Vilpas kompastui jatkoajalla Lapualla – Pyrintö löi Katajan arvokkaassa taistelussa kotiedusta

13.3.2019 21:44 Ura Basket nousi tasapisteisiin Korihaiden kanssa sarjataulukon hännillä.

Kobrat ja Jaron Hopkins aiheuttivat Vilppaalle kauden viidennen tappion. Kuva: Pasi Ahola

Pudotuspeleihin mielivä Lapuan Kobrat onnistui harvinaisessa tempussa, kun sarjakärki Salon Vilpas hävisi jatkoajan jälkeen 114–107, 97–97 (48–48). Tappio oli Vilppaalle vasta kauden viides 32 ottelusta.

– Meillä oli kaksi tappiota alla. Jokaisella oli kova halu näyttää, että tappioista on opittu jotain, Kobrat voittotaisteluun päätösjakson heitoillaan nostanut Jussi Turja kertoi.

Ottelun ensimmäinen puoliaika oli todella tasainen. Ilman Teemu Rannikkoa Lapualle saapunut Vilpas ei onnistunut Kobria jaloistaan karistamaan.

Heti toisen puoliajan alussa Vilpas karkasi kymmenen pisteen johtoasemaan. Parhaimmillaan Vilpas johti 13 pisteellä.

Niin vain Kobrat kiri viime minuuteilla Vilppaan rinnalle. Zane Waterman tasoitti ottelun kylmäpäisellä kolmosellaan vain kolme sekuntia ennen päätössummeria.

Jatkoajalla Kobrat johti alusta loppuun asti. Peräti 17 Kobrien jatkoaikapistettä riittivät Vilppaan kuuden ottelun voittoputken katkaisemiseen.

– Kaikki kunnia pelaajilleni. Harjoituksissa oli jo nähtävissä hyvää kiukkua kahden tappion myötä. Sanoin meidän kolmelle amerikkalaiselle tulokaspelaajallemme, että nämä ottelut määrittävät tulevaisuuttanne enemmän kuin mitkään tilastot. Taisteluilme ja ratkaisevan levypallon tai riiston nappaaminen Korisliigan parasta joukkuetta vastaan merkitsee tulevan työpaikan kannalta enemmän kuin pelkät tilastot, Kobrien päävalmentaja Nenad Stefanovic paljasti motivointikeinojaan.

Kobrien koko ulkomaalaisnelikko ylittikin 20 pisteen rajan: Larry Anderson (22/8/7s/3r), Zane Waterman (21/8/3r), Khalil Small (24/1) ja Jaron Hopkins (22/4/7s). Siitä huolimatta juuri Jussi Turjan (18/1/4s) tahtoheitot olivat pitkälti ne, jotka nostivat lopussa Kobrat Vilppaan kintereille.

– Vilpas oli jo mennä menojaan. Lopussa tällaiset ottelut ovat tietysti aina pienestä kiinni. Paljon tuli meille riistoja, mutta niin myös turhia menetyksiä ylivoimahyökkäyksistä. Toisaalta niitä tulee, kun meillä on paljon hyvin aggressiivisia hyökkääjiä, Turja pohti.

Vilpas menetti pallon ottelussa 17 kertaa. Kobrien menetyssarakkeessa oli 20 merkintää.

Vilppaan kaikki kaikessa oli jälleen Antonio Ballard (29/13), joka tuotti Kobrille runsaasti ongelmia. Mikko Koivisto (9/2/9s) puolestaan antoi hienosti yhdeksän korin johtavaa syöttöä.

– Se joukkue, joka halusi tänään voittaa enemmän, voitti. Hävisimme pelin kaksinkamppailuissa ja fyysisyydessä. Se on selvää, että sarjakärkenä meidät halutaan jokaisella paikkakunnalla aina voittaa. Joukkueen pitäisi jokaiseen otteluun lähteä ammattimaisesti taistelemaan ja näyttämään parastaan. Tänään emme siihen pystyneet, Vilpas-luotsi Joonas Iisalo tylytti.

Voitollaan Kobrat pysyi yhden voiton päässä viimeistä pudotuspelipaikkaa pitävästä BC Nokiasta. Seuraavan kerran Kobrat matkaa tiistaina Kotkaan. Vilppaalla on edessään lauantaina Suomen Cupin loppuottelu Tampereen Pyrinnön vieraana.

Ottelutilasto

Pyrintö otti arvokkaan kotivoiton

Tampereen Pyrintö oli suorastaan murskaavassa vedossa Joensuun Kataja Basketin vieraillessa Pyynikillä. Pyrintö latoi tulostaululle tylyt voittolukemat 95–67 (48–28).

Pyrintö repäisi jo ensimmäisellä jaksolla 20 pisteen johtoaseman. Ilman Daniel Mullingsia, Tommi Huolilaa ja Kevin Bracy-Davisia pelannut Kataja ei tamperelaisten hurjasta alusta missään vaiheessa kunnolla enää toipunut.

Selvän voittonsa turvin Pyrintö paranteli asemiaan runkosarjan sarjataulukon kärkipäässä. Pyrinnöllä on nyt plakkarissaan 21 voittoa 32 kamppailusta. Katajalle tappio oli Korisliigassa kauden 12, kun otteluita joensuulaisjoukkueella on pelattuna 28 kappaletta.

Pyrinnöltä löytyi keskiviikkoiltana monta onnistujaa. Kenneth Manigault (15/5/5s/5r) ja Osku Heinonen (12/0) toimivat jälleen ratkaisijoina, kun ero joukkueiden välillä syntyi.

Katajan valopilkku synkällä Tampereen-reissulla oli kasvattajaseuraansa vastaan pelannut Topias Palmi (19/6).

Pyrintö pelaa seuraavan kerran Korisliigaa keskiviikkona Salossa Vilppaan vieraana. Jo lauantaina Pyrintö kuitenkin isännöi Suomen Cupin loppuottelussa samaista Vilpasta. Keskiviikkona Kataja puolestaan isännöi Korihaita.

Ottelutilasto

Ura palasi kotivoittojen pariin

Korisliigan sarjataulukon viimeisenä ennen keskiviikon kierrosta yksin majaillut Kaarinan Ura Basket katkasi viiden ottelun tappioputkensa Kotkan KTP-Basketin vierailtua Kupittaan Palloiluhallissa. Uran voittolukemat kirjattiin lopulta 82–71 (34–36).

Voitollaan Ura nousi tasapisteisiin Korihaiden kanssa taulukon hännillä. Ura on tosin pelannut uusikaupunkilaisia yhden kerran enemmän. Sarjanousijalla on runkosarjaa jäljellä vielä seitsemän ottelua.

Ura käänsi keskiviikkoisen ottelun edukseen kolmannella jaksolla. Ilman Avery Woodsonia pelannut kotijoukkue taisteli KTP:tä vastaan mallikkaasti. Tällä kertaa myöskään Uran selkäranka ei katkennut, vaikka kertaalleen kotkalaiset 10–0-runin pystyikin tekemään.

Uran onnistujaksi nousi väkivahva Jesse Perry (17/16). Myös Stephen Croone (15/6/4s) ja Ville Hänninen (15/0/3s) tekivät tukun tärkeitä pisteitä.

KTP:n Donte Thomas (14/11) kirjautti tupla-tuplan. Alkukaudesta Vilppaassa pelannut takamies Diante Baldwin (10/1/4s) debytoi kotkalaisjoukkueen riveissä.

Uran seuraava koitos on keskiviikkona Helsingissä.

KTP:lle tappio oli jo neljäs peräkkäinen. Kiivaasti pudotuspelien kotiedusta kamppaileva KTP lähtee kääntämään kurssiaan tiistaina, kun Kotkaan saapuu Lapuan Kobrat.

Ottelutilasto

Uran sisäpelaaja Jesse Perry alkaa lähestyä huippukuntoaan. Kuva: Ville Vuorinen

Karhu Basket ei antanut Kouvoille mahdollisuuksia

Kauhajoen Karhu Basket haki sarjapisteet Kouvolan Kouvojen kotiluolasta lukemin 80–94 (47–52). Voitto oli hallitsevalle Suomen mestarille viides putkeen.

Kouvojen turmioksi koitui heikko kolmas neljännes, jolloin Karhu Basket repi voittoon riittäneen eron.

Kouvojen kolmen pisteen heitot olivat keskiviikkona pahasti hukassa. 23 yrityksestä korirenkaan lävisti ainoastaan neljä. Karhu Basketin kolmosista puolestaan upposi puolet: 16/32.

Kouvojen tehomiehenä hääri järkälemäinen Thomas Gipson III (18/8).

Kauhajokelaisjoukkueesta pelintekijä Bojan Sarcevic (25/2/5s/3r) nousi ylitse muiden. Sarcevic onnistui peräti seitsemästi kaaren takaa. Myös Greg Mangano (20/9) atkoi hyvää virettään.

Kouvot isännöi jo perjantaina Helsinki Seagullsia. Karhu Basket pelaa ensi viikon lauantaina Turussa.

Ottelutilasto

BC Nokia voitti jälleen vieraskentällä

BC Nokia otti helpottavan toisen peräkkäisen voittonsa, kun Uudenkaupungin Korihait kaatui kotisalissaan koriluvuin 80–84 (34–46). Pudotuspelipaikasta taistelevalle BC Nokialle voitto oli toinen peräkkäinen, kun viime viikolla Kataja Basket koki nokialaisten vierasvireen.

Tappio sysäsi Korihait tasapisteisiin sarjan pohjalle Kaarinan Ura Basketin kanssa.

BC Nokian voiton takasi erinomainen toinen neljännes, jonka vierasjoukkue voitti 9–22. Nokialaiset menettivät pallon ottelussa 19 kertaa, mutta Korihait ei onnistunut rankaisemaan vieraitaan riittävästi.

Korihaiden parhaat olivat Marius Van Andringa (20/1) ja Stephon Jelks (19/12/3r).

BC Nokian sankariksi nousi entisessä kotisalissaan pelannut Aapeli Alanen (26/6/4s). Teemu Sulonen, Armin Cane ja Sean O’Mara tekivät kukin 17 pistettä.

Ottelutilasto

 
19.4.2024 21:37 Korisliiga

BC Nokia hurjasteli päätöskympillä karkuun Katajalta välieräavauksessa

BC Nokia ja Kataja Basket aloittivat välieräsarjansa perjantaina Harjuniityn Liikuntahallilla Nokialla. Kotijoukkueen nousujohteinen esitys toi avausvoiton lukemin 86–67 (33–26).

18.4.2024 21:06 Korisliiga

Tulikuuman Topias Palmin ranne hiljensi Kisahallin – Kauhajoelta vakuuttava välieräavaus

Korisliigan välierät käynnistyivät torstaina, kun runkosarjan ykkönen Helsinki Seagulls isännöi Kauhajokea. Vilppaan avauskierroksella kaatanut Kauhajoki jatkoi loistavia otteitaan, kun se nappasi vierasvoiton Helsingistä 81–88 (39–46).

18.4.2024 12:30 Korisliiga

Korisliigan välieräennakossa Kataja ja Nokia: ”Vaikka joukkueilla olisi kuinka iso ero paperilla, playoffeissa ottelut jäävät yleensä kiinni parista pallonhallinnasta”

Kataja Basketin Thomas Tumba ja BC Nokian Tucker Richardson suhtautuvat alkavaan välieräsarjan keskenään hyvin samankaltaisin ajatuksin. Kumpikin tietää, että yksikin kriittinen pallonmenetys ja vastustaja voi päästä peruuttamattomasti niskan päälle.

17.4.2024 09:15 Korisliiga

Rakkaat viholliset välierissä: Helsinki Seagulls ja Kauhajoki mittelevät keskenään finaalipaikasta

Helsinki Seagullsin Okko Järvi ja Kauhajoen Topias Palmi odottavat kumpikin vesi kielellä välierien tunnelmaa. Seurojen välisissä kohtaamisissa on aina erityinen lataus ilmassa.

14.4.2024 19:31 Korisliiga

Kataja repi tiukan taisteluvoiton itselleen – Korisliigan välieräparit selvillä

Neljäs ja viimeinen joukkue, joka lunasti lipun miesten Korisliigan välieriin, on Kataja Basket.

13.4.2024 21:01 Korisliiga

Kauhajoen ja Vilppaan kamppailu äityi jännäriksi, mutta Eero Innamaa johti joukkueensa välieriin

Miesten Korisliigan puolivälierissä ratkesi jälleen yksi sarja, kun Kauhajoki selätti Salon Vilppaan kolmannen kerran.

12.4.2024 20:43 Korisliiga

Nokia eteni välieriin – Kataja pisteellä niskan päälle

BC Nokia selvisi kevään toisena joukkueen puolivälieristä jatkoon. Kataja Basket otti edun haltuun omassa sarjassaan.

11.4.2024 22:14 Korisliiga

Vilpas laittoi kapulan Kauhajoen rattaisiin – Seagulls eteni välieriin puhtaalla pelillä

Miesten Korisliigassa yksi neljästä puolivälieräsarjasta saapui päätökseensä.

9.4.2024 21:08 Korisliiga

Kataja tasasi tilit Korihaita vastaan – Nokialle toinen voitto Kouvoista

Miesten Korisliigassa jatkettiin puolivälieriä. Katajan Thomas Tumba juhli sekä tärkeää otteluvoittoa että uransa isointa pistesaldoa.

8.4.2024 20:41 Korisliiga

Kobrat taisteli kovaa, mutta Seagulls oli jälleen liian kova pala – Kauhajoki laittoi Vilppaan selkä seinää vasten

Miesten Korisliigassa kaksi puolivälieräsarjaa saavutti kiperän 2–0-tilanteen. Toista sarjoista johtaa kotietujoukkue, toista taas haastaja.

Näytä lisää vastaavia