Lahti ja Karhu tasoittivat puolivälieräsarjat

24.4.2014 Namika Lahti teki tepposet Tampereen Pyrinnölle Suurhallissa kaatamalla suuren ennakkosuosikin erinomaisella puolustuspelillään pistein 73–65 (32–37), kun taas Kauhajoen Karhu kosti avausottelussa KTP:lta saamansa sakinhivutuksen 81–59 (48–26)-voitollaan. Nilan Bisons ja Kataja Basket etenivät puolestaan voiton päähän välieräpaikoista.

"Myrsky" Warren mylvi Pyrinnön kumoon Lahdessa.

Niko Mattilan Karhu oli Joonas Lehtorannan (vas.) ja Chris Owensin KTP:ta vahvempi.

Teemu Rannikko otti parketin haltuunsa Tapiolassa.

Ville Mäkäläisen Bisons kaatoi Kouvot komein numeroin. Kuvat: Kai Kilappa, Matti O. Koskinen & Francois Perthuis.

 Lahdessa Namika aloitti pelin vahvasti, kunnes alkoi toisella neljänneksellä osoittaa väsymisen merkkejä Pyrinnön saatua askelmerkkinsä kohdalleen. Pyrintö vei toisen kymmenminuuttisen 11–21 ja siirtyi tauolle viiden pisteen johdossa.

 

Kolmannesta jaksosta alkaen ottelu sai kuitenkin uuden, dramaattisen käänteen, kun kotiyleisöstä virtaa imenyt Namika Lahti sai vieraiden puolustuskonseptit solmuun. Tamperelaiset johtivat peliä vielä neljännen jakson alussa, mutta ilmiömäisen Storm Warrenin johtama Namika kiskoutui ratkaisevan tuntuiseen 66–58-johtoon vain minuutti ja 40 sekuntia ennen loppua.

 

Pyrintö nousi vielä kolmen pisteen päähän kummittelemaan, kunnes Warrenin kakkonen ja bonusvapaaheitto 50 sekuntia ennen loppua ratkaisivat pelin Namikalle. Ottelusarja on nyt tasan 1-1.

 

– Peli ratkesi lopulta viimeisen neljänneksen erinomaiseen levypallopelaamiseemme. Puolustimme hyvin läpi ottelun ja päätösneljänneksellä pidimme huolen, ettei Pyrintö enää saanut oikeastaan toisia yrityksiä lainkaan. Vastaavasti me saimme muutaman erittäin tärkeän hyökkäyslevypallon pelin lopulla, iloitsi Namikan päävalmentaja Ilkka Palviainen.

 

Kentän kuningas oli Namikan lyömätön voimamies Storm Warren (26/15/3 syöttöä/4 riistoa), jota tukivat eritoten Dan Oppland (16/11), Roope Suonio (9/3) ja Vesa Heinonen (9/2).

 

Pyrinnöltä Kelvin Lewis (21/4), Damon Williams (13/7/3 blokkia) ja BJ Raymond (13/7) erottuivat tehojen valossa.

 

Nälkäinen Karhu makseli kalavelkoja kotkalaisille

 

Puolivälieräsarjan avausottelussaan KTP:n jyrän alle jäänyt Kauhajoen Karhu karjahteli voimakkaasti Pohjanmaan lakeuksilla torstai-iltapäivänä.

 

Edellisessä ottelussaan 25 pisteen löylytyksen saanut Karhu sai kotkalaishyökkäyksen täysin lukkoon toisesta jaksosta alkaen ja aukaisi samalla ketsuppipullostaan korkin toisessa kenttäpäädyssä. Pelin toinen neljännes kirjattiin Karhun hyväksi 29–11 ja tauolle lähdettiin 22 pisteen pohjanmaalaisjohdossa.

 

Karhun hampaissa heittopelissään täydellisesti epäonnistunut KTP (2p 36% 3p 23%) joutui lopulta palaamaan kotiin 81-59 (48-26)-tappio niskassaan.

 

Andre Williamson (21/9) johti tasaisen Karhun rynnistystä perässään Bojan Sarcevic (16/3) ja Ray Willis (10/6/4 syöttöä/3 riistoa). Vaisusta KTP:sta parhaana palkittiin Jukka Matinen (14/2).

 

Kataja karkasi Hongalta kiivaassa pelissä

 

Espoossa Tapiolan Hongan ja Kataja Basketin välisessä ottelussa nähtiin kuin ensimmäisen puolivälieräottelun toisinto, kun joensuulaiset onnistuivat kääntämään Hongan johdon omaksi johdokseen päätösminuuteilla ja nautiskelivat 76–85 (34–41)-vierasvoiton.

 

Erinomaisen kolmannen jakson pelannut Honka kasvatti Villematti Kopion korilla johtonsa seitsemään pisteeseen (65–58) kahdeksan minuuttia ennen ottelun loppua.

 

Hongan hurmos päättyi kuitenkin pikaisesti, kun Sami Lehtoranta ja Jaraun Burrows saivat suihkukomennukset nokkapokan jälkeen, jonka jälkeen kentän otti haltuunsa Teemu Rannikko.

 

Rannikon perättäiset korit aloittivat Katajan 10-0-kirin, jotka petasivat joensuulaisille ratkaisevan johdon, ja viime hetkillä niin Rannikko, Alex Wesby kuin Jared Newsonkin onnistuivat kolmosissaan.

 

– Kiihkeätä pelaamista. Aloitimme toisen puoliajan väärällä jalalla, fokus oli jossain ihan muualla kuin omassa tekemisessä, Katajan päävalmentaja Jukka Toijala arvioi.

 

– Lopussa tuli Rannikko, hymyili Katajan Antti Kanervo tiivistäen ottelun ratkaisun.

 

Rannikko (16/0/8 syöttöä), Wesby (19/3/3 riistoa), Jared Newson (18/9) ja Mike Morrison (14/10/4 syöttöä) muodostivat Katajan vahvan nelikon.

 

Ronnie Clark (23/8), Jaraun Burrows (20/11), Brady Morningstar (11/8/6 syöttöä) ja Villematti Kopio (10/7) kannattelivat Honkaa, joka lähtee kolmanteen osaotteluun Joensuuhun 2-0-tappioasemassa.

 

Bisons nuiji Kouvot kolmosillaan

 

Nälkäinen Kouvot joutui nöyrtymään kotikentällään Kouvolan Mansikka-aholla, kun hallitseva mestari Nilan Bisons vei puolivälieräsarjan katkolle komealla 76–92 (34–52)-vierasvoitollaan kevään toiseksi voitokkaimmasta liigajoukkueesta.

 

Ottelu pysyi tasaisena ja kiihkeänä tasan kolmannen jakson alkuun asti, jolloin Bisons kiskaisi maton täysin Kouvojen alta uskomattomalla kaukoheittopelillään.

 

Tilanteessa 25–24 Aubrey Coleman osui ensiksi kaaren takaa, jonka jälkeen Ville Mäkäläinen säkitti kolmosen kahdesti ja Carl Lindbom kerran. Mäkäläinen kruunasi 15-0-jakson kakkosellaan ja bonusvapaaheitollaan, joiden jälkeen Kouvot jäi pysyvästi takaa-ajoasemaan.

 

Neljännellä jaksolla kotijoukkue nousi seitsemän pisteen päähän (74–81) runsaat neljä minuuttia ennen loppua, mutta loimaalaiset veivät seuraavan minuutin jakson 8-0.

 

Ville Mäkäläinen (19/5/3 syöttöä) nousi Bisonsin ratkaisijaksi. Tasaisesta ”laumasta” myös John Williamson (16/6/3 syöttöä), Matti Nuutinen (17/4), Frank Robinson (13/8/5 syöttöä) ja Aubrey Coleman (12/2/3 syöttöä) heittivät kaksinumeroiset.

 

Matt Gibson (20/6/6 syöttöä) ja Ville Kaunisto (15/8/4 syöttöä) tahdittivat Kouvoja.

 

Bisonsilla on mahdollisuus varmistaa välieräpaikka lauantaina Loimaalla.

 

(Basket.fi)

Lisätietoja: Korisliiga
 
22.2.2026 19:05 Korisliiga

Alemmassa jatkosarjassa panokset kovenevat: Kataja otti tärkeän voiton playoff-tavoitteen kannalta, Kouvot puolestaan sarjassa pysymisen

Kataja Basket kohosi jälleen alemman jatkosarjan kärkeen kaatamalla Kobrat. Se oli hyvä uutinen myös Kouvoille, joka kilpailee Kobria vastaan panoksena Korisliigassa pysyminen. Kouvot on oman Lahti-voittonsa ansiosta nyt neljä voittoa Kobrien edellä, kun ottelukierroksia on jäljellä neljä, mutta joukkueiden keskinäinen etu on toistaiseksi Kobrilla.

21.2.2026 20:30 Korisliiga

Topias Palmi oli Pyrinnön korikuningas tärkeässä voitossa – KTP:n Raitasella ja Pöllällä huikea ilta Kauhajoella

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa Tampereen Pyrintö otti merkittävän voiton, jolla se lunasti itselleen takaisin lohkon kärkipaikan. Ylemmässä jatkosarjassa KTP-Basket kävi onnistuneella vierasreissulla.

20.2.2026 20:25 Korisliiga

Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa kaksi vierasvoittoa: Seagulls vei pisteet paikalliskamppailusta, Korihait kesytti sarjajohtajan Salossa

Helsinki Seagullsin Trey Niemi teki suorastaan ekonomista työtä osuessaan kaksi kolmasosaa kaikista heittoyrityksistään. Joukkuetoveri Rene Rougeau jäi syötön päähän triplatuplasta. Korihaiden pistekuninkaat Ville Tahvanainen ja Frank Champion.

19.2.2026 19:58 Korisliiga

Kobrat näytti, ettei peli ole vielä pelattu – kilpailu putoajan paikan välttämisestä kiihtyy

Kobrat kaatoi kotonaan Lapualla Kouvot. Joukkueet kilpailevat keskenään parhaillaan alemman jatkosarjan viimeisen sijan eli putoajan paikan välttämisestä. Ottelun myötä Kobrilla on kaudelta koossa viisi voittoa ja Kouvoilla kahdeksan, kun pelejä on enää viisi kierrosta jäljellä.

19.2.2026 12:44 Korisliiga

Terveydenhoitoalan yrittäjien perheessä kasvanut Ike Nweke on kiertänyt Eurooppaa lapsuudesta asti – ”Kauhajoki on luultavasti pienin paikkakunta, jossa olen koskaan käynyt, mutta yleisö täällä on ainutlaatuinen”

Kauhajoen Ike Nweke valittiin miesten Korisliigassa tammikuun 2026 Kuukauden pelaajaksi. Saman kuukauden aikana Kauhajoki voitti kuudesta ottelustaan viisi ja nousi runkosarjan kärkeen. Nyt pelaaja kertoo poikkeuksellisesta polustaan, joka alkoi Yhdysvaltojen Marylandista.

18.2.2026 21:10 Korisliiga

Topias Kuukkasen kolmonen ratkaisi otteluvoiton Lahdelle – sarjanousija kiinni pudotuspelipaikassa

Lahti Basketball lähti kauteen ensisijaisena tavoitteenaan säilyttää sarjapaikka mutta on noussut jo alemman jatkosarjan korkeimmalle sijalle.

17.2.2026 20:08 Korisliiga

Honka vei voiton kotiottelusta Kauhajoen loppukiristä huolimatta – pisteitä kartuttivat myös KTP ja Vilpas

Miesten Korisliigassa pelattiin täysi ylemmän jatkosarjan kierros, jossa voittajat vaihtuivat viime kierrokseen nähden Vilpasta lukuun ottamatta.

15.2.2026 19:11 Korisliiga

Lahti ja Pyrintö paransivat kumpikin asemiaan playoff-paikan tavoittelussa

Miesten Korisliigan kahdessa alemman jatkosarjan ottelussa voiton veivät Tampereen Pyrintö ja Lahti Basketball, jotka pitävät hallussaan sarjan kahdeksatta ja yhdeksättä sijaa tasaisessa tilanteessa.

14.2.2026 20:14 Korisliiga

Täydellä ylemmän jatkosarjan kierroksella juhlivat Korihait, Kauhajoki ja Vilpas – alemmassa Kataja palasi voittokantaan kolmen tappion putken jälkeen

Kauhajoen tuorein vahvistus Skyler Flatten antoi vahvan taidonnäytteen 26 pisteellä ja seitsemällä levypallolla sekä upottamalla Seagullsin summerin soidessa kilometrikolmosella.

11.2.2026 21:14 Korisliiga

Bisons alemman jatkosarjan kärkeen Tevaun Kokon lähes järjettömällä tuplatuplalla – illan muita onnistujia Lahti ja Vilpas

Lahti Basketball onnistui kaatamaan Kataja Basketin jo toisen kerran peräkkäin ja uhkaa alemman jatkosarjan kärkikaksikkoa. Ylälohkon kärkikamppailussa puolestaan voiton vei Salon Vilpas.

Näytä lisää vastaavia