Viljami Vartiainen säkitti kolmosia, kun Weber State vei NCAA:n suomalaiskohtaamisen

12.2.2024 11:50 Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa viimeisen viikon suomalaisonnistujiin lukeutui Viljami Vartiainen, joka säkitti kaksi kolmosta, kun Vartiaisen edustama Weber State päihitti Emil Skytän ja Sacramento Staten.

Viljami Vartiainen on noussut jo tulokaskaudellaan Weber Staten luottopelaajiin. Kuva: Ville Vuorinen.

Viime viikon torstaina Weber State voitti Big Sky -konferenssin ottelussa Portland Staten 72-84 (26-45). Freshman-kauttaan pelaava Vartiainen toi penkiltä heittovoimaa pussittaen kahdella kolmosella 6 pistettä ja tarjoillen yhden syötön 15 minuutin peliajalla.

> Ottelutilastot

Lauantaina Vartiainen sai kerskailuoikeudet itselleen, kun Weber State voitti Emil Skytän edustamalta Sacramento Statelta voiton 53-58 (22-30). Vartiainen tilastoi 8 pistettä 19 minuutin peliajalla. Skyttä pelasi aloitusviisikossa 28 minuuttia yhden pisteen, levypallon ja syötön tilastoilla.

Voitto oli Weber Statelle jo viides peräkkäinen.

Vartiainen on Tapiolan Hongan kasvatti, joka siirtyi täksi kaudeksi Weber Stateen. Jo tulokaskaudellaan heittovoimainen Vartiainen on noussut yliopistonsa luottovaihtopelaajaksi. Vartiaisen tilastot kaudelta ovat 5,1 pistettä ja 1,6 levypalloa ottelua kohden. Kolmosensa hän on osunut tarkkuudella 33,8%.

> Ottelutilastot


Olivier Nkamhoua, Michigan

Wisconsin – Michigan 68-72 (33-37)
Nkamhoua: 8 pistettä, 12 levypalloa, 2 syöttöä, 30 minuuttia*
> Ottelutilastot

Michigan – Nebraska 59-79 (25-45)
Nkamhoua: 3 pistettä, 10 levypalloa, 2 syöttöä, 2 torjuntaa, 3 riistoa, 32 minuuttia*
> Ottelutilastot


Federiko Federiko, Pittsburgh

Pittsburgh – NC State 67-64 (38-30)
Federiko: 4 pistettä, 10 levypalloa, 2 torjuntaa, 28 minuuttia*
> Ottelutilastot


Touko Tainamo, Denver

Denver – South Dakota 86-92 (41-46, 79-79) OT
Tainamo: 21 pistettä, 11 levypalloa, 33 minuuttia*
> Ottelutilastot

St. Thomas (MN) – Denver 77-94 (32-45)
Tainamo: 10 pistettä, 9 levypalloa, 1 torjunta, 22 minuuttia*
> Ottelutilastot


Morris Ugusuk, South Carolina

Ole Miss – South Carolina 65-68 (31-43)
Ugusuk: 4 pistettä, 1 syöttö, 10 minuuttia
> Ottelutilastot

Vanderbilt – South Carolina 60-75 (32-28)
Ugusuk: 0 pistettä, 4 minuuttia
> Ottelutilastot


Mustapha Amzil, New Mexico

New Mexico – Wyoming 91-73 (40-25)
Amzil: 13 pistettä, 2 levypalloa, 1 riisto, 23 minuuttia
> Ottelutilastot

UNLV – New Mexico 80-77 (39-40)
Amzil: 10 pistettä, 8 levypalloa, 4 syöttöä, 25 minuuttia
> Ottelutilastot


Miro Little, Baylor

Texas Tech – Baylor 73-79 (35-36)
Little: 0 pistettä, 2 levypalloa, 2 minuuttia
Yalaho (Texas Tech): 1 piste, 5 minuuttia
> Ottelutilastot

Baylor – Kansas 61-64 (38-34)
Little: 3 pistettä, 6 levypalloa, 1 riisto, 19 minuuttia
> Ottelutilastot


Emil Skyttä, Sacramento State

Idaho – Sacramento St. 61-45 (37-20)
Skyttä: 6 pistettä, 3 levypalloa, 1 riisto, 22 minuuttia*
> Ottelutilastot

Sacramento St. – Idaho St. 40-68 (16-33)
Skyttä: 5 pistettä, 2 levypalloa, 1 syöttö, 24 minuuttia*
> Ottelutilastot

Sacramento St. – Weber St. 53-58 (22-30)
Skyttä: 1 piste, 1 levypallo, 1 syöttö, 28 minuuttia*
Vartiainen (Weber St.): 8 pistettä, 19 minuuttia
> Ottelutilastot


Gezim Bajrami, LIU

Merrimack – LIU 82-79 (34-41)
Bajrami: 0 pistettä, 2 levypalloa, 7 minuuttia
> Ottelutilastot


Jesper Granlund & Leo Nordberg, Longwood

USC Upstate – Longwood 69-64 (37-30)
Granlund: 3 pistettä, 5 levypalloa, 3 syöttöä, 2 riistoa, 30 minuuttia*
Nordberg: DNP
> Ottelutilastot

Winthrop – Longwood 74-84 (28-42)
Granlund: 4 pistettä, 1 levypallo, 2 syöttöä, 17 minuuttia*
Nordberg: DNP
> Ottelutilastot


Tuukka Jaakkola, Cal Poly

Cal Poly – CSUN 65-78 (30-33)
Jaakkola: 12 pistettä, 6 levypalloa, 21 minuuttia*
> Ottelutilastot

Cal Poly – Long Beach St. 68-77 (35-39)
Jaakkola: 12 pistettä, 3 levypalloa, 2 torjuntaa, 2 riistoa, 31 minuuttia*
> Ottelutilastot


Eemeli Yalaho, Texas Tech

Texas Tech – Baylor 73-79 (35-36)
Yalaho: 1 piste, 5 minuuttia
Little (Baylor): 0 pistettä, 2 levypalloa, 2 minuuttia
> Ottelutilastot


* Aloitusviisikossa

Basket.fi seuraa NCAA:n ykkösdivisioonan suomalaispelaajien edesottamuksia ja raportoi niistä kerran viikossa.

 
25.11.2025 11:09 NCAA

Okku Federiko monipuolisena Draken voitossa – Eemeli Yalaho keräsi tupla-tuplan

Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:n viimeisen viikon suomalaisonnistujiin lukeutuivat muun muassa monipuolisen tilastorivin kerännyt Okku Federiko, tupla-tuplan kahminut Eemeli Yalaho ja 19 pistettä nakuttanut Miro Little.

25.11.2025 10:29 NCAA

Albina Syla repi 11 levypalloa Rhode Islandille – Meri Kanerva urakoi kahdesti 39 minuuttia

Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa viimeisen viikon suomalaisonnistujiin lukeutuvat muun muassa 11 levypalloa kahminut Albina Syla, miltei koko pelin kahdesti pelannut Meri Kanerva sekä kahdesti kaksinumeroiset pistelukemat heittänyt Elina Aarnisalo.

10.11.2025 11:12 NCAA

Little monipuolisella pelipäällä NCAA:ssa – Okku Federiko 18 pistettä, 15 levypalloa

Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA pyörähti käyntiin viime viikolla. Miro Little veisteli 11 pistettä, 8 levypalloa ja 6 syöttöä UC Santa Barbaralle, kun taas Okku Federiko keräsi 18 pisteen ja 15 levypallon tupla-tuplan Drakelle.

10.11.2025 10:29 NCAA

Aarnisalo aloitti vahvasti North Carolinan paidassa – Syla rohmusi tupla-tuplan

Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa suomalaispelaajat pääsivät vauhtiin viime viikolla. Elina Aarnisalo säkitti 13 pistettä North Carolinalle, kun taas Albina Syla keräsi tupla-tuplan Rhode Islandille.

3.11.2025 09:29 NCAA

Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA käynnistymässä tällä viikolla – suomalaisilla jälleen hieno edustus ykköstasolla

Yhdysvaltojen NCAA:n ykköstaso käynnistyy alkuviikolla. Suomalaispelaajia on kauden käynnistyessä joukkueiden listoilla 15 naisissa ja miehissä 13. Basket.fi tulee seuraamaan viikkotasolla suomalaispelaajien edesottamuksia NCAA:n ykköstasolla.

17.4.2025 11:09 NCAA

Elina Aarnisalo vaihtaa yliopistoaan ja liittyy North Carolinan vahvuuteen

Final Four -vaiheeseen asti UCLA:n riveissä päättyneellä NCAA-kaudella yltänyt Elina Aarnisalo, 19, vaihtaa yliopistoaan ensi kaudeksi. Tapiolan Hongan kasvatti on sitoutunut ensi kaudeksi North Carolinan yliopistoon.

7.4.2025 13:25 Susijengi

Miro Little UC Santa Barbaran riveihin

Toisen kautensa Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:ssa päättänyt Susijengin takakentän nuori kulmakivi Miro Little, 193 cm ja 20 vuotta, vaihtaa joukkuetta. Päättyneellä NCAA-kaudella Utahin yliopistoa edustanut Tampereen Pyrinnön kasvatti edustaa tulevalla kaudella Big West -konferenssia pelaavaa UC Santa Barbaraa.

5.4.2025 19:47 NCAA

Elina Aarnisalo ja UCLA kaatuivat UConnille Final Fourissa

Yhdysvaltojen naisten NCAA:n lopputurnauksessa Elina Aarnisalo ja UCLA putosivat leikistä pois juuri ennen finaalia, kun UCLA hävisi Final Four -ottelussa UConnille 85-51.

1.4.2025 07:42 NCAA

Elina Aarnisalo ja UCLA etenivät NCAA:n lopputurnauksen Final Fouriin

Yhdysvaltojen NCAA:n lopputurnauksessa Elina Aarnisalo ja UCLA marssivat viikonloppuna Final Fouriin, kun UCLA kaatoi ensin Ole Missin ja sitten LSU:n.

30.3.2025 09:17 Susijengi

Federikon ja Yalahon Texas Techin tie nousi pystyyn NCAA:n lopputurnauksessa

Federiko Federikon ja Eemeli Yalahon edustama Texas Tech oli lähellä jättiyllätystä Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:n lopputurnauksen läntisessä aluefinaalissa San Franciscossa. Texas Tech johti suursuosikki Floridaa yhdeksällä pisteellä vielä kolme minuuttia ennen loppua, mutta taipui lukemin 79-84 (37-40) Floridan raivatessa tiensä Final Four -turnaukseen.

Näytä lisää vastaavia