Huiman vuoro jyrätä, voitot 1-1

21.3.2003 Naisten SM-finaalit ovat saamassa erikoisia piirteitä. Tiistaina Helsingissä 28 pisteellä Panttereille hävinnyt Äänekosken Huima käänsi asetelmat päälaelleen, kun joukkueet kohtasivat toistamiseen. Huima onnistui kotisalissaan lähes kaikessa, Pantterit ei oikein missään, ja tuloksena oli äänekoskelaisten uskomaton 107-68-voitto.

Kaikesta päätellen oli vaikea uskoa, että kentällä kirmasivat samaiset joukkueet kuin tiistaina. Huima teki jo puoliaikaan mennessä kymmenen pistettä enemmän kuin tiistaina koko ottelussa. Kotijoukkue repäisi ratkaisevan eron jo avausneljänneksellä, jolla se karkasi parhaimmillaan 17 pisteen johtoon. Puoliajalla johto oli 16 pistettä (57-41).

Oli Panttereiden vuoro oli luokaton. Helsinkiläiset esiintyivät aneemisesti, eikä Panttereista ollut minkäänlaista haastetta Huimalle. Pantterit hukkasi pelivälineen peräti 25 kertaa, joista valtaosa askelrikkomuksiin. Levypallokahinoissa Huima oli omaa luokkaansa vieden levyrit nimiinsä 31-17. Mielenkiintoista on se, että Pantterit-luotsi Kyösti Kantakoski varoitteli omiaan tiistain jälkeen Huiman huikeista tasoerojen heittelyistä. Kantakoski puhui 50 pisteen heittelystä koti- ja vieraskentillä. Ilmeisesti pelaajat eivät ottaneet viestiä kuullakseen. Todellisuudessa Huiman tasoeron vaihtelu oli enemmän kuin 50 pistettä kaikilla mittareilla mitattuna.

Huima oli terävä jokaisella osa-alueella. Kun heitto tiistaina ei ottanut kulkeakseen, niin torstaina kulki. Lopullisessa irtiottovaiheessa kolmannella jaksolla kolmosia latoi toinen toisensa perään Minna Myllylä (kolmoset 4/7). Vaihtopelaaja Maiju Pekkarinen tuli loppupuolella kentälle ja latasi viidessä minuutissa kolme kolmosta pohjaan. Saara Lind (16/8) oli vahvalla pelipäällä. Samoin oli Huiman parhaana palkittu Sari Puranen, joka röyhkeillä ajoillaan piti Pantteri-puolustusta pilkkanaan. Puranen kokosi kaikkiaan 25 pistettä. Kenya Robinson (21/15) lämpeni loppua kohden.

Panttereiden peli lepäsi vasta 18-vuotiaan Juta Jahilon ja Susanna Rinnan varassa. Jahilo, joka on kauden aikana harpponut huimin kehitysaskelein eteenpäin, kirjautti teholukemat 17/6. Rinta teki 13 pistettä.

Finaalisarja jatkuu lauantaina (22.3.), jolloin kolmas loppuottelu käynnistyy klo 17.30 Töölön Kisahallissa. Mestaruuteen vaaditaan kolme voittoa.

Asiat

 
23.6.2026 21:29 WU18

Suomen 18-vuotiaat tytöt suuntaavat Pohjoismaiden mestaruuskisoihin

Suomen tyttöjen maajoukkue suuntaa Ruotsin Södertäljeen huomenna 25.6. alkaviin Pohjoismaiden mestaruuskisoihin. Turnauksen järjestäjämaan Ruotsin kalenterissa häämöttävät elokuiset EM-kisat ovat jo ensimmäisen päivän osalta loppuunmyydyt, mikä kertoo koripallon ja naisten urheilun vahvasta vetovoimasta länsinaapurissa.

23.6.2026 18:49 Sudenpennut

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue voitti Norjan PM-kisojen avauspelissä

Suomen MU18-maajoukkue käynnisti Nordic Championship -turnauksensa voitokkaasti kukistamalla Norjan lukemin 90–77. Vaikka ottelu pysyi pitkään tasaisena ja Norja nousi vielä päätösjakson alussa rinnalle, Suomi ratkaisi kamppailun edukseen vahvalla puolustus- ja levypallopelaamisellaan.

22.6.2026 17:06 MU18

Suomen 18-vuotiaat pojat aloittavat kesänsä Pohjoismaiden mestaruuskisoissa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue käynnistää kesän maajoukkueurakkansa huomenna Ruotsin Södertäljessä pelattavissa Pohjoismaiden mestaruuskisoissa. Turnauksen avausottelussa vastaan asettuu Norja.

22.6.2026 15:30 Susijengi

Susijengi kohti keskikesän huipennusta 24 pelaajan vahvuisena

Susijengin valmistautuminen kohti keskikesän MM-karsintaikkunaa jatkuu tänään maanantaina Helsingin Mäkelänrinteen Urhea-hallilla. Alkukesän Open Gym -viikkojen jälkeen Susijengi on tiivistynyt 24 pelaajan leiritysryhmäksi kansainvälisen tason eturiveineen.

22.6.2026 12:47 WU16

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueleirille kutsutut valittu

Suomen Koripalloliitto on valinnut 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueen Kisakallion leirille, joka pidetään 23.-26.6.2026. Leirille on kutsuttu seuraavat henkilöt.

20.6.2026 11:20 Suomalaiset ulkomailla

Mikko Larkas Unkarin suurseura Szolnoki Olaj’n päävalmentajaksi

Viime kaudella Trefl Sopotin Puolan cup-mestaruuteen valmentanut Mikko Larkas, 44, vaihtaa seuraa. Susijenginkin valmennusjohtoon pitkään kuulunut Larkas siirtyy päävalmentajaksi Unkarin suurseuraan ja kestomenestyjään Szolnoki Olaj’hin.

19.6.2026 22:48 Susijengi

Mikael Jantunen päätti kautensa Turkin mestaruusjuhliin

Susijengin kulmakiviin lukeutuva Mikael Jantunen päätti pitkän kautensa Turkin mestaruusjuhliin juhannusaattoiltana, kun hänen edustamansa suurseura Fenerbahce kaatoi Besiktasin neljännessä finaaliottelussa 75–77 (45–40). Täydellistä työtä kahden pisteen heitoissaan tehnyt Jantunen viimeisteli finaalissa 12 pistettä.

18.6.2026 15:48 MU15

Suomen 15-vuotiaiden poikien maajoukkueleirille kutsutut valittu

Suomen Koripalloliitto on valinnut 15-vuotiaiden poikien maajoukkueen Kisakallion leirille, joka pidetään 15.-17.7.2026. Leirille on kutsuttu seuraavat henkilöt.

18.6.2026 13:41 3x3

3x3-koriksen kotimainen huipputapahtuma Helsingin ytimessä – maajoukkuepelaajia mukana Narinkkatorilla 27.6.

Suomalaisen 3x3-koriksen kesä saa näyttävän jatkon, kun 3x3 SM-kiertue saapuu Helsingin Narinkkatorille lauantaina 27. kesäkuuta. Keskelle pääkaupunkia rakennettava kenttä tarjoaa ainutlaatuiset puitteet vauhdikkaalle 3x3-koripallolle, jossa kohtaavat maan parhaat pelaajat ja nousevat tähdet.

17.6.2026 11:00 Susiladies

Koripallon naisten EM-kotikisojen ylösheittoon tasan vuosi

Euroopan parhaat mittelevät Espoon Metro Areenalla 17.-20.6.2027, kun Suomi emännöi yhtä neljästä EM-kisojen alkulohkosta.

Näytä lisää vastaavia