Korisliigan välierät vauhtiin vierasvoitoilla

9.4.2008 Kouvolalainen Kouvot ja Espoon Honka vei kotiedut Korisliigan välierävastustuksiltaan heti ottelusarjojen alkajaisiksi. Kouvot kukisti Helsingissä ToPon 84-74 (45-27) ja Espoon Honka pahasti vajaalukuisen Lappeenrannan NMKY:n 92-67 (47-30). Toiset välieräottelut pelataan perjantaina.

Kouvot jatkoi vahvan kevätkuntonsa esittämistä ensimmäisessä ToPo-kohtaamisessa. Joukkue on voittanut nyt viimeisestä 17 ottelustaan peräti 16.

Jukka Toijalan valmentamat kouvolalaiset pyörittivät palloa iloisesti hyökkäyspäässä etenkin ottelun toisella neljänneksellä, jolla Kouvot kiskaisi itselleen 18 pisteen etumatkan (27-45). Myös joukkueen tavaramerkiksi nousseesta joukkuepuolustuksesta saatiin näyte, sillä intensiteetin puutteesta kärsinyt ToPo sai kymmenminuuttisen aikana tehtyä ainoastaan kahdeksan pistettä.

Päätösjaksolla ToPo sai hengen päälle ja kykeni nousemaan parhaimmillaan viiden pisteen päähän (74-79) vierailijoistaan puolitoista minuuttia ennen loppua Josh Gonnerin vapaaheitoilla. Kouvojen Tuomas Iisalo sammutti kuitenkin hetkeä myöhemmin helsinkiläistoiveet upottamalla hyppyheittonsa tyylipuhtaasti korisukan läpi.

- Pehmeä alkupeli harmittaa ja siitä otan omaan piikkiini osan. Epäonnistuimme pallollisen skriinin puolustamisessa, harmitteli ToPon valmentaja Tomi Kaminen.

Toisella puoliskolla Kouvojenkin liike pysähtyi. Wayne Bernard ja Corey Smith pitivät loisteliailla yksilösuorituksillaan Kouvoja pystyssä ToPon kirivaiheessa. Kaksikon ansiosta paniikki ei kouvolalaisleiriin missään vaiheessa hiipinyt.

- Peli pysyi hyvin kontrollissa lukuun ottamatta yhtä synkempää hetkeä, jossa sattui kolme peräkkäistä puolustuspään virhettä peräkkäin ja ToPo pääsi nousemaan lähelle. ToPo tuli voimalla mukaan peliin. Tämä on fyysinen ottelusarja, mutta onneksi se ei ole meille mitään uutta, arvioi Jukka Toijala.

Kouvoista Bernard nousi voittajien parhaimmaksi korintekijäksi 21 pisteellään. Kahdesti kauden aikana kuukauden pelaajaksi valittu Smith teki 18 ja Iisalo 12 pistettä. Kouvot-sentteri Peter Cipriano (16/8) veti pidemmän korren ToPon virkaveljestään Takais Brownista (13/5) taisteluparin kauden ensimmäisessä kohtaamisessa.

ToPon tehokkain oli lopulta Gonner, joka tosin syttyi peliin vasta jälkimmäisellä puoliskolla, jolla amerikkalaistaituri heitti kaikki 20 pistettään.

Huolenaihetta Kouvojen jatkoa ajatellen toi pelintekijä Roope Suonion loukkaantuminen. Suonio satutti toisella puoliajalla polvensa ja hänet kannettiin kentältä.

- Kun Tuomas Iisalo loukkaantui puolivälierissä Uudessakaupungissa, ehdin ennustaa hänelle kauden loppua, mutta niinhän Tuomas pelasi jo seuraavassa ottelussa. Pitänee nyt sanoa Roopen kohdalla samalla tavalla ja toivoa samaa lopputulosta, Toijala pyöritteli tietämättä vielä Suonion vamman laatua.

Vajaamiehinen LrNMKY vailla mahdollisuuksia

Suomen mestaruutta puolustava Honka kellisti vain seitsemän pelaajaa jalkeille saaneen Lappeenrannan vaivatta.

- Eipä tästä ottelusta jää paljon jälkipolville kerrottavaa. Nyt pelataan kuitenkin playoff-otteluita, joissa voitto ja seuraava peli ovat aina tärkeimpiä. Riistimme Lappeenrannalta kotiedun ja olemme valmiit jatkamaan tästä perjantaina Espoossa, vakuutti Hongan pelintekijä Petteri Koponen.

Koponen heitti reilussa 28 minuutissa ottelun korkeimman pistemäärän 25, jota hän ryyditti viidellä riistolla ja peräti yhdeksällä koriin johtaneella syötöllä.

Lappeenrantaan iskeneellä flunssa-aallolla oli tietysti oma osuutensa rumiin loppulukemiin, sillä loppukaudeksi Jyri Lehtosen valmennukseen siirtyneen LrNMKY:n riveistä olivat poissa vuodepotilaat Adrian Henning, Pasi Riihelä, Juha Sten ja Petri Virtanen.

Kotijoukkue jaksoi rimpuilla epätoivoisessa ja –todellisessakin tilanteessa vajaat viisi minuuttia vieraiden vauhdissa, kunnes Honka heitti kaaren takana ison vaihteen sisään ja meni menojaan.

Avausneljänneksen jälkeen valotaululla välkkyi tyly 30-15-vierasjohto. Kolmannella neljänneksellä Honka käväisi parhaimmillaan 29 pisteen johdossa numeroissa 64-35.

Jyri Lehtonen ei osannut vielä sanoa mitään varmaa perjantaista.

- Toivottavasti saamme silloin joukkueeseemme jo enemmän miehiä mukaan. Ne pelaajat, jotka minulla olivat tänään käytössäni, taistelivat hienosti.

Hongasta Koposen lisäksi kotijoukkuetta rokottivat kipeimmin kapteeni Jukka Matinen (18/5), Ben Perkins (14/6) ja Kimmo Muurinen (12/9).

LrNMKY:n tehomies oli Ivan Harris (22/2). Aki Ulander punnersi entistä seuraansa vastaan tehot 12/8 ja tilaisuuteensa saanut Jouko Järvinen 17/7.

Järvisen tiliin kirjattiin tosin kauden ennätyspisteiden lisäksi kyseenalaisempikin "ennätys". Nuorukainen nimittäin menetti pallon peräti 12 kertaa, joka on pudotuspelien kaikkien aikojen korkein lukema yhdessä ottelussa. Aiempi ennätys (10) oli KTP:tä edustaneiden amerikkalaisten Pertha Robinsonin ja James Headin nimissä.

Toiset välierät pelataan perjantaina Espoossa ja Kouvolassa. Ottelut käynnistyvät tuttuun tapaan klo 18:30.

Korisliigan täydelliset ottelutilastot, muita tilastoja ja tulevat ottelut löytyy Koripalloliiton tilastopalvelusta, www.basket.fi.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/
 
1.10.2025 19:04 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Lahti Basketballin päävalmentaja Kristian Palotie tasapainoilee valmentamisen ja mediaroolinsa välillä – ”Painopiste on selkeä, sillä valmentaminen on kokopäivätyö”

Lahti Basketball nousi myrskyisien kausien jälkeen takaisin Korisliigaan, ja nyt päävalmentaja Kristian Palotiellä on edessään haaste saavuttaa kilpailuetua ja ennen kaikkea säilyttää sarjapaikka.

1.10.2025 13:12 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Kauhajoen Eemi Luukkonen on oppinut käsittelemään menestysjoukkueessa pelaamisen paineet – ”Kun kultamitali puuttuu, motivaatio kehittyä on kasvanut entisestään”

Ensimmäistä Korisliiga-mestaruuttaan metsästävä Eemi Luukkonen tähtää edelleen ammattilaiseksi ulkomaille mutta on 23:een ikävuoteensa mennessä oppinut, että kehitys tapahtuu ajallaan.

1.10.2025 10:58 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Enemmän kuin vain työtovereita – Eero Innamaa näkee valtavan arvon Vilppaan yhteisöllisyydessä

Eero Innamaa kokee paikallisylpeyttä Salon Vilppaan paidassa, vaikka välillä vanhan liiton turkulaiset kuittailevatkin paikkakuntavalinnasta. Pitkä jatkosopimus oli pelaajalle helppo valinta.

30.9.2025 16:26 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Joona Tuomala palasi synnyinmailleen uransa parhaassa pelikunnossa – tuore perheenisä tasapainoilee kodin ja KTP-Basketin välillä täynnä energiaa

Joona Tuomala pelasi viime kaudella uransa parasta koripalloa. Uutena osoitteena on kasvattajaseura KTP-Basket, ja pelit käynnistyvät itseluottamuksen siivittäminä.

30.9.2025 08:54 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Espanjassa koulitulle Kouvojen Joona Heinoselle jäi rikkonaisesta kaudesta näyttämisenhalu – ”Pään nollaaminen pettymysten jälkeen vaati työtä”

Joona Heinonen opetteli juniorina yhtä aikaa omillaan asumista ja koripalloa Espanjan kovatasoisilla parketeilla. Nyt 21-vuotias lupaus jatkaa työtään Kouvoissa rikkonaisen Korisliiga-debyytin jälkeen.

29.9.2025 09:36 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Elias Eerikinharju palasi Tapiolan Honkaan jatkamaan kesken jäänyttä tarinaa – ”On tämä ollut omanlaisensa polku, mutta olen nauttinut jokaisesta vaiheesta”

Italiasta Espooseen palannut Elias Eerikinharju haluaa saada polvensa kuntoon, kehittyä pelaajana ja auttaa Tapiolan Honkaa nousemaan Korisliigassa uusiin korkeuksiin.

26.9.2025 09:56 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Pyrinnön Riku Laine ei pelkää käsiensä likaamista – ”Olen kentän ulkopuolella rauhallinen ja hillitty tyyppi, mutta parketilla aivan muuta…”

Kaarinan barbaarina tunnettu laituri aloittelee Tampereen Pyrinnön kanssa uutta kautta kovan työn kautta. Edellinen oli haastava mutta nousujohteinen, joten sen päälle on hyvä rakentaa, vaikka kokoonpano onkin kokenut muutoksia.

25.9.2025 11:31 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Bisons Loimaan Vesa Heinonen johtaa kentällä esimerkillään ja rentoutuu vapaa-ajalla lavatansseissa – ”Tämä toinen intohimo aiheuttaa usein pientä naurua joukkuekavereissa”

Bisons Loimaan viime kausi oli pääosin positiivinen yllätys, mutta nopea putoaminen playoffeista kaivoi Vesa Heinosen mieltä. Nyt kapteeni avaa tarkemmin ajatuksiaan niin kentältä kuin sen ulkopuoleltakin.

20.9.2025 22:19 Mestarien liiga

Kauhajoki kaatui Juventus Utenalle – taival Mestareiden liigan karsinnassa katkesi

Kauhajokisten unelma Mestareiden liigan lohkovaiheesta päättyi lauantai-iltana Samokovissa, Bulgariassa. Liettualainen BC Juventus Utena osoittautui vahvemmaksi numeroin 103–89, ja vei näin paikan karsintojen seuraavalle kierrokselle.

13.9.2025 14:14 Pääjuttu

Korisliigan MVP Lassi Nikkarinen Espanjan Fuenlabradaan

Helsinki Seagullsin kahteen Korisliigan mestaruuteen viime vuosina johtanut helsinkiläislähtöinen ToPo Juniorien kasvatti Lassi Nikkarinen, 187 cm ja 28 v., on allekirjoittanut uransa ensimmäisen ulkomaiden ammattilaissopimuksen. Nikkarinen edustaa alkavalla kaudella Espanjan kakkosliigan kärkipäähän ennakoitua Fuenlabradaa.

Näytä lisää vastaavia