Susijengi tyylitteli Hollannin kumoon alkulohkon päätösottelussa

8.9.2022 17:43 Susijengin aika Prahassa sai voitokkaan päätöksen torstai-iltapäivänä, kun lohkojumbo Hollanti kaatui O2 Arenalla pistein 88–67 (48–31). Susijengi dominoi kenttätapahtumia joukkuepuolustuksellaan ja kolmen pisteen heittopelillään ja piti huolen siitä, etteivät oranssipaitojen korisepät saaneet tilaisuutta syttyä liekkeihin.

Susijengi on valmis Berliiniin. Kuvat: FIBA Europe & Ville Vuorinen / Susijengi.

Ahkeraa vaihtorulettia pyörittänyt Susijengi oli – kuten pelaajamateriaalistakin oli luettavissa – kentällä ylivoimaisesti liikkuvampi, aggressiivisempi ja huolellisempi joukkue.

Susipaidat heittivät pelin avausneljänneksellä lähes joka toisen kolmen pisteen heittonsa koriin (6/13), hakivat samaan kymmenminuuttiseen viisi hyökkäyslevypalloa ja pakottivat vastustajansa viiteen pallonmenetykseen.

Kun Susijengin johto kasvoi toisen jakson alussa 20 pisteeseen, Susijengin tehtävä oli pitää huoli siitä, ettei Hollanti pääsisi koriseppiensä kuten uransa viimeistä ottelua pelanneen Worthy De Jongin (21/4/3 riistoa) johdattamana enää takaa-ajoon.

Suomen valmennusjohto saikin nyökkäillä tyytyväisenä, kun susipuolustus pysyi lyhyttä päätösjakson uinahdusta lukuun ottamatta tiiviisti kasassa, eikä Hollannista ollut enää nousemaan sinivalkopaitojen rinnalle.

- Meillä on kahdeksan ensikertalaista mukana näissä kisoissa ja viimeiset viikot ja kuukaudet ovat olleet oppimisprosessi. On ollut upea pelata taas EM-kisoissa ja etenkin ammentaa suomalaisyleisöstä, joka on vaikeiden vuosien jälkeen päässyt taas kerääntymään yhteen koripallon merkeissä, päävalmentaja Lassi Tuovi hymyili.

- Nyt voidaan olla hetken tyytyväisiä ja sitten käännetään katseet kohti neljännesvälieriä. Siellä jokaisella ottelulla on valtava merkitys ja mitä tahansa voi tapahtua.

Yleisö taputti Koposen kentälle

Ottelun lopussa elämäntyöstään pelipallolla palkitun Worthy De Jongin tavoin viimeistä maaottelukesäänsä pelaava susikapteeni Shawn Huff (14/4) takoi ottelun alkutahdit upottamalla avausjaksolla sivaltamalla kahdeksan pistettä täydellisellä heittopelillä. Joukkueen pappa odotti omiltaan täydellistä keskittymistä, ja sen myös sai.

- Me tiedettiin, että Hollanti on vaarallinen joukkue ja että meillä ei oo minkäänlaista varaa antaa niille siimaa. Ihan kiitettävästi onnistuttiin siinä tänään, vaikka ne pienen ”runin” saikin ihan neljännen jakson alkuun, Huff puhkui.

Susijengin korkeimmat pisteet upotti Lauri Markkanen (22/3), joka oli kahdeksassatoista peliminuutissaan täysin ylivoimainen pideltävä hollantilaispuolustukselle. Markkasen ja Huffin jälkeen korkeimmat pistelukemat tyylitteli viime kevään Hollannin mestari Edon Maxhuni (9/1/5 syöttöä/4 riistoa).

Puolustuspään työpalkinnon pokkasi Elias Valtonen (5/4/3 syöttöä), joka piti suurimman osan ajasta De Jongia pimennossa Susijengin karkuvaiheen aikana.

Petteri Koponen (5/0/4 syöttö) tuli peliin hyvällä jalalla ja upotti kaksi ensimmäistä heittoaan. Vajaat kolme minuuttia ennen loppua monituhatpäinen suomalaisyleisö nostatti rytmikkäällä ”Petteri Koponen”-huudatuksellaan Kenraalin seisomaan vaihtopenkillä, eikä coach Tuovilla ollut muuta vaihtoehtoa kuin valjastaa sotaratsunsa.

- Älyttömän kiitollinen saa olla, että saa pelata tuollaisen yleisön edessä. Näitä pelejä tulee vielä ikävä. Mutta vielä on turnausta jäljellä ja nyt mennään niin pitkälle kuin ikinä päästään, Koponen uhkui.

”Me olemme valmiita kaikkeen”

Voitollaan Susijengi otti voimakkaan kiinnityksen Prahan lohkon kakkossijaan. Puola on edelleen Susijengin edellä otteluvoitoilla tarkasteltuna, mutta Puola kohtaa lohkon iltaottelussa suuren ennakkosuosikin Serbian, joka puolestaan valahtaisi lohkokakkoseksi häviämällä Puolaa vastaan.

- Jätetään spekuloinnit mulle ja katsotaan kaikessa rauhassa, kuka seuraavassa vaiheessa tulee vastaan. Me olemme valmiita kaikkeen, Tuovi kuittasi.

Susijengi matkustaa Prahasta Berliiniin vielä tänä iltana.

EM-kisat jatkuvat Susijengin osalta sunnuntaina, jolloin joukkue kohtaa kisojen neljännesvälierässä C-lohkosta saapuvan vastustajan. Neljännesvälierävastus varmistuu myöhään torstai-iltana.

Neljännesvälieräaikataulu vahvistetaan perjantaina.

Susijengi – Hollanti 88–67 (26–11, 48–31, 76–49), miesten maaottelu, Praha (Tshekki), EM-kisat (alkusarjaa) 8.9.2022

Susijengi: Lauri Markkanen 22/3, Shawn Huff 14/4, Edon Maxhuni 9/1/5 syöttöä/4 riistoa, Alexander Madsen 7/6, Mikael Jantunen 7/5, Henri Kantonen 7/1, Elias Valtonen 5/4/3 syöttöä, Ilari Seppälä 5/1/3 syöttöä, Petteri Koponen 5/0/4 syöttöä, Sasu Salin 3/0, Topias Palmi 2/2, Miro Little 2/0.

Hollanti: Worthy De Jong 21/4/3 riistoa, Keye van der Vuurst de Vries 9/2/5 syöttöä, Charlon Kloof 8/1/3 syöttöä, Jesse Edwards 7/5, Jito Kok 7/2/2 blokkia, Leon Williams 5/2/3 syöttöä, Roeland Schaftenaar 4/4, Olaf Schaftenaar 4/1, Mohammed Kherrazi 2/4, Shane Hammink 0/5.

Tilanne, D-lohko

Sija

Joukkue

Ottelut

Voitot

Tappiot

Koriero

Pisteet

1.

Serbia*

4

4

0

+78

8

2.

Susijengi*

5

3

2

+28

8

3.

Puola*

4

3

1

+1

7

4.

Israel

4

2

2

-11

6

5.

Tshekki

4

1

3

-30

5

6.

Hollanti

5

0

5

-66

5

* = varmistanut paikkansa Berliinin EM-jatkopeleissä.

 
11.9.2022 19:18 Susijengi

Susijengi jyräsi Euroopan kahdeksan parhaan joukkoon 55 vuoden tauon jälkeen!

Jos Kroatia todellakin taktikoi Susijengin EM-neljännesvälierävastustajakseen, olisi sen kannattanut miettiä kahdesti. Lauri Markkanen rynni tauluun 43 pistettä, Sasu Salin ja Edon Maxhuni löysivät heittoranteensa ja roolipelaajat Henri Kantosesta Miro Littleen näyttivät parastaan, kun Susijengi eteni historiallisesti Euroopan kahdeksan parhaan joukkoon!

6.9.2022 23:34 Susijengi

Susijengi leimasi Berliinin lentoliput Tshekin kustannuksella

Susijengi varmisti paikkansa EM-kisojen huipennuksessa Berliinissä peittoamalla kiihkeäksi käyneessä tiistaiottelussa kisaisäntä Tshekin 98–88 (51–45). Eikä talon isännästä ollut kahta sanaa. Lauri Markkanen ja Sasu Salin välkehtivät pääosissa, kun Susijengi otti ohjat jo varhain ja kohosi jokaisen vaikean hetken partaalta takaisin ruoriin.

6.9.2022 00:45 Susijengi

Mitalisuosikki Serbia järjesti klinikan Susijengiä vastaan

Susijengi sai EM-kisojen kolmanteen ottelunsa suurta ennakkosuosikkia Serbiaa vastaan salama-alun, kun Edon Maxhuni upotti kymmenen pistettä neljään minuuttiin. Valmentajavelho Svetislav Pesicin komentama Serbia nykäisi kuitenkin seuraavan kolmeminuuttisen 14–0 ja petasi siten tiensä vastaansanomattomaan 100–70 (62–34) -voittoon.

3.9.2022 18:34 Susijengi

Susijengi raateli Puolan, EM-voittotili riemuiten auki!

Parempaa ottelua Susijengi ei olisi pystynyt pelaamaan EM-avauspäivän Israel-tappion jälkeen! Koko lauma puri raateluhampaansa syvälle Puolan pelisuunnitelmaan ja ammensi maailmanluokan puolustuspään esityksestä iloa ja energiaa hyökkäyspäähän. Susijengi sai huudattaa kotihallikseen muuttunutta Prahan 02 Arenaa 89–59 (44–30) -ilotulituksella.

2.9.2022 18:35 Susijengi

Trillerillä alkuun: Israel narutti Susijengiä jatkoajalla

Susijengin seitsemän ottelun pituinen karsinta- ja arvokisavoittojen putki katkesi perjantaina Prahan EM-kisa-avauksessa, kun Israel hyvitti viikon takaisen MM-karsintatappionsa 89–87 (40–40, 77–77) -jatkoaikavoitolla. Susijengillä oli voiton avaimet tassussaan varsinaisen peliajan viimeisillä minuuteilla, mutta jatkoajalla Israelin rutiini kesti.

9.9.2017 21:30 Maaottelu

Italian heittoralli päihitti Susijengin, EM-kisat päätökseen Istanbulissa

Susijengin EM-taival sai päätöksensä Istanbulin yössä neljännesvälieriin, kun avausneljänneksellä tulikuumana heittänyt Italia karkasi 57-70 (29-48) -voittoon. Susijengi kiri italialaisten kahteenkymmeneen pisteeseen venyneen johdon kalkkiviivoilla vielä yhdeksään pisteeseen, mutta sen lähemmäksi Suomi ei yltänyt.

7.9.2017 00:10 Maaottelu

Islanti piinasi pitkään, Susijengi voitolla Istanbuliin

Suomen EM-alkulohko Helsingissä päättyi voitokkaasti kahden maan joukkueiden ja fanien ottaessa mittaa toisistaan Hartwall Arenalla. Sitkeä Islanti piinasi Susijengiä pitkään, kunnes päätösneljänneksellä Suomi veti ohitse 83-79 (42-40) -voittoon Sasu Salinin johdolla. Suomen EM-pelit jatkuvat viikonloppuna neljännesvälierissä Italiaa vastaan Istanbulissa.

5.9.2017 23:20 Maaottelu

Susijengin EM-jatkopaikka varmistui, Kreikka pysyi kanveesissa

Susijengi varmisti menolippunsa Istanbuliin EM-jatkosarjaan Hartwall Arenalla Suomen maajoukkuehistorian ennätysyleisön 12 327 katsojan edessä. Susijengi repi aikaisen johdon Petteri Koposen ilmiömäisellä pelillä Kreikasta, joka hiipi päätösneljänneksen aikana vielä neljän pisteen päähän, kunnes lopullisen niitin EM-kisojen kolmannelle voitolle 77-89 (33-45) löi ”Taikuri” Teemu Rannikko.

4.9.2017 00:15 Maaottelu

Uskomaton voitto! Susijengi nousi naruista, ulvoi toisella puoliajalla Puolan kumoon

Susijengi tarjosi jälleen EM-kotikisoissa kuin käsikirjoitetun jännitysnäytelmän, jossa tunneskaalat aaltoilivat edestakaisin epätoivosta riemunkiljahduksiin. Susijengi oli jo sillassa loppuunmyydyssä Helsinki Areenassa Puolaa vastaan, mutta nousi ällistyttävästi kahdesti jatkoajalle ja lopulta voittoon 90-87 (36-32, 66-66, 78-78) kenraali Petteri Koposen ja superlupaus Lauri Markkasen johdolla.

2.9.2017 23:50 Maaottelu

Slovenia päihitti Susijengin niukasti EM-jännitysnäytelmässä

Suomen EM-kotikisojen kiihkeä lauantai-ilta jäi palkinnotta Helsinki Areenalla 11 963 katsojan edessä. Ensimmäisellä puoliajalla kymmenen pisteen taakse ajautunut Susijengi äityi kotiyleisön ulvonnan ja Areenan perusteita rymistäneen kannustuksen myötä mielettömään kiriin, mutta kalkkiviivoilla Slovenia oli etevämpi voittaen 78-81 (42-52).

1.9.2017 00:03 Maaottelu

EM-huuma käyntiin ennätysyleisön edessä, Susijengi sensaatiovoittoon Ranskasta

Susijengin EM-kotikisat Helsingissä alkoivat jymypaukulla, kun infernaaliseen kannustukseen äitynyt 12 167 -päinen 6. pelaaja huudatti Suomen ilmiömäiseen jatkoaikavoittoon tähtisikermä Ranskasta 84-86 (33-32, 72-72). Suomen sankarit olivat Jamar Wilson, joka nosti Susijengin voittoon viisi sekuntia ennen summeria ja Sasu Salin, joka onnistui häiritsemään Nando de Colon heittoyrityksen vajaaksi.

1.9.2017 Maaottelu

Historiakatsaus: Suomen ensimmäiset kotikisat -67 olivat suursatsaus

Suomi sai historiansa ensimmäiset koripallon EM-kisat pelimenestyksen ja hyvin suhteiden ansiosta.

23.11.2016 Maaottelu

PostNord on Susijengin uusi pääyhteistyökumppani

Pohjoismaiden johtavaan logistiikkakonserniin kuuluva PostNord Oy ja Suomen Koripalloliitto ovat solmineet monivuotisen yhteistyösopimuksen, jonka myötä PostNordista tulee Suomen koripallomaajoukkueen – Susijengin – uusi pääyhteistyökumppani. Tuore sopimus kattaa laaja-alaisesti myös nuorten ja naisten maajoukkuetoimintoja sekä näkyvyyksiä ensi vuonna Helsingissä järjestettävissä miesten EM-kilpailuissa.

13.9.2015 Maaottelu

Susijengi taisteli Serbiaa vastaan, EM-kisat päätökseen saappaat jalassa

MM-hopeamitalisti Serbia osoittautui liian kovaksi palaksi purtavaksi Susijengille EM-kisojen pudotuspeleissä numeroin 94-81 (48-43). Susijengi taisteli kolme neljännestä tasaisesti, mutta serbialaiset repivät eron päätösneljänneksen alussa heittämällä neljä peräkkäistä kolmosta pussin pohjalle.

10.9.2015 Maaottelu

Kookas Puola jyräsi Susijengin EM-alkulohkon päätöspelissä

Susijengi joutui tyytymään tappioon EM-alkulohko A:n viimeisessä pelissään, kun isokokoinen Puola pakotti Suomen pelaamaan omalla tempollaan. Susijengi oli vielä kiinni kolmannen neljänneksen alussa, mutta kehno heittopeli ei riittänyt takaa-ajoon, vaan Puola nappasi 65-78 (41-42) -voiton. Susijengi eteni EM-kisoissa puolivälieriin, joissa vastaan tulee MM-hopeamitalisti Serbia.

9.9.2015 Maaottelu

Susijengi ulvoi Bosnia-Hertsegovinan kumoon, EM-jatkopaikka varmistui

Susijengi varmisti jatkopaikkansa EM-kisoissa superonnistumisella oikeaan paikkaan Montpellierin huutomyrskyssä. Susijengin torahammas eli aggressiivinen puolustus ruokki onnistumisia ja itseluottamusta hyökkäykseen, minkä myötä Suomi jylläsi ylivoimaiseen 59-88 (27-41) -voittoon Bosnia-Hertsegovinasta.

7.9.2015 19:00 Maaottelu

Koponen heitti Susijengin Venäjän ohitse loppusekunneilla

Susijengi avasi voittotilinsä EM-kisoissa mielettömällä tavalla Montpellierin helteessä, kun Petteri Koponen ratkaisi tavaramerkkihyppyheitollaan 81-79 (36-38) -voiton Suomelle 3,5 sekuntia ennen loppua. Koponen tuskaili koko ensimmäisen puoliajan, heitti viimeisen kahden minuutin aikana neljä heittoa ohitse, mutta laittoi sinetin pelille, kun sitä häneltä tarvittiin.

6.9.2015 Maaottelu

Israel juoksi Susijengiltä tassut alta

Susijengi joutuu hakemaan avausvoittoaan EM-kisoissa huomenna, kun Israel veti pidemmän korren numeroin 66-79 (31-46) Montpellierin lohko A:n toisena päivänä. Nihkeästi aloittanut Susijengi joutui altavastaajaksi ensimmäisellä puoliajalla, eikä toisen puoliajan kiri riittänyt voittoon asti.

23.7.2015 Maaottelu

Venäjä vahvempi 18-vuotiaiden poikien EM-avauksessa

18-vuotiaat pojat kärsivät tappion A-divisioonan EM-kisojen avauspelissä, kun laadukas Venäjä oli lähestulkoon kaikilla osa-alueilla parempi ja korjasi 62-89 (29-50) -voiton. Tilastoissa selkeimpänä erottajana oli Venäjän heittäminen, kun venäläiset pistivät kakkoset ja kolmoset yli 50% tarkkuudella sisään.

17.9.2013 01:03 Maaottelu

Susijengi puraisi Ljubljanan hiljaiseksi – Suomi EM-kisojen 9. sijalle

Suomen miesten maajoukkueen toinen perättäinen EM-kisojen yhdeksäs sija on tosiasia. EM-jatkosarjan viimeisessä ottelussaan myöhään maanantai-iltana Susijengi löysi raivokkaan joukkuepuolustuksen rinnalle hurmoksellisen heittopelin ja hiljensi Ljubljanan Stozice Areenan 12,900-päisen kotikatsomon 92–76 (42–42)-voitollaan.

Näytä lisää vastaavia