10.2.2016 Salon Vilpas haki keskiviikkona ensimmäisen vierasvoittonsa Kouvolasta sitten marraskuun 2003, kun se kaatoi Kouvot vaiherikkaan ottelun jälkeen lukemin 92-90 (46-39). Joensuussa Kataja oli vastaavasti murskaavan vakuuttava, hallitsevien mestareiden kaadettua Bisonsin numeroin 102-77 (47-43). Kataja jatkaa voitolla sarjakärjessä, Vilppaan noustessa seitsemänneksi ohi BC Nokian.
Ville hänninen ja Vilpas hakivat ensimmäisen salolaisille ensimmäisen vierasvoiton Kouvolasta sitten marraskuun 2003.
Teemu Rannikko pyöritteli 11 koriin johtanutta syöttöä, kun Kataja otti vakuuttavan kotivoiton Loimaan Bisonsista. Kuvat: Erkki Hautaviita & Tytti Nuoramo
Salon Vilppaan edellisestä voitosta Kouvolassa oli ehtinyt ennen keskiviikkoa kulumaan pyöreästi laskettuna 12 ja puoli vuotta. Marraskuussa 2003 edellisen voittonsa Mansikka-ahon urheiluhalilta hakeneet salolaiset toistivat tempun heti perään kevätkaudella 2016, kaatamalla Kouvot vaiherikkaassa ottelussa lukemin 92-90 (46-39).
Ottelun avauspuolikkaalla molemmilla joukkueille oli omat etsikkoaikansa ja saumansa karata ottelun kanssa. Ensin avausjaksolla Kouvot heiluttivat tahtipuikkoa vieden jakson nimiinsä seitsemän pisteen marginaalilla, vain antaakseen johtoaseman takaisin Vilppaalle joka kuritti isäntiä toisella jaksolla lukemin 30-16. Puoliajan isolle tauolle joukkueet astelivat vierailija Vilppaan seitsemän pisteen johtoasemassa.
Jos ottelun ensimmäinen puolikas oli kaksijakoinen, vähintään samaa voi sanoa kamppailun toisesta puolikkaasta.
Toista otteluaan Vilppaan paidassa pelaava sisäpelaaja Sherman Gay ja laituri Ilmari Kallio veivasivat kolmannen jakson alussa Vilppaan ensin 12:n pisteen johtoon ennen kuin Juho Nenonen naulasi kolmosellaan vierailijat jo 58-43 –karkumatkalle. Vierailijoiden suurin johto ottelussa nähtiin kuitenkin vasta muutamaa minuuttia myöhemmin, Austin Dufaultin hyppyheiton viedessä Vilppaan jo varmalta näyttäneen 21:n pisteen päähän Kouvoista, kun peliä oli jäljellä reilut 12 minuuttia.
Kolmannen jakson lopusta päätösjakson alkuun kestäneen vajaan kolmen minuutin jakson Kouvot veivät kuitenkin terävöityneen puolustuksensa ansiosta numeroin 14-0 ja kiinnittivät itsensä jälleen tiukasti voittotaisteluun mukaan eron kavennuttua kuuteen pisteeseen. Katsojan silmään lukemattomien ”runien” ottelussa tämä oli kuitenkin vasta jännittävän lopun alkusointuja.
Vilppaan 8-0 pätkä vei vierailijat jälleen 14:n pisteen karkumatkalle kun ottelua oli jäljellä alle seitsemän minuuttia. Kouvot vastasivat 14-2 –runilla, joka toi isännät jo kahden pisteen päähän Vilppaasta ja Mansikka-ahon urheiluhalli oli valmiina räjähtämään. Tämän jälkeen molemmat joukkueet vaihtoivat iskun iskusta kuin nyrkkeilijät konsanaan, mutta päätösminuutille lähdettiin Vilppaan kuuden pisteen johtoasemassa.
Tuo kuuden pisteen johto piti lopulta, mutta Kyle Shiloh’n kolmonen ja D.J. Richardsonin kakkonen viimeisen puoliminuuttisen aikana toivat Kouvot parhaimmillaan jo kahden pisteen päähän. Lähemmäs kotiyleisön äänekäs tukikaan ei Kouvoja kuitenkaan enää kantanut, joten Vilppaan voittolukemat kirjattiin lopulta 92-90 –numeroin.
Vilppaan parhaimmistoon keskiviikon voitokkaassa kamppailussa lukeutuivat monipuolisesti onnistunut ja tupla-tuplan toimittanut Monyea Pratt (22 pistettä/13 levypalloa/4 riistoa), 17 pistettä ja 6 levypalloa nimiinsä kirjauttanut Sherman Gay sekä 17 pistettä ja 5 syöttöä operoinut takamies Doug Wiggins. Okko Järvi rankaisi illan isäntiä tarkalla kädellään 18 pisteen edestä.
Kouvojen riveistä parasta osaamistaan esittelivät 23 pistettä heittänyt D.J. Richardson, 19 pistettä pussittanut ja 9 levypalloa repinyt Kyle Shiloh, sekä totutun monipuolisena uhkana parketilla mellastanut Ville Kaunisto (12/8/4 syöttöä).
Miesten Korisliigaa johtava Joensuun Kataja jatkoi kotivoittojensa sarjaa keskiviikkona kärkipelissä Loimaan Bisonsia vastaan. Pisteet jäivät Joensuuhun lukemin 102-77 (47-43). Voiton ansiosta Kataja jatkaa sarjataulukon kärjessä kolmen voiton erolla Karhuun ja Bisonsiin jotka miehittävät sijoja 2 ja 3. Kataja on pelannut myös kaksi ottelua takaa-ajajiaan vähemmän.
Kataja hävisi kauden ensimmäisen kotipelinsä, mutta on sen jälkeen venyttänyt kotivoittojensa sarjan yli neljän kuukauden aikana 11 pelin mittaiseksi. Kotiottelunsa Kataja on keskiviikon jälkeen voittanut keskimäärin 15:n pisteen marginaalilla ja sen hyökkäys jauhaa tulostaululle hieman vajaat 96 pistettä per kotiottelu.
Bisons vei peliä toisen jakson loppupuolelle, jolloin 11 pisteessä käynyt vierasjohto kääntyi isäntien neljän pisteen taukoeduksi. Peli ratkesi kolmannella jaksolla, jonka lopulla Kataja karkasi jo 15 pisteen johtoon.
- Vastassa oli kova joukkue ja meiltä kesti tovi päästä pelirytmiin kiinni. Kun rytmi löytyi, olivat viimeiset 30 minuuttia meiltä aika iloista peliä. Iso piste-ero ei kerro kuitenkaan pelistä koko totuutta, huomautti Katajan valmentaja Jukka Toijala.
Katajan riveistä kovinta jälkeä keskiviikkona tekivät 27 pistettä ja 8 levypalloa toimittanut laituri Lamayn Wilson, 15 pistettä heittänyt Trevis Simpson, sekä lähes rutiininomaisesti Bisons-puolustusta syötöillään puhkonut Teemu Rannikko, joka kirjautti illan tilastorivikseen 21 pistettä, 11 koriin johtanutta syöttöä ja 4 levypalloa.
Bisonsin kokoonpanosta itsensä onnistujien kirjoihin pelasivat 17 pistettä heittänyt Ilari Seppälä, 14 pisteellä ja 13 levypallolla tupla-tuplan toimittanut Tuukka Kotti, sekä 10 pistettä mieheen pussittaneet Ike Udanoh (10/6) ja Martin Zeno (10/7/5).
Joona Tuomala pelasi viime kaudella uransa parasta koripalloa. Uutena osoitteena on kasvattajaseura KTP-Basket, ja pelit käynnistyvät itseluottamuksen siivittäminä.
Joona Heinonen opetteli juniorina yhtä aikaa omillaan asumista ja koripalloa Espanjan kovatasoisilla parketeilla. Nyt 21-vuotias lupaus jatkaa työtään Kouvoissa rikkonaisen Korisliiga-debyytin jälkeen.
Italiasta Espooseen palannut Elias Eerikinharju haluaa saada polvensa kuntoon, kehittyä pelaajana ja auttaa Tapiolan Honkaa nousemaan Korisliigassa uusiin korkeuksiin.
Kaarinan barbaarina tunnettu laituri aloittelee Tampereen Pyrinnön kanssa uutta kautta kovan työn kautta. Edellinen oli haastava mutta nousujohteinen, joten sen päälle on hyvä rakentaa, vaikka kokoonpano onkin kokenut muutoksia.
Bisons Loimaan viime kausi oli pääosin positiivinen yllätys, mutta nopea putoaminen playoffeista kaivoi Vesa Heinosen mieltä. Nyt kapteeni avaa tarkemmin ajatuksiaan niin kentältä kuin sen ulkopuoleltakin.
Kauhajokisten unelma Mestareiden liigan lohkovaiheesta päättyi lauantai-iltana Samokovissa, Bulgariassa. Liettualainen BC Juventus Utena osoittautui vahvemmaksi numeroin 103–89, ja vei näin paikan karsintojen seuraavalle kierrokselle.
Helsinki Seagullsin kahteen Korisliigan mestaruuteen viime vuosina johtanut helsinkiläislähtöinen ToPo Juniorien kasvatti Lassi Nikkarinen, 187 cm ja 28 v., on allekirjoittanut uransa ensimmäisen ulkomaiden ammattilaissopimuksen. Nikkarinen edustaa alkavalla kaudella Espanjan kakkosliigan kärkipäähän ennakoitua Fuenlabradaa.
13 kautta Korisliiga-kokemusta kerännyt laituri täydentää lokkipaitojen riviä.
Helsinki Seagullsin tulevan kauden toinen ulkomaalaisvahvistus on kokenut yhdysvaltalainen 180-senttinen Kahron Ross. Yhden vuoden sopimuksella Helsinkiin saapuvalle 29-vuotiaalle Rossille tuleva kausi on jo hänen uransa kahdeksas Euroopassa ja neljäs Korisliigassa. Suomessa hän on aiemmin edustanut BC Nokiaa, jossa hän voitti myös Suomen mestaruuden kaudella 2023-2024.
Salon Vilppaan joukkueen viimeinen palanen on nelospaikalla operoiva 201-senttinen Ansley Almonor, joka aloittaa ammattilaisuransa Suomesta legendaarisen Kentuckyn yliopiston jälkeen.