3.1.2005 Äskettäin Saksan Bundesliiga –joukkue Braunschweigin peräsimeen kiinnitetty Henrik Dettmann käskytti joukkonsa sunnuntaina voittoon Würzburgista. Lukemin 75-66 saavutettu voitto katkaisi Braunschweigin kuuden ottelun tappiokierteen ja nosti joukkueen pois putoajan paikalta. Seuraavassa suomalaissähkeitä Euroopasta.
Braunschweigin ja Würzburgin kohtaamisessa vastakkain oli kaksi Suomen maajoukkuetta käskyttänyttä valmentajaa. Dettmann on maajoukkueen nykyinen päävalmentaja ja ohjasi Suomi-koriksen lippulaivaa myös vuosina 1992-97. Würzburgin penkin päässä työskentelee Aaron McCarthy, joka puolestaan valmensi maajoukkuetta vuosina 1997-2001.
- Joukkue näytti tänään kahdet kasvot. Alussa meille sattui liikaa pallonmenetyksiä ja olimme passiivisia. Onneksi pelaajamme ymmärsi, että meidän on pelattava aggressiivista puolustusta, joka aiheutti ottelun loppupuolella Würzburgille puolestaan menetyksiä. Johdonmukaisemmilla otteilla pystymme voittamaan parempiakin joukkueita, kertoi Dettmann ottelun jälkeen Braunschweigin nettisivuilla.
Yksi Braunschweigin puolustuspään sytyttäjistä oli suomalaislaituri Mikko Noopila. Hän pelasi ottelussa vain 11 minuuttia, mutta ehti oikeaan aikaan riistää pallon kolme kertaa. Lisäksi hän teki kaksi pistettä ja otti yhden levypallon.
Ennen Würzburg-taistoa Braunschweig oli hävinnyt kahdeksan yhdeksästä viime ottelustaan. Dettmannille ottelu oli neljäs Bundesliigassa.
Voitto Würzburgista nosti Braunschweigin sarjasijoitusta pykälällä 14:nneksi. Würzburg putosi sijalle 15, joka loppusijoituksista tarkoittaa putoamista Bundesliigasta.
Bundesliigan toisessa ”suomalaisottelussa” Jukka Matisen Frankfurt Skyliners päihitti vieraissa Bonnin 79-68. Matinen pelasi puolustusroolissaan 27 minuuttia, jonka jälkeen virhetili täyttyi. Pisteitä aloituksessa ollut Matinen teki kaksi.
Scavolini Pesaron Hanno Möttölä jäi pisteen päähän Italian liigan ennätyksestään, kun hän pussitti 21 pistettä maan hallitsevaa mestaria Montepaschi Sienaa vastaan. Pesaro piti Möttölän ja Charles Smithin (22 pistettä) johdolla Sienaa tiukoilla kolmen jakson ajan, mutta joutui taipumaan kotonaan lopulta lukemin 79-92.
209-senttinen pelasi peräti 39 minuuttia, eniten joukkueestaan. Hän säkitti kakkosistaan puolet (5/10), mutta oli erityisen tarkkana kolmen pisteen heitoissaan – neljästä yrityksestä sisään kolme. Möttölän näppeihin tarttui myös kahdeksan levypalloa, jonka lisäksi hän antoi kaksi koriinjohtanutta syöttöä.
Pesaro esitteli Siena-ottelussa uuden pelintekijänsä James ”Scoonie” Pennin. Amerikkalainen Penn sai joukkueen valmentaja Marco Crespiltä heti avauspelissä 30 minuuttia peliaikaa vieden Teemu Rannikon paikan Pesaron aloitusviisikossa. Penn teki vain kolme pistettä, mutta jakeli viisi syöttöä ja riisti neljästi. Rannikko pääsi parketille 17 minuutiksi, jonka aikana hän pussitti niinikään kolme pistettä. Pesaron pelintekijöistä German Scarone ei pelannut minuuttiakaan.
Tappio pudotti Pesaron Italian liigan sarjataulukossa seitsemänneksi. Se on voittanut kauden 16 ottelustaan kahdeksan, kun sarjakärki Benetton Trevison voittosuhde on 13-3.
Ranskan liigassa Gordon Herbertin valmentama Paris Racing aloitti vuotensa voitokkaasti, kun se haki sarjapisteet Cholet’sta lukemin 71-61. Ruotsissa Pekka Salmisen käskyttämä Solna Vikings puolestaan kärsi kotonaan niukan 87-88 tappion Plannja Basketille. Voittopisteet Plannjalle heitti Suomessakin aikanaan ToPo:a edustanut Eric Taylor vapaaheittoviivalta 16 sekuntia ennen loppua. Taylorin pisteet veivät Plannjan neljän pisteen johtoon (84-88). Loppupisteet viimeisteli kolmosellaan Solnan Martin Ringström.
WNBA:ssa Dallas Wings pelasi kauden ensimmäisen kotiottelunsa, jossa vieraileva Atlanta Dream oli parempi 77-72 (38-41). Awak Kuier tilastoi 6 pistettä ja 4 levypalloa 14 minuutin ja 32 sekunnin peliajalla.
Susijengin päävalmentajana jo neljän vuoden ajan toiminut Lassi Tuovi, 39, jatkaa seurajoukkuevalmennusuraansa Japanissa. Lappeenrantalaislähtöinen Tuovi on solminut yhden kauden kattavan jatkosopimuksen Yokohama B-Corsairsin kanssa, jota hän on valmentanut Japanin korkeimmalla sarjatasolla kahden viime vuoden ajan.
Vesa Vertion valmentama Rytas Vilna järjesti kenties kaikkien aikojen ällistyttävimmän tempun FIBA:n Mestarien liigan finaalissa, kun se kaivautui 20 pisteen takaa jatkoajalle ja jyräsi mestaruuteen 92-86 (80-80, 35-55) lauantai-iltana AEK Ateenaa vastaan Espanjan Badalonassa järjestetyn lopputurnauksen finaalissa.
Miesten Euroliigan Final Fourissa nähdään suomalaisväriä ensimmäistä kertaa 22 vuoteen. Mikael Jantusen edustama hallitseva Euroliigan mestari Fenerbahce oli kaatua toistamiseen Zalgiris Kaunasin vieraana, mutta sai jatkoajalle salama-alun ja varmisti lopputurnauspaikkansa 90-94 (80-80, 42-47)-voitollaan. Virossa Severi Kaukiaisen ja Anton Mirolybovin BC Kalev/Cramo raivasi tiensä finaaliin TalTechin kustannuksella.
Kahden kauden mittaisen tauon jälkeen Awak Kuier, 24, nähdään tänä kesänä jälleen WNBA-parketeilla Dallas Wingsin riveissä. WNBA:n kausi 2026 käynnistyy tänä viikonloppuna ja Wings pelaa ensimmäisen ottelunsa lauantaina klo 20.00 Suomen aikaa Indiana Feveriä vastaan.
Vesa Vertion yhdessä Giedrus Zibenasin kanssa valmentama Lietuvos Rytas Vilna teki historiaa kukistamalla torstai-iltana La Laguna Tenerifen selkeästi 87-69 (40-34) ja jyräämällä ensimmäistä kertaa seuran historiassa FIBA:n Mestarien liigan finaaliin.
Peräti kolme Susijengin pelaajaa selvitti alkuviikolla tiensä ammattilaissarjojensa kansallisiin finaaleihin. Daniel Dolencin Tindastoll kohosi veitsenterältä voittoon Stjarnania vastaan matkallaan Islannin finaaleihin, Aatu Kivimäen Patrioti Levice pyyhkäisi Slovakian semifinaaleissa Prievidzan tieltään voitoin 3-2 ja Mustapha Amzilin KB Trepca oli totutun suvereeni Kosovon semifinaaleissa.
Lilli Onnela oli jälleen isossa roolissa, kun Faenza eteni yllättäen lohkonsa finaaliin. Anissa Poundsin Oaklands Wolves eteni Ison-Britannian liigan välieriin.
Kesän 2025 EM-kisojen Rising Star -palkinnolla palkittu ja ammattilaisuransa Partizan Belgradissa käynnistänyt Susijengin nuori tähti ja järvenpääläisen Beat Basketin kasvatti Miikka Muurinen, 211 cm ja 19 vuotta, siirtyy tulevaksi kaudeksi Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:han. Muurisen sai riveihinsä legendaarisen John Caliparin valmentama kestomenestyjä Arkansas.
Helmi Tulonen pääsi juhlimaan Slovakian liigan pronssimitaleja. Lotta-Maj Lahtisen Araski pelasti sarjapaikkansa kauden päätösottelussa ja Lilli Onnela oli ilmiliekeissä Italiassa.