URHOtv-ennakko: Katajan voittoputki Namika Lahden testiin

19.2.2014 Korisliigassa viimeiset kuusi otteluaan voittanut Kataja Basket matkaa keskiviikkona Päijät-Hämeeseen Namika Lahden testiin. Runkosarjan viidennestä sijasta taistelua käyvä Namika lähtee peliin altavastaajana hävittyään viimeiset neljä otteluaan.

Robert Arnoldin Namika Lahti hakee kahden kotitappion jälkeen paluuta voittokantaan Suurhallissa. Kuva: Vesa Kuukka/Kuvanmaailma.

Joensuulaisten kone on käynyt mallikkaasti tammikuun alussa kärsityn Lapua-tappion jälkeen.

 

Alkuvuoden aikana avainmiehistönsä vähitellen sairastuvalta parketille saanut Kataja on pelannut viimeisten viikkojen ottelut verkkaisella tahdilla ja ajanut vuodenvaihteessa joukkueeseen liittyneen amerikkalaiskaksikkonsa Alex Wesby-Jared Newson peliin mukaan.

 

Katajan kuuden pelin voittoputken aikana joensuulaiset ovat napanneet päänahat Pyrinnöstä, Bisonsista ja KTP:sta, jonka lisäksi joukkueen kesän suurhankinta Teemu Rannikko on pelannut kauden parasta koripalloaan. Rannikon keskiarvot kuuden pelin voittoputken aikana ovat olleet 15,2 pistettä ja 7,0 syöttöä ottelua kohden (kakkoset 60,0%, kolmoset 58,3%, vapaaheitot 85,7%).

 

Pitkään runkosarjan kuudennessa sijassa kiinni ollut ja jopa Kauhajoen Karhun taisteluun viidennestä sijaan haastanut Namika Lahti on puolestaan hakenut viimeisimmän voittonsa 29. tammikuuta, kun Bisons piipahti vieraisilla Suurhallissa.

 

Bisons-voiton jälkeen lahtelaiset ovat kaatuneet KTP:lle, Korihaille, Lappeenrannalle ja Lapualle, ja mikä merkittävintä, hävinnyt viimeiset kaksi kotiotteluaan. Lahti pitää edelleen hallussaan liigan kuudetta sijaa, mutta Tapiolan Honka kummittelee jo voiton päässä.

 

Kataja on voittanut joukkueiden kaksi aiempaa keskinäistä kohtaamista tällä kaudella. Marraskuussa joensuulaiset ryöpyttivät lahtelaisia kotonaan pistein 90-54 (47-31), kun taas tammikuun alussa Kataja nipisti 83-85 (35-44)-voiton Suurhallissa.

 

Namika Lahden ja Kataja Basketin kohtaaminen URHOtv:llä keskiviikkona 19.2. klo 18:25 alkaen.

 

 
10.6.2026 20:35 Korisliiga

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2026–2027 myönnetty: Keski-Suomi palaa liigakartalle – ennätysmäärä joukkueita pääsarjoissa

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjalisenssit pelikaudelle 2026–2027. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Keski-Suomi palaa liigakartalle, kun Kipinä Basket nähdään Korisliigassa tulevalla kaudella. Kaikkiaan koriksen pääsarjoissa nähdään tulevalla kaudella ennätykselliset 65 joukkuetta.

8.6.2026 15:05 Korisliiga

Vilpas hurjana siirtomarkkinoilla: Mikael Aalto Saloon

Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.

1.6.2026 19:00 Korisliiga

Vuoden pelaaja Samu Adler tekee muuttoa Indianaan mieli avoimena: ”En tiedä yhtään, mitä odottaa, mutta sillä mennään, mitä sieltä sanotaan”

Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.

25.5.2026 15:36 Korisliiga

Korisliiga-mestari ja Vuoden pelaaja Lassi Nikkarinen palaa Seagullsiin

Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.

23.5.2026 20:30 Korisliiga

Samu Adler ja Annika Aarrejoki vuoden pelaajat – Palkintogaalassa juhlistettiin kauden parhaita

Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.

19.5.2026 20:47 Korisliiga

Korisliiga-finaalit ratkesivat: Vilpas karkasi toisella puoliajalla seurahistorian toiseen mestaruuteen!

Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.

16.5.2026 19:13 Korisliiga

Korisliiga-finaalit saavat huikean loppuhuipennuksen: Kataja venytti sarjan seitsemänteen peliin!

Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.

14.5.2026 20:32 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Vilppaan kolmas voitto putkeen – Kataja selkä seinää vasten!

Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.

12.5.2026 20:34 Korisliiga

Vilpas kesti Joensuun paineet – finaalisarja tasan 2–2

Salon Vilpas otti vierasvoiton ja tasoitti finaalit Kataja Basketia vastaan. Seuraavat ottelut torstaina 14. toukokuuta Salossa ja lauantaina 16. toukokuuta jälleen Joensuussa.

9.5.2026 20:09 Korisliiga

Vilpas laittoi kovasanaisen vastalauseen Katajan rynnistykselle kohti mestaruutta – kavensi finaalit 2–1:een

Salon Vilpas otti tämän kevään Korisliiga-finaalien ensimmäisen voittonsa lähes 40 pisteen marginaalilla ja päätösjakson tukahduttavalla puolustustyöllä.

Näytä lisää vastaavia