14.3.2003 Helsinkiläisjoukkue Pantterit puolustaa kolmea peräkkäistä Suomen mestaruuttaan tämän kevään finaaleissa. Pantterit voitti paikallisvastus Pussihukat torstaina 80-68 ja eteni loppuotteluun voitoin 2-0. Toisessa välieräparissa Espoo Basket Team sen sijaan tasasi voitot Äänekosken Huimaa vastaan Jurgita Kausaiten (44/20) uskomattoman yksilösuorituksen siivittämänä.
Huiman ja EBT:n kolmas ja ratkaiseva kohtaaminen pelataan Äänekoskella lauantaina (15.3.) Finaalit käynnistyvät tiistaina (18.3.) Panttereiden kotikentältä Töölön Kisahallista.
Kuten ensimmäisessäkin välierässä ero Huiman ja EBT:n välille syntyi jo varhain. EBT rykäisi kotisalissaan puoliajalle mentäessä jo 11 pisteen kaulan (49-38). Espoolaisten voitto tuli lopulta lukemin 92-74.
Jurgita Kausaite oli häikäisevä. Hän hallitsi suvereenisti ilmatilaa ja korintekokin maistui. Kausaiten 26 pelitilanneheitosta 16 onnistui. Lisäksi käsi oli vakaa myös vapaaheittoviivalla (9/11).
Pantterit ei päässyt Pussihukista helpolla, vaikka alussa näyttikin siltä. Puoliajalla Pantterit johti 40-29 ja toisen puoliajan alussa vielä kasvatti etumatkaansa. PuHu tuli parhaimmillaan kuuden pisteen päähän (63-69), mutta loppuun saakka puristus ei hallitsevia mestareita vastaan riittänyt.
Heli Roukanoja ja Susanna Rinta tekivät Panttereille 16 pistettä kumpikin. Roukanojan lisäksi 12 levypalloa kaapinut Aneta Kausaite takasivat Panttereille korinalustojen hallinnan. Pantterit voitti levyrit 37-21. PuHu:n tehokkain oli Hanna Rotinen (16/8), mutta sisupussi-arvonimen ansaitsee Natalie Powers, joka pelasi peukalo murtuneena 24 minuuttia.
Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:ta viime vuosina pelanneiden ja sinne tulevaksi kaudeksi lähtevien nuorten pelaajien ympärille rakennettu Susijengi Rising Stars matkustaa tänään keskiviikkona Krakovaan ja kohtaa torstai-iltana Puolan haastajamaajoukkueen.
Suomen tyttöjen maajoukkue suuntaa Ruotsin Södertäljeen huomenna 25.6. alkaviin Pohjoismaiden mestaruuskisoihin.
Suomen MU18-maajoukkue käynnisti Nordic Championship -turnauksensa voitokkaasti kukistamalla Norjan lukemin 90–77. Vaikka ottelu pysyi pitkään tasaisena ja Norja nousi vielä päätösjakson alussa rinnalle, Suomi ratkaisi kamppailun edukseen vahvalla puolustus- ja levypallopelaamisellaan.
Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue käynnistää kesän maajoukkueurakkansa huomenna Ruotsin Södertäljessä pelattavissa Pohjoismaiden mestaruuskisoissa. Turnauksen avausottelussa vastaan asettuu Norja.
Susijengin valmistautuminen kohti keskikesän MM-karsintaikkunaa jatkuu tänään maanantaina Helsingin Mäkelänrinteen Urhea-hallilla. Alkukesän Open Gym -viikkojen jälkeen Susijengi on tiivistynyt 24 pelaajan leiritysryhmäksi kansainvälisen tason eturiveineen.
Suomen Koripalloliitto on valinnut 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueen Kisakallion leirille, joka pidetään 23.-26.6.2026. Leirille on kutsuttu seuraavat henkilöt.
Viime kaudella Trefl Sopotin Puolan cup-mestaruuteen valmentanut Mikko Larkas, 44, vaihtaa seuraa. Susijenginkin valmennusjohtoon pitkään kuulunut Larkas siirtyy päävalmentajaksi Unkarin suurseuraan ja kestomenestyjään Szolnoki Olaj’hin.
Susijengin kulmakiviin lukeutuva Mikael Jantunen päätti pitkän kautensa Turkin mestaruusjuhliin juhannusaattoiltana, kun hänen edustamansa suurseura Fenerbahce kaatoi Besiktasin neljännessä finaaliottelussa 75–77 (45–40). Täydellistä työtä kahden pisteen heitoissaan tehnyt Jantunen viimeisteli finaalissa 12 pistettä.
Suomen Koripalloliitto on valinnut 15-vuotiaiden poikien maajoukkueen Kisakallion leirille, joka pidetään 15.-17.7.2026. Leirille on kutsuttu seuraavat henkilöt.
Suomalaisen 3x3-koriksen kesä saa näyttävän jatkon, kun 3x3 SM-kiertue saapuu Helsingin Narinkkatorille lauantaina 27. kesäkuuta. Keskelle pääkaupunkia rakennettava kenttä tarjoaa ainutlaatuiset puitteet vauhdikkaalle 3x3-koripallolle, jossa kohtaavat maan parhaat pelaajat ja nousevat tähdet.