28.3.2008 Helsingin NMKY saavutti ensimmäisten naisten SM-mitalinsa sitten vuoden 1985 voitettuaan Äänekosken Huiman pronssiottelussa Urheilutalossa selkein lukemin 93–78 (52–37).
Viime kaudeksi SM-sarjaan noussut HNMKY ponnisti mitaleille täysin kotimaisin voimin. Seuran tämän kauden hankinnat olivat ratkaisuottelussa täyden peliajan urakoineet pelintekijä Mari Puustinen sekä kasvattajaseuraansa palanneet korinaluspelaajat Niina ja Jenni Laaksonen.
Huiman Kenya Robinson (23/8) pystyi painimaan korinalustalla Laaksosen sisaruksia vastaan, mutta hänen kamppailunsa päättyi viidenteen virheeseen jo kolmannen erän puolivälissä.
Niina (29/17) ja Jenni Laaksonen (24/14) heittivät korkeat pistemäärät, mutta olivat vahvoja myös levypalloissa molemmilla koreilla.
Huiman virhevaikeuksia kuvaten neljän vierasjoukkueen pelaajan virhetili oli täynnä jo 38. peliminuutilla. HNMKY upotti vapaaheittonsa (28/31) huikealla teholla.
– Aina pitää olla uskoa mestaruuteen, mutta on kausi hienoa päättää pronssimitaleihinkin. Erityisen hienoa on, että saavutimme tämän täysin suomalaisella joukkueella, iloitsi kolmen vuoden ulkomaanreissuilta kolmannen SM-pronssinsa hakuun saapunut Niina Laaksonen.
– Yllätyin, ettei Huima saanut Jennistä juuri minkäänlaista otetta. Suurin ero oli ehkä kuitenkin siinä, että huimalaiset ovat keräilleet mitaleita ennenkin, mutta meistä suurimmalle osalle tämä oli ensimmäinen aikuisten SM-mitali, iloitsi HNMKY:n valmentaja Jussi Laakso.
Naisten SM-pudotuspelien tulokset, tulevat ottelut ja täydelliset tilastot löytyvät Koripalloliiton tilastopalvelusta, osoitteesta www.basket.fi.
Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:ta viime vuosina pelanneiden ja sinne tulevaksi kaudeksi lähtevien nuorten pelaajien ympärille rakennettu Susijengi Rising Stars matkustaa tänään keskiviikkona Krakovaan ja kohtaa torstai-iltana Puolan haastajamaajoukkueen.
Suomen tyttöjen maajoukkue suuntaa Ruotsin Södertäljeen huomenna 25.6. alkaviin Pohjoismaiden mestaruuskisoihin.
Suomen MU18-maajoukkue käynnisti Nordic Championship -turnauksensa voitokkaasti kukistamalla Norjan lukemin 90–77. Vaikka ottelu pysyi pitkään tasaisena ja Norja nousi vielä päätösjakson alussa rinnalle, Suomi ratkaisi kamppailun edukseen vahvalla puolustus- ja levypallopelaamisellaan.
Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue käynnistää kesän maajoukkueurakkansa huomenna Ruotsin Södertäljessä pelattavissa Pohjoismaiden mestaruuskisoissa. Turnauksen avausottelussa vastaan asettuu Norja.
Susijengin valmistautuminen kohti keskikesän MM-karsintaikkunaa jatkuu tänään maanantaina Helsingin Mäkelänrinteen Urhea-hallilla. Alkukesän Open Gym -viikkojen jälkeen Susijengi on tiivistynyt 24 pelaajan leiritysryhmäksi kansainvälisen tason eturiveineen.
Suomen Koripalloliitto on valinnut 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueen Kisakallion leirille, joka pidetään 23.-26.6.2026. Leirille on kutsuttu seuraavat henkilöt.
Viime kaudella Trefl Sopotin Puolan cup-mestaruuteen valmentanut Mikko Larkas, 44, vaihtaa seuraa. Susijenginkin valmennusjohtoon pitkään kuulunut Larkas siirtyy päävalmentajaksi Unkarin suurseuraan ja kestomenestyjään Szolnoki Olaj’hin.
Susijengin kulmakiviin lukeutuva Mikael Jantunen päätti pitkän kautensa Turkin mestaruusjuhliin juhannusaattoiltana, kun hänen edustamansa suurseura Fenerbahce kaatoi Besiktasin neljännessä finaaliottelussa 75–77 (45–40). Täydellistä työtä kahden pisteen heitoissaan tehnyt Jantunen viimeisteli finaalissa 12 pistettä.
Suomen Koripalloliitto on valinnut 15-vuotiaiden poikien maajoukkueen Kisakallion leirille, joka pidetään 15.-17.7.2026. Leirille on kutsuttu seuraavat henkilöt.
Suomalaisen 3x3-koriksen kesä saa näyttävän jatkon, kun 3x3 SM-kiertue saapuu Helsingin Narinkkatorille lauantaina 27. kesäkuuta. Keskelle pääkaupunkia rakennettava kenttä tarjoaa ainutlaatuiset puitteet vauhdikkaalle 3x3-koripallolle, jossa kohtaavat maan parhaat pelaajat ja nousevat tähdet.