Topias Palmi ja Aatu Kivimäki palasivat maajoukkuetauolta kynnet teroitettuina

21.11.2022 10:42 Topias Palmi ja Aatu Kivimäki olivat loistavassa iskussa, kun miesten sarjat palasivat maajoukkuetauolta tositoimiin. Sasu Salinin sihti oli jälleen kohdillaan Espanjassa ja Edon Maxhuni lämpiää Saksassa.

Topias Palmi paukutti kauden piste-ennätyksensä. (Kuva: Ville Vuorinen)

Topias Palmi sai kerrasta hanat auki, kun hän paukutti 25 pistettä Craiovan voittaessa Sibiun Romanian liigan ottelussa 97-72 (54-34). Palmi paukutti kolmen pisteen heitot 6/10, nappasi neljä levypalloa ja syötön. Shawn Hopkins oli sen sijaan plus-miinustilaston ykkönen luvulla +17. Sen lisäksi tilastoihin merkittiin 10 pistettä, kaksi levypalloa, syöttö ja riisto.

Palmi piti jalat maassa kauden piste-ennätyksen jälkeen ja jakoi kiitosta koko joukkueelle.

- Kolkkeja tippui hyvin sisään. Suurin osa oli vapaita heittoja eikä tarvinnut yhtään pakottaa ratkaisuja. Kaikki tuli suoraan systeemistä, joten joukkuelaiset tarjoilivat palloa hyville paikoille. Se auttoi asiaa, että pari ensimmäistä heittoa meni sisään. Itseluottamus itselläni, ja joukkuekavereillani heittoihini, olivat korkealla, niin siitä oli hyvä jatkaa, Palmi pohti ottelun jälkeen.

- Pelin jälkeen ei ollut mitenkään erityinen fiilis, että tulipa pelattua hyvin. Paikkoja oli paljon ja kaukaa upposi. Mutta totta kai korinteko on kivaa, niin olen tietenkin tyytyväinen, että tällainen tässä pelissä tuli. Nyt ei muuta kuin kohti keskiviikon peliä, kun Maxhuni saapuu tänne Europe Cup -myllyyn. Siellä yritetään jatkaa henkilökohtaisesti ja joukkueena siitä mihin nyt jäätiin, Palmi jatkoi viitaten keskiviikon FIBA Europe Cupin kohtaamiseen, jossa Craiova isännöi Edon Maxhunin ja Daniel Herbertin Merlins Crailsheimia.
Ottelutilastot

Maxhuni lähtee keskiviikon tärkeään kohtaamisen niin ikään hyvässä iskussa, sillä hän paukutti 15 pistettä, mutta Merlins Crailsheim hävisi Niners Chemnitzille 94-106 (42-61). Maxhuni sai tililleen myös kolme syöttöä ja riiston.
Ottelutilastot

Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

Max Besselink jäi ilman tehomerkintöjä, kun Göttingen hävisi Oldenburgin vieraana 75-93 (38-38).
Ottelutilastot

Tuomas Iisalon valmentama Bonn jatkaa puhtaalla pelillä kaadettuaan Towers Hampurin vieraskentällä 72-101 (38-53). Voitto oli samalla Bonnin historian kolmanneksi suurin vierasvoitto Bundesliigassa. Bonnin voittoputki on nyt kuuden ottelun mittainen.
Ottelutilastot

Joonas Iisalon käskyttämä Academics Heidelberg taipui kotikentällään Ulmille jatkoajan jälkeen 96-106 (35-49, 88-88).
Ottelutilastot

2. Bundesliigassa nähtiin suomalaiskohtaaminen, kun Daniel Janssonin ja Aatu Kivimäen Tigers Tübingen voitti Luukas Vaaran Phoenix Hagenin selvästi 91-61 (42-34). Susijengissä vakuuttavan debyytin tehnyt Kivimäki toi pelinsä seurajoukkueeseensa tykittäen 25 pistettä, kolme levypalloa, kuusi syöttöä ja riiston. Vaara käytti saamansa seitsemän minuuttia tehokkaasti viidellä pisteellä, levypallolla ja riistolla. Tigers johtaa sarjaa ja Hagen on kahdeksantena.
Ottelutilastot

Sasu Salin sai vankan suomalaistuen taakseen ja kiitti siitä heittämällä neljä kolmen pisteen heittoa sisään keräten 12 pistettä Teneriffan voittaessa Valencian 94-78 (50-36). Salin saalisti lisäksi vielä neljä levypalloa. Teneriffa on sarjan kärjessä.
Ottelutilastot

Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

LEB Orossa Remu Raitanen kärsi heikosta heittoillasta keräten kolme pistettä ja kolme levypalloa, kun Albacete taipui Ourensen vieraana 71-89 (32-39).
Ottelutilastot

Alexander Madsen kunnostautui AEK:n 92-77 (51-36)-voitossa Ionikosia vastaan 10 pisteellä, kahdella levypallolla ja kahdella riistolla. AEK on sarjassa toisena.
Ottelutilastot

Italian liigassa Mikael Jantusen Treviso koki kirvelevän 82-84 (41-33)-tappion Napolin vieraana. Jantunen lähenteli tupla-tuplaa kahdeksan pisteen ja kahdeksan levypallon tilastoilla.
Ottelutilastot

B2-liigassa Erik Murphy oli tositoimissa myös maajoukkuetauon aikana, kun Fukushima Firebonds tasasi voitot Aomorin kanssa back-to-back-peleissä. Ensimmäisessä Firebonds hävisi niukasti 60-62 (29-34). Murphy oli joukkueensa ykkösnimi 16 pisteen, yhdeksän levypallon, kahden syötön ja riiston tilastoilla.
Ottelutilastot

Firebonds makseli kalavelkoja toisessa kohtaamisessa voittaen sen 75-70 (33-30). Toisessa pelissä Murphyn tilastot olivat lähes identtiset 14 pisteen, yhdeksän levypallon, syötön, riiston ja kolmen torjunnan merkinnöillä.
Ottelutilastot

Viikonloppuna Fukushima jakoi voitot Kumamoto Voltersin vieraana. Ensimmäinen peli päättyi Kumamoton 77-82 (38-45)-voittoon. Murphy oli valppaana korin alla keräten yhteensä kahdeksan levypalloa, joista neljä hyökkäyspäässä. Pisteitä kertyi seitsemän, syöttöjä kolme ja torjuntoja yksi.
Ottelutilastot

Firebonds tuli toiseen peliin revanssimielellä vieden avausneljänneksen 28-13 ja lopulta koko ottelun 92-81 (48-38). Tällä kertaa Murphy auttoi joukkuettaan 13 pisteellä, seitsemällä levypallolla, kolmella syötöllä, kahdella riistolla ja torjunnalla.
Ottelutilastot

Norjan liigassa Fiifi Aidoo urakoi koko 40-minuuttisen kasaten 13 pistettä, kolme levypalloa, neljä syöttöä, riiston ja peräti kolme torjuntaa Fyllingenin voittaessa Fröyan 90-84 (45-41).
Ottelutilastot

Itävallan liigassa Anton Mirolybovin ja Aleksi Koskisen valmentama Swans Gmunden hävisi jatkoajan jälkeen Gunners Oberwartille 79-87 (35-44, 76-76). Tappio oli Swansille kauden toinen.
Ottelutilastot

 
6.5.2025 10:25 Susijengi

Blomgren johti Ventspilsin Latvian finaaleihin

Vuodenvaihteessa Bosniasta Latviaan siirtynyt Perttu Blomgren keräsi 10 pistettä, neljä levypalloa ja kolme syöttöä, kun hänen edustamansa BK Ventspils peittosi Rigas Zellin 84–94 (43–50) kolmannessa ja ratkaisevassa Latvian liigan välieräottelussa.

30.4.2025 08:39 Susijengi

Jantusen Paris Basketballin Euroliiga-kausi päättyi jatkoaikatappioon

Mikael Jantusen Paris Basketball haastoi ennakkosuosikki Fenerbahcen tasaiseen kamppailuun Euroliigan puolivälierien kolmannessa osaottelussa tiistaina, mutta Tarik Biberovicin heittopelin siivittämä Fenerbahce karkasi jatkoajalla 88–98 (40–46, 80–80) -voittoon ja lunasti paikan Euroliigan Final Fourista. Paris Basketballin kausi jatkuu Ranskan liigassa.

27.4.2025 21:42 Susijengi

Aatu Kivimäelle jatkosopimus Patrioti Leviceen

Patrioti Levicen Slovakian liigan välieriin johdattanut Aatu Kivimäki, 186 cm ja 27 vuotta, on allekirjoittanut tulevaa 2025-26-pelikautta koskevan jatkosopimuksen slovakialaisseuran kanssa. Kivimäki on mitalipeleihin huipentuvan kauden aikana edustanut Leviceä Slovakian liigassa ja FIBA Europe Cupissa.

27.4.2025 11:57 Susijengi

Mikael Jantunen juhlii Ranskan cupin mestaruutta

Ikimuistoista kautta Paris Basketballin kanssa pelaava Mikael Jantunen sai lisätä ansioluetteloonsa yhden saavutuksen lisää, kun Paris Basketball peittosi lauantaina Ranskan cupin finaalissa Le Mansin kotikentällään 15 776 katsojan edessä selvin lukemin 91–80 (48–44).

26.4.2025 09:29 Susijengi

Edon Maxhuni Italiasta Turkin pudotuspelijahtiin

Helmikuussa loppukauden pituisella sopimuksella Italian Serie A:n Scafatiin siirtynyt Edon Maxhuni, 27, vaihtaa joukkuetta vielä kerran. Kun Scafatin tipahtaminen sarjaporrasta alemmas on lähes varmistunut, seurajohto päätti tyhjentää joukkueensa ulkomaalaispelaajista. Maxhunille tarjoutui niin mahdollisuus huipentaa kautensa Turkin liigan pudotuspelijahtiin Pinar Karsiyakan paidassa.

25.4.2025 09:43 Susijengi

Fenerbahce kahteen voittoon Jantusen Paris Basketballista Euroliigan pudotuspeleissä

Mikael Jantusen edustaman Paris Basketballin historian ensimmäinen kevät Euroliigan pudotuspeleissä on käynnistynyt kahdella tappiolla suurta ennakkosuosikkia Fenerbahcea vastaan. Turkin jättiläisseura peittosi pariisilaiset ensimmäisessä puolivälieräottelussa täpärästi 83–78 (49–42) ja toisessa selkeämmin 89–72 (61–38). Sarja jatkuu ensi tiistaina Pariisissa.

24.4.2025 10:29 Susijengi

Grandisonille 13 pistettä FIBA Europe Cupin finaalissa, PAOK Saloniki taipui kakkossijaan

Jacob Grandison oli pelituulella myöhään tiistai-iltana upottamalla 13 peliminuutissa 13 pistettä FIBA Europe Cupin kaksiosaisen finaaliottelun jälkimmäisessä osaottelussa. Grandisonin erinomaisesta heittovireestä huolimatta PAOK Saloniki menetti johtonsa viimeisellä minuutilla ja Bilbao Basket pääsi juhlimaan mestaruutta viiden pisteen voittomarginaalilla.

22.4.2025 22:34 Suomalaiset ulkomailla

Olivier Nkamhoua laittaa hyvän kiertämään – ”Mahdollisuus antaa vähän takaisin”

Pelaamisen lisäksi Olivier Nkamhoua on myös järjestämässä koripalloleiriä isänsä kotikylässä Kamerunissa. Toukokuussa järjestettävä leiri pidetään nyt toisen kerran.

16.4.2025 08:19 Pääjuttu

Jantunen johdatti Paris Basketballin Euroliigan pudotuspeleihin

Mikael Jantunen säästi myöhään tiistai-iltana tärkeimmät onnistumisensa viime minuuteille, kun Paris Basketball peittosi Euroliigan ensimmäisessä Play-In-ottelussa vieraskentällä Real Madridin 73–81 (36–46). Pariisilaiset kohtaavat Euroliigan puolivälierissä turkkilaisen Fenerbahcen ja Jantusesta tulee ensimmäinen suomalainen Euroliigan pudotuspeleissä 20 vuoteen.

15.4.2025 09:01 Susijengi

Lauri Markkanen: ”Susijengillä on iso kesä edessä”

Lauri Markkanen asteli tiistain vastaisena yönä toimittajien tentattavaksi NBA-runkosarjakauden 2024-25 päättymisen merkeissä. Utah Jazz jäi päättyneellä kaudella kauas pudotuspeleistä, mutta yhdysvaltalaistoimittajille puhunut Markkanen käänsi jo katseensa Susijengin EM-kisakesään.

Näytä lisää vastaavia