Aapeli Alasella alkavat pudotuspelit Tshekin liigassa

26.4.2021 19:57 Keväällä Tshekin liigassa pelaavan Brnon riveihin siirtynyt Aapeli Alanen aloittaa pudotuspelit tiistaina. Brno kohtaa pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella USK Prahan.

Aapeli Alanen pääsee pelaamaan pudotuspelejä Tshekin liigassa. (Kuva: Ville Vuorinen)

Kun Katajan kausi Korisliigassa päättyi pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella Pyrinnön käsittelyssä, niin Alanen sai mahdollisuuden jatkaa kautta vielä Tshekin liigassa.

- Kaikki tapahtui aika nopeasti enkä osannut odottaa sitä. Meillä Joensuussa kausi päättyi ja kaksi päivää sen jälkeen kuulin, että olisi kiinnostusta Tshekistä. Minulla ei ollut siinä vaiheessa muutakaan tekemistä ja siinä meni jokunen päivä, että saatiin sopimusasiat hiottua ja sitten seuraavalla viikolla matkustin jo Tshekkiin, Alanen kertoo.

Alanen liittyi mukaan varsin myöhäisessä vaiheessa kautta, kun Brno pelasi Tshekin liigan ylempää loppusarjaa. Sopeutuminen sujui kuitenkin hyvin.

- Omasta mielestäni pääsin sisään joukkueeseen hyvin. Oli itselleni uusi tilanne tulla joukkueen mukaan kesken kauden, mutta pääsin nopeasti kuvioihin ja pelitapaan kiinni.

Alanen ehti pelata Brnon paidassa kaksi peliä ennen kuin sai harmittavan alaraajavamman. Loukkaantumisen johdosta Alanen ei ole vielä saanut täyttä kuvaa Tshekin liigasta.

- En ole hirveästi vielä ehtinyt pelata enkä katsoa pelejä, mutta ensimmäisenä mieleen tulee, että peli on aika samantyylistä kuin Korisliigassa. Siinä on tietysti iso ero, etten tunne yhtään vastustajia etukäteen, kun Suomessa tiedät varsinkin suomalaispelaajat tarkkaan.

Brno sijoittui ylemmässä jatkosarjassa neljänneksi ja saa puolivälierissä vastaansa USK Prahan. Praha hävisi viimeisessä ottelussaan Opavalle ja Brno kiilasi näin pääkaupunkilaisten ohi sarjataulukossa ja sai siten kotiedun.

- Mitä olen vastustajasta ymmärtänyt, niin joukkueiden aikaisemmissa peleissä voitot ovat menneet tasan ja kaikissa piste-ero on ollut alle neljä pistettä. Jos pystymme pelaamaan omalla tasollamme, niin uskon meillä olevan hyvät mahdollisuudet jatkoon. Etenkin, kun meillä on kotietu ja pääsemme pelaamaan kaksi ensimmäistä peliä kotikentällämme.

Alanen on toipunut juuri parahiksi loukkaantumisestaan ja pukee peliasun päälle tiistaina.

- Sen takia tänne tultiin, että pääsisi pelaamaan. Katajan kanssa tämän kevään pudotuspelit jäivät sen verran lyhyeksi, Alanen heittää.

Henkilöt

 
23.6.2022 18:38 Suomalaiset ulkomailla

Topias Palmilla hankala kausi Belgiassa – ”En ole ihan sataprosenttisen tyytyväinen”

Topias Palmi siirtyi kesken kauden belgialaisseura Limburg Unitediin. Palmi väläytteli kauden aikana ja pääsi juhlimaan Belgian cupin voittoa, mutta kokonaisuudessaan kausi Belgiassa oli Palmille hankala.

22.6.2022 14:54 Suomalaiset ulkomailla

Elias Valtonen yllätti jopa itsensä kauden aikana – ”En lähtenyt mahdottoman isoilla odotuksilla”

Elias Valtonen osoitti, ettei hyppäys Saksan kakkostasolta Euroopan kovimpaan kansalliseen liigaan ole euralaislähtöiselle nuorukaiselle ponnistus eikä mikään. Sekä Valtonen että hänen seurajoukkueensa Manresa pelasivat erinomaisen kauden.

21.6.2022 20:54 Suomalaiset ulkomailla

Alexander Madsen odottaa hienoa Susijengi-kesää – ”Toivottavasti jengi löytää paikalle peleihin”

Alexander Madsen vietti menestyksekkäät, mutta vaiherikkaat kolme kautta latvialaisen VEF Riian riveissä. Seuraavaksi edessä siintää kiireinen kesä Susijengin kanssa.

20.6.2022 18:01 Suomalaiset ulkomailla

Ilari Seppälällä positiivinen kausi Romaniassa – ”Ei ole mitään valittamista”

Ilari Seppälä pelasi menneen kauden Romanian liigassa Pitestin joukkueessa. Seppälä nautti suurta vastuuta joukkueessa ja pelasi jälleen vahvan kauden.

19.6.2022 21:59 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salinilla ennätyksellinen kausi – ”Ihan hyvin meni”

Sasu Salinista tuli tällä kaudella Mestarien liigan kaksinkertainen ennätysmies, kun hän teki kaikkien aikojen ennätyksen onnistuneissa kolmen pisteen heitoissa sekä yhden kauden onnistumisissa. Salin pisteli myös henkilökohtaisia ennätyksiään uusiksi kauden aikana.

18.6.2022 12:33 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhuni loistava kausi alla Susijengin kesään – ”Tästä tulee meille iso kesä”

Edon Maxhuni pelasi vahvan kauden hollantilaisen Heroes Den Boschin riveissä. Maxhunin onnistuneen kauden kruununa oli Hollannin mestaruuden voittaminen.

10.6.2022 15:24 Suomalaiset ulkomailla

Daniel Dolencilla vaihteleva vuosi Ranskassa – ”Kauden teemaksi voisi sanoa taistelu”

Daniel Dolenc pelasi viime kauden Ranskan kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla Nationale Masculine 1:ssä. Ensi kaudeksi Karhubasketiin siirtyvä Dolenc piti Ranskassa vietettyä kautta kokemuksellisesti rikkaana, mutta pelillisesti vaikeana.

25.5.2022 09:32 Suomalaiset ulkomailla

Elias Valtonen ja Sasu Salin aloittavat taistelun Espanjan pudotuspeleissä

Espanjan liigassa pudotuspelit käynnistyivät tiistaina ja suomalaisista ensimmäisenä uunista ulos pääsee keskiviikkona Elias Valtonen. Sasu Salin odottaa vuoroaan torstaina.

21.5.2022 09:04 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhuni ja Mikael Jantunen valmiina finaaleihin

Hollannissa ja Belgiassa alkavat viikonloppuna kansallisten liigojen finaalisarjat. Hollannissa Edon Maxhuni havittelee Heroes Den Boschin kanssa mestaruutta ja Belgiassa Mikael Jantunen hakee Oostenden kanssa pokaalia. Kansallisten sarjojen jälkeen molempien kaudet jatkuvat vielä Belgian ja Hollannin yhteisliigan pudotuspeleissä.

19.5.2022 10:24 Suomalaiset ulkomailla

Carl Lindbomilla kokemusten täyteinen kausi

Carl Lindbom aloitti kauden Puolassa ja päätti sen Islannissa. Lindbomin kauteen mahtui kokonaisuudessaan paljon.

6.5.2022 09:35 Suomalaiset ulkomailla

Shawn Hopkins sai mitä haki Islannista – ”Opettavainen kausi”

Shawn Hopkins pelasi ensimmäisen kautensa ammattilaisen Islannissa Stjarnanin joukkueessa. Vaikka joukkueen taival päättyi pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella, niin Hopkins oli kokonaisuudessaan tyytyväinen kauden antiin.

5.5.2022 17:48 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin ja Elias Valtonen jahtaavat Mestarien liigan voittoa

Mestarien liiga huipentuu viikonloppuna Bilbaossa pelattavaan Final Four -lopputurnaukseen. Susijengin pelaajista pokaalia havittelevat Sasu Salin ja Elias Valtonen.

24.4.2022 12:21 Suomalaiset ulkomailla

Itävallassa alkavat pudotuspelit – Mirolybovin ja Koskisen Swans Gmunden puolustaa mestaruutta

Itävallan liigassa pudotuspelit käynnistyvät suomalaisten osalta sunnuntaina. Anton Mirolybovin ja Aleksi Koskisen valmentama hallitseva mestari Swans Gmunden kohtaa Flyers Welsin ja Aapeli Alasen St. Pölten Grazin.

23.4.2022 11:08 Suomalaiset ulkomailla

Lassi Tuovi johdattaa Strasbourgin Ranskan cupin finaaliin – ”Nämä ovat pelaajille suuria hetkiä”

Ranskassa vietetään viikonloppuna cupin finaalitapahtumaa, jossa ratkotaan cup-voittajat. Lassi Tuovin valmentama Strasbourg kohtaa lauantaisessa finaalissa Pau-Lacq-Orthezin.

17.2.2022 11:41 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin hyvistä lähtökohdista Espanjan cupiin – ”Koris on tällä hetkellä kivaa”

Espanjan perinteinen ja arvostettu cup-kilpailu, Copa del Rey, pelataan loppuviikon aikana. Suomalaisedustuksesta vastaavat Teneriffan Sasu Salin ja Emir Sulejmanovic sekä Manresan Elias Valtonen.

25.1.2022 14:37 Suomalaiset ulkomailla

Elias Valtonen pelaa loistokautta Espanjassa – ”Meillä on älyttömän hyvin rakennettu joukkue”

Ensimmäistä kauttaan Espanjassa pelaava Elias Valtonen, 22, on ottanut nopeasti paikkansa Euroopan kovimmassa kansallisessa liigassa.

18.1.2022 10:51 Susijengi

Illinoisin susitähti Jacob Grandison: ”Odotan ekaa tilaisuutta pelata susifanien edessä”

Susijengi esitteli viime kesänä lauman uutena tulokkaana 198-senttisen ja 23-vuotiaan suomalaistaustaisen yhdysvaltalaislaiturin Jacob Grandisonin. Seniorikauttaan NCAA-liigassa pelaava Grandison on noussut viime kuukausina valokeilaan yliopistosarjan parhaimmistoon kuuluvan Illinoisin joukkueen paidassa.

19.11.2021 15:24 Suomalaiset ulkomailla

Ilari Seppälä viihtynyt Romaniassa – ”Täällä on kiva pelata”

Ilari Seppälä, 28 aloitti kolmannen vuotensa ulkomailla tehtyään sopimuksen romanialaisen Arges Pitestin kanssa. Pienen loukkaantumisen jälkeen Susijengin MM-karsintajoukkueeseen valittu Seppälä on päässyt jälleen tositoimiin.

22.10.2021 12:27 Suomalaiset ulkomailla

Okko Järvi lähti hakemaan uusia haasteita Belgiasta – ”Uskomattoman paljon lisää motivaatiota”

Viime kauden päätteeksi Korisliigan parhaaksi pelaajaksi valittu Okko Järvi, 25, koki kauden jälkeen, että on aika kokeilla jotain uutta. Järvi teki jo alkukesästä sopimuksen belgialaisen Phoenix Brysselin kanssa ja siirtyi ensimmäistä kertaa urallaan ulkomaan kentille.

15.10.2021 13:14 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhuni nauttii suuresta roolista – ”Olen tottunut siihen”

Edon Maxhuni, 23, johdatti Pärnun viime kaudella Viron liigan hopealle ja täksi kaudeksi hän siirtyi Hollannin viime kauden hopeajoukkue Heroes Den Boschin joukkueeseen. Maxhuni on ottanut alkukaudesta heti ison ja johtavan roolin joukkueessa.

Näytä lisää vastaavia