193 cm / 90 kg
Syntynyt 1973
Korisliigan kokenein aktiivinen päävalmentaja Jyri Lehtonen jatkaa työtään Kouvojen peräsimessä myös ensi kaudella.
Kouvot tiedottaa, että päivän syntymäpäiväsankari, päävalmentaja Jyri Lehtonen, jatkaa pestiään myös kaudella 2022–23.
Kouvojen ensi kauden päävalmentaja Jyri Lehtonen on ottanut vastaan lyhyen pestin KTP-Basketin peräsimessä.
Jyri Lehtonen tekee paluun Kouvojen miesten edustusjoukkueen päävalmentajaksi kahden vuoden tauon jälkeen ensi kaudella. Lehtonen on luotsannut Kouvoja kaikkiaan kahdeksan kauden ajan.
Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue sijoittui 11. B-divisioonan EM-kisoissa, kun Sudenpennut selätti selkeästi päätöspelissään Albanian 51-80 (32-35). Jesper Granlund heitti ottelussa komeat 29 pistettä.
20-vuotiaiden miesten B-divisioonan EM-kisoissa Portugalissa Suomen toiseksi viimeinen ottelu päättyi tappioon, kun Viro karkasi Sudenpennuilta kolmannella neljänneksellä ja marssi 49-84 (33-41) -voittoon.
20-vuotiaiden miesten B-divisioonan EM-kisoissa Portugalissa Sudenpennut sai käännettyä hyviä puolustuksia nopeiksi toisella puoliajalla ja tassutteli 63-52 (31-30) -voittoon Unkarista. Suomen 16-vuotiaat pojat hävisivät valmistavassa maaottelussa Kroatialle Kisakalliossa.
20-vuotiaiden miesten B-divisioonan EM-kisoissa Suomi sai alkulohkonsa päätökseen voittamalla Romanian 73-69 (34-35). Hermoja raastavasti Romania oli sitkeä vastus, mutta Suomen vapaaheittotyöskentely kalkkiviikoilla oli rautaa.
20-vuotiaiden miesten B-divisioonan EM-kisoissa Matosinhosissa Suomi joutui toteamaan loistavasti heittäneen Tshekin paremmakseen loppunumeroin 105-79 (55-47). Sudenpentujen pelit jatkuvat huomenna alkulohkon päätösottelussa Romaniaa vastaan.
20-vuotiaiden miesten B-divisioonan EM-kisoissa Suomi hävisi toisessa ottelussaan Bulgarialle 58-84 (31-40). Muissa Suomen poikapuolen maaotteluissa Suomen 16-vuotiaat pojat olivat voitokkaita kotiottelussa Hollantia vastaan ja 18-vuotiaat pojat hävisivät Italiassa Venäjälle.
20-vuotiaiden miesten B-divisioonan EM-kisat Portugalissa alkoivat suomalaisittain positiivisissa merkeissä, kun Sudenpennut voitti avausottelussaan Albanian 48-87 (28-43). Suomen 18-vuotiaat pojat taas hävisivät Pesarossa valmistavassa maaottelussa Italialle.
Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue oli toistamiseen Puolaa parempi Kisakallion Susi Training Centerissä, kun Sudenpennut voittivat 69-57 (41-27). Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue taas on matkustanut Matosinhosiin, jossa se hävisi valmistavassa maaottelussa Portugalille.
Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue joutui toteamaan toista päivää peräkkäin Portugalin paremmakseen Salohallissa pelatussa valmistavassa maaottelussa. Portugali näpisti voiton suomalaisilta tiukassa ottelussa lopulta 66-72 (29-32).
Salohallissa pelatussa 20-vuotiaiden miesten valmistavassa maaottelussa Portugali vei pidemmän korren Suomesta. Ottelu eteni jatkoajalle asti, jossa Portugali oli parempi loppulukemin 69-78 (25-25, 59-59).
Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue jatkaa valmistautumistaan kohti B-divisioonan EM-kisoja, kun Sudenpennut pelaa kaksi valmistavaa maaottelua Salon Salohallissa perjantaina ja lauantaina.
Juhannusviikonlopun tuplamaaotteluissa Puolan Władysławowossa Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue kiri 17 pisteen takaa 62-70 (41-24) -voittoon. Sudenpentujen mainio toinen puoliaika kulminoitui päätösneljännekseen, jolloin Puola jäi vain viiteen pisteeseen.
Puolan Władysławowossa viikonlopun aikana kaksi valmistavaa maaottelua pelaava Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue hävisi kesän ensimmäisessä maaottelussaan Puolalle 62-58 (29-36). Sudenpennut johti ottelua 33 minuuttia, mutta lyhyt musta hetki kostautui tappion muodossa.
Kataja Basketiin viime kaudeksi siirtynyt ja Susijengissä ihastuttanut Topias Palmi on nimetty Korisliigan arvokkaimmaksi pelaajaksi. Finaalien MVP-pysti matkasi Karhu Basketin Suomen mestaruuteen johdattaneelle Cameron Jonesille.
Naisten Korisliiga-seurojen valmentajat ja kapteenit valitsivat 18-vuotiaan huippulupauksen, Sara Bejedin, sarjan parhaimmaksi pelaajaksi. Suomen mestari Peli-Karhujen pelaajia palkittiin kolmessa kategoriassa.
Kouvot oli toipunut avausottelun šokkilopusta ja tasoitti otteluvoitot Vilpasta vastaan 85-77-kotivoitolla. Kauhajoki kaatoi KTP:n toistamiseen, kun se haki 90-101-vierasvoiton Kotkasta.