9.3.2013 Korisliigaa johtava KTP on hävinnyt Sefton Barrettin loukkaannuttua neljästä viime pelistään kolme. Kotkalaiset kärsivät tuoreimman tappionsa lauantaina Salossa, kun pudotuspelipaikkaa havitteleva Vilpas löi KTP:n 84–76 (42–34). Lauantaikierroksen muut voitot kirjattiin Katajalle, Bisonsille ja FoKoPolle.

Marcus Relphorden Vilpas nujersi liigakärjen kotonaan.

Johnell Smith väänsi Katajan väkisin voittoon Kauhajoella.

Matti Nuutinen rankaisi vanhaa seuraansa Kouvolassa.

Sami Ikävalkon FoKoPo otti hajurakoa Namika Lahteen liigan tyvessä. Kuvat: Kai Kilappa & Matti O. Koskinen.
Vilpas hallitsi kotiyleisönsä edessä pelitapahtumia niin, ettei KTP päässyt johtoon kertaakaan ensimmäisen neljänneksen jälkeen.
Peli ratkesi päätösjakson puolenvälin tuntumassa, kun Vilpas vei tasatilanteesta 67–67 neljän minuutin jakson 9-2. Kirivaiheen ratkaisijana kunnostautui Eero Lehtinen, joka säkitti kolmosen ja kaksi vapaaheittoa.
– Puolustus onnistui hyvin, kun saimme pakotetuksi KTP:n vaikeisiin heittoihin. Meillä riitti energiaa täydet 40 minuuttia. Pidimme tempoa sillä ajatuksella, että KTP saattaisi olla keskiviikon pelinsä jälkeen väsyneempi, selvitti Vilppaan päävalmentaja Mikko Tupamäki.
Marcus Relphorde (27/7/3 syöttöä) oli salolaisten tehokuningas. Eero Lehtinen (17/3/3 syöttöä) ja Troy Barnies (14/9/3 syöttöä) kunnostautuivat hyökkäyspäässä, ja Jukka Kataja (5/3/2 blokkia) puolustuksen lukkona.
KTP:sta Devonne Giles (25/13/2 blokkia), Marcus Faison (19/6/3 riistoa) ja Jukka Matinen (19/4) muodostivat kolmen kärjen.
Joensuun Kataja hävisi keskiviikkona Lapualla eikä päässyt helpolla toisesta perättäisestä Pohjanmaan vierailustakaan. Kotijoukkue Karhu kaatui lauantaina joensuulaisille täpärästi 78–79 (37–33).
Karhu johti peliä pitkään hallitulla puolustuspelaamisellaan ja johti Giordan Watsonin kolmen vapaaheiton ja Ilkka Vuoren noston jälkeen peliä 78–73, kun ottelua oli pelaamatta vain minuutti ja 40 sekuntia.
Katajan rutiini oli kuitenkin lopussa rautaa. Joensuulaiset pakottivat puolentoista minuutin sisään Karhun kahteen pallonmenetykseen ja nousivat Dan Colemanin kahdella ja Johnell Smithin neljällä pisteellä väkisin pisteen voittoon. Smith upotti ratkaisukorin vain yhdeksän sekuntia ennen loppua.
– Karhu pelaa eurooppalaista, nopeaa koripalloa molemmissa päissä ja jos olisin saanut valita, ketä vastaan pelaamme viimeisen pelin ennen lähtöämme Ranskaan, olisin valinnut Karhun, tyytyväinen Kataja-päävalmentaja Jukka Toijala hymyili.
Ensi viikon tiistaina EuroChallengen puolivälieriä Ranskan liigakärki Gravelines-Dunkerqueta vastaan pelaavasta Katajasta Dan Coleman (17/4) ja Petri Virtanen (17/2/6 syöttöä) viimeistelivät korkeimmat pisteet ja Johnell Smith (10/2/5 syöttöä) nousi loppuhetkien sankariksi. Jerald Fields (6/6) teki paluun kentälle pitkän tauon jälkeen.
Karhun neljän kärjen muodostivat Giordan Watson (18/1/5 syöttöä), Eric Hicks (14/5), Haminn Quaintance (12/10/4 riistoa) ja Ilkka Vuori (11/4/9 syöttöä).
Edellisestä seitsemästä ottelustaan kuusi voittanut Kouvolan Kouvot joutui taipumaan kotikentällään pitkästä aikaa, kun viime viikot vuoristoratamaisesti pelannut Nilan Bisons haki Loimaalle arvokkaan 71–84 (34–46)-vierasvoiton.
Latautunut Bisons johti peliä alusta loppuun ja venytti 1,055-päisen kotiyleisön harmiksi kolmannen jakson loppuun mennessä johtonsa jo 26 pisteeseen.
Alkuviikon sairasteluista toipunut Matti Nuutinen (20/1) rankaisi entistä seuraansa neljällä kolmosella. Nuutisen lisäksi Jeb Ivey (19/4/3 syöttöä), Martin Zeno (14/14/6 syöttöä) ja Ryan McDade (15/6) erottuivat edukseen ilman Kimmo Muurista ja Ville Mäkäläistä pelanneesta Bisonsista.
Kouvojen yksinäiseksi tehomieheksi jäi Gilberto Clavell (26/8).
FoKoPo kohensi pudotuspeliviivan alla asemiaan hakemalla toisen perättäisen voittonsa. Ilman kotimaahansa matkannutta Charlie Burgessia pelannut FoKoPo masensi kotonaan Lapuan Korikobrat 97–92 (46–38).
FoKoPo hallitsi peliä lähes alusta loppuun vieraiden toisen ja kolmannen jakson pikaisia johtopiipahduksia lukuun ottamatta. Peli alkoi ratketa neljä minuuttia ennen loppua, kun FoKoPo kasvatti pisteen johtonsa (76–75) Jahmar Thorpen ja Andrais Thorntonin onnistumisilla seitsemään (85–78).
Isäntien sankarina loisti Sami Ikävalko (27/4/5 syöttöä). Muut forssalaiskunnostautujat olivat Jahmar Thorpe (24/11/3 syöttöä), Andrais Thornton (19/13/3 syöttöä) ja Markus Molenius (16/8).
Korikobrista Samuel Haanpää (25/16/3 syöttöä) oli jälleen ykkönen piste- ja levypallojahdissa. Dwight Tolbert (22/7) ja Dominique Coleman (14/8/10 syöttöä) pelasivat myös kelpo minuutit.
FoKoPo saavutti voitollaan Korikobrat liigan 11. sijalla, ja jumbojoukkue Namika Lahti jäi kahden voiton päähän.
(STT-Basket.fi)
Salon Vilpas johtaa miesten Korisliigaa parhaillaan voitoin 6–0. Myös Bisons Loimaa tulee lähellä perässä 3–3-saldollaan.
Pyrinnön Jared Billups, Seagullsin Kahron Ross sekä Kauhajoen Ty Berry ja Oliver Kandén johtivat muhkeilla piste-esityksillään omat joukkueensa voittoon, kun taas Korihaiden Mikael Aalto joutui järisyttävästä suorituksestaan huolimatta tyytymään tappioon.
Korisliiga-katsojille ennestään tuttu Kaleb Warner on tehnyt kauden 2025–26 kattavan sopimuksen Tampereen Pyrinnön kanssa.
KTP:n Tuomas Hirvonen jakoi kahdeksan syöttöä ja Vilppaan Jalen Brooks paukutti 39 pistettä illan Korisliiga-otteluissa.
Kotimaisista pelaajista loistivat muiden muassa Riku Korhonen, Alvar Peltoniemi ja Samu Adler. Kouvojen Brandon Stroud jäi levypallon päähän triplatuplasta.
Korisliigassa nähtiin samana iltana kaksi usean kymmenen pisteen kotivoittoa. Korihait kärsi kauden ensimmäisen tappionsa.
Koripalloliitto ja yksi maailman suurimmista lattianvalmistajista, Tarkett, ovat solmineet monivuotisen yhteistyösopimuksen. Yhteistyö kattaa ensimmäisessä vaiheessa kaksi vuotta, ja sopimukseen sisältyy kahden vuoden optio jatkosta.
Islannissa ja Portugalissa pelannut Ville Tahvanainen juoksee tällä kaudella ensimmäistä kertaa kotimaan Korisliigan parketeilla. Nähtäväksi jää, viekö miehen tie lokakuun päätyttyä takaisin maailmalle vai jatkuuko menestyksekäs polku Korihaissa.
Helsinki Seagulls taivutti kotonaan Töölössä KTP-Basketin. Seagullsin voittosaldo alkukaudelta on 2–1, kun taas KTP:n on 1–2.
Helsinki Seagullsin Suomen mestaruuden takuumiehiin viime keväänä kuulunut ToPo Juniorien kasvatti ja Susijengin kanssa kahdet arvokisat pelannut Henri Kantonen, 198 cm ja 28 vuotta, vahvistaa määräaikaisella sopimuksella loukkaantumiskierteestä kärsivää joensuulaista Kataja Basketia.