Tulikuuma Nuutinen pussitti voiton Bisonsille, finaalipaikka katkolla Katajalle

23.4.2012 21:58 Loimaalainen Nilan Bisons hyvitti välierien avaustappionsa maanantaina Tampereella nujertamalla Pyrinnön 87–99 (49–49) peräti 39 pistettä säkittäneen Matti Nuutisen johdolla. Joensuun Kataja puolestaan antoi tyrmäystippoja ToPolle jyräämällä Helsingissä 92–57 (50–24)-voitolla yhden voiton päähän finaaleista.

Matti Nuutinen -show jylläsi Pyynikillä.

Ryan McDaden ja Bisonsin tilannekovuus oli liikaa Pyrinnölle.

Jared Newsonin Kataja oli ylivoimainen Kisahallissa.

Helsingissä tunteet kuumenivat, kuvassa Elias Kajander ja Jeremy Price. Kuvat: Eveliina Toivola & Tytti Nuoramo.

Lauantaisessa välieräavauksessa yhden pisteen voiton ToPosta viime hetkillä puristanut Joensuun Kataja oli toisessa välieräottelussa tulta ja tappuraa. Helsinkiläisyleisö oli hädin tuskin ehtinyt istua Töölön Kisahallin kuppituoleille, kun Kataja oli ehtinyt latoa taululle 0-13-lukemat.

 

Vaikka ToPo sinnitteli toisen jakson alkuun asti kymmenen pisteen päässä, helsinkiläiset eivät saaneet missään vaiheessa otetta kenttätapahtumista. Kataja puolusti ToPon kauaksi korista, haali levypallot parempaan talteen ja antoi isännille oppitunnin liikkuvasta, suunnitelmallisesta joukkuehyökkäyksestä. Kataja siirtyi voiton päähän finaaleista voittamalla toisen välieräottelun 57–92 (24–50).

 

– ToPo heitti huonosti ja me puolustimme erittäin hyvin. Saimme eliminoitua pelistämme niitä asioita, joissa epäonnistuimme Joensuussa. Hyökkäyskin oli erittäin hyvin tasapainossa koko ensimmäisen puoliajan, kiitteli Katajan päävalmentaja Jukka Toijala.

 

Tunteet kuumenivat selvässä pelissä ajoittain, ja tuomarikolmikko vihelsi joukkueille yhteensä neljä epäurheilijamaista virhettä, kaksi teknistä virhettä sekä kolmannella jaksolla ToPon Chase Griffinin ja Katajan Jared Newsonin ulosajoihin päätyneet virheet.

 

– En tiedä, mikä tuli. Ylilatautuminen purkautui ruikuttamisena, itkuna ja vinkumisena. Kataja tuli ja rökitti ja oli mielettömän hyvä. He tuntuivat haistavan puolustuksessaan kaikki tilanteet etukäteen, huokaisi ToPon päävalmentaja Tomi Kaminen.

 

Kataja vei ottelun levypallot 51–32 ja järjesti nopealla pallonliikkeellä erinomaisia heittopaikkoja toisensa perään. Kaksinumeroisille pisteille ylsivät Jared Newson (21/9), Jeremy Price (16/10/3 blokkia), B.A. Walker (19/5) sekä Petri Virtanen (11/1). Pikkuvammasta kärsivä Samuel Haanpää ei pelannut.

 

ToPolta yli kymmenen pisteen pääsi vain Carl Lindbom (11/3).

 

Katajalla on finaalipaikka katkolla keskiviikkona Joensuussa.

 

– Nyt pelataan playoffseja ja on aivan sama, tuleeko voitto pisteellä vai 40 pisteellä. Seuraavaksi mietitään hetken aikaa mitä täällä tapahtui ja sitten keskitytään kolmanteen peliin, linjasi Toijala.

 

Tulikuuma Nuutinen palautti kotiedun Bisonsille

 

Lauantaina karvaan jatkoaikatappion Tampereen Pyrintöä vastaan kokenut loimaalainen Nilan Bisons hullaannutti runsaslukuisen vieraskatsomon Pyynikin Palloiluhallilla nujertamalla hallitsevan mestarin pistein 87–99 (49–49).

 

Avausottelussa huonoon vapaaheittotyöskentelyyn sekä huolimattomaan levypallopeliin kompastunut Bisons onnistui maanantaina hermopelissä täydellisesti. Loimaalaispuolustus sai Pyrinnön pelaajat pois raiteiltaan, ja takamiehet Mikko Koivisto (10/4) ja Jeb Ivey (18/2/5 syöttöä) murtautuivat tärkeillä hetkillä Pyrinnön kahleista kasvattaakseen vierasjohtoa. Loppulukemat säkittivät Ivey ja Matti Nuutinen vapaaheittoviivalta.

 

– Olimme niin pettyneitä välieräavauksen jälkeen, että olisimme voineet pelata tämän ottelun vaikka sunnuntaiaamuna, jos siihen olisi tarjoutunut tilaisuus, suitsutti Bisons-päävalmentaja Greg Gibson.

 

– Ensimmäisessä ottelussa olimme todella huonoja, mutta miehistyimme koko joukkueena. Saimme vastustajan hyökkäyksen pysäytettyä silloin kuin tahdoimme, pystyimme juoksemaan kenttää ja saimme hyökkäyspäässä itsemme järjestetyksi hyvään asemaan.

 

Yksi ylitse muiden oli Bisonsin 21-vuotias laituri Matti Nuutinen, joka latoi piste-ennätyksensä (39) tärkeimmässä mahdollisessa paikassa ja komeimmalla mahdollisella tavalla: kakkoset 5/7, kolmoset 7/9, vapaaheitot 8/8. Kaarinan Uran kasvatti kiskoi myös seitsemän levypalloa ja jakoi kaksi koriin johtanutta syöttöä.

 

– Minä ja valmennusjohto olemme nähneet koko kauden, että jotain tällaista tulee tapahtumaan. Jos Matti ei olisi ollut virhevaikeuksissa lauantaina, hän olisi saattanut silloin pussittaa 40 pistettä. Hän pelaa kovaa, heittää vapaasta paikasta, upottaa vapaaheittonsa ja puolustaa sydämellä, suitsutti Gibson.

 

Nuutisen, Iveyn ja Koiviston lisäksi Bisonsilta Ryan McDade (13/8) ja Clifton Jones (6/2) osoittivat puolustuspäässä kovuutensa. Pyrinnöstä Antwine Williams (20/7/3 syöttöä), Antero Lehto (15/1) ja Antti Nikkilä (13/6) olivat tasapainoisimmat hyökkäyspäässä. Damon Williams (19/10) kunnostautui jälleen monilla pelin osa-alueilla, mutta heitti pelitilanneheittonsa 4/16.

 

Nilan Bisonsin ja Tampereen Pyrinnön välierien otteluvoitot ovat tasan 1-1. Sarja jatkuu keskiviikkona Loimaalla.

 

 

Lisätietoja: ToPo-Kataja
Lisätietoja: Pyrintö-Bisons
 
1.10.2025 19:04 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Lahti Basketballin päävalmentaja Kristian Palotie tasapainoilee valmentamisen ja mediaroolinsa välillä – ”Painopiste on selkeä, sillä valmentaminen on kokopäivätyö”

Lahti Basketball nousi myrskyisien kausien jälkeen takaisin Korisliigaan, ja nyt päävalmentaja Kristian Palotiellä on edessään haaste saavuttaa kilpailuetua ja ennen kaikkea säilyttää sarjapaikka.

1.10.2025 13:12 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Kauhajoen Eemi Luukkonen on oppinut käsittelemään menestysjoukkueessa pelaamisen paineet – ”Kun kultamitali puuttuu, motivaatio kehittyä on kasvanut entisestään”

Ensimmäistä Korisliiga-mestaruuttaan metsästävä Eemi Luukkonen tähtää edelleen ammattilaiseksi ulkomaille mutta on 23:een ikävuoteensa mennessä oppinut, että kehitys tapahtuu ajallaan.

1.10.2025 10:58 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Enemmän kuin vain työtovereita – Eero Innamaa näkee valtavan arvon Vilppaan yhteisöllisyydessä

Eero Innamaa kokee paikallisylpeyttä Salon Vilppaan paidassa, vaikka välillä vanhan liiton turkulaiset kuittailevatkin paikkakuntavalinnasta. Pitkä jatkosopimus oli pelaajalle helppo valinta.

30.9.2025 16:26 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Joona Tuomala palasi synnyinmailleen uransa parhaassa pelikunnossa – tuore perheenisä tasapainoilee kodin ja KTP-Basketin välillä täynnä energiaa

Joona Tuomala pelasi viime kaudella uransa parasta koripalloa. Uutena osoitteena on kasvattajaseura KTP-Basket, ja pelit käynnistyvät itseluottamuksen siivittäminä.

30.9.2025 08:54 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Espanjassa koulitulle Kouvojen Joona Heinoselle jäi rikkonaisesta kaudesta näyttämisenhalu – ”Pään nollaaminen pettymysten jälkeen vaati työtä”

Joona Heinonen opetteli juniorina yhtä aikaa omillaan asumista ja koripalloa Espanjan kovatasoisilla parketeilla. Nyt 21-vuotias lupaus jatkaa työtään Kouvoissa rikkonaisen Korisliiga-debyytin jälkeen.

29.9.2025 09:36 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Elias Eerikinharju palasi Tapiolan Honkaan jatkamaan kesken jäänyttä tarinaa – ”On tämä ollut omanlaisensa polku, mutta olen nauttinut jokaisesta vaiheesta”

Italiasta Espooseen palannut Elias Eerikinharju haluaa saada polvensa kuntoon, kehittyä pelaajana ja auttaa Tapiolan Honkaa nousemaan Korisliigassa uusiin korkeuksiin.

26.9.2025 09:56 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Pyrinnön Riku Laine ei pelkää käsiensä likaamista – ”Olen kentän ulkopuolella rauhallinen ja hillitty tyyppi, mutta parketilla aivan muuta…”

Kaarinan barbaarina tunnettu laituri aloittelee Tampereen Pyrinnön kanssa uutta kautta kovan työn kautta. Edellinen oli haastava mutta nousujohteinen, joten sen päälle on hyvä rakentaa, vaikka kokoonpano onkin kokenut muutoksia.

25.9.2025 11:31 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Bisons Loimaan Vesa Heinonen johtaa kentällä esimerkillään ja rentoutuu vapaa-ajalla lavatansseissa – ”Tämä toinen intohimo aiheuttaa usein pientä naurua joukkuekavereissa”

Bisons Loimaan viime kausi oli pääosin positiivinen yllätys, mutta nopea putoaminen playoffeista kaivoi Vesa Heinosen mieltä. Nyt kapteeni avaa tarkemmin ajatuksiaan niin kentältä kuin sen ulkopuoleltakin.

20.9.2025 22:19 Mestarien liiga

Kauhajoki kaatui Juventus Utenalle – taival Mestareiden liigan karsinnassa katkesi

Kauhajokisten unelma Mestareiden liigan lohkovaiheesta päättyi lauantai-iltana Samokovissa, Bulgariassa. Liettualainen BC Juventus Utena osoittautui vahvemmaksi numeroin 103–89, ja vei näin paikan karsintojen seuraavalle kierrokselle.

13.9.2025 14:14 Pääjuttu

Korisliigan MVP Lassi Nikkarinen Espanjan Fuenlabradaan

Helsinki Seagullsin kahteen Korisliigan mestaruuteen viime vuosina johtanut helsinkiläislähtöinen ToPo Juniorien kasvatti Lassi Nikkarinen, 187 cm ja 28 v., on allekirjoittanut uransa ensimmäisen ulkomaiden ammattilaissopimuksen. Nikkarinen edustaa alkavalla kaudella Espanjan kakkosliigan kärkipäähän ennakoitua Fuenlabradaa.

Näytä lisää vastaavia