Tuoreille Pohjoismaiden mestareille tappioita

27.7.1999 Kesäkuussa Pohjoismaiden mestaruuden kotikisoissaan Salossa voittanut 20-vuotiaiden miesten maajoukkue joutui taipumaan Viron vastaavalle ryhmälle kolmesti peräkkäin viime viikonvaihteessa.

Suomen joukkue matkasi Viroon mielessään jo 2.-8. elokuuta Espanjassa pelattava EM-karsintaturnaus, jossa Suomea vastassa on isäntämaa Espanjan lisäksi Belgia, Israel, Luxemburg, Portugali ja Saksa. Kuuden joukkueen karsinnasta kaksi parasta selviytyy suoraan EM-lopputurnaukseen, joka pelataan Makedoniassa heinä-elokuussa 2000.

Alun perin kolmen joukkueen turnaukseksi tarkoitettu visiitti Viroon, kutistui kahden maan leiriksi Venäjän joukkueen peruttua tulonsa viime tipassa. Menomatkan raju merenkäynti imi Suomen pelaajista kirjaimellisesti mehut. Pahoinvoiva joukkue joutui jättämään perjantain saliharjoituksen väliin ja oli ensimmäisessä ottelussaan samana iltana Viroa vastaan vailla mahdollisuuksia. Lopputulos kirjattiin virolaisten eduksi 84-54 (45-22). Suomen lailla Viro valmistautuu EM-karsintoihin.

Lauantain otteluun isännät tulivat huonosti valmistautuneena ja edellisen päivän murskaavaan voittoon tuudittautuneina. Suomen joukkue puolestaan pelasi ensimäisen puoliajan kurinalaisesti ja tarkasti puolustaen. Valmentajien ohjeiden mukaan erityistä huomiota kiinnitettiin levypallopeliin ja puoliaikaan mennessä Viro olikin saanut vasta kolme hyökkäyspään levypalloa. Suomen hyökkäys oli monipuolista ja liikkuvaa, kunnes isännät siirtyivät toisen puoliajan alkuminuuteilla paikkapuolustukseen. Suomen hyökkäys tyrehtyi ja heittotarkkuus katosi. Samanaikaisesti isäntien terävöitynyt levypallopeli käänsi ottelun jälleen Viron voitoksi, nyt lukemin 79-67. Koko ottelussa Suomen joukkue heitti kakkoset kuitenkin hyvin 24/40.

Luottomiehistä Rannikko ja Iltanen sivussa

Kolmannessa ottelussa sunnuntaina Suomen peli kulki jälleen ensimmäisen puoliajan mallikkaasti joukkueen johtaessa puoliajalla kahdella pisteellä 37-39. Toisen puoliajan ensimmäinen kymmenminuuttinen jatkettiin tasatahtiin, mutta ottelun loppua kohti Suomen ote kuitenkin kirposi ja fyysiset vastustajat veivät ottelun kymmenen viimeistä minuuttia murskaavasti 34-9 karaten tasatilanteesta 50-50 lopulta varsin selvään voittoon 84-59.

Viimeisen harjoitusturnauksen parhaaksi Suomen valmennusjohto valitsi Pussihukkien Juuso Pöyhösen, joka toimi turnauksessa myös joukkueen kapteenina Teemu Rannikon viettäessä ansaittua, joskin lyhyeksi jäävää kesälomaa. Rannikon lisäksi ikäluokan EM-karsintaturnaukseen lähtevästä joukkueesta Viron leiriltä puuttui Salon Erik Iltanen, joka paranteli lievästi loukkaantunutta nilkaansa.

Viro - Suomi 84 - 54 (45 - 22), Rakvere, Viro, 23.7.1999

Aki Ulander 2 Juuso Lehtimäki 0 Kimmo Muurinen 9 Antti Tossavainen 0 Tuukka Kotti 14 Antti Raami 3 Jussi Hyvärinen 0 Juuso Pöyhönen 17 Petri Virtanen 2 Olli Nikitin 2 Kai Forsman 5

Viro - Suomi 79 - 67 (35 - 44), Rakvere, Viro, 24.7.1999

Aki Ulander 4 Juuso Lehtimäki 6 Kimmo Muurinen 17 Antti Tossavainen 0 Tuukka Kotti 9 Antti Raami 5 Jussi Hyvärinen 0 Juuso Pöyhönen 11 Petri Virtanen 0 Olli Nikitin 12 Kai Forsman 3

Viro - Suomi 84 - 59 (37 - 39), Rakvere, Viro, 25.7.1999

Aki Ulander 8 Juuso Lehtimäki 6 Kimmo Muurinen 8 Antti Tossavainen 0 Tuukka Kotti 10 Antti Raami 2 Jussi Hyvärinen 7 Juuso Pöyhönen 12 Petri Virtanen 6 Olli Nikitin 0 Kai Forsman 0
 
20.2.2020 21:42 Susijengi

Serbia lamaannutti Susijengin vahvuuksillaan karsinta-avauksessa

Susijengin EM-karsintojen ensimmäisessä ottelussa ensiluokkaisesti esiintynyt Serbia ei antanut suomalaisille edes kunnollista tilaisuutta näyttää kynsiään. Serbia kaiversi fyysisyydellä sekä fiksulla pelaamisella molemmissa päissä kenttää selkeän 58-80 (24-37) -voiton Espoo Metro Areenalla.

21.11.2018 22:53 Susiladies

Romania pinnisti Susiladiesin ohi EM-karsintojen päätösottelussa

Susiladiesin kolmen neljänneksen johto ei riittänyt Cluj-Napocassa, kun Romania ravasi väkisin rinnalle ja lopulta ohitse 71-60 (28-34). Täten Susiladies jäi ilman voittoja EM-karsinnoissa.

17.11.2018 21:26 Susiladies

Susiladies pisti voittamattoman Slovenian tiukille Töölössä

Töölön Kisahallissa Slovenia eteni vuoden 2019 EM-kisoihin nitistämällä Susiladiesin 68-88 (27-41). Suomi pisti oivasti kampoihin E-karsintalohkoa puhtaalla pelillä dominoivaa Sloveniaa vastaan, mutta vieraiden pelirutiini oli lopulta liikaa.

31.5.2018 14:01 Susijengi

Susijengin Viro-ottelun lipunmyynti käynnissä – kesän avaus Hartwall Arenalla 25.6.

Susijengi palaa kotiyleisön eteen Hartwall Arenalla 25. kesäkuuta, kun se kohtaa Viron MM-karsintojen kenraalissa. Lipunmyynti Viro-otteluun on käynnissä.

25.2.2018 22:00 Maaottelu

Koiviston liekinheitin, liukas Wilson ja haalarimies Nenonen – Susijengillä monta onnistujaa tahtovoitossa Bulgariaa vastaan

Helsingin jäähallin 5217-päinen kotiyleisö poistui areenalta hymyt korvissa, kun Mikko Koiviston kolmoskarkelot, Jamar Wilsonin taikatemput ja Juho Nenosen irtopallopelaaminen turvasivat Suomelle elintärkeän voiton MM-karsinnoissa Bulgariaa vastaan. Bulgaria kiri jo kertaalleen karanneen Susijengin, mutta loppuhetkillä sisukas Suomi nousi 75-70 (40-30) –voittoon.

24.2.2018 00:10 Maaottelu

Hurmoksen löytänyt Islanti nousi 11 pisteen takaa Susijengin ohi

Reykjavikin myrskyinen ilta osoittautui Susijengille täsmälleen niin vaikeaksi kuin odotettiin. Suomi karkasi parhaimmillaan 11 pisteen johtoon isännistään, mutta Islanti passivoi yliaggressiivisella puolustuspelillään vierashyökkäyksen viimeisellä neljänneksellä ja avasi MM-karsintojen voittotilinsä 81-76 (39-38) -voitollaan.

15.2.2018 Maaottelu

Ranska tyly emäntä Susiladiesille 5000 katsojan edessä

Suomen naisten koripallomaajoukkue eli Susiladies hävisi EM-karsintaottelun hallitsevaa EM-hopeamitalisti Ranskaa vastaan 5000 silmäparin edessä Brestissä. Susiladies pelasi rohkeasti ja ennakkoluulottomasti, mutta kivenkova Ranska oli liian iso pala purtavaksi 90-40 (44-23) -tappiossa.

14.2.2018 Maaottelu

Susiladiesille vastaan ärsytetty Ranska

Suomen naisten koripallomaajoukkue eli Susiladies saa tänään vastaansa maajoukkueikkunan toisessa EM-karsintaottelussa Ranskan Brestissä. Hallitseva EM-hopeamitalisti hävisi yllättäen lauantaina oman karsintaottelunsa Slovenialle.

11.2.2018 Maaottelu

Susiladiesin nuori laituri Elina Arike: ”Maajoukkueessa yhteishenki on todella tärkeää”

Susiladiesin Elina Arike pelasi lauantaina vasta toisessa virallisessa naisten maaottelussaan. Pirteästi taistellut HBA-laituri uskoo saavansa maajoukkueryhmityksessä kehitystä pelikovuudessa ja pelin lukemisessa.

10.2.2018 Maaottelu

Romania karkasi EM-karsinnoissa Susiladiesilta

Suomen naisten maajoukkue eli Susiladies kärsi tappion Töölön Kisahallissa pelatussa EM-karsintaottelussa Romaniaa vastaan. Taru Tuukkasen 24 pisteen ja 17 levypallon loistopeli ei riittänyt, kun romanialaiset karkasivat toisella neljänneksellä kohti 59-80 (31-47) -voittoa liki kuudensadan silmäparin edessä.

Näytä lisää vastaavia