Suomi nuiji Belgian kanveesiin kärkiottelussa, Dettmannin juhlapelissä

24.8.2012 Päävalmentaja Henrik Dettmannin 200. ottelu Suomen miesten maajoukkueen peräsimessä oli kuin unelma. ”Susijengi” pääsi kolmannen jakson alussa EM-karsintavieraansa Belgian pään sisään puolustuksellaan ja alkoi takoa isolla lekalla eroa taululle kolmen pisteen heitoillaan. Ottelun lopussa Helsingin Jäähallin yleisöä osoitti seisaaltaan suosiota, kun Suomi otti jättiharppauksen kohti Slovenian EM-kisoja 97–60 (37–32)-voitollaan.

Suomen miesten maajoukkue eli Susijengi venyi EM-karsintojen kärkikamppailussa käsittämättömään suoritukseen ja voitti Belgian 37 pisteen erolla.

Suomen irtioton käynnisti henkilökohtaisella puolustuksellaan Sasu Salin.

Petteri Koponen puolestaan osoitti jälleen kerran pelaavansa koripalloa tällä hetkellä huikealla tasolla.

Suomen onnistujakatras oli laaja. Uransa ensimmäiset EM-karsintaminuutit pelannut Roope Ahonen kuului siihen siihen pirteällä ja ennakkoluulottomalla pelillään.

Suomen saatua korihanat auki, virta oli voimakas. Suomi upotti kolmosensa lähes 70 prosentin tarkkuudella. Kuvassa Mikko Koiviston (kolmoset 4/4) tyylinäyte.

Uransa 200. miesten maaottelun Suomen penkin päässä valmentanut Henrik Dettmann jakoi saamansa ruusut ottelun loppuhetkillä pelaajille ja apujoukoilleen. Kuvassa tunnelmasta nauttivat Belgian-kaadon avainmiehinä häärineet Shawn Huff (vas.) ja Tuukka Kotti (oik.).

Hienosti läpi ottelun mukana elänyt yleisö osoitti Susijengille suosiotaan seisaaltaan viimeisen parin minuutin ajan. Kuvat: Tytti Nuoramo & Francois Perthuis.

Suomen Susijengi johti perjantai-illan EM-karsintaottelussa Belgiaa vastaan kolmella pisteellä kolmannen jakson alussa, jolloin koripallo osoitti jälleen luonteensa ”momentum-pelinä”, jossa yksittäiset onnistumiset saattavat muuttaa yksittäisen ottelun suunnan täysin.

”Malmin roskisdyykkari” Sasu Salin (9/1/3 riistoa) pakotti belgialaistakamies Jonathan Tabun kolmessa peräkkäisessä puolustuksessa pallonmenetyksiin ja säkitti nopeasta vastahyökkäyksestä kolmosen. Jäähallin 4026-päinen kotiyleisö räjähti suosionosoituksiin, ja vain muutamia minuutteja myöhemmin Suomi oli takonut Belgiaa vastaan liukuhihnalta vastapallokolmosia ja kasvattanut elintärkeän ottelun piste-eron kahteenkymmeneenkuuteen.

– Ei ihan äkkiä tule tuollaista näytöstä mieleen, vaikka hyviä pelejä on pelattukin. Kun onnistumisia tulee, itseluottamus kasvaa ja kaikki tuntuu onnistuvan. Belgiallahan jalat lukkiutuivat täysin kolmannella jaksolla, kun me aloimme päästä karkuun, hymyili Suomen korin alla jälleen pyyteetöntä likaista työtä hartiavoimin puskenut Tuukka Kotti (11/6/3 riistoa/2 blokkia).

- Tällaista tämä parhaimmillaan on. Aivan käsittämätön matsi, Kotti lisäsi.

Belgian kukistaminen ei ole mikä tahansa temppu, sillä se oli tänä kesänä hävinnyt aiemmissa otteluissaan vain kerran. Valmistautumisjaksonsa aikana belgialaiset nöyryyttivät mm. Ranskan ja Iso-Britannian olympiajoukkueita ja EM-karsinnatkin se avasi vierasvoitolla Puolasta ja 50 pisteen täystyrmäyksellä Sveitsistä. 

Kolmoset putosivat ja Jäähalli mylvi 

Suomi pelasi vahvaa koripalloa jo ottelun ensimmäisellä puoliskolla. Vaikka Belgia sai avausjaksolla Suomen hyökkäystä kipsattua hetkiseksi pakottamalla Petteri Koposen (21/2/8 syöttöä) hetkittäin pahastikin epätasapainoon, Belgia syötteli palloa sivu- ja päätyrajoista yli Suomen päivystäessä syöttölinjoilla ja Suomi sai onnistuneiden kolmen pisteen heittojen ja Kotin korinalusuhkan ansiosta myös joukkuehyökkäyksensä kuntoon.

Kolmannella jaksolla Suomi vertyi kuitenkin hurmokseen, jonka vertaista on nähty viimeksi syyskuussa 2007, jolloin Suomi varmisti paikkansa Euroopan A-divisioonassa lyömällä Romanian Vantaan Energia Areenalla 111–61. Seitsemän Susijengin pelaajaa onnistui kolmen pisteen heitossa ja joukkue juoksi nautiskellen nopeita hyökkäyksiä peli-ilonsa menettäneiden belgialaisten selustaan.

Suomi kairasi 24 kolmosestaan 16 sisään Mikko Koiviston (12/0) ja Petteri Koposen onnistuessa neljästi, Sasu Salinin kolmasti, Shawn Huffin (17/3) kahdesti ja Hanno Möttölän (3/0), Roope Ahosen (3/0) ja Ville Kauniston (6/5) kerran. Kuvaavaa on myös Belgian pallonmenetysten määrä: 22 kappaletta.

– Kun kaikki luottavat toisiinsa, kuka tahansa voi tehdä koreja ja onnistua. Kun saatiin kolmannen jakson kärkeen pari koria, näimme kaikki ison ikkunan aukeavan ja painoimme päälle niin paljon kuin pystyimme, iloitsi Huff.

Susijengin nuoresta kaartista parhaat tyylipisteet keräsi Roope Ahonen, joka vastasi joukkueen pelinjohdosta Petteri Koposen istuessa vaihdossa. Ahonen pyöritti joukkueen hyökkäystä konkarin itseluottamuksella, haki siekailematta heittopaikkoja, upotti kolmosen ja ruokki kahdesti näyttävällä syötöllä Gerald Lee juniorin (5/4) vapaisiin heittopaikkoihin.

– Älyttömän hyvää peliä Roopelta. Tuli tärkeässä paikassa kentälle ja veti todella ennakkoluulottomat minuutit, ihan niin kuin junnumaajoukkueissa aikanaan, kehui Sasu Salin Ahosta, joka pelasi kolmena kesänä juniorimaaotteluita yhdessä Salinin kanssa. 

Dettmann korosti puolustuksen merkitystä 

Susijengin päävalmentaja Henrik Dettmannille ottelu oli historiallinen virstanpylväs, sillä Belgia-ottelu oli hänelle jo kahdessadas miesten maajoukkueen ruorissa. Dettmann oli ottelun jälkeen silminnähden liikuttunut.

– Upea ilta. Hyvää koripalloa. Mietin puoliajalla, että toivottavasti ihmiset osaavat arvostaa pelin tasoa. Pelissä ei saanut mitään ilmaiseksi, ei helppoa syöttöä, ei helppoa syöttöä, ei mitään, Dettmann lausui ottelun tauottua.

Toisen puoliajan irtiottoon Dettmann näki selkeät syyt.

– Meillä on äärimmäisen selkeä konsepti puolustuspelimme toteuttamiseksi. Otsikoihin pääsee sillä, että tekee paljon pisteitä, mutta puolustamalla pelit voitetaan. Heittopelin onnistumista en ihmettele lainkaan: kun heitot uppoavat, eihän pelaajille tule edes mieleen, että he voisivat epäonnistua. Sellaista urheilu ja koripallo on.

Dettmann kiitteli vuolaasti apuvalmentajiaan Pekka Salmista, Jukka Toijalaa ja Lassi Tuovia: Belgian pelaajista yksikään ei noussut tasolleen Susijengin hampaissa.

– Taas kerran scouting-ryhmälle täysi kymppi. Mitä pidemmälle pelaamme pelejä, sen paremmin tunnumme aina pystyvämme ottamaan vastustajan vahvuudet pois. Tehtävää tietenkin auttaa se, että meillä on pelaajat, jotka pystyvät toteuttamaan tehdyt suunnitelmat.

Huff: "Lisää tarvitaan" 

Susijengi otti Belgia-voitollaan jättimäisen loikan kohti Slovenian vuoden 2013 EM-lopputurnausta. Suomi johtaa nyt EM-karsintalohko E:tä puhtaalla pelillä ja kohtaa seuraavissa vierasotteluissaan voitottomat Sveitsin ja Albanian. Vaikka voimasuhteiden perusteella Suomi on äärimmäinen ennakkosuosikki kahdessa seuraavassa ottelussa, Dettmann tahtoo tuttuun tapaansa pitää jalat maassa.

– Meillä on erittäin vaikea jatko-ohjelma. On ylivoimaisesti vaikeampaa lähteä suurena ennakkosuosikkina otteluun Sveitsiin tai Albaniaan tällaisen ottelun jälkeen kuin lähteä hakemaan vierasvoittoa Puolasta, Dettmann mietti.

– Tämän ottelun jälkeinen hyvänolontunne on pystyttävä nollaamaan välittömästi. Se ei ole helppoa pelaajille, vaan siinä joutuu itse kukin tekemään paljon töitä. Seuraavissa peleissä nähdään, minkälaisia urheilijoita meillä on. Tänään he olivat aika hyviä.

Pelin tauottua Susijengin pelaajat tuntuivat olevan valmiit vastaamaan huutoon.

- Tämä oli upea voitto, mutta maanantaina pelit jatkuvat. Meillä on vasta kolme voittoa ja lisää tarvitaan (EM-kisapaikan saavuttamiseksi), pohti Huff.

Suomi kohtaa Sveitsin maanantaina 27. elokuuta Fribourgissa ja Albanian sunnuntaina 2. syyskuuta Tiranassa. Kotikentälleen Susijengi palaa keskiviikkona 5. syyskuuta, jolloin Jäähallin ”sudenpesään” saapuu Puola.

Illan myöhäisottelussa Albania kohtaa Puolan kotonaan.

Suomi – Belgia 97–60 (19–18, 37–32, 66–43), miesten maaottelu, EM-karsintaa, Helsinki 24.8.2012 

Suomi: Petteri Koponen 21/2/8 syöttöä, Shawn Huff 17/3, Mikko Koivisto 12/0, Tuukka Kotti 11/6/3 riistoa/2 blokkia, Sasu Salin 9/1/3 riistoa, Matti Nuutinen 6/5, Ville Kaunisto 6/5, Gerald Lee jr 5/4, Kimmo Muurinen 4/2, Hanno Möttölä 3/0, Roope Ahonen 3/0, Antto Nikkarinen 0/0.

Belgia:
Sam Van Rossom 11/1.

Lue myös artikkeli "Belgia-ottelu oli Dettmannille jo 200. miesten maajoukkueen peräsimessä".

Lisätietoja: Ottelutilastot
Lisätiedot: Suomen maajoukkue
 
20.2.2020 21:42 Susijengi

Serbia lamaannutti Susijengin vahvuuksillaan karsinta-avauksessa

Susijengin EM-karsintojen ensimmäisessä ottelussa ensiluokkaisesti esiintynyt Serbia ei antanut suomalaisille edes kunnollista tilaisuutta näyttää kynsiään. Serbia kaiversi fyysisyydellä sekä fiksulla pelaamisella molemmissa päissä kenttää selkeän 58-80 (24-37) -voiton Espoo Metro Areenalla.

14.8.2013 Maaottelu

16-vuotiaat pojat nousivat sillasta neljän parhaan joukkoon – voittoputki jo kuuden ottelun mittainen

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkueen voittoputki B-divisioonan EM-kisoissa Bosniassa kasvoi keskiviikkona kuuden voiton mittaan. Päävalmentaja Jyri Lohikosken sisukkaat sissit nousivat sillasta ja masensivat Englannin pistein 70–60 (30–31). Voitto merkitsi Suomelle myös paikkaa B-divisioonan neljän parhaan joukossa.

11.9.2012 Maaottelu

Kotiyleisö herätti Susijengin, Suomi päätti karsinnat kuudenteen voittoon

EM-karsintojen tiistai-illan päätösottelu Suomen ja Sveitsin välillä oli kotijoukkueelle kuuluisa ”vaikea päätöspeli”. Selkeänä altavastaajana peliin lähtenyt Sveitsi hallitsi paikoin kenttätapahtumia kolmannella jaksolla, kunnes kotiyleisönsä herättämä Susijengi kokosi viimeiset energiansa ja rynnisti Petteri Koposen ja Hanno Möttölän johdolla väkisin kuudenteen karsintavoittoonsa pistein 84–77 (41–40).

9.9.2012 Maaottelu

EM-kisapaikkansa varmistanut Suomi taipui Belgiassa

Ensi vuoden EM-lopputurnaukseen paikkansa jo varmistanut Susijengi kärsi kirvelevän 68-71 (38-44) –tappion katastrofia vältelleelle, pakkovoiton edessä olleelle Belgialle. Antwerpenissä kärsitystä tappiosta huolimatta Suomella on mahdollisuus pedata itselleen tiistaina Helsingin Jäähallissa Sveitsiä vastaan pelattavassa karsintojen päätösottelussa karsintalohkon paras sijoitus EM-kisalohkoarvontoja varten.

27.8.2012 Maaottelu

Tappioton Susijengi söi Sveitsin välipalaksi

Sveitsi pystyi pyristelemään Suomen Susijengin kyydissä maanantain EM-karsintaottelussa vain puolentoista jakson ajan. Suomi karkasi Hanno Möttölän tahdittamana pikavauhtia 20 pisteen taukojohtoon ja tyylitteli Freiburgissa vastaansanomattomat 60–89 (29–49)-loppulukemat. Karsintojen puolivälissä Suomi johtaa lohkoaan haettuaan neljä voittoa yhtä monesta ottelusta.

22.8.2012 00:21 Maaottelu

Susijengi raatoi kahden pisteen voiton Puolasta EM-karsintojen vierasavauksessaan

Suomen Susijengi haki jälleen maailmanluokan vastustajan päänahan, ja tärkeimmässä mahdollisessa paikassa: NBA-jätti Marcin Gortatin johtama Puola nöyrtyi Suomelle kotonaan Koszalinissa myöhään tiistaina 79–81 (40–42). Läpi ottelun puolustustaan tiivistäneestä Suomesta kunnostautuivat huikeita otteitaan jatkanut Petteri Koponen sekä viime minuuttien ratkaisukoreista vastanneet Shawn Huff, Mikko Koivisto ja Gerald Lee jr.

30.5.2012 Pohjoinen alue

Peräti 29 kotimaaottelun kesä käynnistyy perjantaina 1.6.

Suomen koripallomaajoukkueet pelaavat kesän aikana peräti 29 maaottelua kotimaassa. Suomalaisyleisöllä on mahdollisuus nähdä ”Susijengit” saalistamassa Helsingissä, Vantaalla ja Tampereella. Kotimaaotteluiden kesän käynnistää Suomen naisten maajoukkue kohtaamalla huippumaa Liettuan Pasilassa 1.6. ja 2.6.

25.8.2011 Maaottelu

Koponen ja Rannikko heittivät Suomen karsintaykköseksi

Suomen koripallomaajoukkue jatkoi voittoputkeaan kukistamalla EM-karsintojen päätöspelissään Coimbrassa kotijoukkue Portugalin tuloksella 78-86 (45-30). Syvältä itsensä voittajaksi kaivanut Suomi vei EM-karsinnan nimiinsä puhtaalla pelillä. Viikon kuluttua Liettuassa käynnistyvässä EM-lopputurnauksessa Suomi pelaa karsintavoiton myötä ns. Balkanin lohkossa Alytuksessa yhdessä Bosnia-Hertsegovinan, Kreikan, Kroatian, Makedonian ja Montenegron kanssa.

21.8.2011 Maaottelu

Suomi läksytti Unkaria läksiäisissään

Suomen koripallomaajoukkue halusi järjestää runsaslukuisen kotiyleisönsä edessä voitokkaat läksiäiset ja järjesti myös sellaiset. Susipaidat kyykyttivät EM-kisamahdollisuutensa menettänyttä Unkaria loppuluvuin 87-65 (44-39). Helsingin Jäähalliin pakkautunut 6278-päinen yleisö lähetti Suomen kohti viimeistä EM-karsintaottelua (Portugalissa 24.8.) ja EM-kisoja seisaallaan hurraten.

15.8.2011 Maaottelu

Suomelle toinen EM-karsintavoitto, Portugali nurin Jäähallissa

Suomen koripallomaajoukkue on kutkuttavan lähellä ensimmäistä EM-kisapaikkaansa 16 vuoteen. Suomi nitisti EM-karsintojen kotiavauksessaan Helsingin Jäähallissa reilun 6100 katsojan edessä Portugalin 68-56 (31-22). Suomelle riittää EM-kisapaikan lunastamiseen käytännössä voitto jäljellä olevasta kotiottelusta Unkaria vastaan, joka pelataan ensi sunnuntaina Jäähallissa.

Näytä lisää vastaavia