Koripallosäätiö tukee nuoria koripalloilijoita

27.3.2017 Koripallosäätiö on myöntänyt 11 900 euroa Koripalloliitolle käytettäväksi henkilökohtaisina stipendeinä lahjakkaiden koripallonuorten valmennus- ja leirityskustannusten kattamiseen.

Stipendit on rahoitettu vuosi sitten Koripalloliiton puheenjohtajan Antti Zittingin merkkipäivänsä johdosta järjestämästä keräyksestä säätiölle kertyneistä varoista.

Vastaavia keräyksiä on järjestetty myös aiempina vuosina. Vuonna 2013 merkkipäivänsä johdosta keräyksen käynnisti liiton toiminnanjohtaja Vesa Walldén, ja muutama vuosi sitten kuolleen Seppo Sonkerin omaiset toivoivat poismenneen muistoa kunnioitettavan vastaavanlaisin lahjoituksin. Tähän mennessä näistä keräyksistä on kertynyt varoja yli 30 000 euroa.

Koripallosäätiö on vuonna 1963 perustettu säätiö, jonka tarkoituksena on koripallon kehittäminen ja tukeminen. Säätiö omistaa muun muassa Vierumäen urheiluopistolla sijaitsevan Basket-Housen, jota se vuokraa Koripalloliiton jäsenseuroihin kuuluville samoin kuin viime vuodesta alkaen Kisakallion urheiluopistolla vuokraamaansa Villa Basketia.

Majoitustilojen varaustoiminta hoidetaan Koripalloliiton toimistossa. Säätiö toimii lisäksi yhtenä Koripallomuseoyhdistyksen rahoittajana.

Henkilöt

 
23.7.2017 Maaottelu

Suomen 20-vuotiaiden miesten EM-urakka päätökseen voitokkaasti

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue B-divisioonan EM-kisojen taival päättyi tänään Romanian Oradeassa, kun Suomi nappasi yhdeksännen sijan voittamalla kisojen päätöspelissään Hollannin 85-66 (41-26). Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat kokonaisuudessaan sunnuntaina viisi peliä, joista saldona oli viisi voittoa.

21.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuilla vilkas viiden ottelun perjantai

Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat peräti viisi ottelua perjantaina, joista Sudenpennut nappasi neljä voittoa. 20-vuotiaat miehet päihittivät B-divisioonan EM-kisoissa Slovakian. 18-vuotiaat tytöt. 16-vuotiaat pojat ja 15-vuotiaat tytöt olivat myös voitokkaita, kun taas 18-vuotiaat pojat joutuivat tyytymään tappioon.

21.2.2017 Haastattelu

"Käsissämme on suomalaisen koripalloilun tulevaisuutta"

Suomen koripallomaajoukkueiden medical team kokoontuu säännöllisesti päivittämään toiminnan isot linjat yhtenäisiksi ja vetämään suuntaviivat tulevaan maajoukkuekauteen.

2.12.2016 Pääjuttu

Sudenpennut jatkavat huippuopissa myös vuonna 2017

Suomen nuorten maajoukkueiden eli ”Sudenpentujen” valmentajat vuodelle 2017 on valittu. Osa joukkueista jatkaa tutussa komennossa, mutta mukana on myös muutama nuorten maajoukkuetoimintaan palaava valmentaja.

6.4.2016 13:00 Liittoa koskeva tiedote

Koripallomaajoukkueet ja adidas mittavaan yhteistyöhön

Maailman johtaviin urheiluvälinevalmistajiin lukeutuva adidas on solminut kolmen vuoden sopimuksen Suomen Koripalloliiton kanssa. Sopimuksen myötä kaikki koripallomaajoukkueet Susijengin johdolla saalistavat vuosina 2016-2018 adidaksen kolmeen raitaan sonnustautuneena.

21.1.2016 EM-kilpailut

Sudenpentujen superkesän valmennus jälleen huippuammattilaisten käsiin

Suomen nuorten maajoukkueiden eli ”Sudenpentujen” superkesän valmennusjohto on valittu vuodelle 2016. Suomen vilkkaan maajoukkuekesän keskiössä ovat Anton Mirolybovin johtaman 20-vuotiaiden miesten maajoukkueen EM-kotikisat, Antti Koskelaisen ja 17-vuotiaiden poikien MM-kisat sekä 16- ja 18-vuotiaiden Pohjoismaiden mestaruuskisat Kisakallion Susi Training Centerissä.

K-ruokakaupat ja Koripalloliitto yhteistyöhön vuonna 2015

K-ruokakaupat ja Koripalloliitto ovat solmineet yhteistyösopimuksen, joka kattaa nuorten koripallomaajoukkueiden sekä Koripalloliiton lasten ja nuorten joukkueiden toiminnan kumppanina toimimisen.

Molten myös Suomen koripallomaajoukkueiden viralliseksi pelipalloksi

Suomen Koripalloliitto on solminut yhteistyösopimuksen, jonka myötä Moltenista tule maajoukkueiden virallinen pelipallo seuraavaksi kolmeksi vuodeksi. Susijengit ja Sudenpennut pelaavat Molten-pallolla jo tulevana kesänä.

Li-Ning on Suomen Koripalloliiton uusi yhteistyökumppani

Li-Ning on solminut 2-vuotisen sopimuksen yhteistyökumppanuudesta Suomen Koripalloliiton kanssa vaatettaen maajoukkueet kentällä ja sen ulkopuolella. Sopimus kattaa kaikki 11 maajoukkuetta, mukaan lukien EM-kisoissa lajihuuman aikaansaaneen, juuri Vuoden joukkueena palkitun Susijengin.

28.12.2013 Pääjuttu

Rautaiset ammattilaiset luotsaavat Sudenpentuja myös vuonna 2014

Suomen poikien ja tyttöjen maajoukkueiden päävalmentajat ja valmennusjohto on valittu vuodelle 2014. Nimettyjen valmentajien keskuudesta löytyy taas kerran huippuammattilaisia, kuten Korisliiga-valmentajat Ari Tammivaara ja Sami Toiviainen. Uusina kasvoina Sudenpennuille antavat oppia myös kaikkien aikojen suomalaispelaaja Hanno Möttölä sekä Tapiolan Hongan Tuomas Iisalo.

Näytä lisää vastaavia