Damon Williams otti kentän haltuunsa - Pyrintö ylivoimaisella esityksellä Suomen mestariksi

4.5.2011 Tampereen Pyrintö esitti kauden parasta koripalloaan tärkeimmässä mahdollisessa paikassa. Hallitseva mestari takoi runsaassa 13 minuutissa Pyynikin palloiluhallin tulostaululle hurjat 23-4-lukemat, eikä päästänyt joensuulaisvieraita enää 15 pistettä lähemmäksi ratkaisevassa viidennessä finaaliottelussa keskiviikkona. Pyrintö ryöpytti Katajan nurin 80-57 (33-14) ja pääsi juhlimaan toista perättäistä Suomen mestaruuttaan Damon Williamsin vastatessa illan komeimmasta tilastorivistä: 19 pistettä, 16 levypalloa, kahdeksan syöttöä ja neljä blokkia.

Pantteri-patsas jäi keskiviikkona tuttuihin käsiin: kentän hahmo Damon Williams tuulettaa kevään 2011 Suomen mestaruutta.

Suomen mestarit vuosimallia 2011.

Pyrintö-kapteeni Antero Lehto sai kolmoshanansa auki ratkaisevassa pelissä ja pääsi leikkaamaan korisukan.

Pyrintö on voittanut vuoden 2011 aikana ottelunsa huikealla 90,6% voittoprosentilla.

Maajoukkuejässikkä Antti Nikkilä, 32, pääsi juhlimaan mestaruutta kotiyleisönsä edessä.

Pieti Poikolalle SM-kulta oli valmentajauran toinen, Jukka Toijalalle SM-hopea niin ikään toinen.

Pyynikin palloiluhalli velloi punaisena 5. finaalissa, kuten aiemmissakin. Kuvat: Tytti Nuoramo & Matti O. Koskinen.

Ratkaisevan finaaliottelun alku oli ääriään myöten täyden Pyynikin palloiluhallin edessä tunnusteleva, ja Katajan aktiivinen viisikkopuolustus pakotti kotijoukkueelle lyhyessä ajassa tukun pallonmenetyksiä. Hienoisesta etulyöntiasemastaan huolimatta Kataja ei kuitenkaan saanut heittoa kulkemaan hyökkäyspäässä, ja kun ottelu oli ehtinyt vanheta seitsemän minuuttia, takeltelivat joukkueet tasalukemissa 4-4.

Neljästä vaisuhkosta finaaliottelusta sisuuntunut Damon Williams (19/16/8 syöttöä/4 blokkia) otti kuitenkin kotijoukkueen harteilleen hakemalla tahtolevypallon toisensa perään Katajan korinaluspuolustuksen siimeksestä. Williams runnoi Jared Newsonin ohi viisi pistettä peräkkäin käynnistäen kotijoukkueen kahdeksan minuuttia kestäneen 19-0-rykäisyn, josta Kataja ei enää missään vaiheessa kunnolla toipunut.

Williamsin taistelu lietsoi kotiyleisön hurmostilaan, jonka Kataja onnistui vain hetkittäin hiljentämään ottelun toisella puoliajalla. Pyrinnön päävalmentaja Pieti Poikola alkoi marssittaa aloitusviisikkoaan vaihtopenkille jo neljä minuuttia ennen ottelun loppua, ja ensimmäiset minuuttinsa finaalisarjassa pelannut Jari Pulkkinen sai donkata taululle päätöslukemat 80-57 (33-14).

- Koko kauden on ollut sellainen olo, että pystymme vielä parempaan puolustuspäässä, mutta tästä matsista on enää vaikea lähteä parantamaan. Mestaruuksia voitetaan puolustamalla, kuten tämä päivä osoitti, tuuletteli toisen kultamitalinsa kolmen kauden aikana voittanut Poikola.

Pyrinnön puolustuspeli oli keskiviikkona joensuulaisille ylittämätön. Katajan tehomiehet Jared Newson (6/5) ja Jason Conley (13/3/3 syöttöä) olivat kotijoukkueen erikoisvartioinnissa, ja kotimainen tutkapari Petri Virtanen (8/2)-Sami Lehtoranta (9/4) teki korinsa lyhyinä pyrähdyksinä kolmannella ja neljännellä jaksolla. Hyvä osoitus Pyrinnön puolustuspään aktiivisuudesta ovat Katajan heittoprosentit: kakkoset 34,9%, kolmoset 30,4%. Lisäksi Pyrinnön ylivoima levypallopelissä on kaiken kertova: irtopallot jäivät kotijoukkueen huomaan 50-29.

- Ikävää, että emme pystyneet viimeisessä ottelussa enää aggressiiviseen, aktiiviseen ja rohkeaan koripalloon. Se ottaa päähän, mutta urheilu on tällaista. Pyrintö oli tänään niin paljon parempi, ettei jäänyt mitään jossiteltavaa, huoahti toisen hopeamitalinsa valmentajana pokannut Kataja-luotsi Jukka Toijala.

Suomen mestaruus matkasi Tampereelle otteluvoitoin 3-2. Molemmat joukkueet onnistuivat kukistamaan toisensa kotikentällään.

Williams talon isäntä, Nikkilälle ensimmäinen mestaruus

Kevään 2010 SM-finaalien arvokkaimpana pelaajana palkittu Damon Williams ei ollut ennen viidettä ottelua päässyt kunnolla rytmiin finaalisarjan aikana. Katajan Jared Newson oli onnistunut tiiviillä puolustuspelillään ottamaan Williamsin paraatipaikat tiehensä, jonka lisäksi joensuulaisten apupuolustus piti syöttölinjallaan Williamsin vaaralliset ulossyötöt minimissä. Neljän ensimmäisen finaaliottelun keskiarvoiksi Williams oli urakoinut muhkeat 14,3 pistettä ja 11,3 levypalloa ottelua kohden, mutta "williamsmaista" dominointia kotimainen koripalloyleisö ei ollut saanut kertaakaan nähdäkseen.

Viidennessä finaalissa kotiyleisönsä edessä Williams otti kuitenkin avausminuuteista alkaen niskalenkin hyökkäyspäässä Newsonista ja puolustuspäässä Sami Lehtorannasta, joka jäi kolme kertaa Williamsin blokkaamaksi. Mestaruuden ratkettua 37-vuotias Williams esitteli kotiyleisölle leveän hymynsä, jota hän oli ehtinyt pantata koko finaalisarjan ajan.

- Kataja ei päästänyt meitä helpolla, mutta me uskoimme toisiimme ja tiesimme, että se, mitä teemme, toimii. Mahtava kausi takana ja päätimme sen suunnitelmien mukaisesti, Williams hymyili.

Williamsin esityön jälkeen peli-ilo tarttui tasaisesti koko Pyrintöön. Kotiyleisön synnyttämästä energiasta nautti erityisesti tamperelaisjoukkueen kapteeni ja Pyrinnön oma kasvatti Antero Lehto (17/2), joka neljässä ensimmäisessä finaaliottelussa oli onnistunut vain kerran kahdeksasta kolmosyrityksestä. Keskiviikkona Lehdon kipsi karisi kertaheitolla: viisi kolmosyritystä, neljä sisään.

- Tärkeimpään paikkaan huippupeli. Meiltä on puuttunut tästä finaalisarjasta kunnollinen, vapauttava voitto, ja nyt se tuli kovan paineen alla. Itsekin olin jo ehtinyt odottaa, koska se parempi peli tulisi takkuilun jälkeen ja nyt se tuli, nautiskeli Lehto, joka leikkasi Pyynikin korisukan ja nosteli miesten Suomen mestarin kiertopalkintoa, Pantteri-patsasta, rutiinilla.

Lehdon lisäksi kasvattajaseuransa riveissä pääsivät mestaruutta juhlimaan Pyrintö-kasvatit Pekka Setälä (0/0), kahdesti kolmen pisteen heitossa onnistunut Jesse Niemi (8/3) sekä maajoukkuekolossi Antti Nikkilä (5/5). Nikkilälle Suomen mestaruus oli uran ensimmäinen. Aiemmin Nikkilä on päässyt juhlimaan Tshekin mestaruutta ja cupia (CEZ Nymburk 2007), Ranskan cupia (Gravelines 2005) ja Kreikan cupia (Aris Thessaloniki 2004).

Viidennessä ottelussa mestaruutta pääsivät tuulettamaan Pyrinnön pelaajakaartista myös takuuvarmat amerikkalaispelaajat Antwine Williams (13/9/3 syöttöä) ja Kenneth Lowe (6/5/3 riistoa), kaksi donkkia tyylitellyt Olli Ahvenniemi (6/5), Joni Harjula (4/1), Jari Pulkkinen (2/1) sekä Jura Ratia 0/1).

- Tämä mestaruus on omistettu kaikille faneillemme ja koko Tampereen kaupungille. Meillä on huikeat fanit, jotka ovat olleet tukenamme koko kauden kotona ja vieraissa, Williams ylisti.

Hopea pettymys Katajalle

Joensuun Katajalle hopea oli selkeä pettymys siitä huolimatta, että joukkue ei päässyt pelaamaan täydellä ja täysikuntoisella kokoonpanolla kertaakaan kauden aikana. Viimeisen yhdeksän vuoden aikana Kataja on kerännyt neljä SM-hopeaa ja kolme SM-pronssia, mutta se kaikkein kirkkain palkinto odottaa vielä noutajaansa.

- Huono makuhan tästä jäi. Yhtä peliä lukuun ottamatta kausi oli kuitenkin hieno suoritus joukkueelta, kommentoi Katajan päävalmentaja Toijala, joka oli pelaajana mukana Kataja-joukkueessa, joka haki SM-hopeaa keväällä 2003.

Ratkaisevassa finaalissa ainoa kaksinumeroisille pisteille yltänyt joensuulaispelaaja oli Conley, joka jäi kuitenkin kauaksi neljännen finaaliottelun tasostaan. Pyrinnön puolustus oli tosin viimeisessä finaaliottelussa niin vakuuttavaa, että yksikään Katajan pelaaja ei onnistunut kuin hetkellisesti. Conley, Lehtoranta ja Petri Virtanen toivat onnistumisillaan Katajan 15 pisteen päähän tilanteeseen 57-42 päätösjakson alussa, mutta kotijoukkueen hurmokseen joensuulaiset eivät löytäneet vastausta.

Toinen perättäinen Suomen mestaruus on uusi luku Pyrinnön kevättalvella 2009 alkaneeseen menestystarinaan. Damon Williamsin palattua muutaman kuukauden KTP:n visiitiltään takaisin Tampereelle 12 kierrosta ennen kevään 2009 SM-pudotuspelien alkua Pyrintö on pelannut runkosarja ja pudotuspelit mukaan lukien 130 ottelua ja voittanut niistä 106 (voittoprosentti 81,5 %). Päättyneellä kaudella vastaava saldo oli 46 voittoa ja yhdeksän tappiota (83,7 %), ja erityishuomion ansaitsee Pyrinnön alkuvuosi 2011: 29 voittoa, kolme tappiota (90,6 %).

Joensuun Katajan kauden kruunuksi jäi Suomen cupin mestaruus, jonka joukkue voitti kukistamalla ToPon Töölön Kisahallissa tammikuussa.

 Lisätietoja: Ottelutilastot 
 
12.5.2026 20:34 Korisliiga

Vilpas kesti Joensuun paineet – finaalisarja tasan 2–2

Salon Vilpas otti vierasvoiton ja tasoitti finaalit Kataja Basketia vastaan. Seuraavat ottelut torstaina 14. toukokuuta Salossa ja lauantaina 16. toukokuuta jälleen Joensuussa.

9.5.2026 20:09 Korisliiga

Vilpas laittoi kovasanaisen vastalauseen Katajan rynnistykselle kohti mestaruutta – kavensi finaalit 2–1:een

Salon Vilpas otti tämän kevään Korisliiga-finaalien ensimmäisen voittonsa lähes 40 pisteen marginaalilla ja päätösjakson tukahduttavalla puolustustyöllä.

8.5.2026 10:15 Korisliiga

Korisliiga jatkuu Ruudussa – uusi monivuotinen sopimus

Kotimainen pääsarjakoripallo jatkuu Ruudussa uuden monivuotisen sopimuksen myötä. Sopimus astuu voimaan heti seuraavasta kaudesta alkaen.

5.5.2026 20:38 Korisliiga

Kataja ei taipunut kotonaankaan – Korisliiga-finaalit 2–0-tilanteessa

Kataja Basket otti toisen voittonsa miesten Korisliigan finaaleissa. Salon Vilpas on edelleen nollilla.

2.5.2026 21:21 Korisliiga

Kataja rynnisti finaalien avausvoittoon – Vilppaan kotietu mennyttä

Kataja Basket otti harvinaisen kovan vierasvoiton Korisliiga-finaalien ensimmäisessä ottelussa.

1.5.2026 20:01 Korisliiga

Korihaille pronssia – Seagulls kaatui 20 pisteellä

Miesten Korisliigan kevään 2026 pronssimitalisti on Uudenkaupungin Korihait.

30.4.2026 15:52 NCAA

Oliver Kandén NCAA-liigan Pepperdineen

Karhu Basketia Korisliigassa viimeisen kolmen kauden ajan menestyksekkäästi edustanut Loimaan Korikonkareiden kasvatti Oliver Kandén, 200 cm ja 21 vuotta, siirtyy ensi kaudeksi Yhdysvaltain NCAA-liigaa pelaavaan Pepperdinen yliopistoon.

30.4.2026 14:30 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Järkähtämätön sarjavoittaja kohtaa vaikeuksista voittoihin nousseen sensaatiohaastajan!

Salon Vilpas ja Kataja Basket ottavat mittaa miesten Korisliigan finaalien avausottelussa lauantaina 2. toukokuuta. Nuoret suomalaistähdet Luukas Vaara ja Thomas Tumba jakavat ajatuksensa yllättävän kaksikon tulevasta kohtaamisesta.

28.4.2026 20:44 Korisliiga

Korisliigan jymy-yllätys: Kataja finaaliin seitsemänneltä sijalta, vastustajaksi jatkosarjavoittaja Vilpas!

Kataja Basket ja Salon Vilpas voittivat tänään omien välieräsarjojensa seitsemännet ottelut ja etenevät näin ollen toisiaan vastaan Korisliiga-finaaleihin.

26.4.2026 20:36 Korisliiga

Jännitys jatkaa tiivistymistään: molemmat Korisliiga-välierät seiskapeliin!

Sekä Korihait että Helsinki Seagulls saalistivat tänään voiton, jolla joukkueet venyttivät omia välieräsarjojaan seitsemänteen otteluun.

Näytä lisää vastaavia