Yhdeksän suomalaista miespelaajaa NCAA:n ykköstasolla

4.11.2019 10:20 Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:n kausi 2019/20 käynnistyy Yhdysvalloissa tiistaina 5.11. Suomalaisia Atlantin takana NCAA:n ykkösdivisioonassa nähdään tällä kaudella yhdeksän kappaletta. Tulokkaita nähdään kolme, joista kaksi on jo ehtinyt kerätä kannuksiaan Susijengiä myöten.

Mikael Jantunen aloittaa tulokaskautensa Utahin yliopistossa. Kuva: Ville Vuorinen.

Säväyksiä historiasta nähdään Utahissa, kun jälleen kerran suomalainen huippulupaus pukee ylleen Utahin yliopiston (Pac-12) pelipaidan. Tällä kertaa kyseessä ei ole Hanno Möttölä, vaan freshman-vuotensa aloittava Mikael Jantunen, joka ehti jo tehdä Utahin harjoitusottelussa viime viikolla 12 pistettä 18 minuutissa.

Toinen susijengiläinen nähdään Bradleyn yliopistossa (Missouri Valley), jossa viilettää Ville Tahvanainen. Tahvanainen veti vielä Jantusta paremmaksi harjoitusottelussa, jossa suomalainen oli koko joukkueensa pistekärki pussittaen 18 pistettä. 

Mikäli upotus ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

Kolmantena tulokkaana nähdään Olivier Nkamhoua, joka pelaa arvostetussa Tenneseen yliopistossa (SEC). Myös Nkamhoua on päässyt harjoitusotteluissa vauhtiin vääntäen 7 pistettä ja 5 levypalloa viime viikolla.

Mikäli upotus ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

Suomalaisia toisen kauden pelaajia (sophomore) löytyy kolme kappaletta. Elias Valtonen aloittaa toisen kautensa Arizona Statessa (Pac-12), kuten myös Tuukka Jaakkola Cal Polyssa (Big West) ja Andre Gustavson (Atlantic 10).

Kolmannen kautensa (junior) NCAA:ssa aloittavat Northeasternin (CAA) Tomas Murphy sekä UT-Martiniin (Ohio Valley) tulevaksi kaudeksi siirtynyt Hannes Pöllä. Siirtymisen vuoksi Pöllän pelioikeus ei ole vielä ratkennus. Ainoana viimeisen yliopistovuotensa (senior) aloittavana on Remu Raitanen, joka aloittaa neljännen kautensa San Franciscossa (WCC).

Basket.fi seuraa NCAA:n korkeimman sarjatason suomalaispelaajien edesottamuksia säännöllisesti kauden aikana.

Suomalaiset Yhdysvaltojen miesten yliopistosarjoissa

Sukunimi Etunimi Koulu Sarjataso Vuosiluokka Kasvattajaseura
Raitanen Remu San Francisco NCAA Senior ToPo Juniorit
Murphy Tomas Northeastern NCAA Junior Northfield Mount Hermon (USA)
Pöllä Hannes UT Martin NCAA Junior Lahti Basketball Juniorit
Gustavson Andre Richmond NCAA Sophomore Wartti Basket
Jaakkola Tuukka Cal Poly NCAA Sophomore Turun NMKY
Valtonen Elias Arizona State NCAA Sophomore Euran Veivi
Jantunen Mikael Utah NCAA Freshman Wartti Basket
Nkamhoua Olivier Tennesee NCAA Freshman Helsingin NMKY
Tahvanainen Ville Bradley NCAA Freshman Helsingin NMKY
Tahvanainen Joonas Westminster College NCAA2 Senior HNMKY
Gummerus Lasse Rockhurst NCAA2 Junior Tapiolan Honka
Bärlund Robert Augusta NCAA2 Sophomore Lahti Basketball Juniorit
Ali Mubashar Florida Memorial University NAIA Junior Warriors
Villa Eetu Carroll College NAIA Sophomore Tapiolan Honka
 
25.11.2025 11:09 NCAA

Okku Federiko monipuolisena Draken voitossa – Eemeli Yalaho keräsi tupla-tuplan

Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:n viimeisen viikon suomalaisonnistujiin lukeutuivat muun muassa monipuolisen tilastorivin kerännyt Okku Federiko, tupla-tuplan kahminut Eemeli Yalaho ja 19 pistettä nakuttanut Miro Little.

25.11.2025 10:29 NCAA

Albina Syla repi 11 levypalloa Rhode Islandille – Meri Kanerva urakoi kahdesti 39 minuuttia

Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa viimeisen viikon suomalaisonnistujiin lukeutuvat muun muassa 11 levypalloa kahminut Albina Syla, miltei koko pelin kahdesti pelannut Meri Kanerva sekä kahdesti kaksinumeroiset pistelukemat heittänyt Elina Aarnisalo.

10.11.2025 11:12 NCAA

Little monipuolisella pelipäällä NCAA:ssa – Okku Federiko 18 pistettä, 15 levypalloa

Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA pyörähti käyntiin viime viikolla. Miro Little veisteli 11 pistettä, 8 levypalloa ja 6 syöttöä UC Santa Barbaralle, kun taas Okku Federiko keräsi 18 pisteen ja 15 levypallon tupla-tuplan Drakelle.

10.11.2025 10:29 NCAA

Aarnisalo aloitti vahvasti North Carolinan paidassa – Syla rohmusi tupla-tuplan

Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa suomalaispelaajat pääsivät vauhtiin viime viikolla. Elina Aarnisalo säkitti 13 pistettä North Carolinalle, kun taas Albina Syla keräsi tupla-tuplan Rhode Islandille.

3.11.2025 09:29 NCAA

Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA käynnistymässä tällä viikolla – suomalaisilla jälleen hieno edustus ykköstasolla

Yhdysvaltojen NCAA:n ykköstaso käynnistyy alkuviikolla. Suomalaispelaajia on kauden käynnistyessä joukkueiden listoilla 15 naisissa ja miehissä 13. Basket.fi tulee seuraamaan viikkotasolla suomalaispelaajien edesottamuksia NCAA:n ykköstasolla.

17.4.2025 11:09 NCAA

Elina Aarnisalo vaihtaa yliopistoaan ja liittyy North Carolinan vahvuuteen

Final Four -vaiheeseen asti UCLA:n riveissä päättyneellä NCAA-kaudella yltänyt Elina Aarnisalo, 19, vaihtaa yliopistoaan ensi kaudeksi. Tapiolan Hongan kasvatti on sitoutunut ensi kaudeksi North Carolinan yliopistoon.

7.4.2025 13:25 Susijengi

Miro Little UC Santa Barbaran riveihin

Toisen kautensa Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:ssa päättänyt Susijengin takakentän nuori kulmakivi Miro Little, 193 cm ja 20 vuotta, vaihtaa joukkuetta. Päättyneellä NCAA-kaudella Utahin yliopistoa edustanut Tampereen Pyrinnön kasvatti edustaa tulevalla kaudella Big West -konferenssia pelaavaa UC Santa Barbaraa.

5.4.2025 19:47 NCAA

Elina Aarnisalo ja UCLA kaatuivat UConnille Final Fourissa

Yhdysvaltojen naisten NCAA:n lopputurnauksessa Elina Aarnisalo ja UCLA putosivat leikistä pois juuri ennen finaalia, kun UCLA hävisi Final Four -ottelussa UConnille 85-51.

1.4.2025 07:42 NCAA

Elina Aarnisalo ja UCLA etenivät NCAA:n lopputurnauksen Final Fouriin

Yhdysvaltojen NCAA:n lopputurnauksessa Elina Aarnisalo ja UCLA marssivat viikonloppuna Final Fouriin, kun UCLA kaatoi ensin Ole Missin ja sitten LSU:n.

30.3.2025 09:17 Susijengi

Federikon ja Yalahon Texas Techin tie nousi pystyyn NCAA:n lopputurnauksessa

Federiko Federikon ja Eemeli Yalahon edustama Texas Tech oli lähellä jättiyllätystä Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:n lopputurnauksen läntisessä aluefinaalissa San Franciscossa. Texas Tech johti suursuosikki Floridaa yhdeksällä pisteellä vielä kolme minuuttia ennen loppua, mutta taipui lukemin 79-84 (37-40) Floridan raivatessa tiensä Final Four -turnaukseen.

Näytä lisää vastaavia