Kataja EuroChallengen kahdeksan parhaan joukkoon

26.2.2013 Joensuun Katajan tarumainen taival EuroChallengessa jatkuu jatkumistaan. Turkin liigakolmonen Pinar Karsiyaka oli tiistaina paperia Joensuun Areenalla, kun Petri Virtasen ja Jonte Flowersin johtama Kataja haki pakkovoiton pistein 87–79 (52–37). Romanialaisen Mediasin samanaikainen voitto Ventspilsistä petasi lopullisesti Katajalle historiallisen paikan EuroChallengen kahdeksan parhaan joukossa.

Jonte Flowers oli uskomattomalla pelipäällä, kun Joensuun Kataja jyräsi Pinar Karsiyakan.

Juho Nenonen ja kumppanit ovat selvittäneet tiensä EuroChallengen kahdeksan parhaan joukkoon.

"Vetää sanattomaksi", kommentoi Kataja-luotsi Jukka Toijala joukkueensa saavutusta.

Sami Lehtoranta ja kumppanit kohtaavat EuroChallengen puolivälierissä Ranskan liigakärki Dunkerquen.

Dunkerque saapuu Joensuun Areenalle maaliskuun puolivälissä. Kuvat: Kuvanmaailma / Vesa Kuukka.

Hurmiossa pelannut Kataja oli jo tauolle lähtiessä karauttanut 15 pisteen johtoasemaan EuroChallengen vahvimpien mestarisuosikkien joukkoon lukeutuvasta Karsiyakasta.

 

Karsiyakan pelinrakentaja Bobby Dixonin kolmannen virheen myötä vierasjoukkue vetäytyi kolmannella jaksolla paikkapuolustukseen, joka hyydytti hetkeksi Katajan hyökkäyspelin ja toi vieraat 19 pisteen takaa kymmenen pisteen tuntumaan.

 

Neljännen jakson alussa Katajan Dan Coleman ja Jonte Flowers onnistuivat kuitenkin perättäisissä kolmosissaan palauttaen eron 19 pisteeseen. Vaikka Karsiyaka rynni koko kentän prässillään vielä kahdeksan pisteen päähän, itsevarmuutta huokunut Kataja piti pelin näpeissään.

 

Kun loppusummeri soi ja tieto CS Gaz Metan Mediasin voitosta BK Ventspilsiä vastaan saavutti Joensuun, pääsi Kataja tuulettelemaan paikkaansa EuroChallengen kahdeksan parhaan joukossa yhdessä 2221-päisen kotikatsomon kanssa.

 

– Ihan vetää sanattomaksi. Varmaan pitää nukkua yön yli ennen kuin osaan laittaa tämän voiton mihinkään mittakaavaan, Katajan päävalmentaja Jukka Toijala huokaisi.

 

– Onnistuimme ekalla puoliskolla täydellisesti juuri niissä asioissa, mitä olimme ennen peliä painottaneet, ja kun kolmannella ja neljännellä jaksolla Karsiyaka tuli kymmenen pisteen tuntumaan, puolustuksemme pysyi yhä laadukkaana, kehui Toijala omiaan.

 

Flowers ja Virtanen turhauttivat turkkilaiset

 

Edellisessä joukkueiden välisessä ottelussa Karsiyakan 19 pisteen voittoon johdattanut pelinrakentaja Bobby Dixon (18/6/3 syöttöä) osoittautui Jonte Flowersin pihdeissä haavoittuvaiseksi. Kun Dixon ei saanut pelattua vahvuuksillaan, kärsi Karsiyaka valtavista viimeistelyvaikeuksista hyökkäyspäässään läpi ottelun.

 

Toisessa päässä kenttää Kataja pelasi kuin hurmiossa. Vaikka Karsiyaka hallitsi silkalla fysiikalla korinalustaa, oli Katajan takapelaajien sihti kohdallaan. Jonte Flowers (26/6/5 riistoa) sai puolustajansa raivon partaalle karkaamalla kerta toisensa jälkeen korintekoon ja upottamalla haastettuja heittoja mahdottoman näköisistä paikoista.

 

- Jontelta aivan huikea esitys molemmissa päissä kenttää. Bobby Dixon pääsi tasan kaksi kertaa Jonten ohi tänään. Tämän tason EuroChallenge-esitykset poikivat Jontelle tulevaisuudessa hyviä työpaikkoja, Toijala hehkutti.

 

Myös Petri Virtanen (19/2/3 syöttöä) lisäsi jälleen uuden luvun kansainvälisten otteluiden huippuonnistumisiensa listaan. Virtanen osui kaaren takaa viidesti ja sai Flowersin tapaan turkkilaispuolustajat hiiltymään pitämällä luovuudella ja varmuudella pallon hallinnassaan jopa Karsiyakan paikkapuolustuksen träppien keskellä.

 

– Virtanen oli taas se sama Virtanen, joka on EuroChallengessa yllättänyt vastustajansa kerta toisensa jälkeen, hymyili Toijala tietäväisesti viitaten 12,7 pisteen keskiarvolla koreja mättäneeseen luottotakamieheensä.

 

Kaksinumeroisille pisteille Joensuussa ylsivät myös Dan Coleman (17/5) ja Johnell Smith (11/1/3 syöttöä). Vesa Mäkäläinen (2/2/2 blokkia) oli elementissään puolustuspään duunarina.

 

Ranskan liigakärki Katajan seuraava haaste

 

Kataja on läpi EuroChallenge-urakkansa selviytynyt liki mahdottomista paikoista voittoihin, ja huikea tarina saa jatkoa jälleen maaliskuun puolella.

 

EuroChallengen karsinnoissa Kataja oli kotiottelussaan Aliaga Petkimiä vastaan pahimmillaan 17 pistettä tappiolla, mutta nousi kuitenkin sillasta voittoon ja selviytyi liigan runkosarjaan lopulta 23 pisteen marginaalilla.

 

Runkosarjavaiheessa Kataja löylytti moninkertaista Romanian mestaria CSU Asesoft Ploiestia niin koti- kuin vieraskentälläkin ja selvitti jatkosarjapaikkansa jännittävimmällä mahdollisella tavalla hakemalla viiden pisteen minimierolla kotivoiton kyproslaisesta Keravnos Nikosiasta.

 

Jatkosarjan avausottelussa Kataja haki täpärän yllätysvoiton latvialaisesta BK Ventspilsistä, mutta seuraavat kolme ottelua hävittyään oli pakkovoittojen edessä niin viime viikolla Mediasia kuin tällä viikolla Karsiyakaa vastaan.


Seuraava kanto Katajan kaskessa on Ranskan liigaa johtava BCM Gravelines Dunkerque, jota vastaa Kataja pelaa paras kolmesta -ottelusarjan maaliskuun puolivälissä. Otteluparin voittaja pelaa EuroChallengen mestaruudesta neljän joukkueen lopputurnauksessa.

 

– Onhan tämä ihan huikea jatko tarinalle. Tähän kauteen lähdettäessä en olisi uskaltanut villeimmissäkään kuvitelmissani ajatella, että pääsemme pelaamaan Karsiyakan, Dunkerquen ja Krasnie Krilijan kaltaisia vastustajia vastaan, Toijala veistelee.

 

– Asetelma kuitenkin pysyy samana: olemme mukana EuroChallengessa kilpailemassa, emme osallistumassa. Haasteet kasvavat, mutta pelaamme Dunkerqueta vastaan paikasta neljän joukossa.

 

 

EuroChallengen puolivälieräparit ovat: BCM Gravelines Dunkerque (Ranska) – Joensuun Kataja, Pinar Karsiyaka (Turkki) – Paris Levallois (Ranska), Krasnie Krilija Samara (Venäjä) – Telekom Baskets Bonn (Saksa), EWE Baskets Oldenburg (Saksa) – BC Khimik (Ukraina).

 

Joensuun Kataja – Pinar Karsiyaka 87–79 (27–19, 52–37, 71–58)

Kataja: Jonte Flowers 26/6/5 riistoa, Petri Virtanen 19/2/3 syöttöä, Dan Coleman 17/5, Johnell Smith 11/1/3 syöttöä, Antti Kanervo 5/2, Juho Lehtoranta 5/1, Vesa Mäkäläinen 2/2/2 blokkia, Juho Nenonen 2/0, Sami Lehtoranta 0/3, Arttu Koljonen, Johannes Lasaroff, Ville Viita.

Karsiyaka:
Bobby Dixon 18/6/3 syöttöä, William Thomas 14/9/2 blokkia, Evren Büker 11/2/4 syöttöä, Abdul Aminu 11/2, Soner Sentürk 10/6/6 syöttöä.

 

Lisätietoja: Ottelutilastot

 

 
11.4.2024 22:14 Korisliiga

Vilpas laittoi kapulan Kauhajoen rattaisiin – Seagulls eteni välieriin puhtaalla pelillä

Miesten Korisliigassa yksi neljästä puolivälieräsarjasta saapui päätökseensä.

9.4.2024 21:08 Korisliiga

Kataja tasasi tilit Korihaita vastaan – Nokialle toinen voitto Kouvoista

Miesten Korisliigassa jatkettiin puolivälieriä. Katajan Thomas Tumba juhli sekä tärkeää otteluvoittoa että uransa isointa pistesaldoa.

8.4.2024 20:41 Korisliiga

Kobrat taisteli kovaa, mutta Seagulls oli jälleen liian kova pala – Kauhajoki laittoi Vilppaan selkä seinää vasten

Miesten Korisliigassa kaksi puolivälieräsarjaa saavutti kiperän 2–0-tilanteen. Toista sarjoista johtaa kotietujoukkue, toista taas haastaja.

6.4.2024 21:22 Korisliiga

BC Nokia repi avausvoiton tuplajatkoaikatrilleristä

Korisliigan neljästä puolivälieräsarjasta viimeinen käynnistyi, ja avausvoiton otti kotietua nauttiva Nokia.

5.4.2024 21:03 Pääjuttu

Korisliigan playoffit käyntiin: Kauhajoki mitätöi Vilppaan kotiedun ja Korihait avasi rytinällä

Miesten Korisliigassa pelattiin ensimmäiset puolivälieräottelut. Seagulls ja Korihait voittivat kotona, Kauhajoki yllätti vieraskentällä.

4.4.2024 13:15 Korisliiga

Playoff-ennakossa Korihait, Kataja, Vilpas ja Kauhajoki – neljä kilpailijaa, joiden sarjajärjestys ratkesi vasta viimeisenä iltana

Korisliigan pudotuspelikevät käynnistyy puolivälierillä perjantaina. Nyt toisessa playoff-ennakossa esittäytyvät kotietua nauttivat Korihait ja Salon Vilpas sekä heidän vastustajansa Kataja Basket ja Kauhajoki.

4.4.2024 08:33 Korisliiga

Playoff-ennakossa Seagulls, Nokia, Kouvot ja Kobrat: ”Tämä on tasaväkisin Korisliiga-kausi vuosiin”

Korisliigan pudotuspelikevät käynnistyy puolivälierillä perjantaina. Ensimmäisessä playoff-ennakossa esittelyssä kotietua nauttivat Helsinki Seagulls ja BC Nokia sekä alemmasta jatkosarjasta ponnistaneet vastustajat Kobrat ja Kouvot.

3.4.2024 13:45 Korisliiga

Jatkosarjat triplatuplaan lopettanut Korihaiden Jalen Jackson maaliskuun kuukauden pelaaja

Kotiedun ja kolmannen sijan napanneen Korihaiden monipuolinen Jalen Jackson on valittu Korisliigan maaliskuun kuukauden pelaajaksi.

3.4.2024 13:34 Erotuomarit

Korisliigan pudotuspelivaiheen erotuomarit on valittu

Korisliigakausi huipentuu perjantaina alkaviin pudotuspeleihin, jotka ovat kauden kohokohta myös erotuomareille. Tänä vuonna pudotuspelikierrokset hoidetaan yhteensä 17 erotuomarin voimin.

30.3.2024 19:24 Korisliiga

Korisliigan playoff-parit ratkottu – Hannes Pöllä palasi pelikentille, Lauri Kallio rikkoi piste-ennätyksensä

Korisliigan jatkosarjat pelattiin loppuun, ja viimeisetkin otteluparit puolivälieriin vahvistuivat.

Näytä lisää vastaavia