12.11.2013 21:00 EuroChallenge-kauden 2013/14 syyskauden yllätykset jatkuivat keskiviikkona Tanskan Aarhusissa, kun Ville Tuomisen valmentama Tanskan liigakärki Bakken Bears jylläsi vakuuttavaan voittoon joensuulaisesta Kataja Basketista. Tyrmäystippoja jo heti kättelyssä joensuulaisille tarjonnut Bears vei ottelun pistein 101–91 (51–43).

Ville Tuominen komensi Bakken Bearsin EuroChallenge-lohkonsa kärkeen.

Petri Virtanen oli Katajan parhaimmistoa Aarhusissa. Kuvat: Tytti Nuoramo & Vesa Kuukka/Kuvanmaailma.
Kataja kiskaisi hetkessä taululle 2-6-lukemat, jonka jälkeen joensuulaisten peli lukkiutui täydellisesti.
218-senttinen jättiläinen Chris Christofferssen korinalustansa muurina onnistui Bears pakottamaan Katajan joukkuehyökkäyksen pois vahvuusalueeltaan. Toisessa päässä kenttää Bears sai itseluottamuksen kohdilleen ja johti kahdeksan pelatun minuutin jälkeen jo 27–11.
Toisen kymmenminuuttisen alussa Kataja oli vähitellen saamassa puolustuspäässä rivinsä kasaan shokkialun jälkeen, kunnes joukkuetta odotti uusi shokki Teemu Rannikon loukattua jalkaansa. Bakken piti lankoja käsissään Thomas Laerken onnistuneilla heitoilla ja lähti tauolle 51–43-johdossa.
Kolmannesta jaksosta alkaen Kataja teki odotetun ryhtiliikkeen ja sai 1,250-päisen kotiyleisön puremaan kynsinauhojaan rynnimällä hyökkäyslevypalloihin ja saamalla Petri Virtasen johdolla vastapallokolmosensa upotettua.
Andreas Jakobsen säkitti kuitenkin kolmannen jakson päätteeksi haamukolmosen viitoittaen suuntaa päätösneljännekselle, jonka aikana Bears otti joensuulaisilta luulot pois onnistuneilla heitoillaan aina Katajan pyrkiessä tuntumaan.
Bakken Bears jatkaa näin EuroChallengen G-lohkon kärjessä kahdella voitollaan, perässään Kataja Basket. Katajan viime viikolla kaatama Cholet haki keskiviikkona avausvoittonsa jyräämällä ZZ Leidenin 74–52.
Bearsin päävalmentaja Ville Tuominen kuvaili 101 pisteen iltaa ja toista EuroChallenge-voittoa ”lumipalloefektiksi” – onnistumiset kasvattivat itseluottamusta, ja itseluottamuksen kasvu tuotti lisää onnistumisia.
– Lähdimme peliin pitämään vauhtia ja menemään ryminällä joka tilanteeseen. Olimme todella aggressiivisia ja kun saimme heitot putoamaan alusta alkaen sekä yleisön mukaan peliin, oli helppo pelata, Tuominen suitsutti.
– Tavoitteemme oli pakottaa Katajan pelinrakentajilta pallo pois ja pakottaa laiturit ottamaan nopeita ratkaisuja, mikä ei ole heidän ominta peliään. Katajan laadun useimpiin tanskalaisvastustajiimme nähden huomasi parhaiten siinä, miten he onnistuivat vielä tulemaan jäätävällä rutiinilla peliin takaisin.
Ilonaiheen Tuomiselle tuottivat myös Bearsin kokeneet heittäjät, jotka hyydyttivät Katajan kirin ratkaisuhetkillä.
– Andreas Jakobsen ja Thomas Laerke eivät välttämättä olleet parhaimmillaan viime viikolla Leideniä vastaan, mutta tiesin heidän osuvan, kun he saavat heittää syötöstä. Pojat tiesivät, että Kataja ottaa korinalustaa pois ja osuivat kiitettävästi silloin kun tarvittiin, kehui Tuominen.
Renaldo Major (21/9/3 syöttöä), Petri Virtanen (19/3) ja Mike Morrison (17/11/3 blokkia) olivat joensuulaisten parhaat.
Kataja: Renaldo Major 21/9/3 syöttöä, Petri Virtanen 19/3, Mike Morrison 17/11/3 blokkia, Brian Greene 13/3/3 riistoa/2 blokkia, Juho Nenonen 9/3/3 syöttöä, Sami Lehtoranta 6/2, Antti Kanervo 3/1, Teemu Rannikko 3/0/3 syöttöä, Juho Lehtoranta 0/4, Jesse Niemi, Kalle Naapi, Vesa Mäkäläinen.
Bakken: Kenny Barker 20/3/8 syöttöä, Thomas Laerke 20/1/4 syöttöä, Brandon Penn 14/12/2 blokkia, Andreas Jakobsen 12/2/5 syöttöä, Chris Christofferssen 11/5/3 syöttöä.
Viime vuosina mm. kaksi Slovakian mestaruutta voittanut ja Saksan Bundesliigaa pelannut Aatu Kivimäki, 186 cm ja 29 vuotta, palaa Suomeen ja Korisliigaan. Susijengin vahvuuteen kuuluva karkkilalaislähtöinen Kivimäki on solminut kolmivuotisen sopimuksen Korisliigan kestomenestyjä Karhu Basketin kanssa.
Koripallon Suomen Cup palaa kilpailuohjelmaan kahden vuoden tauon jälkeen kaudeksi 2026–27, kun naiset sekä miehet pelaavat cup-mestaruudesta kotiyleisön edessä.
Naisten Korisliiga-kevään hopeajuhliin päättänyt Suomen Olympiakomitean, pääkaupunkiseudun urheiluakatemia Urhean ja Koripalloliiton yhteinen pelaajahautomo HBA-Märsky lähtee eurokentille. Pääosin nuorten EM-mitaleja viime vuosina voittaneista lukioikäisistä pelaajista koostuva HBA-Märsky pelaa syksyllä Naisten Korisliigan lisäksi Euroopan toiseksi korkeatasoisinta kansainvälistä seurajoukkuekilpailua, Eurocupia.
Hollannin liigaan saatiin keskiviikkoiltana suomalaismestari. Tapiolan Hongan kasvatteihin lukeutuvan Erik Sajantilan edustama Landstede Hammers päihitti finaalisarjan neljännessä osaottelussa ennakkosuosikki ZZ Leidenin lukemin 90-74 (46-47) ja otti siten mestaruuteen tarvittavan kolmannen finaalivoittonsa.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjalisenssit pelikaudelle 2026–2027. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Keski-Suomi palaa liigakartalle, kun Kipinä Basket nähdään Korisliigassa tulevalla kaudella. Kaikkiaan koriksen pääsarjoissa nähdään tulevalla kaudella ennätykselliset 65 joukkuetta.
Viimeisen kahden kauden ajan Lassi Tuovin oikeana kätenä Yokohama B-Corsairsin valmennusjohdossa toiminut Jukka Toijala, 54, on allekirjoittanut tulevaa kautta koskevan jatkosopimuksen. Tuovi ja Toijala jatkavat japanilaisseuran valmentajina myös kaudella 2026–2027.
Kesäkuussa 2027 Espoossa pelattaviin naisten koripallon EM-kotikisoihin haetaan nyt tapahtumalähettiläitä eri puolilta maata.
Lastenvalmennusverkosto on Suomen Koripalloliiton ja Kolmen Kampuksen Urheiluopiston järjestämä täydennyskoulutusohjelma suomalaisen lasten valmennuksen kehittämiseksi ja arkisen seuratoiminnan auttamiseksi.
Kolmanteen MM-karsintaikkunaan valmistautuvan Susijengin kesä on täydessä käynnissä. Päävalmentaja Lassi Tuovi valmennusjohtoineen on lähettänyt 42 pelaajalle kutsun alkukesän perinteiseen Open Gym -leiritykseen, jossa eturivin pelaajat niin kotimaasta, Euroopan ammattilaiskentiltä kuin Atlantin takaakin kerääntyvät yhteen.
Tapiolan Hongan kasvatti Henna Sandvik, 23, pelaa ensi kaudella Belgian pääsarjan Phantoms Boomissa. Sandvik pelasi neljä edellistä kautta Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa, jossa hän edusti ensimmäiset kolme kautta Indianaa ja viimeisen Wyomingia.