Huippujoukkue Lokomotiv mittaa Bisonsin taidot Vantaan Energia Areenalla

19.12.2014 VTB-liigan viidettä sijaa hallitseva ja Eurocupin 32 parhaan joukkoon selvinnyt venäläisjoukkue Lokomotiv Kuban saapuu Loimaa Bisonsin seuraavaksi vastustajaksi Vantaalle lauantai-iltapäivällä. VTB-liigan vierasvoittotilinsä Samarassa avannut Bisons saapuu otteluun vahvalla itseluottamuksella kerättyään tukun voittoja viime otteluissaan.

Tuukka Kotin paluu on nostanut FoKoPon osakkeita.

Roope Ahosen kolmossuma vauhditti Bisonsin voittoon Siperiassa. Kuvat: Tytti Nuoramo.

Hävittyään joulukuun ensimmäisen ottelunsa Kouvolan Kouvojen vieraana on Bisons saanut vähitellen tuulta purjeisiinsa.

Kukistettuaan Tampereen Pyrinnön kotonaan ja Tapiolan Hongan vieraskentällä loimaalaiset matkustivat Siperiaan, jossa kotijoukkue Krasnie Krylia Samara sai biisonilaumalta isän kädestä pistein 65–92. Loimaalaisten yllätysvoiton takuumies oli seitsemän kolmosta ja 21 pistettä lingonnut Roope Ahonen.

Venäjältä palattuaan Bisons kukisti matkaväsyneenäkin kotikentällään Namika Lahden 16 pisteen erolla. Joukkueen menoa on viime kierroksilla vauhdittanut Tuukka Kotin paluun lisäksi Anthony Hilliardin onnistunut sisäänajo.

VTB-liigan toiseksi viimeisellä sijalla pitkään sinnitellyt Bisons saa seuraavan tilaisuutensa nousta pari pykälää sarjataulukossa lauantaina, kun liigan viidettä sijaa hallitseva huippujoukkue, krasnodarilainen Lokomotiv Kuban saapuu Mustanmeren rannoilta vieraaksi Vantaan Energia Areenalle.

Eurocupin mestaruutta ja VTB-liigan hopeaa keväällä 2013 juhlineen Kubanin supertähti, Liettuan maajoukkueen moottori Mantas Kalnietis on yhä loukkaantuneiden kirjoissa. Kalnietisin poissaolosta huolimatta Kuban on joukkue, joka vilisee VTB-liigan muiden kärkien tavoin kansainvälisen tason nimimiehiä.

Amerikkalaiset Derrick Brown (203/27), Malcolm Delaney (191/25), Richard Hendrix (204/28), Aaron Miles (186/31) ja Anthony Randolph (211/25) muodostavat Lokomotiv Kubanin tehokärjen, mutta lisää leveyttä ryhmään tuovat mm. Venäjän maajoukkuemiehet Jevgeni Voronov (194/28) ja Nikita Kurbanov (202/28) sekä Kroatian maajoukkuetakamies Krunoslav Simon (197/29).

Bisonsin ja Lokomotiv Kubanin välinen ottelu käynnistyy Vantaan Energia Areenalla lauantaina 20.12. klo 16:00.

Lisätietoja: Bisonsin verkkosivut

Asiat

 
10.6.2026 20:35 Korisliiga

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2026–2027 myönnetty: Keski-Suomi palaa liigakartalle – ennätysmäärä joukkueita pääsarjoissa

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjalisenssit pelikaudelle 2026–2027. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Keski-Suomi palaa liigakartalle, kun Kipinä Basket nähdään Korisliigassa tulevalla kaudella. Kaikkiaan koriksen pääsarjoissa nähdään tulevalla kaudella ennätykselliset 65 joukkuetta.

10.6.2026 09:51 Suomalaiset ulkomailla

Jukka Toijala jatkaa Yokohaman valmennusjohdossa

Viimeisen kahden kauden ajan Lassi Tuovin oikeana kätenä Yokohama B-Corsairsin valmennusjohdossa toiminut Jukka Toijala, 54, on allekirjoittanut tulevaa kautta koskevan jatkosopimuksen. Tuovi ja Toijala jatkavat japanilaisseuran valmentajina myös kaudella 2026–2027.

10.6.2026 08:45 Susiladies

Naisten EM-kotikisoihin 2027 haetaan tapahtumalähettiläitä

Kesäkuussa 2027 Espoossa pelattaviin naisten koripallon EM-kotikisoihin haetaan nyt tapahtumalähettiläitä eri puolilta maata.

9.6.2026 15:46 Lastenvalmennusverkosto

Haku avoinna Lastenvalmennusverkostoon 2026-2027

Lastenvalmennusverkosto on Suomen Koripalloliiton ja Kolmen Kampuksen Urheiluopiston järjestämä täydennyskoulutusohjelma suomalaisen lasten valmennuksen kehittämiseksi ja arkisen seuratoiminnan auttamiseksi.

9.6.2026 13:00 Susijengi

Susijengin Open Gym pyörähtänyt käyntiin 42 pelaajan kutsulistalla

Kolmanteen MM-karsintaikkunaan valmistautuvan Susijengin kesä on täydessä käynnissä. Päävalmentaja Lassi Tuovi valmennusjohtoineen on lähettänyt 42 pelaajalle kutsun alkukesän perinteiseen Open Gym -leiritykseen, jossa eturivin pelaajat niin kotimaasta, Euroopan ammattilaiskentiltä kuin Atlantin takaakin kerääntyvät yhteen.

9.6.2026 10:09 Susiladies

Henna Sandvikin uusi osoite on Belgian pääsarjan Phantoms Boom

Tapiolan Hongan kasvatti Henna Sandvik, 23, pelaa ensi kaudella Belgian pääsarjan Phantoms Boomissa. Sandvik pelasi neljä edellistä kautta Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa, jossa hän edusti ensimmäiset kolme kautta Indianaa ja viimeisen Wyomingia.

8.6.2026 22:41 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salinin Estudiantesille kirvelevä finaalitappio

Sasu Salinin kausi Espanjassa sai harmittavan päätöksen, kun Estudiantes hävisi Primera FEB:n nousukarsintafinaalissa. Finaalit ovat käynnissä myös Belgiassa, Alankomaissa ja Mikael Jantusen Fenerbahce eteni finaaleihin Turkissa.

8.6.2026 15:05 Korisliiga

Vilpas hurjana siirtomarkkinoilla: Mikael Aalto Saloon

Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.

8.6.2026 10:27 Pyörätuolikoripallo

Sini Paukkeri valloittaa Italian kenttiä – Pyörätuolikoripalloilijan arki on täynnä työtä ja tavoitteita

Firenzen historiallinen kaupunki on tullut tutuksi suomalaiselle pyörätuolikoripalloilija Sini Paukkerille. Italiassa, jossa lajin taso on maailman huippua, päivät rytmittyvät kovan treenin, opintojen ja kulttuuristen sopeutumisten ympärille.

5.6.2026 19:11 3x3

3x3-maajoukkuetoiminta käyntiin – EM-karsinnat Košicessa jo ensi viikolla

Naisten ja miesten 3x3-maajoukkueet ovat aloittaneet yhteisen valmistautumisensa kohti kesän kansainvälisiä haasteita, ja edessä ovat EM-karsinnat Slovakian Košicessa 13.–14. kesäkuuta.

Näytä lisää vastaavia