5.8.2008 Naisten koripallon SM-sarjassa pelaava Espoo Team on tehnyt kolme uutta pelaajasopimusta. Joukkueen viime kauden kapteeni Siiri Nuutinen on vahvistanut jatkonsa Espoossa, sarjasta luopuneesta Helsingin NMKY:stä siirtyi nuori lupaus Henna Salomaa ja paluumuuttajana Espoossa nähdään viiden vuoden tauon jälkeen EBT:n kasvatti Eva Mäkelä.
188-senttinen Nuutinen kuuluu naisten maajoukkuerinkiin, mutta on nilkkavamman vuoksi joutunut toistaiseksi pysyttelemään kentän laidalla. Viime kaudella SM-sarjassa 13,5 pisteen keskiarvolla koreja pussittanutta Nuutista odotellaan takaisin parketille lähiviikkoina.
Syksyn ylioppilaskirjoituksiin valmistautuva Salomaa valittiin SM-sarjassa vuoden tulokkaaksi keväällä 2007 ja viime kauden päätteeksi hänen kaulaansa ripustettiin SM-pronssia. Runkosarjassa Salomaa heilutti korisukkaa keskimäärin 11,2 pisteen edestä.
- Win-win-tilanne, kommentoi Espoo Teamin päävalmentaja Ilpo Rantanen.
- Espoon rosteriin yksi tulivoimainen combo-guard lisää ja Salomaalle kilpailukykyinen joukkue ja laadukas harjoitusympäristö edellisen seuran vetäydyttyä sarjasta. Samalla jenkkitakamiehen etsinnät voidaan lopullisesti unohtaa, perustelee Rantanen hankintaa.
Vuodet 2003-07 Florida International-yliopistossa Yhdysvalloissa viettäneen Eva Mäkelän, 184 cm, paluu harjoitussaleille oli Espoossa mieluisa yllätys. Mäkelä on viimeksi nähty EBT:n paidassa keväällä 2003 pronssimitali kaulassa.
- Mäkelä ei pelannut viime kaudella lainkaan, mutta on edelleen hyvässä iskussa ja tuo syvyyttä Espoon eturiviin. Liikkuvana ja urheilullisena pitkänä pelaajana hän sopii hyvin pelityyliimme, iloitsee päävalmentaja Rantanen uudesta vahvistuksesta.
- Espoo Teamin koko konsepti tukee paluumuuttajia. Nuoria pelaajia lähtee lähes vuosittain USA:n yliopistoihin ja osa heistä myös noiden vuosien jälkeen palaa Espooseen maisterin paperit kädessä ja monta koripallokokemusta rikkaampana, kommentoi Espoo Teamin ohjausryhmän puheenjohtaja Pertti Myllymäki.
Urallaan 54 nuorten maaottelua pelannut Mäkelä teki viimeisellä yliopistokaudellaan (2006-07) keskiarvoikseen 6,2 pistettä ja 3,2 levypalloa.
Uusien tulokkaiden myötä Espoo Teamin sopimuspelaajat ovat Hanna-Mari Ahtikoski, Whitney Allen, Meriem Eerikinharju, Ashley Haynes, Kia Ignatius, Eva Mäkelä, Siiri Nuutinen, Susanna Rinta, Henna Salomaa, Mette Scheiman, Johanna Sillander ja Sandra Välikoski.
189-senttinen SB-Girlsin kasvatti solmi espoolaisseuran kanssa vuoden mittaisen jatkosopimuksen.
Vimpelin Veto on tehnyt pelaajasopimuksen yhdysvaltalaispelaaja Lily Hansfordin kanssa. 188-senttinen laituri on pelannut mm. Oregonin ja Iowan yliopistoissa.
Kouvottaret on solminut yksivuotiset pelaajasopimukset Johanna Rädyn, Jasmina Jonesin ja Lila Lampisen kanssa. Lisäksi Kouvottaret on kiinnittänyt valmennukseen yksivuotisilla sopimuksilla tutun kolmikon: päävalmentaja Joonas Frimodig, valmentaja Jussi Kukkonen ja fysiikkavalmentaja Immo Hietakallio.
Vimpelin Veto on tehnyt kauden 2026-27 kattavan jatkosopimuksen Silja Viidan kanssa.185-senttinen laitahyökkääjä oli viime kaudella joukkueen avainpelaajia.
Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.
Juuso Sainio, 36, on Vimpelin Vedon Naisten Korisliiga-joukkueen uusi päävalmentaja.
Tampereen Pyrinnön Naisten Korisliiga -joukkue on tehnyt jatkosopimuksen joukkueessa kolme edellistä kautta pelanneen Saana Kujalan kanssa.
Pyrintö on tehnyt sopimuksen Antti Nikkilän kanssa koskien Naisten Korisliigan ja I divisioonan valmennusta kaudella 2026-2027. Nikkilä tulee vastaamaan naisten päävalmentajana myös tyttöpuolen akatemiatoiminnasta, joka kattaa ikäluokat WU19-WU16.
Kotimainen pääsarjakoripallo jatkuu Ruudussa uuden monivuotisen sopimuksen myötä. Sopimus astuu voimaan heti seuraavasta kaudesta alkaen.
BC Nokian naiset on solminut ensi pelikautta koskevan valmennussopimuksen Denis Kucevicin kanssa.