ToPo nousee kärkeä kohti

15.12.2005 Korisliigakauden voitokkaasti aloittanut, mutta syyspimeillä tappioputkeen joutunut ToPo on tekemässä uutta nousua kohti sarjan kärkeä. Korisliigan keskiviikkokierroksella ToPo otti seitsemännen voittonsa kahdeksasta viime pelistään, kun sarjakakkonen Namika Lahti kaatui Helsingissä 92-86 (52-46) -tuloksella.

ToPon johto kasvoi suurimmillaan kymmeneen pisteeseen, mutta lahtelaiset kirivät vielä viimeisen neljänneksen alussa edelle ja roikkuivat voiton syrjässä 79-79 -tilanteeseen asti.

Voittajien tehokvartetin muodostivat Ronald Yates 24 pisteellä, Leho Kraav 21:llä sekä John Thomas ja Ville Tuominen 18 pisteellä. Namikalta löytyi tehotrio, kun Jesper Parve ja Jonathan Jones heittivät 20 pistettä mieheen ja Michael Kuebler 18. 

Korihait kova kotonaan

Korihait otti Uudessakaupungissa neljännen peräkkäisen kotivoittonsa, kun sarjataulukossa edellä ollut Kouvolan Kouvot kukistui 96-81 (45-41) -lukemin. Peli eteni muutaman pisteen kotijohdossa, mutta kolmannen jakson puolivälissä Kouvot käväisi vielä tasoissa 53-53 -tilanteessa. Korihait ratkaisi voittonsa viimeisen jakson alussa kasvattamalla viiden pisteen taukojohtonsa kolmessa minuutissa 16 pisteeseen.

Kotivoiton rakensivat yhdysvaltalaiset Boakai Lalugba 35 pisteellä ja 14 levypallolla sekä Rashard Lee 26 pisteellä. John Allen heitti Kouvoille 26 ja Mark Sweet 19 pistettä. Kouvoilla ei ollut vielä uutta miestä viikko sitten polvensa loukanneen sentteri Jason Millerin paikalle.

Kataja kaatamaton

Suomen cupin finaalitappiostaan toipunut Joensuun Kataja osoittautui Tampereella kaatamattomaksi Pyrintöä vastaan, kun sarjapisteet lähtivät Joensuuhun 84-95 (37-46) -lukemilla. Peliä lähes alusta asti noin kymmenen pisteen erolla hallinneesta Katajasta Alex Wesby teki 23 ja Sami Lehtoranta 21 pistettä.

Pyrinnön teho keskittyi taas ulkomaalaistrion käsiin, kun Uka Agbai keräsi 22, Kenneth Lowe 21 ja Omar Bynum 20 pistettä 15 levypallon lisäksi.

Honka lisäsi PuHun tuskaa

Honka lisäsi Pussihukkien tuskaa tuottamalla vantaalaisille jo kahdeksannen peräkkäisen tappion 112-85 (51-45) -pistein. Peli tosin alkoi Espoossa yllättävästi, kun Pussihukat voitti Marc Axtonin johdolla ensimmäisen neljänneksen 32-18.

Tahti muuttui toisella jaksolla, jonka kotijoukkue voitti peräti 33-13 ja käänsi pelin edukseen. Monte Cummings heitti Hongalle 26 ja Kimmo Muurinen 22 pistettä. PuHun Axton nousi pelin parhaaksi pistemieheksi 27 pinnalla.

Tarmo parempi peräpäässä

Sarjan peräpään kamppailussa Porvoon Tarmolla ei ollut kotonaan vaikeuksia ottaa Aura Basketista kierroksen suurinta voittoa numeroin 92-60 (47-42). Kotijoukkue karkasi kolmannella jaksolla, jonka aikana se venytti viiden pisteen taukojohtonsa ratkaisevasti 17 pisteeseen.

Keskiviikkona oli Tarmon vuoro esitellä uusi yhdysvaltalaiskokelas: 203-senttinen 29-vuotias Damen Maddox tuli täyttämään potkut saaneen Broderick Bobbin sentterin paikkaa. Keskenkuntoinen tulokas keräsi 20 peliminuuttinsa aikana kymmenen pistettä ja kolme levypalloa.

Tarmon tehokkaimpia olivat Rashad Bell 31:llä ja Mikael Holme 21 pisteellä. Peräti 23 pallonmenetystä kärsineestä turkulaisjoukkueesta ei onnistunut edes sarjan pistekunkku Danny Gathings, joka jäi kymmeneen pisteeseen. Niilo Lehtilä pääsi joukkueen ykköseksi 15 pisteellä.

(STT)

 
5.5.2024 19:19 Korisliiga

BC Nokia seurahistorian ensimmäisen kerran Korisliiga-finaaliin!

BC Nokian historiallinen välierävoitto ratkesi pisteen turvin. Katajan Thomas Tumbalta nähtiin tappiossa 32 pisteen tuplatupla.

4.5.2024 21:59 Korisliiga

Seagulls finaaliin – Okko Järvi tykitti huimat pisteet kaaren takaa

Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen seitsemän ottelun välierätaisto päättyi Seagullsin voittoon.

3.5.2024 20:46 Korisliiga

Kataja venytti välierät seitsemänteen otteluun – ratkaiseva kohtaaminen sunnuntaina Nokialla

Kataja Basket kaatoi BC Nokian Joensuussa ja tasoitti välieräsarjan 3–3:een.

2.5.2024 20:44 Korisliiga

Kauhajoki tasoitti välierät Palmin ja Hopkinsin johdolla

Kauhajoki venytti välierät Seagullsia vastaan seitsemänteen peliin. Sarjan varmuudella ratkaiseva ottelu pelataan ylihuomenna lauantaina.

1.5.2024 21:41 Korisliiga

Kataja ei taivu – Richaud Packin hurja pisteilta siivitti kavennusvoittoon

Kataja Basket kiri loppusuoralla BC Nokian edelle ja voitti kriittisen ottelun kolmen pisteen turvin.

29.4.2024 21:01 Pääjuttu

Nokialle ja Seagullsille jälleen yhdet välierävoitot – Kataja ja Kauhajoki kumpikin selkä seinää vasten

BC Nokia ja Helsinki Seagulls johtavat miesten Korisliigan välieriä. Kummallakin joukkueista on kasassa kolme voittoa.

29.4.2024 10:00 Yhteistyökumppanit

Koripalloliitto ja Rantalainen yhteistyösopimukseen

Suomen Koripalloliitto on solminut monivuotisen yhteistyösopimuksen Suomen johtavan talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaation kanssa. Rantalainen tarjoaa seuroille jatkossa taloushallinnan palveluita ja osaamista.

27.4.2024 19:58 Korisliiga

Vierasvoittojen teema jatkuu – Seagulls tasoitti välierät

Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen välinen välieräsarja on nyt 2–2-tilanteessa.

25.4.2024 21:05 Korisliiga

BC Nokia ei jättänyt arvailun varaa – johtaa välieriä 2–1

Puolelta toiselle keikahdellut välieräsarja on nyt Nokian hallinnassa. Katajan valmentaja Petri Virtanen peräänkuulutti joukkueeltaan henkistä kasvua.

24.4.2024 20:31 Korisliiga

Kauhajoki 2–1-johtoon Seagullsista – poikkeuksellisessa sarjassa toistaiseksi pelkkiä vierasvoittoja

Kauhajoen ja Helsinki Seagullsin kolmas välieräkohtaaminen päättyi Kauhajoen täpärään voittoon.

Näytä lisää vastaavia