Kataja, Karhu Basket ja Vilpas suorastaan murskaavia kotikentillään – Kouvot haki voiton Tampereelta

19.4.2019 20:58 Vieraskentillä suurin lukemin hävinneet BC Nokia, Seagulls ja KTP pyrkivät pesemään kasvonsa maanantaina.

Vilppaan Jack Gibbs mätti peräti 30 pistettä. Kuva: Ville Vuorinen

Hallitseva Suomen mestari Kauhajoen Karhu Basket aloitti kevään pudotuspelitaipaleensa helpohkolla kotivoitolla Helsinki Seagullsin kustannuksella koriluvuin 87–61 (44–31).

Seagullsin iskukykyä puolivälieräsarjan avausottelussa heikensivät loukkaantumiset. Runkosarjan seitsemänneksi sijoittuneen Seagullsin riveistä puuttuivat edelleen takamies Juwan Staten ja monipuolinen Chris Ortiz.

Karhu Basket ei juuri armoa antanut, vaikka Seagulls otteluun vajaamiehisenä lähtikin. Heti ensimmäisellä neljänneksellä kotijoukkue murisi tulostaululle 17 pisteen johtoaseman. Seagulls ei johtanut Kauhajoella ottelua kertaakaan.

– Minulla oli hyvä tunne, että olemme tähän kaikkeen taas valmiita. Jätkistä oli aistittavissa, että näitä pelejä on odotettu ja kaikki valmistelut on tehty huolella. Parannettavaa toki jäi monessakin asiassa, mutta olen hyvin tyytyväinen joukkueen tekemiseen, Karhu Basketin päävalmentaja Jussi Laakso kertasi.

Seagulls jäi heti alussa pahasti jyrän alle. Joukkueella kesti kauan kerätä rivinsä Karhu Basketin tyrmäävän alun jälkeen.

– Karhu Basket pääsi heti karkuun, joten oli vaikea enää päästä mukaan otteluun. Onnittelut Kauhajoelle. Tästä pitää parantaa maanantaiksi Helsinkiin, Seagullsin laituri Sakari Laakso mietti.

Karhu Basketin riveistä erottautuivat Greg Mangano (18/7/5s), Rene Rougeau (18/8) ja Cameron Jones (19/5).

Seagullsin valopilkku oli vaihtopenkiltä energiaa tuonut takamies Alex Vaenerberg (16/44s). Myös Laakso (10/1) ja Timo Heinonen (10/2) ylsivät kaksinumeroisille pistelukemille.

– Kun meillä puuttuu pari kaveria, jotka ovat olleet melko isossa roolissa, niin meillä on nyt vähän pelaajat kentällä erilaisissa rooleissa, mihin he ovat tottuneet. Se menee minun piikkiini, ei pidä pyytää pelaajia tekemään asioita, joita he eivät osaa kunnolla tehdä. Valmennuksen tehtävä on saada näyttämään joukkue ja pelaajat paremmalta. Jokaisen pitäisi pystyä käyttämään vahvuuksiaan, Seagullsin käskyttäjä Mikko Larkas soimasi.

Vielä ei ole tietoa, saako Seagulls maanantaiksi Ortizia tai Statenia mukaan tositoimiin.

– Jossain vaiheessa loukkaantuneet varmasti palaavat kentälle. Tässä nyt taistellaan aikaa vastaan. Molempien vamma on sellainen, että heidän täytyy saada vielä vahvistus lääkäriltä ennen paluuta kehiin. En ole eläissäni loukkaantunutta pelaajaa väkisin peluuttanut, en tee sitä nytkään. Kenenkään urasta en halua sellaista vastuuta ottaa, Larkas jatkoi.

Ottelutilasto

Kouvojen pudotuspeliurakalle unelma-alku Pyynikillä

Korisliigan runkosarjan kuudenneksi sijoittunut Kouvolan Kouvot oli puolivälierien avauskohtaamisten ainoa vierasvoittaja. Sarjakolmonen Tampereen Pyrintö hävisi Pyynikillä koriluvuin 85–93 (44–46).

Erittäin fyysisessä kamppailussa vihellettiin yhteensä 47 virhettä: Pyrinnölle 26 ja Kouvoille 21.

Tasaisen ottelun ratkaisuksi muodostuivat Kouvojen vapaaheitot. Vierasjoukkue pääsi vapaaheittoviivalle 29 kertaa, kun Pyrintö ansaitsi vain 14 vapaaheittoa. Levypalloissa Pyrintö oli tappiostaan huolimatta vahvempi 43–31.

Kouvoista David Gonzalvez (28/1/3s) ja entisessä kotisalissaan pelannut Brian Asbury (25/10/5s) olivat oivallisella pelipäällä. Vaihtopenkiltä Severi Kaukiainen (10/1) ja tuore kansanedustaja Ville Kaunisto (8/3) antoivat loistavan panoksen. Etenkin kapteeni Kauniston rooli kasvoi entisestään, kun sentterijärkäle Thomas Gipson III ajautui virhevaikeuksiin.

Pyrinnön ykkönen oli taistelija Kevin Johnson Jr. (29/16/3s), joka pelasi kenties kauden parhaan ottelunsa heti pudotuspelien alkajaisiksi. Johnson oli kuitenkin aloitusviisikosta ainoa, joka ylsi tasolleen. Muun muassa Kenneth Manigault ja Jaylon Tate tekivät yhteensä vain kaksi pistettä. Vaihtopenkiltä Pyrintökasvatit Joonas Caven (11/6) ja Antero Lehto (11/0/4s) toivat kaivattuja tehoja.

Pyrinnöllä on mahdollisuus napata kotietu takaisin näppeihinsä maanantaina klo 18.30 Kouvolan Jatke Areenalla.

Ottelutilasto

Kataja kukisti KTP:n ennätyslukemin

Joensuun Kataja Basket aloitti puolivälierät vakuuttavalla esityksellä Mehtimäen jäähallissa, kun runkosarjan viidenneksi sijoittunut Kotkan KTP-Basket jäi kotijoukkueen jalkoihin. Kataja voitti lopulta murskalukemin 109–72 (52–30). 37 pisteen voitto on samalla Katajan pudotuspelihistorian suurin.

Kataja karkasi vierailijoiltaan jo toisella neljänneksellä. Joensuulaiset voittivat toisen jakson peräti 25–7. KTP ei enää Katajan tyrmäyksestä toipunut takaisin voittotaisteluun.

Kataja hallitsi myös levypallotilastoja mielin määrin. Kaikkiaan levypallot kirjattiin kotijoukkueen eduksi tylysti 44–26. Myös syöttöjen määrässä Kataja oli etevämpi: 29–19.

– Kataja oli tänään loistava ja pelasi aivan eri intensiteetillä kuin me. Heidän pallon ja miesten liike oli aivan eri tasolla kuin meillä. Ei meillä ollut jakoa tänään, KTP-luotsi Tomi Kaminen myönsi suoraan.

Kotijoukkueen pirteän pudotuspeliavauksen tähtiä olivat Kevin Bracy-Davis (20/7), Adrian Diaz (16/6/3s), Vincent Simpson (17/3/6s) ja erinomaisesti Katajan hyökkäyksiä johtanut Ilari Seppälä (12/4/9s).

– Tuntui, että ensimmäinen jakso vielä hieman käynnisteltiin. KTP pääsi alkuun tekemään liian helppoja koreja. Toiselle jaksolle löysimme kurinalaisuuden ja saimme pakotettua KTP:n vaikeisiin paikkoihin. Onnistuimme samalla laajalla rintamalla läheltä ja kaukaa, Katajan valmentaja Juha Sten iloitsi.

KTP:n vaisun iltapuhteen parhaat olivat Tyrell Nelson (15/4), Jalen Jackson (14/7/6s) ja Kevin Langford (19/2/4s). KTP:n vaikeuksia kuvaa hyvin joukkueen vapaaheittoprosentti, joka jäi 42 prosenttiin.

Ottelusarja jatkuu maanantaina Kotkassa klo 17.

– Olen tyytyväinen voittoon, mutta tässä kohtaa sillä ei ole mitään väliä, voitatko pinnalla vai kolmellakymmenellä. Karhuvuoressa tilanne on taas erilainen, kun pelit maanantaina jatkuvat, Sten tiesi.

Ottelutilasto

Tero Vasellin valmentama BC Nokia väläytteli vaarallisuuttaan Salossa. Kuva: Ville Vuorinen

Vilpas ei BC Nokian hyvää alkua säikähtänyt

Runkosarjan ykköstilan jälleen napannut Salon Vilpas sai nopeasti moottorinsa käyntiin myös pudotuspeleissä, kun BC Nokia kaatui Salohallissa 106–70 (55–41).

BC Nokia aloitti Salossa erinomaisesti. Toisella neljänneksellä vierasjoukkue johti jo yhdeksällä pisteellä, kunnes Vilpas pyristeli ruosteet pois jäsenistään. Vilpas mätti toisella jaksolla lopulta hurjat 38 pistettä.

Toinen puoliaika olikin jo tuttua Vilpasta, kun pallo liikkui mieheltä toiselle kiivaasti ja pallo löysi korirenkaaseen iloiseen tahtiin. Kaikkiaan Vilpas onnistui 16 kolmosessaan.

Vilppaan paras oli huimaan vireeseen yltynyt takapelaaja Jack Gibbs (30/1/3s/3r), joka tylytti jo ennen puoliaikataukoa 22 pistettä. Teemu Rannikko (12/1/5s) ja Brandon Taylor (16/3) olivat niin ikään ratkaisuhetkillä parhaimmillaan.

Ottelun edetessä hyytyneen BC Nokian parhaat olivat Aapeli Alanen (15/3/5s) ja Armin Cane (14/4/2s/3r).

Seuraavaksi runkosarjan kahdeksas haastaa kotiparketillaan Vilppaan maanantaina klo 17 alkavassa toisessa puolivälierässä.

Ottelutilasto

 
22.7.2022 09:57 Korisliiga

Kolminkertainen Korisliiga-mestari René Rougeau Seagullsiin

Helsinki Seagulls on tehnyt sopimuksen 36-vuotiaan yhdysvaltalaisen René Rougeaun kanssa. Kolminkertainen Korisliiga-mestari on edustanut aiemmin urallaan Kauhajoen Karhu Basketia yhteensä 139 ottelussa.

21.7.2022 08:24 Korisliiga

Katajalle kaksi uutta pelaajaa: Christian Keeling vahvistukseksi, Thomas Exaucia Korisliiga-tulokkaaksi

Kataja Basket on tehnyt kaksi uutta pelaajasopimusta, kun joukkuetta täydentävät yhdysvaltalainen Christian Keeling, 24, ja Suomen nuorisomaajoukkueista tuttu Thomas Exaucia, 21.

19.7.2022 19:44 Korisliiga

Korisliigan vahvistettu sarjaohjelma kaudelle 2022-2023 on julkaistu

Pantterijahti käynnistyy syys-lokakuun vaihteessa ja Suomen mestari on selvillä viimeistään 10.5.2023. Korisliiga jatkaa formaatilla, jossa 22 kierroksen jälkeen joukkueet jaetaan ylempään ja alempaan jatkosarjaan.

15.7.2022 17:00 FIBA Europe Cup

FIBA Europe Cup -arvonnat suoritettu – Kataja Basketin ensimmäinen karsintavastus on israelilainen Hapoel Haifa

FIBA Europe Cupin syyskuun lopussa pelattaviin karsintaturnauksiin ja alkulohkoihin suoritettiin eilen Münchenissä. Joensuulainen Kataja Basket eteni suoraan välierävaiheeseen, jossa vastustajaksi arvottiin israelilainen Hapoel Haifa.

13.7.2022 16:49 Korisliiga

Quin Cooper tuo heittovoimaa Korihaihin

Korisliigaa pelaava Uudenkaupungin Korihait on tehnyt pelaajasopimuksen 30-vuotiaan yhdysvaltalaislaituri Quin Cooperin kanssa. Cooper tulee Uuteenkaupunkiin Belgian ja Hollannin yhteisliigassa pelaavasta Aris Leeuwardenista.

13.7.2022 16:41 Susijengi

Susijengin laituriveteraani Carl Lindbom vahvistaa Tapiolan Honkaa

Viimeiset viisi vuotta Puolan, Ranskan, Liettuan, Kroatian ja Islannin sarjoissa viihtynyt Susijengin laituriveteraani Carl Lindbom, 30, palaa kotimaan kentille. 206-senttinen Lindbom on solminut tulevan kauden kattavan sopimuksen kasvattajaseuransa Tapiolan Hongan edustusjoukkueen kanssa.

11.7.2022 20:26 Susijengi

Susijengin sähikäinen Jamar Wilson lyö pelitossut naulaan

Susijengin sähikäinen, kesästä 2015 asti Suomea maajoukkuetasolla edustanut Bronxin kasvatti Jamar ”Jammu” Wilson, 38, on ilmoittanut lyövänsä tossut naulaan. Wilson edusti Susijengiä viimeisen kerran helmikuun voitokkaassa MM-karsintaikkunassa ja pelasi seurajoukkuekaudella 2021-22 Kataja Basketin ja ranskalaisen Boulazacin paidassa.

8.7.2022 10:16 Mestarien liiga

Mestarien liigan karsintaparit arvottu – Kauhajoki suoraan toiselle kierrokselle

Mestarien liigan tulevan kauden lohkoarvonnat sekä karsintaparit arvottiin torstaina. Hallitseva Suomen mestari Kauhajoki kohtaa karsinta-avauksessaan voittajan parista Egis Körmend (HUN) – Patrioti Levice (SVK).

22.6.2022 20:30 Korisliiga

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2022–23 myönnetty: 64 joukkuetta yhteensä viidessä pääsarjassa

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2022–23. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 10 sarjalisenssiä. Kaikkiaan viidessä pääsarjassa nähdään ennätykselliset 64 joukkuetta.

20.6.2022 10:41 Korisliiga

Finaalien MVP Cameron Jones jatkaa Kauhajoella – Jeffrey Crockett uutena oranssipaitoihin

Viime kauden parhaimmaksi ulkomaalaispelaajaksi sekä finaalien arvoikkaamksi valittu Cameron Jones ja hallitseva Suomen mestari Kauhajoki ovat solmineet vuoden mittaisen jatkosopimuksen.

15.6.2022 16:00 Koripalloliitto tiedottaa

Johannes Sarekoski Koripalloliiton huippuerotuomarivalmentajaksi

Suomen Koripalloliiton uudeksi huippuerotuomarivalmentajaksi on valittu pitkän linjan Korisliiga-erotuomari Johannes Sarekoski, 47. Sarekoski aloittaa uudessa pestissään kesällä 2022.

14.6.2022 19:36 Susijengi

Hannes Pöllälle jatkosopimus Kouvoihin

Korisliigan vuoden tulokkaaksi keväällä äänestetty Susijengin nuori sentteri ja Namika Lahti Juniorien kasvatti Hannes Pöllä, 24, jatkaa Kouvolassa. 211-senttinen ja 123-kiloinen Pöllä takoi Kouvoille viime kaudella 10,4 pistettä ja 6,8 levypalloa ottelua kohden.

14.6.2022 18:57 Korisliiga

Mubashar Ali KTP-Basketin korien alle

Vuosi sitten Susijengissä debytoinut ja viime vuodet yliopistokoripalloa Yhdysvalloissa pelannut helsinkiläisen Warriorsin kasvatti Mubashar Ali, 25, debytoi syksyllä Korisliigassa. 213-senttinen Ali on solminut yksivuotisen sopimuksen perinteikkään kotkalaisjoukkueen KTP-Basketin kanssa.

10.6.2022 16:57 Korisliiga

Tuukka Kotti vahvistamaan Tapiolan Honkaa

Korisliiga-paluuseen valmistautuva Tapiolan Honka on solminut sopimuksen 226 miesten maaottelua pelanneen Tuukka Kotin, 41, kanssa, joka tuo suuren annoksen kokemusta joukkueeseen.

6.6.2022 15:31 Korisliiga

Okko Järvi Seagullsin takalinjoille kaksivuotisella sopimuksella

Korisliigan kevään 2021 arvokkaimmaksi pelaajaksi (MVP) palkittu Tapiolan Hongan kasvatti Okko Järvi, 26, palaa Suomeen. Susijengi-debyyttinsä viime kesänä tehnyt ja päättyneellä kaudella belgialaista Phoenix Brusselsia edustanut 193-senttinen Järvi on solminut kaksivuotisen sopimuksen Helsinki Seagullsin kanssa.

31.5.2022 15:03 Susijengi

Max Besselink pitkällä sopimuksella Würzbürgiin

Viime kaudella BC Nokiaa Korisliigassa edustanut Helsingin NMKY:n kasvatti ja Suomi-koriksen suurlupaus Max Besselink, 202 cm ja 20 vuotta, siirtyy kolmivuotisella sopimuksella Saksan Bundesliigaa edustavan s.Oliver Würzbürgin riveihin.

26.5.2022 10:32 Susijengi

Daniel Dolenc mestari-Karhun korin alle, Carter jatkaa Kauhajoella

Espoo Basket Teamin kasvatti ja Susijengin korinalusduunarina kunnostautunut Daniel Dolenc, 28, liittyy Suomen mestari Karhu Basketin vahvuuteen kaksivuotisella sopimuksella. Kauhajokisten korinalusta tulee olemaan ensi kaudella väkivahva, sillä myös mestaruuden takuumiehiin lukeutunut Simeon Carter jatkaa seurassa.

24.5.2022 09:55 Korisliiga

Ventoniemi ja Waxlax jatkavat Lahti Basketballin paidassa

Lahtelaisseura on käyttänyt sopimuksien optiovuodet Henri Ventoniemen, 26, ja Ricky Waxlaxin, 22, kanssa.

20.5.2022 11:11 Korisliiga

Korisliigan Vuoden pelaaja Remu Raitanen arvostaa saamaansa tunnustusta – ”Henkilökohtaisiin palkintoihin kannattaa suhtautua ennen kaikkea motivaattoreina”

24-vuotias Remu Raitanen pelasi KTP-Basketissa onnistuneen kauden, joka toi hänelle torstai-illan gaalassa Korisliigan vuoden pelaajan palkinnon. Ura jatkuu syksyllä joko KTP:ssä tai ulkomailla.

18.5.2022 20:16 Korisliiga

Remu Raitanen on Korisliigan Vuoden pelaaja, Suomen mestari Karhu Basketille kosolti tunnustusta

KTP-Basketia edustava Remu Raitanen on äänestetty Korisliigan Vuoden pelaajaksi. Kauhajoen Karhu Basket kahmi palkintoja viidessä eri kategoriassa.

Näytä lisää vastaavia