 21 pistettä ja koristeli tilastojaan vielä kahdeksalla levypallolla, syötöllä ja kahdella riistolla. Voitto oli samalla St. Pöltenille kauden ensimmäinen.

- Oli tärkeä ja maukas voitto. Timberwolves aloitti superhyvin ja heitti käytännössä kaiken sisään ensimmäisellä puoliskolla. Olimme ensimmäisen neljänneksen jälkeen melkein 20 pistettä miinuksella. Pikkuhiljaa saimme oman pelimme kulkemaan paremmin. Menimme paikkapuolustukseen, ja sitä kautta saimme stoppeja joista pääsimme juoksemaan kenttää. Itsellä meni pelin alussa heitot ohi, mutta onneksi toisella puoliskolla alkoi osua. Viimeinen jakso oli tasaista vääntöä, mutta onneksi lopussa heitimme pari aika kovaa kolkkia sisään millä sitten lopuksi saimme voiton kotiin, Alanen analysoi ottelua.

Omasta ratkaisuheitostaan hän oli mielissään.

- Hyvät fiilikset tietenkin. Kaksi ensimmäistä peliä heitot ovat kolisseet rautoihin, niin lämmittäähän se mieltä heittää voittoheitto sisään, Alanen jatkoi.
Ottelutilastot

Mikäli upotus ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

Saksan Bundesliigassa Tuomas ja Joonas Iisalon luotsaama Baskets Bonn otti kauden neljännen voittonsa kaatamalla Niners Chemnitzin 76-67 (25-29).
Ottelutilastot

Aatu Kivimäen loisto-otteet Saksassa saivat jatkoa, kun hän heitti 18 pistettä, otti neljä levypalloa, syötti viidesti ja nappasi hatuiksi vielä neljä riistoa, kun Tigers Tübingenin hieno alkukausi sai jatkoa 85-75 (42-36)-voitolla Karlsruhe Lionsista. Daniel Janssonin ja Hussain Dassoukin valmentama Tigers on nyt sarjassa toisena viiden voiton ja kahden tappion saldolla.
Ottelutilastot

Espanjan liigassa Teneriffa nousi 84-81 (38-42)-voittoon Obradoirosta. Teneriffa oli ottelussa pariin otteeseen köysissä, mutta ratkaisi voiton viimeisellä sekunnilla, kun Kyle Wiltjer pussitti Sasu Salinin syötöstä voittokorin. Salin sai tilastoihinsa kaksi pistettä, yhden levypallon ja neljä syöttöä. Emir Sulejmanovic kokosi kuusi pistettä, kaksi levypalloa ja syötön. Teneriffalla on nyt viisi voittoa ja kolme tappiota.
Ottelutilastot

Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

Elias Valtonen oli jälleen vireessä 13 pisteellä, kuudella levypallolla ja syötöllä, kun Manresa voitti Bilbaon 87-79 (45-40). Manresa on voittanut puolet kahdeksasta ottelustaan.
Ottelutilastot

Lassi Tuovin valmentaman Strasbourgin kausi Ranskan liigassa jatkui 83-76 (39-33)-voitolla Pau-Lacq-Orthezista. Voitto oli Strasbourgille kolmas viidestä pelistä.
Ottelutilastot

Ranskan NM1:ssä Daniel Dolencin Les Sablesin vaikea alkukausi sai jatkoa, kun se hävisi Cergy Pontoiselle 63-68. Dolenc kasasi viisi pistettä ja neljä levypalloa. Les Sablesilla on kaksi voittoa ja kuusi tappiota.
Ottelutilastot

Heroes Den Boschin puhdas tili säilyi Belgian liigassa 93-78 (49-29)-voitolla Aris Leeuwardenista. Edon Maxhuni tilastoi 13 pistettä, levypallon, viisi syöttöä ja kolme riistoa.
Ottelutilastot

Puolan liigassa Carl Lindbomin Sopot hävisi Slask Wroclawille 67-77 (38-33). Lindbomille kirjattiin seitsemän pistettä ja kolme levypalloa.
Ottelutilastot

Erik ja Alex Murphyn Fukushima Firebonds putosi Japanin cupista hävitessään Levanga Hokkaidolle 76-92 (33-43). Murphyt olivat joukkueensa parhaimmistoa, kun Erik tilastoi 12 pistettä, viisi levypalloa ja syötön Alexin kompatessa 11 pisteen, kahdeksan levypallon, kolmen syötön, riiston ja torjunnan tilastoilla.
Ottelutilastot

Islannin liigassa Shawn Hopkins heitti Stjarnanille 12 pistettä ja sai kaksi merkintää levypallo- ja syöttötilastoihin, kun Thor AK kaatui numeroin 94-68 (37-34). Stjarnanilla on nyt kaksi voittoa ja kaksi tappiota.
Ottelutilastot
 

Metro Areena täyttyy jälleen ulvovista susifaneista, kun Susijengi aloittaa MM-karsinnat marraskuussa. Torstaina 25.11. joukkue lähtee ryöstöretkelle länsinaapuri Ruotsiin, mutta palaa kotikentälle sunnuntaina 28.11., kun se isännöi kivikovaa Kroatiaa. Parhaat paikat kotiotteluun myydään nyt! Liput >>

 
24.5.2022 07:40 Suomalaiset ulkomailla

Hollannin ja Belgian finaalisarjoissa tasaista

Belgian ja Hollannin kansallisten sarjojen finaalit alkoivat tasaisissa merkeissä. Saksan ProA:ssa Daniel Janssonin ja Hussain Dassoukin valmentama Tigers Tübingen hävisi finaalisarjan kovan taistelun jälkeen.

21.5.2022 09:04 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhuni ja Mikael Jantunen valmiina finaaleihin

Hollannissa ja Belgiassa alkavat viikonloppuna kansallisten liigojen finaalisarjat. Hollannissa Edon Maxhuni havittelee Heroes Den Boschin kanssa mestaruutta ja Belgiassa Mikael Jantunen hakee Oostenden kanssa pokaalia. Kansallisten sarjojen jälkeen molempien kaudet jatkuvat vielä Belgian ja Hollannin yhteisliigan pudotuspeleissä.

20.5.2022 23:07 Suomalaiset ulkomailla

Alexander Madsenista taas Latvian mestari – ”Aikamoinen lopetus kaudelle”

Alexander Madsen pääsi juhlimaan kolmatta Latvian mestaruuttaan VEF Riian kaataessa finaalisarjassa Ventspilsin. VEF Riika voitti kauden aikana myös Viron ja Latvian yhteisliigan sekä Latvian cupin.

19.5.2022 10:24 Suomalaiset ulkomailla

Carl Lindbomilla kokemusten täyteinen kausi

Carl Lindbom aloitti kauden Puolassa ja päätti sen Islannissa. Lindbomin kauteen mahtui kokonaisuudessaan paljon.

15.5.2022 20:39 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhuni ja Mikael Jantunen finaaleihin – Alexander Madsen mestaruudessa kiinni

Edon Maxhunin Heroes Den Bosch eteni Hollannin liigan finaaliin ja Mikael Jantusen Oostende teki saman tempun Belgiassa. Alexander Madsenin VEF Riika on sen sijaan voiton päässä Latvian mestaruudesta.

9.5.2022 00:03 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin johdatti Teneriffan Mestarien liigan mestaruuteen – ”Ihan mahtava fiilis!”

Sasu Salin kirjoitutti suomalaista koripallohistoriaa, kun hänestä tuli ensimmäinen suomalaispelaaja, joka on voittanut Mestarien liigan. Teneriffa kaatoi finaalissa Elias Valtosen edustaman Manresan 98-87 (49-50).

8.5.2022 07:30 Susijengi

Salin ja Valtonen kohtaavat Mestarien liigan finaalissa klo 21 – katso ottelu suorana YouTubesta

Koripallon Mestarien liiga saa ensimmäisen suomalaisvoittajan sunnuntaina, kun Sasu Salinin Teneriffa sekä Elias Valtosen Manresa kohtaavat finaalissa.

7.5.2022 09:08 Susijengi

Miro Little siirtyy Yhdysvaltain high school -kentille

Aiemmin keväällä Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:n huippujoukkueisiin lukeutuvaan Bayloriin sitoutunut Suomi-koriksen suurlupaus Miro Little, 17, lähtee syyskuussa Atlantin taakse. Viime kaudet HBA Märskyä edustanut Tampereen Pyrinnön kasvatti siirtyy ensi kaudeksi kansasilaiseen Sunrise Christian Academyyn pelaamaan high school -koripalloa.

7.5.2022 00:14 Suomalaiset ulkomailla

Mestarien liigassa saadaan suomalaisvoittaja! Teneriffa ja Manresa etenivät finaaliin

Koripallon Mestarien liiga saa ensimmäisen suomalaisvoittajan sunnuntaina, kun Sasu Salinin Teneriffa sekä Elias Valtosen Manresa selvittivät tiensä finaaliin.

6.5.2022 09:35 Suomalaiset ulkomailla

Shawn Hopkins sai mitä haki Islannista – ”Opettavainen kausi”

Shawn Hopkins pelasi ensimmäisen kautensa ammattilaisen Islannissa Stjarnanin joukkueessa. Vaikka joukkueen taival päättyi pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella, niin Hopkins oli kokonaisuudessaan tyytyväinen kauden antiin.

5.5.2022 17:48 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin ja Elias Valtonen jahtaavat Mestarien liigan voittoa

Mestarien liiga huipentuu viikonloppuna Bilbaossa pelattavaan Final Four -lopputurnaukseen. Susijengin pelaajista pokaalia havittelevat Sasu Salin ja Elias Valtonen.

5.5.2022 08:56 Suomalaiset ulkomailla

Palmi ja Järvi lähellä jatkopaikkaa

Belgian ja Hollannin yhteisliigassa pudotuspelit käynnistyivät suomalaisittain hienosti, kun Topias Palmin ja Okko Järven joukkueet ottivat tiukan otteen jatkopaikasta.

2.5.2022 07:52 Suomalaiset ulkomailla

Madsenilla kolmas pokaali tähtäimessä – Jantuselle vuoden kuudennen pelaajan palkinto

Mikael Jantunen sai hienosti alkaneen ammattilaisuransa ensimmäisen henkilökohtaisen palkinnon, kun hänet valittiin Belgian ja Hollannin yhteisliigan vuoden parhaaksi kuudenneksi pelaajaksi. Alexander Madsenin VEF Riika eteni Latvian liigan finaaliin.

30.4.2022 08:38 Suomalaiset ulkomailla

Hollannin ja Belgian yhteisliigan jatkosarjat päätökseen – Romaniassa myös runkosarja paketissa

Belgian ja Hollannin yhteisliigassa saatiin jatkosarjat loppuun ja seuraavaksi edessä ovat pudotuspelit. Samoin Romaniassa pudotuspelit siintävät edessä.

24.4.2022 23:46 Suomalaiset ulkomailla

Valtosen Manresa varmisti pudotuspelipaikan

Elias Valtosen Manresa varmisti pudotuspelipaikan, vaikka hävisi vieraskentällä Baskonialle. Itävallan liigassa Anton Mirolybovin ja Aleksi Koskisen Swans Gmunden aloitti pudotuspelit voitolla.

24.4.2022 12:21 Suomalaiset ulkomailla

Itävallassa alkavat pudotuspelit – Mirolybovin ja Koskisen Swans Gmunden puolustaa mestaruutta

Itävallan liigassa pudotuspelit käynnistyvät suomalaisten osalta sunnuntaina. Anton Mirolybovin ja Aleksi Koskisen valmentama hallitseva mestari Swans Gmunden kohtaa Flyers Welsin ja Aapeli Alasen St. Pölten Grazin.

24.4.2022 00:20 Suomalaiset ulkomailla

Lassi Tuovin Strasbourgille tappio cupin finaalissa

Lassi Tuovin valmentama Strasbourg joutui tunnustamaan Pau-Lacq-Orthezin paremmakseen Ranskan Cupin finaalissa. Mikael Jantusen Oostende varmisti Belgian ja Hollannin liigan yhteisliigan ylemmän loppusarjan voiton.

23.4.2022 11:08 Suomalaiset ulkomailla

Lassi Tuovi johdattaa Strasbourgin Ranskan cupin finaaliin – ”Nämä ovat pelaajille suuria hetkiä”

Ranskassa vietetään viikonloppuna cupin finaalitapahtumaa, jossa ratkotaan cup-voittajat. Lassi Tuovin valmentama Strasbourg kohtaa lauantaisessa finaalissa Pau-Lacq-Orthezin.

22.4.2022 12:11 Susijengi

Fede Federiko Pittsburghin yliopistoon

Jo aiemmin West Virginian yliopistoon sitoutunut Rekolan Urheilijoiden kasvatti Fede Federiko, 20, siirtyykin tulevaksi kaudeksi Pittsburghin yliopistoon. Viime kesänä Susijengissä debytoinut 211-senttinen Federiko pelasi viime kaudella junior college -tasolla ja vaihtaa nyt kirjansa Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:han.

21.4.2022 08:11 Suomalaiset ulkomailla

Jantunen, Maxhuni ja Palmi kovassa iskussa

Belgian ja Hollannin yhteisliigassa suomalaiskolmikko Mikael Jantunen, Edon Maxhuni ja Topias Palmi esittivät vahvoja otteita alkuviikon otteluissa.

Näytä lisää vastaavia