Kouvot yllätti KTP:n, Namika Lahti saavutti FoKoPon

2.3.2013 Alkuvuonna kahdentoista voiton putkesta nautiskellut KTP sai tuta lauantaina toisen peräkkäisen tappionsa, kun Kouvot yllätti kotkalaiset Kymenlaakson paikallispelissä 83–63 (41–30). Liigan tyvessä Namika Lahti saavutti jälleen Forssan Koripojat, kun Namika haki jatkoaikavoiton Kauhajoen Karhun vieraana ja FoKoPo taipui kotonaan Korihaille.

Chris Hesterin Kouvot murjoi KTP:ta kotonaan.

Emmanuel Hollowayn Namika Lahti käväisi ryöstöretkellä Kauhajoella.

Alain Larochen Korihaiden johto säilyi Forssassa. Kuvat: Matti O. Koskinen & Francois Perthuis.

KTP hallitsi Kouvolassa käytyä paikallistaistoa ensimmäisen neljänneksen ajan, mutta Kouvot käänsi pelin kulun viemällä taukoa edeltäneen kuusiminuuttisen 17-4.

 

Kotkalaisvieraat eivät enää toipuneet, vaan jäivät täysin Kouvojen puolustuksen ruuvipenkkiin. Kouvot hallitsi levypallopeliä sekä järjesti aggressiivisella hyökkäyspelillään tiensä kerta toisensa jälkeen vapaaheittoviivalle, jolloin kotijohto kasvoi parhaimmillaan 28 pisteeseen.

 

– Keskityimme vain puolustuspeliin. Se onnistui hyvin ja tällä kertaa veimme myös levypallot Samuli Vanttajan johdolla, iloitsi Kouvojen päävalmentaja Jyri Lehtonen.


Vanttaja (9/17) oli korin alla omassa kastissaan. Kouvojen tehokkain oli Chris Hester (17/11/5 syöttöä), ja lisäksi Gilberto Clavell (18/5), LaMarr Greer (15/2) sekä Antto Nikkarinen (12/7/5 syöttöä) pelasivat hyvän ottelun.

 

KTP:sta Devonne Giles (14/9) keräsi parhaat tehot. Joukkue esitteli myös Sefton Barrettia lomittavan uuden amerikkalaispelaajansa Marcus Faisonin (10/6).

 

Namika Lahdelle jatkoaikavoitto Karhusta

 

Illan toinen yllätys nähtiin Kauhajoella, missä Namika Lahti nousi Korisliigan jumbosijalta mykistämällä 1,323-päisen kotiyleisön jatkoaikavoitolla 73–78 (44–39, 68–68).

 

Lahtelaiset aloittivat pirteästi ja johtivat tarkalla kaukoheittopelillään parhaimmillaan 12 pisteellä. Kolmannesta jaksosta alkaen Karhu sai puolustustaan tiivistämällä pelin kouriinsa, mutta Namikan Emmanuel Holloway toi pallonriiston jälkeisellä korillaan pelin väkisin jatkoajalle.

 

Jatkoajan herra ja hidalgo oli Namika Lahti. Ottelun ratkaisu alkoi kypsyä, kun Louis Johnson punnersi kakkosellaan ja vapaaheitollaan Namikan ensiksi 73–74-johtoon, ja hetkeä myöhemmin Holloway purjehti koko kentän läpi korintekoon.

 

- Joukkueen tahtotila oli tänään huikea. Kaikki himoitsivat voittoa eikä Karhun johtokaan saanut pelaajia taipumaan, kehui Namikan päävalmentaja Ilkka Palviainen.

 

Namikan amerikkalaiskolmikko Jordan Hasquet (22/2)-Emmanuel Holloway (21/9/5 riistoa)-Louis Johnson (20/12) oli erinomainen.

 

Giordan Watson (20/1/8 syöttöä/3 riistoa) keräsi Karhun komeimmat tehot. Haminn Quiantance (16/7/3 riistoa/2 blokkia) sekä ensimmäisen ottelunsa Karhun paidassa pelannut Eric Hicks (14/10) erottuivat kotijoukkueesta.

 

Korihaiden johto piti Forssassa

 

Forssassa FoKoPo ja Uudenkaupungin Korihait pelasivat kaksijakoisen pelin, jonka Korihait lopulta voitti 63–68 (21–35).

 

FoKoPo oli hukata mahdollisuutensa jo puoliaikaan mennessä tekemällä 20 minuutissa vain kuusi pelitilannekoria. Lisäksi joukkueen paras pistemies Charlie Burgess ajettiin ulos jo toisella neljänneksellä.

 

Korihait johti kolmannen jakson lopulla jo 20 pisteellä, mutta FoKoPo kiri pelin tasoihin vajaassa kymmenessä minuutissa. Lopulta Villematti Kopio pysäytti kolmosellaan FoKoPon kirin tilanteessa 61-61 ja viimeisen peliminuutin alussa Alain Laroche varmisteli vierasvoittoa hyppyheitollaan.

 

Korihaista Alain Laroche (20/10) ja T.J. Robinson (10/13) olivat tehokkaimmat. FoKoPosta Andrais Thorntonilta (12/14) syntyi tupla-tupla.

 

(Basket.fi-STT)

Lisätietoja: Korisliiga
 
12.6.2026 12:00 Korisliiga

Salon Vilpas koripallon Mestarien liigan karsintoihin

Toukokuussa seurahistorian toista Suomen mestaruutta juhlinut Salon Vilpas osallistuu tulevalla kaudella Mestarien liigan karsintoihin.

12.6.2026 09:59 Korisliiga

Aatu Kivimäki kolmivuotisella sopimuksella Karhu Basketiin

Viime vuosina mm. kaksi Slovakian mestaruutta voittanut ja Saksan Bundesliigaa pelannut Aatu Kivimäki, 186 cm ja 29 vuotta, palaa Suomeen ja Korisliigaan. Susijengin vahvuuteen kuuluva karkkilalaislähtöinen Kivimäki on solminut kolmivuotisen sopimuksen Korisliigan kestomenestyjä Karhu Basketin kanssa.

10.6.2026 20:35 Korisliiga

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2026–2027 myönnetty: Keski-Suomi palaa liigakartalle – ennätysmäärä joukkueita pääsarjoissa

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjalisenssit pelikaudelle 2026–2027. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Keski-Suomi palaa liigakartalle, kun Kipinä Basket nähdään Korisliigassa tulevalla kaudella. Kaikkiaan koriksen pääsarjoissa nähdään tulevalla kaudella ennätykselliset 65 joukkuetta.

8.6.2026 15:05 Korisliiga

Vilpas hurjana siirtomarkkinoilla: Mikael Aalto Saloon

Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.

1.6.2026 19:00 Korisliiga

Vuoden pelaaja Samu Adler tekee muuttoa Indianaan mieli avoimena: ”En tiedä yhtään, mitä odottaa, mutta sillä mennään, mitä sieltä sanotaan”

Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.

25.5.2026 15:36 Korisliiga

Korisliiga-mestari ja Vuoden pelaaja Lassi Nikkarinen palaa Seagullsiin

Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.

23.5.2026 20:30 Korisliiga

Samu Adler ja Annika Aarrejoki vuoden pelaajat – Palkintogaalassa juhlistettiin kauden parhaita

Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.

19.5.2026 20:47 Korisliiga

Korisliiga-finaalit ratkesivat: Vilpas karkasi toisella puoliajalla seurahistorian toiseen mestaruuteen!

Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.

16.5.2026 19:13 Korisliiga

Korisliiga-finaalit saavat huikean loppuhuipennuksen: Kataja venytti sarjan seitsemänteen peliin!

Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.

14.5.2026 20:32 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Vilppaan kolmas voitto putkeen – Kataja selkä seinää vasten!

Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.

Näytä lisää vastaavia