Håkansson tukahdutti Susijengin kiriyritykset Tukholman illassa

25.11.2021 23:39 Susijengi oli jälleen lähellä kääntää piinallisen illan voitoksi, kuten aiemminkin viime vuosien arvokisakarsinnoissa. Jengi kiri Ruotsia vastaan pelatun MM-karsinta-avauksen päätösjaksolla 17 pisteen päästä kahden heiton tuntumaan, kunnes Ruotsin tähti Ludvig Håkansson otti kentän haltuunsa ja johdatti sinikeltapaidat arvokkaaseen 72–62 (31–19) -voittoon.

Elias Valtonen ja Susijengi syttyivät heittoon liian myöhään Globenissa. Kuvat: Ville Vuorinen / Susijengi.

Puolustuspäässä Susijengin pelikonsepti kesti tarkastelun varsin hyvin. Ruotsin kokoylivoima ei ollut sellainen mörkö kuin etukäteen pelättiin, vaan Susijengi pärjäsi vallan mainiosti levypallokamppailussa ja pystyi pitämään kotijoukkueen isot miehet pitkälti epätasapainossa ja kaukana korilta.

Sen sijaan hyökkäyspäästä Suomi ei saanut vetoapua lainkaan. Nykyisellään Avicii Arenana tunnetun vanhan kunnon Globenin korirenkaat sulkivat pelin avauspuoliskolla Susijengin kaikki kuusitoista (!) kolmen pisteen heittoyritystä ulkopuolelleen. Ja kun kaukoheitot osuivat kiville, ei Susijengi onnistunut rikkomaan edes 20 pisteen rajaa taukoon mennessä.

Kun korintekeminen pysyi vieraiden osalta vaikeana vielä pitkälle toiselle puoliskollekin, näytti Nicholas Spiresin tälläämän alley oop -donkin jälkeen siltä, että Ruotsi rallattelisi iloiseen voittoon. Kun Avicii Arenan jumbotronilla oli enää runsaat kuusi minuuttia peliaikaa, johti Ruotsi turvallisissa lukemissa 58–41.

Vaan kuten MM-karsinnoissa Bosnian Zenicassa joulukuussa 2018 tai EM-karsinnoissa Sveitsin Fribourgissa helmikuussa 2020 kohosi Susijengi toivottoman näköisestä tilanteesta sisulla ja itseluottamuksella. Petteri Koponen (5/0) karisteli kipsinsä perättäisillä hyppyheitoilla ja syötöllä Juho Nenoselle (2/2), jonka jälkeen pitkään ruotsalaispuolustuksen ruuvipenkissä tuskaillut Sasu Salin (12/8) pääsi irti.

Viittä pistettä (61–56) lähemmäs Susijengi ei kuitenkaan Tukholman illassa yltänyt. Päätösjaksolla 13 pistettä tyylitellyt Ludvig Håkansson (20/3/10 syöttöä) säkitti ensin kolmosen ja ajoi sitten koko kentän läpi layupiin varmistellen kymmenen pisteen ruotsalaisvoiton.

Dettmann: ”Emme päässeet oikein rytmiin”

Otteluun lähtiessä Susijengin valmennusjohdolla ja pelaajistolla oli vahva usko omaan joukkuekonseptiin, mutta myös valtava kunnioitus Ruotsin potentiaalia ja kykyjä kohtaan. Kapeahkoa pelaajarotaatiota pyörittänyt Ruotsi onnistuikin ottelussa hyödyntämään Susijengin kompastuskivet parhaansa mukaan.

- Tämä peli meni meidän osaltamme ikävä kyllä niin kuin pelkäsimme sen pahimmassa tapauksessa menevän, päävalmentaja Henrik Dettmann harmitteli.

- Emme päässeet oikein rytmiin. Heittopelimme ei ollut erityisen hyvää ensimmäisellä puoliskolla emmekä olleet puolustuksessakaan terävimmillämme. Tämä tosin pitkälti johtui siitä, että Ruotsi pelasi erittäin hyvin.

Kaukoheittojen osuessa kiville kolmen neljänneksen ajan Susijengin hyökkäyspelaaminen puuroutui ja passivoitui, eikä joukkue kyennyt juoksemaan kenttää odottamallaan tavalla. Ruotsi onnistui puolestaan löytämään luontevia korilleajoväyliä Håkanssonin, Tobias Borgin (10/2), Viktor Gaddeforsin (14/10) ja Chris Czerapowiczin (12/7) ansiosta. Jos Susijengi joutui tekemään ylitöitä jokaisen korinsa eteen, Ruotsi sai aina tarvittaessa vapauttavan donkin tai takaoven aikaiseksi.

Susijengillä oli vaikea löytää hyökkäyspäästään tasaista onnistujaa. Sasu Salin pääsi irti lopussa, kun taas Mikael Jantunen (10/8) ja Edon Maxhuni (10/2) väläyttelivät ratkaisuvalmiuttaan hetkittäin.

- Kaikki kunnia Ruotsille. He tekivät tästä todella vaikean ottelun meille, Jantunen tuumasi ottelun jälkeen.

Sunnuntaina Kroatiaa koukkuun

Susijengin MM-karsintataival jatkuu sunnuntaina Espoo Metro Areenalla, kun vastaan saapuu perinteinen Jugoslavia-koriksen suurmaa Kroatia.

Sunnuntain mittelön panokset ovat jo valmiiksi katossa, sillä Kroatia taipui myöhään torstai-iltana kotiottelussaan hallitsevalle Euroopan mestarille Slovenialle pistein 74-76 (39-41).

Susijengi ja Kroatia kohtaavat sunnuntaina 28.11. klo 19.00 alkaen.

Ruotsi – Susijengi 72–62 (14–11, 31–19, 47–33), miesten maaottelu, MM-karsintaa, Tukholma (Ruotsi) 25.11.2021

Susijengi: Sasu Salin 12/8, Mikael Jantunen 10/8, Edon Maxhuni 10/2, Ilari Seppälä 5/1/3 syöttöä, Petteri Koponen 5/0, Topias Palmi 5/0, Jamar Wilson 4/1, Elias Valtonen 3/5, Shawn Huff 3/2, Carl Lindbom 3/1, Juho Nenonen 2/2, Daniel Dolenc 0/3.

Ruotsi: Ludvig Håkansson 20/3/10 syöttöä, Viktor Gaddefors 14/10, Chris Czerapowicz 12/7, Simon Birgander 10/7/2 blokkia, Tobias Borg 10/2.

Ottelutilastot: Ruotsi – Susijengi

 
27.2.2023 21:25 Susijengi

Susijengi lohkokakkoseksi MM-karsinnoissa, maagisesti heittänyt Saksa lohkovoittoon

Susijengi antoi ensimmäisen iskun, puolusti antaumuksella ja toteutti pelisuunnitelmaansa rohkeasti, mutta Saksa näytti, miksi on hallitseva EM-pronssimitalisti. Loppuunmyyty Espoo Metro Areena sai nähdä trillerimäisen MM-karsintahuipennuksen, jonka voittajaksi selvisi kolmosensa käsittämättömällä 62,5% tarkkuudella upottanut Saksa.

24.2.2023 17:40 Susijengi

Ilari Seppälä jatkoajan kultaranne, Susijengi jatkoaikavoittoon Tel Avivissa

Vapautuneesti pelannut Israel otti aloitteen omiin käsiinsä helmikuun MM-karsintaikkunan avausottelussa ja oli tyrmätä suomalaisvieraansa jo lähtötelineisiin. Susijengi löysi kuitenkin intensiteettinsä puolustuspäässä ja jahtasi pelin jatkoajalle, jossa ”Lapuan pehtoori” Ilari Seppälä petasi perättäisillä onnistumisillaan vieraille 95–97 (46–35, 83–83) -trillerivoiton.

23.2.2023 10:11 Susijengi

Uudistunut Israel luottaa vanhaan ja hyväksi havaittuun

Israelin maajoukkueen kokoonpanossa on käynyt puhuri sitten marraskuun MM-karsintaikkunan, jolloin joukkue karsiutui ensi syyskesän MM-kisoista. Kaksi viisikollista pelaajia ovat sivussa ja päävalmentaja vaihtunut, mutta tästä huolimatta valmentaja Mikko Larkas odottaa Israelin saapuvan perjantain iltapäiväpeliin omilla vahvuuksillaan.

14.11.2022 21:18 Susijengi

Susijengi rynni ryhtiliikkeen jälkeen Virolta karkuun

Jälleen kerran Viro teki MM-karsintaottelusta Susijengille vaikean, mutta toisen jakson alhosta noustuaan Susijengi hallitsi peliä. Mikael Jantunen säkitti piste-ennätyksensä, Alexander Madsen ja Daniel Dolenc dominoivat korinalustaa ja Sasu Salin säkitti karkumatkan ratkaisuheitot, kun Susijengi nautti 5528-päisen kotiyleisön edessä 91–71 (39-41) -voiton.

11.11.2022 22:20 Susijengi

Fyysinen Saksa järjesti Susijengille klinikan Bambergissa

Saksa ampaisi perjantai-iltana yksin MM-jatkokarsintalohko J:n piikkipaikalle kaatamalla Susijengin pistein 94–80 (44–36). Saksa piti läpi toisen puoliajan vierailleen klinikkaa tehokkaasta eurooppalaisesta joukkuehyökkäyksestä, ja vaikka Susijengi virittelikin loppukiriä, osoittautui Saksan hankkima turvaväli turhan suureksi vieraiden saavuttaa.

28.8.2022 20:59 Susijengi

Sasu Salin heitti häkälöylyt Saku Suurhallissa – Susijengi tuuman päähän MM-kisapaikasta

Isäntäjoukkue Viro repi, puri ja hiersi ja kaivautui naruista takaisin peliin mukaan kotiyleisönsä mylviessä, mutta Susijengi kesti paineet. Susipuolustus nauliutui kohdalleen ratkaisevilla hetkillä ja ninjana varjoista ampaissut Sasu Salin latoi kolmosen toisensa jälkeen, kun Susijengi päätti illan Tallinnassa 68–76 (36–47) -voittoon.

25.8.2022 21:36 Susijengi

Susijengi rynnisti MM-karsintavoittoputkelle jatkoa, Israel kaatui Tampereella

Susijengin MM-karsintavoittojen putki kasvoi torstaina yhdellä. Periksiantamattomana vastustajana tunnettu Israel kaivautui loppuhetkillä 13 pisteen takaa tasoihin, mutta puolustuspään ryhtiliike ja Elias Valtosen, Lauri Markkasen ja Petteri Koposen viime minuuttien onnistumiset takasivat Susijengille 79–73 (47–37) -voiton 11 554 katsojan hurratessa.

3.7.2022 23:57 Susijengi

Susijengi narrasi voiton Kroatiasta Rijekan saunassa, viides voitto taskussa MM-jatkokarsintoihin

Aikakaudet vaihtuvat, Susijengin olemus säilyy. Kroatia tuuletteli lähes varmaa voittoaan sunnuntain MM-karsintaottelun viimeisellä minuutilla, kunnes Edon Maxhunin ja Lauri Markkasen kolmoset ja liian aikaisin nuolaisseen isäntäjoukkueen täydellinen sulaminen vapaaheittoviivalta veivät Susijengin 79–81 (34–43) -vierasvoittoon Rijekan trooppisissa olosuhteissa.

30.6.2022 22:02 Susijengi

Susijengi varmisti MM-karsintalohkon voiton Lassi Tuovin päävalmentajadebyytissä

Espoo Metro Areenan 6951 katsojan kotiyleisö sai helteisenä torstai-iltana täyden lipunhinnan edestä viihdettä, kun Susijengi raivosi 85–69 (43–46) -revanssivoittoon Ruotsista uuden päävalmentajansa Lassi Tuovin debyyttiottelussa. Hitaan alun jälkeen Susijengi dominoi peliä urheilullisuudellaan ja monipuolisuudellaan ja jyräsi MM-karsintalohkonsa voittoon.

28.2.2022 21:36 Susijengi

Susijengi teki suomalaista palloiluhistoriaa – Euroopan mestari Slovenia kaatui jo toisen perättäisen kerran

Susijengi otti jättimäisen harppauksen kohti vuosien 2022–23 MM-jatkokarsintaa kukistamalla hallitsevan Euroopan mestarin Slovenian jo toisen kerran. Sasu Salin liekitti Susijengin 21 pisteen johtoon avauspuoliskolla, ja kun Slovenia kiri lopussa kantaan, varmistivat Ilari Seppälän ja Elias Valtosen onnistumiset Suomelle 79–83 (31–52) -vierasvoiton.

25.2.2022 21:24 Susijengi

”Tulevaisuuden Susijengi” saalisti Euroopan mestarin hampaisiinsa

Hallitseva Euroopan mestari ja olympianelonen Slovenia ei saanut moottoriaan kertaakaan kunnolla käyntiin perjantai-illan MM-karsintaottelussa Espoo Metro Areenalla. Sasu Salin osui kaaren takaa seitsemän kertaa, 17-vuotias Miro Little hurmasi yleisön energiallaan ja joka ikinen penkiltä tullut pelaaja toi lisää energiaa Susijengin 86–76 (32–31) -voitossa.

28.11.2021 21:46 Susijengi

Maxhuni ja Salin pommittivat Susijengin avausvoittoon MM-karsinnoissa

Yli 5000 susifania sai tuulettaa täysin palkein sunnuntai-iltana Espoo Metro Areenalla, kun Edon Maxhuni ja Sasu Salin takasivat viime hetkien kolmosillaan Susijengille elintärkeän MM-karsintavoiton Kroatiasta. Pieni viisikko, uhrautuva joukkuepuolustus ja erinomainen kaukoheittopeli olivat sinivalkean voiton elementit 77–71 (34–34) -voitossa.

21.2.2019 22:10 Susijengi

Wilsonin kikkapussista löytyi 29 pistettä, Susijengin MM-unelma elää Ranska-voitolla

Susijengi iski kyntensä syvälle Ranskan lihaan 7009 katsojan edessä Espoo Metro Areenalla ja pääsi tuulettamaan rankasti elintärkeää 76-69 (31-33)-voittoa MM-karsintojen viimeisessä kotiottelussa. Susijengi sai tarvittavan vetoavun Bosnian voittaneelta Tshekiltä ja sai MM-kisapaikan kohtalon omiin tassuihinsa. Sunnuntaina Susijengi tarvitsee MM-kisoihin päästäkseen vähintään kolmen pisteen voiton Venäjästä Permissä.

30.11.2018 22:36 Susijengi

Susijengille sydäntäsärkevä tappio, Venäjä vei jatkoajalla

Susijengin päätösneljänneksen 13 pisteen johto ei riittänyt, kun Venäjä kipusi rinnalle ja jatkoajalla ohitse MM-karsintaottelussa Espoo Metro Areenalla. 6. pelaaja tuki Susijengiä antaumuksella ja sydämellä loppuun asti, mutta itänaapuri väänsi 75-77 (36-27, 68-68) -voiton.

25.10.2018 15:32 Susijengi

Susijengin MM-karsintaottelu Venäjää vastaan loppuunmyyty – Ranska-ottelun liput myyntiin 5.11.

Susijengin MM-karsintaotteluun on vielä reilut viisi viikkoa aikaa, mutta Espoo Metro Areenalla pelattava kamppailu Venäjää vastaan on jo myyty täyteen. MM-jatkokarsintojen viimeinen kotiottelu pelataan Ranskaa vastaan 21.2.2019 ja liput tulevat myyntiin 5.11.2018.

13.9.2018 21:59 Pääjuttu

Salinin heittokäsi yli kiehumispisteen, Susijengi ravasi Bosnia-Hertsegovinan ohitse

Susijengin kolmen neljänneksen loistopelaaminen poiki 24 pisteen johdon, mutta MM-karsintaottelu Bosnia-Hertsegovinaa vastaan äityi jännitysnäytelmäksi. Susijengi piti päänsä mielettömän kotiyleisönsä edessä ja tuuletti 85-81 (43-34) –voittoa. Espoo Metro Areenan illan sankari oli 27 pistettä upottanut Sasu Salin.

2.7.2018 22:11 Susijengi

Susijengi ilotteli lohkokakkosena MM-jatkokarsintoihin täyden Hartwall Arenan todistaessa

Peräti 12 183 -päinen kotikatsomo loi heinäkuisena maanantaina Hartwall Arenalle viime syksyn EM-kotikisojen tunnelman, kun alkuvaikeuksista selvinnyt Susijengi peittosi Islannin pistein 91-77 (44-41) ja eteni MM-jatkokarsintoihin alkulohkon kakkosena. Tehotrio Koponen-Salin-Markkanen liekitti islantilaissukkaa 64 pisteen edestä.

1.9.2023 09:29 Susijengi

Olympiakävijä Venezuela Susijengin koetinkivenä MM-huipennuksessa

Susijengin MM-kisat huipentuvat lauantaina aamupäivällä Suomen aikaa otteluun Venezuelaa vastaan. Vaikka Venezuela onkin edennyt Okinawalla tappiosta toiseen, Susijengin valmentaja Hanno Möttölä korostaa, että vastustajan kokemus niin olympiakisa- kuin MM-näyttämöiltäkin on kovaa valuuttaa.

31.8.2023 13:46 Susijengi

Fanien energisoima Susijengi juoksi Kap Verdeltä jalat alta

Susijengin fanit kunnostautuivat jälleen kerran kuudennen pelaajan ominaisuudessa, kun Suomi haki MM-kisojen avausvoittonsa nujertamalla Kap Verden 77-100 (39-54). Susifanit löivät voiton alkutahdit tiistai-illan fanitapaamisella ja antoivat Susijengille virtaa läpi intensiivisen 40-minuuttisen.

29.8.2023 13:23 Susijengi

Saksa rankaisi Susijengin virheistä MM-alkulohkon päätöspelissä

Susijengi sai kokea Saksa-ottelussa perjantain Australia-pelin toisinnon. Susijengin toteuttaminen ja pelikuri riittivät viidentoista minuutin ajan, kunnes tappioton Saksa alkoi rankaista suomalaisvirheistä isolla kädellä ja purki susipuolustuksen kirurgintarkasti Dennis Schröderin johdolla. Saksa takoi tauluun 101–75 (47-39) -voittolukemat.

Näytä lisää vastaavia