Sudenpentujen puolustus ei riittänyt Saksaa vastaan 16-vuotiaiden poikien B-divisioonan EM-kisojen loppuottelussa

20.8.2022 23:01 Bulgarian Sofiassa pelatut 16-vuotiaiden poikien B-divisioonan EM-kisat päättyivät Saksan voittoon, kun finaaleissa saksalaiset voittivat Suomen 100-72 (51-37). Sudenpentujen Olavi Suutela valittiin turnauksen All Star -viisikkoon.

Olavi Suutela valittiin B-divisioonan EM-kisojen tähdistöviisikkoon. Kuva: FIBA Europe.

Saksan fyysisyys vei Suomelta mehuja neljännes neljännekseltä ja ero kasvoi tasaisesti selkeisiin loppulukemiin asti.

– Luonnollisesti päällimmäinen tunne on pettymys. Kovasti yritimme valmistautua siihen, että olisimme pystyneet pistämään paremmin kampoihin kuin alkusarjassa. Valitettavasti emme siinä onnistuneet, Suomen päävalmentaja Jyri Lohikoski kommentoi.

Suomi kärsi koko turnauksessa kaksi tappiota, joista molemmat tulivat Saksaa vastaan. Alkulohkon ensimmäisessä ottelussa Suomi hävisi 59-84.

– Saksa oli sen verran intensiivinen ja fyysinen joukkue, että jos haluaa pärjätä, niin pitää pystyä paremmin taistelemaan omasta metristä puolustuksessa, auttaa vahvemmin ja voittaa levypalloja. Siihen meidän joukkueella ei ollut tänään riittävästi eväitä.

– Hyökkäyksellisesti teimme tarpeeksi laadukkaasti pisteitä. Periaatteessa tuolla hyökkäyksellä olisi voinut kilpailla voitosta, mutta puolustuspeli ja vaadittava fyysisyys ratkaisivat voiton Saksalle.

Suomen pistekaksikko oli jälleen Elmeri Abbey (17/7/5 syöttöä/5 riistoa) ja Olavi Suutela (18/6). Vaihdosta hyvät minuutit pelasivat muun muassa Eetu Heinonen (8/8/8 syöttöä) ja kolme kolmosta upottanut Matias Haliseva (9/3).

Saksan pistenelikon muodosti Keenan Garner (16/4), Declan Duru (16/7), Christian Anderson (15/1/4 syöttöä) ja Eric Reibe (14/6).

16,8 pisteen ja 10,1 levypallon keskiarvoilla pelannut Suutela valittiin turnauksen All Star -viisikkoon.

Sudenpennut nousi 16-vuotiaissa pojissa A-divisioonan EM-kisoihin

Tappiosta huolimatta Sudenpennut saavutti päätavoitteensa, mikä oli nousu A-divisioonaan 16-vuotiaissa pojissa ensi kesäksi.

– Se on suomalaiselle koripallolle tärkeää, että juniorit pääsevät pelaamaan nuoresta lähtien Euroopan parhaita vastaan. Se helpottaa siirtymistä pelaamaan myös aikuistasolla Euroopan parhaita vastaan.

– Pelasimme kahdeksan kansainvälistä ottelua, joista kaksi Saksaa vastaan. Kuusi erilaista koripallomaata, kuusi hyvin erilaista kokemusta. Täältä palaa Suomeen joukkueellinen pelaajia ja valmentajia kokemuksia rikkaampina, toivottavasti myös motivoituneina. Turnaus kertoi, että tietyissä asioissa suomalainen koripallo on hyvissä kantimissa. Saksa-pelin fyysiset haasteet toivottavasti opettavat ja motivoivat harjoittelemaan paremmin.

– Toivottavasti ne 2007 syntyneet pelaajat, jotka katsoivat tätä loppuottelua, lähtevät huomenna tekemään ekstrakuntopiiriä erityisellä intohimolla. Se oli osa-alue, jossa olimme Saksaa jäljessä.

> Ottelutilastot

Henkilöt

 
13.8.2023 20:17 Sudenpennut

16-vuotiaat tytöt lohkovoittoon puhtaalla pelillä

16-vuotiaat tytöt jatkoivat vahvoja otteitaan EM-kisojen alkulohkossa. Portugali oli täysi vastaantulija Sudenpentujen käsittelyssä. Voitto kirjattiin suomalaisille 80-56 (49-24). 16-vuotiaat pojat päättivät oman turnauksensa. Päätöspelissä Latvia oli parempi 73-63 (24-30).

12.8.2023 22:15 Sudenpennut

16-vuotiaat pojat putosivat toisella jaksolla Puolan kyydistä

Puola kaatoi 16-vuotiaat pojat ikäluokan EM-kisoissa 79-49 (46-25). Suomella on edessään vielä yksi ottelu, jossa se pelaa sijasta 11.

10.8.2023 19:56 Sudenpennut

16-vuotiailta pojille avausvoitto – Karlin ja Muurinen iskussa

16-vuotiaat pojat varmistivat voitollaan paikkansa A-divisioonassa. Montenegro jäi Sudenpentujen jalkoihin 74-65 (41-29).

9.8.2023 20:04 Sudenpennut

16-vuotiaat pojat kaatuivat Kreikalle – Miikka Muuriselle 32 pistettä

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue hävisi hienosta taistelusta huolimatta Kreikalle 81-70 (44-33). Suomi pelaa jatkossa sijoista 9-16.

7.8.2023 23:50 Sudenpennut

16-vuotiaat pojat hävisivät Espanjalle

Suomen 16-vuotiaat pojat jatkoivat pelejään ikäluokan A-divisioonan EM-kisoissa. Espanja jatkoi puhtaalla pelillä, kun se kaatoi Suomen 97-52 (54-25). 16-vuotiaat tytöt puolestaan pelasivat viimeisen valmistavan ottelun ennen perjantaina alkavia EM-kisoja. Siinä Espanjan U16-tytöt olivat parempia 66-49 (36-25).

6.8.2023 19:02 Sudenpennut

16-vuotiaat pojat kärsivät tappion Israelille

Israel kaatoi 16-vuotiaat pojat ikäluokan EM-kisoissa 69-51 (36-38). Suomella on edessään vielä yksi ottelu ennen välipäivää.

5.8.2023 19:46 Sudenpennut

16-vuotiaille pojille tappio EM-avauksessa

Suomen 16-vuotiaat pojat aloittivat A-divisioonan EM-kisat Saksaa vastaan. Saksa sai otteluun vahvan alun ja karkasi sen turvin voittoon 96-47 (49-23).

4.8.2023 10:15 Sudenpennut

16-vuotiaiden poikien EM-kisat alkavat lauantaina

16-vuotiaat pojat pelaavat A-divisioonan EM-kisoissa C-lohkossa. Samassa lohkossa pelaavat Saksa, Espanja sekä Israel.

30.7.2023 17:29 Sudenpennut

Alle 18-vuotiaat pojat päättivät EM-kisat voittoon

Alle 18-vuotiaat pojat nappasivat voiton Tshekistä ikäluokan EM-kisoissa 81-76 (40-42). 16-vuotiaat puolestaan kaatoivat EM-kenraalissaan Belgian 74-56 (28-28). 15-vuotiaiden maajoukkue hävisi Liettualle 110-58 (60-27).

29.7.2023 23:36 Sudenpennut

Tanska karkasi 18-vuotiailta pojilta

Suomen alle 18-vuotiaiden maajoukkue kärsi tappion A-divisioonan EM-kisoissa Tanskalle 92-70 (49-45). Alle 16-vuotiaat pojat saivat maaottelussa oppitunnin Ranskalta. Ottelu päättyi Ranskan voittoon 102-53 (41-18).

Näytä lisää vastaavia