16.12.2012 Joensuun Katajan minikiertue Lounais-Suomessa sai voitokkaan lopun, kun joensuulaiset kukistivat lauantain Vilpas-voiton jatkeeksi sunnuntaina Forssan Koripojat pistein 87-107 (41-50). Kataja lähtee näin joulutauolle 12 voiton ja neljän tappion saldolla.
Antti Kanervo oli Katajan pistetykki Forssassa. Kuva: Vesa Kuukka/Kuvanmaailma.
Kataja ylsi jokaisella jaksolla yli kymmenen pisteen johtoon, mutta FoKoPo keskeytti kolmen ensimmäisen jakson karkumatkat nousemalla parin korin päähän. Viimeiselle jaksolle forssalaisilta ei enää löytynyt kirivaihdetta ja Kataja pääsi heittämään tiensä 20 pisteen johtoon.
- Kohtalaisen hyvä esitys meiltä ottaen huomioon, että pelasimme edellisiltanakin. FoKoPo piti tempoa niin, ettemme saaneet tapettua peliä aikaisemmin, Katajan päävalmentaja Jukka Toijala totesi.
Katajan kovan nelikon muodostivat Antti Kanervo (24/7), Jerald Fields (22/2/3 riistoa/2 blokkia), Jonte Flowers (20/4/3 syöttöä/3 riistoa) sekä Petri Virtanen (18/5/5 syöttöä).
Kataja pelasi kahdella ulkomaalaispelurilla, kuten myös FoKoPo, jolta puuttui edellispelissä reitensä loukannut Jahmar Thorpe. FoKoPon tehokkaimpina erottuivat Andrais Thornton (25/10) ja Charlie Burgess (21/7/4 syöttöä/4 riistoa).
(STT)
Helsinki Seagulls otti kolmen pisteen vierasvoiton BC Nokiasta ja tasoitti finaalisarjan.
Helsinki Seagulls otti ensimmäisen voittonsa tämän vuoden miesten Korisliigan finaaleissa.
Miesten Korisliigan pronssimitalit ripustettiin tänään Kauhajoen pelaajien kaulaan.
Korisliigan toinen finaali oli kotijoukkue BC Nokian näytös, kun sen puolustus tylsytti Helsinki Seagullsin lukemin 85–60 (38–31). Kolmas finaali pelataan tulevana sunnuntaina Helsingissä.
Helsinki Seagullsin ja BC Nokian ensimmäinen finaaliottelu päättyi 63–69-vierasvoittoon.
Keskiviikkona 8. toukokuuta käynnistyvät Korisliiga-finaalit. Vastakkain ovat Helsinki Seagulls ja BC Nokia, joiden päävalmentajat miettivät kiireisellä aikataululla parhaita aseita kilpailijaansa vastaan.
BC Nokian historiallinen välierävoitto ratkesi pisteen turvin. Katajan Thomas Tumbalta nähtiin tappiossa 32 pisteen tuplatupla.
Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen seitsemän ottelun välierätaisto päättyi Seagullsin voittoon.
Kataja Basket kaatoi BC Nokian Joensuussa ja tasoitti välieräsarjan 3–3:een.
Kauhajoki venytti välierät Seagullsia vastaan seitsemänteen peliin. Sarjan varmuudella ratkaiseva ottelu pelataan ylihuomenna lauantaina.