1.5.2022 10:15 Hallitseva Suomen mestari lähtee monissa papereissa finaalisarjaan hienoisena altavastaajana, mutta se sopii paremmin kuin hyvin salolaisjoukkueelle, joka runkosarjassa aiheutti Kauhajoella harmaita hiuksia.

Sami Toiviainen johdattaa Vilppaan toiseen peräkkäiseen finaalisarjaan. Kuva: Ville Vuorinen
Salossa Kauhajoki finaalivastustajana herättää tunteita. Joukkueet kohtaavat nyt kolmannen kerran finaaleissa edellisen neljän kauden aikana, kun Suomen mestaruuksia on kentällä ratkaistu. Kaksi ensimmäistä mestaruutta meni Kauhajoelle, mutta viime kaudella Vilpas otti omansa ja marssi seurahistorian ensimmäiseen mestaruuteen.
Vilppaan päävalmentaja Sami Toiviainen myöntää, että päivät ennen finaaleja ovat olleet kiireellisiä, mutta tavallaan aika on silti kulunut hitaasti. Mielessä on jo ensimmäinen finaali ja siitä vauhdilla käyntiin lähtevä finaalisarja.
- Koko kautta peilaten olemme haastaja tässä finaalisarjassa. Molemmat joukkueet ovat kauden aikana osoittaneet, että pystyvät puolustamaan ja hyökkäämään korkealla tasolla, Toiviainen sanoo.
- Nyt näyttää siltä, että molemmat joukkueet pääsevät finaalisarjaan suhteellisen terveenä. Se ei ole viime vuosina ollut itsestäänselvyys. Tulossa on fyysinen ja tiukka finaalisarja.
Viime kaudella Toiviainen johdatti Vilppaan mestariksi juuri Kauhajokea vastaan. Toiviainen myöntää, että lopputulos on miltei ainoa asia, mitä tuosta ottelusarjasta kannattaa muistella. Kauhajoki on erilainen joukkue kuin viime kaudella, jolla on eri pelaajat ja jotka pelaavat muutenkin erilaista koripalloa. Suurin yhtäläisyys on oranssi pelipaita.
Kauden keskinäiset ovat menneet Vilppaalle 3–1, joten salolaiset ovat aiheuttaneet melkein puolet kauhajokisten kauden kaikista tappioista.
- Keskinäisissä olemme löytäneet ne jutut, jotka ovat toimineet. On mielenkiintoista nähdä, miten Kauhajoki taktisesti lähtee ottelusarjaan: miten he puolustavat esimerkiksi sisällä Jeremiah Woodia tai palloskriinitilanteita.
- Woodin merkitys on joukkueemme muille amerikkalaispelaajille todella suuri. Hän on johtanut joukkoa kokemuksellaan koko kauden. Hän tasan tarkkaan tietää, mitä finaalisarjalta kannattaa odottaa.
Kauhajoki eteni Vilppaan tapaan välieristä finaaleihin viidessä ottelussa. Toiviainen tiedostaa ne hetket, jossa tuleva finaalivastustaja on vaarallisimmillaan.
- Heidän puolustuksensa intensiteetti on ikävän korkea meidän kannaltamme. He ovat puolustusmoodissa jo siinä vaiheessa, kun heidän heittonsa lähtee. He menevät koko viisikolla hyökkäyslevyyn ja alkavat puolustamaan siitä. Tuossa kahden sekunnin aikaikkunassa he ovat todella hyviä ja meidän pitää olla valmis siihen, Toiviainen kertoo.
Ennakkoon finaalisarja on yksi mielenkiintoisimmista hetkeen: on yhteistä finaalihistoriaa paljon viime vuosilta, on tunnetta niin kentällä kuin katsomossa sekä huimat omien joukkueiden takana seisovat kannattajat, jotka eivät pelkää kuluttaa istumalihaksiaan Kantatie 44:n asfaltilla.
- Näemme finaalisarjassa kaksi laadukasta ja hyvin valmennettua joukkuetta, joista löytyy kokeneita kotimaisia pelaajia sekä tulevaisuuden tähtipelaajia yhdistettynä laadukkaisiin vahvistuksiin. Tästä tulee upea sarja.
- Kauhajoki vastustajana herättää suuria tunteita Salossa. Ei Kauhajokea kauheasti rakasteta Salossa, vaikka kunnioitetaankin. On upeaa, että meteli tulee varmasti molemmissa halleissa olemaan hurja, kun finaalit saadaan pelata täysille halleille.
Finaalisarja käynnistyy 2.5. Kauhajoen kotikentällä. Kauhajoen kotiotteluiden ennakkoliput ovat myynnissä täällä ja Vilppaan kotiotteluiden liput puolestaan löytyvät täältä. Jim näyttää ensimmäisen finaalin 2.5. vapaasti omalla kanavallaan.
Selkä seinää vasten pelannut Helsinki Seagulls otti KTP-Basketista kriittisen vierasvoiton.
Ville Tahvanainen ja Mikael Aalto johtivat Korihait neljänteen voittoon Tapiolan Hongasta.
Ylemmän jatkosarjan voittanut Salon Vilpas eteni toisena joukkueena välieriin. Ottelusarja Pyrintöä vastaan päättyi salolaisten voittoon 4-1. Ratkaiseva voitto irtosi kotiyleisön edessä.
Kauhajoki saapui puolivälieriin jatkosarjojen toiselta sijalta mutta kärsi kriittisellä hetkellä loukkaantumisvaikeuksista. Seitsemänneltä paikalta ponnistanut Kataja voitti pelit 4–0.
Suomen Koripalloliiton liittohallitus hyväksyi kokouksessaan Korisliigan seurakokouksen esityksen uudeksi sarjajärjestelmäksi, joka astuu voimaan kilpailuvuodelle 2026–27. Nykyisestä jatkosarjamallista luovutaan ja tulevalla kaudella Korisliigassa pelataan 34 ottelun runkosarja, 10 joukkueen pudotuspelit ja lisäksi Suomen Cup palaa kilpailukalenteriin.
Salon Vilpas, KTP-Basket, Korihait ja Kataja Basket ovat kaikki saavuttaneet kolme voittoa omissa puolivälieräsarjoissaan ja voivat edetä jo seuraavan ottelukierroksen jälkeen.
Seagulls kavensi puolivälierät KTP:tä vastaan 2–1:een, kun taas Katajan ja Kauhajoen välinen kamppailu johti 3–0-tilanteeseen. Katajalla on mahdollisuus paketoida sarja jo torstaina.
Korihaiden ja Hongan välisessä pudotuspelisarjassa jokainen ottelu on toistaiseksi päättynyt kotivoittoon.
Tampereen Pyrintö otti puolivälierien ensimmäisen voittonsa vain yhden pisteen erolla ja vieraskentällä.
Vain yksi Korisliigan neljästä puolivälieräsarjasta on parhaillaan tasoissa. Lopuissa tilanne on 2–0, joskaan ei poikkeuksetta ennakkosuosikin hyväksi.