22.5.2011 Lappeenrannan NMKY:n omiin kasvatteihin lukeutuvat Anttoni Tapio ja Henri Välimaa jatkavat seuraavan pelikauden Korisliigaa pelaavan lappeenrantalaisjoukkueen riveissä. Päättyneellä kaudella molemmat pelasivat viimeisen kautensa seuran A-junioreissa.
Kolmoslinko Anttoni Tapio jatkaa kasvattajaseuransa LrNMKY:n paidassa. Kuva: Tuomas Venhola.
193-senttinen Anttoni Tapio oli LrNMKY:n harvoja valopilkkuja loukkaantumisten sävyttämän syksyn 2009 koitoksissa. Alkusyksystä jopa Korisliigan kolmen pisteen heittotarkkuustilastoa johtanut 18-vuotias laituri kirjasi kausikeskiarvokseen 4,1 pistettä ottelua kohden säkittäen ennätyksensä, 13 pistettä, marraskuussa Porvoon Tarmoa vastaan. Tapio kuuluu kesällä myös 20-vuotiaiden miesten maajoukkueen leirivahvuuteen.
Tapion tavoin nuorisomaajoukkueiden vakiokasvoksi lukeutuva Henri Välimaa, 19, täydentää LrNMKY:n isompaa kalustoa. 198-senttinen Välimaa kärsi vuosi sitten sitkeästä polvivammasta ja pääsi pelirytmiin paremmin kiinni vasta vuodenvaihteen jälkeen. Välimaa urakoi 3,1 pistettä kymmenen minuutin ottelukeskiarvolla ja kirjoitti otteluennätyksekseen 16 pistettä Korihaita vastaan.
LrNMKY:n päävalmentaja Lassi Tuovi näkee nuorten pelaajien jatkon mieluisena asiana.
- Neljän vuoden ajan poikien kanssa töitä tehneenä tiedän varmasti, mihin pojilla on vielä kapasiteettia. Ehjän kesän jälkeen olisi mielenkiintoista nähdä mihin siihet lopulta kantavat nyt, kun juniorivuodet ovat takana päin.
LrNMKY julkaisee lisää sopimuksia alkavalla viikolla. Kokoonpanoon ilmestyy varmuudella myös yksi täysin uusi nimi.
- Yksi tai kaksi uutta kasvoa kokoonpanoon vielä pyritään saamaan. Tavoitteena on rakentaa nuori, innokas ja energinen porukka, toivottavasti Riihelän Pasilla höystettynä. Silloin joukkue olisi ainakin valmentajansa näköinen, päättää Tuovi.
LrNMKY:lla on nyt voimassa sopimukset tulevasta kaudesta Tapion ja Välimaan lisäksi Viljami Vanjoen ja Jouko Järvisen kanssa.
Ensimmäistä Korisliiga-mestaruuttaan metsästävä Eemi Luukkonen tähtää edelleen ammattilaiseksi ulkomaille mutta on 23:een ikävuoteensa mennessä oppinut, että kehitys tapahtuu ajallaan.
Eero Innamaa kokee paikallisylpeyttä Salon Vilppaan paidassa, vaikka välillä vanhan liiton turkulaiset kuittailevatkin paikkakuntavalinnasta. Pitkä jatkosopimus oli pelaajalle helppo valinta.
Joona Tuomala pelasi viime kaudella uransa parasta koripalloa. Uutena osoitteena on kasvattajaseura KTP-Basket, ja pelit käynnistyvät itseluottamuksen siivittäminä.
Joona Heinonen opetteli juniorina yhtä aikaa omillaan asumista ja koripalloa Espanjan kovatasoisilla parketeilla. Nyt 21-vuotias lupaus jatkaa työtään Kouvoissa rikkonaisen Korisliiga-debyytin jälkeen.
Italiasta Espooseen palannut Elias Eerikinharju haluaa saada polvensa kuntoon, kehittyä pelaajana ja auttaa Tapiolan Honkaa nousemaan Korisliigassa uusiin korkeuksiin.
Kaarinan barbaarina tunnettu laituri aloittelee Tampereen Pyrinnön kanssa uutta kautta kovan työn kautta. Edellinen oli haastava mutta nousujohteinen, joten sen päälle on hyvä rakentaa, vaikka kokoonpano onkin kokenut muutoksia.
Bisons Loimaan viime kausi oli pääosin positiivinen yllätys, mutta nopea putoaminen playoffeista kaivoi Vesa Heinosen mieltä. Nyt kapteeni avaa tarkemmin ajatuksiaan niin kentältä kuin sen ulkopuoleltakin.
Kauhajokisten unelma Mestareiden liigan lohkovaiheesta päättyi lauantai-iltana Samokovissa, Bulgariassa. Liettualainen BC Juventus Utena osoittautui vahvemmaksi numeroin 103–89, ja vei näin paikan karsintojen seuraavalle kierrokselle.
Kauhajoki kohtaa kolmivaiheisen karsinnan avauskierroksella liettualaisen Uniclub Bet Juventus Utenan lauantaina klo 18.45.
Uudenkaupungin Korihait on tehnyt lokakuun loppuun asti kestävän sopimuksen takamies Ville Tahvanaisen kanssa. Viime kaudella Portugalin pääsarjassa pelannut Tahvanainen tulee tekemään ensiesiintymisensä Korisliigassa.