15.7.2019 09:45 Viime kaudella ensimmäisen vuotensa ulkomailla pelannut Heta Äijänen, 21, on tehnyt jatkosopimuksen Saksan Bundesliigassa pelaavan BG Donau-Riesin kanssa.
Heta Äijänen jatkaa Saksan Bundesliigassa. Kuva: Ville Vuorinen.
186-senttinen Tampereen Pyrinnön kasvatti pelasi lupaavan tulokaskauden Bundesliigassa murtautuen Donau-Riesin pelaavaan rotaatioon ahkeroiden keskimäärin yli 10 minuuttia parketilla. Tilastoriveiksi muotoutui 1,9 pistettä ja 1,7 levypalloa ottelua kohden.
Donau-Ries jäi kirvelevästi ulos pudotuspeleistä keväällä ja joukkueessa alkoi myllerrys. Päävalmentaja vaihtui uuteen ja suuri osa runkopelaajista ei jatka enää joukkueessa.
– Uuden valmentajan kanssa näkemykset ensi kaudesta ja omista tavoitteista kohtasivat, joten päätös jatkosta oli helppo tehdä. Pidin myös joukkuekavereista, seurasta sekä kaupungista. On hienoa päästä hyvään ympäristöön takaisin, Äijänen kertoo.
– Lähden kauteen parantamaan itseäni pelaajana ja haluan vahvistaa rooliani joukkueessa. On helpompi lähteä Bundesliiga-kauteen, kun tietää vastustajista ja pelin tasosta. Se on motivoinut tekemään kovasti töitä nyt kesällä.
– Sarja oli viime kaudella tiukka loppuun asti. Lähdemme taistelemaan, totta kai, playoff-paikasta. Näillä näkymisen siihen pitäisi olla hyvät saumat. Odotan innolla kautta.
Ennen siirtymistään ulkomaille Äijänen ehti pelata neljä kautta Naisten Korisliigaa: kaksi kautta kasvattajaseurassaan Pyrinnössä, yhden Catz Lappeenrannassa ja yhden Äänekosken Huimassa. Nuorten maaotteluita Äijäselle on kertynyt 33 kappaletta.
Euroopan korissarjojen runkosarjat vetelevät viimeisiään ja Elias Valtosen Granada taisteli sarjapaikkansa puolesta elintärkeän voiton. Remu Raitasen ja Ilari Seppälän kaudet tulivat päätökseen.
Jo kuudennen vuotensa Susijengin valmennusjohdossa aloittava Suomi-koriksen ikoni Hanno Möttölä, 47, on saanut kutsun valmentajaksi Chicagossa 12.-16.5. järjestettävälle NBA Draft Combine -leirille. Möttölä pääsee ennen leiriä tositoimiin jo viikonlopun G League Elite Camp -katselmuksessa.
Awak Kuierin Reyer Venezia on selvittänyt tiensä Italian Serie A1:n finaaliin. Venezia voitti välierässä Campobasson otteluvoitoin 2-0.
Ensimmäisen kautensa Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:ssa päättänyt Susijengin takamies ja Tampereen Pyrinnön kasvatti Miro Little, 19, vaihtaa joukkuetta. 194-senttinen Little siirtyy Baylorista Utahin yliopiston takakentälle.
Paris Basketballin voittoputki venyi jo 24 ottelun mittaiseksi viikonloppuna ja se sivuaa samalla Ranskan ennätystä. Sloveniassa Perttu Blomgren aloitti pudotuspelit vahvasti.
Linda-Lotta Lehtorannan ja Elina Koskimiehen Stars Keltern voitti Saksan Bundesliigan hopeaa. Awak Kuierin Reyer Venezia eteni välieriin Italiassa.
Tuomas Iisalon valmentama Paris Basketball venytti voittoputkensa jo 23 ottelun mittaiseksi. Espanjassa Teneriffa sai revanssin Malagasta.
Saksan Bundesliigan mestaruustaistelu huipentuu viidenteen otteluun, Awak Kuierin Reyer Venezia on lähellä välieräpaikkaa Italiassa ja Espanjassa Marianne Kalinin sekä Anniina Äijäsen Ferrol taisteli upeasti huippujoukkue Avenidaa vastaan.
Teneriffa ei onnistunut uusimaan kahden vuoden takaista Mestarien liigan voittoa, kun Malaga oli vahvempi finaalissa. Alexander Madsenin Andorra varmisti sarjapaikkansa Espanjassa ja Edon Maxhuni heitti Le Portelin pudotuspeleihin Ranskassa.
Erinomaiset kolme kautta Denverin yliopistossa pelannut Susijengin ison pään lupaus Touko Tainamo, 205 cm ja 23 vuotta, vaihtaa joukkuetta seniorikaudekseen. Munkkiniemen Kisapoikien kasvatin uusi joukkue on Wyoming, joka sijoittui NCAA-liigan Mountain West -konferenssin keskivaiheille päättyneellä kaudella.