29.5.2023 23:00 Anton Mirolybovin ja Aleksi Koskisen valmentama Swans Gmunden pääsi juhlimaan Itävallan mestaruutta. Swans tyhjensi tällä kaudella palkintopöydän voittamalla aiemmin myös Supercupin ja Itävallan cupin.

Anton Mirolybov pääsi nostelemaan mestaruuspokaalia.
Swans siirtyi lauantaina finaalisarjassa 2-1-johtoon, kun se nappasi kotonaan 75-67 (40-31)-voiton BC Viennasta.
Ottelutilastot
Mestaruus oli ensimmäistä kertaa katkolla maanantaina. Swans ei jättänyt tilaisuutta käyttämättä, vaan haki Wienistä 83-79 (37-32)-voiton.
Mirolybov ja Koskinen johdattivat Swansin mestaruuteen myös kaudella 2020-21. Se juhli jo aiemmin tällä kaudella Supercupin ja Itävallan cupin mestaruutta. Kaikkiaan mestaruus oli Swansille sen historian kuudes. Mirolybov palkittiin aiemmin sarjan parhaana valmentajana.
- Aika sanaton olo tällä hetkellä. Olen tosi liikuttuneessa tilassa. Nämä pelaajat, organisaatio ja fanit ansaitsevat kaiken kiitoksen. Meillä on ollut pitkä kausi ja voitimme kolme mahdollista pyttyä. Teimme koko kauden kovaa työtä ja siitä olen erittäin ylpeä näistä pelaajistani, Mirolybov kiitteli ottelun jälkeen.
Ottelutilastot
Espanjan liigan puolivälierissä tämän kauden osalta tutut kiistakumppanit Teneriffa ja Malaga aloittivat puolivälieräsarjan. Joukkueet kohtasivat jo Copa del Rey'n finaalissa, jossa Malaga oli vahvempi ja pari viikkoa sitten Mestarien liigan pronssiottelussa, jolloin oli Teneriffan vuoro voittaa.
Malaga nappasi kotiedun itselleen hakemalla 72-59 (32-20)-voiton. Sasu Salin heitti viisi pistettä ja tilastoi levypallon ja syötön. Välieriin pääsee kahdella voitolla.
Ottelutilastot
Saksan Bundesliigassa käynnistyivät välierät ja Tuomas Iisalon valmentama Bonn jatkoi vahvasti voittamalla Ludwigsburgin kotonaan 80-71 (42-31). Finaalipaikkaan vaaditaan kolme voittoa.
Ottelutilastot
Kolme nousujohteista kautta Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:ta Weber Staten riveissä pelannut Tapiolan Hongan kasvatti Viljami Vartiainen, 198 cm ja 22 vuotta, siirtyy seniorikaudekseen UC Santa Barbaran riveihin Miro Littlen joukkuekaveriksi.
Kolme nousujohteista kautta Yhdysvaltain NCAA-liigassa pelannut jyväskyläläislähtöinen HoNsUn kasvatti Eemeli Yalaho, 203 cm ja 21 vuotta, siirtyy seniorikaudekseen North Carolina Staten riveihin.
Lupauksia herättäneen debyyttikauden Draken yliopiston paidassa pelannut Okku Federiko vaihtaa joukkuetta Yhdysvaltain NCAA-liigassa. 207-senttinen ja 21-vuotias Federiko edustaa tulevalla kaudella illinoisilaista Northwesterniä, joka on edennyt 2020-luvulla kahdesti NCAA:n valtakunnalliseen lopputurnaukseen.
Perttu Blomgren sai täydennystä mitalikaappiinsa torstai-iltana, kun hänen edustamansa Mitteldeutscher peittosi Pohjois-Euroopan koripalloliigan (ENBL) pronssiottelussa romanialaisen CSU Voluntarin pistein 92-76 (56-37). ENBL:n Final Four -turnaus pelattiin Mitteldeutscherin kotikaupungissa Weissenfelsissä.
Viimeisen kahden kauden ajan Korisliiga-kentillä vakuuttavaa jälkeä tehnyt Tapiolan Hongan kasvatti Samu Adler, 198 cm ja 18 vuotta, on valinnut yliopistojoukkueekseen Big East -konferenssissa pelaavan Butlerin. Suomen nuorisomaajoukkueiden vakiokastiin Adlerin tavoin viime vuosina kuulunut Olavi Suutela siirtyy puolestaan Oregon Statesta UC San Diegon yliopistoon.
Mikael Jantusen edustama Fenerbahce aloittaa Euroliigan mestaruuden puolustamisen puolivälieräsarjalla hallitsevaa Liettuan tuplamestaria Zalgiris Kaunasta vastaan. Fenerbahce päätti Euroliigan runkosarjan vierasvoittoon ranskalaisesta ASVELista yltäen neljännelle sijalle ja puolivälierien kotietuun.
Elias Valtonen teki paluun pelikentille loukkaantumisen jälkeen viikonloppuna. Edon Maxhuni oli jälleen kuumana Ranskassa ja Olivier Nkamhoua nosti Varesen pudotuspelipaikalle Italiassa.
Miikka Muurisesta tuli kolmas suomalaispelaaja kautta aikain maailman parhaiden lukioikäisten koripalloilijoiden vuosittaisessa Nike Hoop Summit -tähdistöottelussa. Susijengin suurlupaus Muurinen keräsi 10 pistettä ja nautiskeli neljä donkkia, kun hänen edustamansa muun maailman tähdistöjoukkue hävisi Yhdysvalloille jatkoajalla 100–102 (43–43, 89–89).
Touko Tainamo suuntasi neljän yliopistovuoden jälkeen täksi kaudeksi Euroopan ammattilaiskentille tehdessään sopimuksen tshekkiläisen USK Prahan kanssa. Tainamo on nauttinut suurta vastuuta kauden aikana.
Vuoden 2025 EM-kisojen Rising Star -pelaajana palkittu Susijengin nuori lupaus Miikka Muurinen, 211 cm ja 19 vuotta, on valittu maailman parhaiden high school -ikäisten pelaajien vuosittaiseen tähdistöotteluun, Nike Hoop Summitiin. Ottelu järjestetään Yhdysvalloissa, Oregonin Portlandissa lauantaina 11. huhtikuuta.