10.3.2004 Ruotsin Basketliganissa käynnistyivät tiistai-iltana puolivälierät. Suomalaisvärit olivat heti hienosti esillä, kun viime kaudella SM-Koriksen parhaana pelaajana palkittu Petri Virtanen nakutti 29 pistettä ja auttoi joukkueensa Solna Vikingsin 95-86-vierasvoittoon Sallén Basketista.
Solnan päävalmentaja Pekka Salminen oli nostanut Virtasen ensimmäiseen Sallén-peliin aloitusviisikkoon. Virtanen pelasikin peräti 34 minuuttia. Hän onnistui heittopelissään mukavasti pistämällä kakkosensa sisään tarkkuudella 4/5 ja kolmosensa 5/11. Vapaaheittoviivalta 183-senttinen suomalaistakamies ei erehtynyt (6/6). Virtasen tilille kirjattiin myös neljä levypalloa. Virtasen kokoama pistemäärä oli kentän korkein.
Sallénia edustava Kari Hyökki pelasi ottelusarjan avauspelissä varttitunnin tehden viisi pistettä ja ottaen kolme levyriä.
Voitollaan Solna varasti puolivälieräsarjan kotikenttäedun Sallénilta. Välieräpaikka ratkeaa kolmella voitolla.
Viime kaudella Trefl Sopotin Puolan cup-mestaruuteen valmentanut Mikko Larkas, 44, vaihtaa seuraa. Susijenginkin valmennusjohtoon pitkään kuulunut Larkas siirtyy päävalmentajaksi Unkarin suurseuraan ja kestomenestyjään Szolnoki Olaj’hin.
Susijengin kulmakiviin lukeutuva Mikael Jantunen päätti pitkän kautensa Turkin mestaruusjuhliin juhannusaattoiltana, kun hänen edustamansa suurseura Fenerbahce kaatoi Besiktasin neljännessä finaaliottelussa 75–77 (45–40). Täydellistä työtä kahden pisteen heitoissaan tehnyt Jantunen viimeisteli finaalissa 12 pistettä.
WNBA:ssa Awak Kuier nähtiin ensimmäistä kertaa aloitusviisikossa tällä kaudella, kun Dallas Wings voitti hallitsevan mestarin Las Vegas Acesin 66-96 (37-56). Kuier pelasi 27 minuuttia ja tilastoi 7 pistettä, neljä levypalloa, kaksi riistoa ja kaksi torjuntaa.
Andre Gustavsonin kausi Belgiassa päättyi pettymykseen, kun Oostende joutui taipumaan Belgian liigan finaaleissa otteluvoitoin 2-3.
Hollannin liigaan saatiin keskiviikkoiltana suomalaismestari. Tapiolan Hongan kasvatteihin lukeutuvan Erik Sajantilan edustama Landstede Hammers päihitti finaalisarjan neljännessä osaottelussa ennakkosuosikki ZZ Leidenin lukemin 90-74 (46-47) ja otti siten mestaruuteen tarvittavan kolmannen finaalivoittonsa.
Viimeisen kahden kauden ajan Lassi Tuovin oikeana kätenä Yokohama B-Corsairsin valmennusjohdossa toiminut Jukka Toijala, 54, on allekirjoittanut tulevaa kautta koskevan jatkosopimuksen. Tuovi ja Toijala jatkavat japanilaisseuran valmentajina myös kaudella 2026–2027.
Tapiolan Hongan kasvatti Henna Sandvik, 23, pelaa ensi kaudella Belgian pääsarjan Phantoms Boomissa. Sandvik pelasi neljä edellistä kautta Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa, jossa hän edusti ensimmäiset kolme kautta Indianaa ja viimeisen Wyomingia.
Sasu Salinin kausi Espanjassa sai harmittavan päätöksen, kun Estudiantes hävisi Primera FEB:n nousukarsintafinaalissa. Finaalit ovat käynnissä myös Belgiassa, Alankomaissa ja Mikael Jantusen Fenerbahce eteni finaaleihin Turkissa.
Susiladiesin Lotta-Maj Lahtinen on solminut jatkosopimuksen tulevasta kaudesta. Lahtinen pelaa näin toisen kautensa Pohjois-Espanjassa Vitoria-Gasteizissa sijaitsevan seuran riveissä.
Jo kaksitoista kautta Saksassa valmentanut, kahdesti Saksan Pro A:n vuoden valmentajaksi valittu ja Heidelbergin Saksan Bundesliigan välieriin asti komentanut Danny Jansson, 46, siirtyy Romanian liigassa pelaavan CSO Voluntarin päävalmentajaksi 1+1-vuotisella sopimuksella.