Susijengi olympiakarsintaleiritykseen seitsemäntoista miehen voimin

17.6.2024 11:07 Susijengin päävalmentaja Lassi Tuovi valmennusjohtoineen on kutsunut seitsemäntoista pelaaja tänään maanantaina Lohjan Kisakallion Susi Training Centerissä käyntiin pyörähtävään olympiakarsintaleiritykseen. Ryhmän tähtäimessä on heinäkuun alussa Espanjan Valenciassa pelattavat olympiakarsinnat, joita Suomi pelaa ensi kertaa 36 vuoteen.

Susijengi on kerääntynyt olympiakarsintaleiritykseen. Kuvat: Ville Vuorinen / Susijengi.

Jos Susijengin kesän maajoukkueohjelma onkin perinteisesti loppukesäpainotteinen, tänä vuonna leiritys pyörähtää käyntiin noin kuukautta tavallista aikaisemmin.

Siinä, missä Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:n kausi on päättynyt jo kaksi ja puoli kuukautta sitten, saapuvat muutamat Susijengin jäsenet olympiakarsintaleiritykseen lähes suorinta tietä seurajoukkueistaan. Tästä konkreettisina esimerkkeinä toimivat paitsi viime viikolla Italian finaaleja valmentanut Lassi Tuovi, myös Paris Basketballia Ranskan finaaleissa edustanut Mikael Jantunen.

- Eikä siitäkään ole kuin kolmisen viikkoa, kun Sasu (Salin) ja Edon (Maxhuni) pelasivat vielä pudotuspelejä Espanjassa ja Ranskassa. On tietenkin ihan ilmiselvää, että kaikki eivät ole saaneet kovinkaan pitkää palautumisaikaa kauden rasituksista, Tuovi naurahtaa.

- Toki kolikon toinen puoli on se, että etenkin NCAA:ssa pelanneilla edellisistä tosipeleistä on jo hyvän aikaa, joten virtaa myös riittää. Näissä olosuhteissa tärkeää on, että meidän pelaajamme ovat pitkälti entuudestaan tuttuja toisilleen ja tuntevat Susijengin harjoitusten olosuhteet ja vaatimukset.

Arvokisakonkarit ja näytön paikat

Olympiakarsintaleiritykseen kutsuttu Susijengi rakentuu puoliksi vanhojen, tuttujen pelaajien varaan, mutta toinen puoli leirityksestä koostuu uudemmista kasvoista.

Joukkueen ”pappaosastoa” edustaa yksinoikeudella sen kapteeni ja ikäpresidentti, vasta 33 vuotta täyttänyt Sasu Salin.

Olympiakarsintamiehistöstä kahdet arvokisat (EM 2022, MM 2023) on vyöllään Mikael Jantusella, Miro Littlellä, Alexander Madsenilla, Edon Maxhunilla ja Elias Valtosella. Viime kesän MM-kisaryhmästä mukana ovat lisäksi Jacob Grandison ja Olivier Nkamhoua.

Arvokisoja käynyttä kahdeksikkoa täydentävät viime vuosien EM- ja MM-karsinnoista tutut Perttu Blomgren, Daniel Dolenc, Severi Kaukiainen, Hannes Pöllä, Remu Raitanen ja Luukas Vaara, ammattilaisuraansa aloitteleva Andre Gustavson sekä kaksi ensimmäisiä miesten maaotteluitaan kärkkyvää pelaajaa: erinomaisen kevään Kataja Basketissa pelannut Thomas Tumba sekä vasta 17 vuotta täyttänyt, 209-senttinen toisen polven susipelaaja Miikka Muurinen.

- Ryhmä on nuorempi kuin parina viime vuonna. Arvokisoja käyneelle avainryhmällemme on tietenkin luvassa entistä suurempi rooli ja enemmän vastuuta. Vastapainoksi tämä vähemmän miesten maaotteluita pelannut jaosto mahdollisuuden saa lunastaa roolinsa Susijengissä ja pedata paikkoja myös tuleviin karsintaikkunoihin ja arvokisoihin, päävalmentaja Tuovi kommentoi.

Paluu susikoriksen juurille

Haaste Valencian olympiakarsinnoissa tulee olemaan valtava.

Kaksi vuotta sitten Berliinin EM-kisoissa mitalipeleihin päässyt Puola ryhmittää kentälle kaikki kahden vuoden takaiset avainpelaajansa vahvistettuna San Antonio Spursin Jeremy Sochanilla. Amerikan alueen karsinnoissa selvää jälkeä tehneellä Bahamalla on marssittaa kentälle parhaimmillaan aloitusviisikollinen NBA-pelaajia.

Eikä sovi unohtaa sitä, että olympiakarsintojen toisessa alkulohkossa pelaa karsintaisäntä ja hallitseva Euroopan mestari Espanja, joka on saamassa jäähyväiskiertueen merkeissä jalkeille kokeneen kolmikkonsa Sergio Llull-Sergio Rodriguez-Rudy Fernandez.

Tuovi ei haasteesta hätkähdä.

- Katsotaan olympiakarsintojen asetelmia paperilla miten päin tahansa, me lähdemme jokaiseen peliin haastajan roolissa, hän kommentoi.

- Kun meillä ei ole samalla tavalla kokoa ja rutiinia kuin vastustajalla, on meidän oltava joka pelissä se energisempi, inhottavampi jengi eli palattava identiteetiltämme ikään kuin Susijengin juurille. Peli kerrallaan edetään ja jokaista peliä lähdetään voittamaan.

Selkeää on myös se, että tänä kesänä pelataan ainutlaatuisista asioista. Edellisen kerran Suomi pelasi miesten olympiakarsintoja vuonna 1988. Olympialaisissa Suomi esiintyi puolestaan viimeksi Tokiossa vuonna 1964.

- Jokainen jengin jäsen ymmärtää tämän kesän ainutlaatuisuuden ja on motivoitunut tästä haasteesta, Tuovi päättää.

Ennen heinäkuun olympiakarsintoja Susijengi pelaa kaksi kotimaaottelua. Tiistaina 25.6. Susijengi kohtaa Uuden-Seelannin Espoo Metro Areenalla: liput myynnissä täällä. Perjantaina 28.6. Susijengi pelaa Latviaa vastaan Tampereen Nokia Areenalla: liput myynnissä täällä.

Susijengin olympiakarsintaleiritys 2024

Nimi

Pituus

Syntynyt

Seura 2024–25

BLOMGREN Perttu

195

2001

free agent

DOLENC Daniel

205

1993

free agent

GRANDISON Jacob

198

1998

free agent

GUSTAVSON Andre

195

1999

Karhu Basket, Kauhajoki

JANTUNEN Mikael

204

2000

Paris Basketball (FRA)

KAUKIAINEN Severi

185

1998

free agent

LITTLE Miro

194

2004

Utah (NCAA)

MADSEN Alexander

208

1995

free agent

MAXHUNI Edon

188

1998

free agent

MUURINEN Miikka

209

2007

Sunrise Christian HS (USA)

NKAMHOUA Olivier

203

2000

free agent

PÖLLÄ Hannes

211

1998

Kataja Basket, Joensuu

RAITANEN Remu

206

1997

free agent

SALIN Sasu

191

1991

free agent

TUMBA Thomas

195

2001

free agent

VAARA Luukas

207

2001

Salon Vilpas

VALTONEN Elias

200

1999

CB Granada (ESP)

  • Päävalmentaja Lassi TUOVI
  • Valmentaja Danny JANSSON
  • Valmentaja Hanno MÖTTÖLÄ
  • Valmentaja Teemu RANNIKKO
  • Valmentaja Jussi HIRVONEN
  • Valmentaja Kim FORSBLOM
  • Fysioterapeutti Atso LIESMALA
  • Huoltaja Jussi LAUKKONEN
  • Osteopaatti Jere LINJA-AHO
  • Sports director Henrik DETTMANN
  • Tiedottaja Hippo TAATILA
  • Head of delegation Mika MÄKELÄ
 
15.7.2024 11:02 Susijengi

Japanin miesten olympiajoukkue leireilee Helsingissä

Viime vuonna Okinawan MM-kisalohkoa isännöinyt Japanin miesten maajoukkue valmistautuu tuleviin Pariisin olympiakisoihin vajaan viikon kestävällä leirityksellä Helsingissä. Japani järjestää päivittäisharjoituksensa Helsingin Mäkelänrinteen URHEA-hallilla.

8.7.2024 12:05 Susijengi

Brasilia, Espanja, Kreikka ja Puerto Rico olympialaisiin

Miesten olympiakarsintaturnaukset huipentuivat sunnuntaina neljällä karsintalohkopaikkakunnalla järjestettyihin turnausfinaaleihin. Paikkansa Pariisin olympialaisissa varmistivat finaalivoitoillaan Brasilia, Kreikka, Espanja sekä hurmoksellisia otteitaan kotiturnauksessaan jatkanut Puerto Rico.

7.7.2024 12:23 Susijengi

Olympiakarsintojen finaaliparit selvillä, ennakkosuosikit pitivät pintansa

Olympiakarsinnoissa käytiin lauantaina kahdeksan kiihkeää semifinaalia neljällä eri turnauspaikkakunnalla. Giannis Antetokounmpon Kreikka jätti Luka Doncicin Slovenian lähtötelineisiin ja Puerto Rico jatkoi hurmoskoripalloaan kotiyleisönsä edessä.

7.7.2024 01:16 Susijengi

Susijengin suuryllätys jäi kynnenraapaisun päähän, Euroopan mestari Espanja olympiakarsintojen finaaliin

Susijengi oli lähellä shokeerata koko koripalloilevaa maailmaa lauantai-illan olympiakarsintojen semifinaalissa Valenciassa. Hengen päälle saanut Susijengi kohosi 11 pisteen takaa parhaimmillaan viiden pisteen johtoon ja pakotti Euroopan mestari Espanjan käyttämään kaikki keinot työkalupakistaan yltääkseen 81–74 (38–30) -kotivoiton.

5.7.2024 15:15 Susijengi

Coach Rannikko Euroopan mestari Espanjasta: ”Pitää pelata rohkeasti ja sysätä paineet heille”

Susijengi saa myöhään lauantai-iltana Suomen aikaa mahdollisuuden revanssiin, kun se kohtaa Valencian olympiakarsintaturnauksen semifinaalissa hallitsevan Euroopan mestarin Espanjan. Kaksi vuotta sitten Berliinissä pelatussa EM-puolivälierässä Susijengi johti Espanjaa viidellätoista pisteellä, mutta taipui sittemmin kymmenellä pisteellä.

5.7.2024 13:30 Susijengi

Susijengin fanitapaaminen Valenciassa perjantai-iltana klo 18.15!

Olympiakarsintaturnauksen semifinaaliin torstain Puola-kirivoitolla paikkansa varmistanut Susijengi kohtaa Valenciaan saapuneita susifaneja perjantai-iltana 5.7. klo 18.15 paikallista aikaa!

5.7.2024 11:57 Susijengi

Slovenia pesi kasvonsa, Puerto Rico hurmosvoittoon – olympiakarsintojen semifinaaliparit varmistuivat

Olympiakarsintojen avausottelussa Kroatialta kylmää kyytiä saanut Slovenia pesi kasvonsa johtotähtensä Luka Doncicin näyttäessä tietä ja raivasi tiensä semifinaaliin löylyttämällä Uutta-Seelantia murskalukemin. Puerto Rico järjesti puolestaan Jose Alvaradon johdolla karnevaalit Italiaa vastaan kotiturnauksessaan.

5.7.2024 01:49 Susijengi

Susijengin normipäivä! Puola kaatui takamatkalta, Susijengi olympiakarsintojen semifinaaliin

Valencian olympiakarsintaturnauksen alkulohkon päätöspäivänä nähtiin tyyppiesimerkki Susijengin ottelusta. Puola hallitsi ottelutapahtumia kolme jaksoa, mutta Susijengi pysyi pelisuunnitelmassaan, kuroi eron umpeen ja kuittasi Alexander Madsenin ja Edon Maxhunin viime hetken koreilla paikan olympiakarsintojen semifinaalissa luvuin 88–89 (47–38).

4.7.2024 10:21 Susijengi

Filippiinit ja Uusi-Seelanti yllätysvoittoihin olympiakarsinnoissa

Eurooppa on vuosikymmenten ajan näytellyt pääroolia kansainvälisten koripalloturnausten kärkikahinoissa, mutta muun maailman joukkueet ovat ottamassa etumatkaa kiinni. Viimeisimpinä osoituksina tästä Filippiinit peittosi MM-5. Latvian Riiassa selkein lukemin ja Uusi-Seelanti kaatoi vastikään Slovenian nujertaneen Kroatian.

3.7.2024 13:30 Susijengi

EM-nelonen Puola iskee Susijengiä vastaan järjestelmällisyydellä ja monipuolisuudella

Vuoden 2022 EM-kisoissa Prahassa Susijengi pyöritteli Puolasta kolmenkymmenen pisteen voiton erinomaisen joukkuepuolustuksen ja kaukoheittopelin turvin. Sittemmin Puola kuitenkin eteni EM-mitalipeleihin kukistettuaan pudotuspeleissä Ukrainan ja Slovenian. Hanno Möttölän mukaan Puola on systemaattinen ja vaarallinen vastustaja.

Näytä lisää vastaavia