Suomi menestyi seniorien kotikisoissaan

9.8.2004 Sunnuntaina päättyneissä senioreiden kolmansissa Euroopan mestaruuskisoissa Suomi haali useita mitaleita. Loppuottelupaikan saavuttivat viiden eri ikäluokan miehet. Vain 60-ja 65-vuotiaat jäivät finaalien ulkopuolelle. Viikon kestäneissä kisoissa oli mukana yli 55 joukkuetta 13 maasta.

Miesten 35-vuotiaat - hopeaa

Miesten nuorimmassa ikäluokassa Suomen joukkue hävisi kullan tiukan taiston jälkeen Venäjän Baltic Starille tuloksella 79–80. Joukkueessa pelasivat Sakari Pehkonen, Pekka Markkanen, Jarkko Tuomaala, Mikko Widing, Riku Marttinen, Kimmo Lievonen, Kari-Pekka Klinga, Mikko Tanner, Antti Isomäki, Mika Luukkanen, Juha Luhtanen sekä Tommi Lanki.

Miesten 40-vuotiaat - kultaa

Suomen 40-vuotiaat voittivat EM-kultaa lyömällä loppuottelussa Venäjän Klub Kontin tuloksella 59–51. Suomen joukkueessa pelasivat Kim Hagman, Pekka Lähdetniemi, Matti Copeland, Hannu Pirilä, Juha Peltonen, Jukka Remes, Tom Fagerström, Janne Marttinen, Timo Löyttyniemi, Veli-Matti Latola, Jarmo Jousisto, Juha Dahlström, Timo Saarelainen ja Petteri Voutilainen.

Miesten 45-vuotiaat - hopeaa

Miesten 45-vuotiaat hävisivät loppuottelussa Venäjän Russian National Teamille tuloksella 77–54. Suomen joukkueessa pelasivat Arto Kirjavainen, Antti Zitting, Tuomo Linnolahti, Antti Millasnoore, Antti Vihavainen, Juha Blomster, Jukka Sievinen, Jori Tammi, Timo Sairanen, Jarkko Jaatela, Anssi Vanjoki, Ilmo Toivonen sekä Clas-Ove Bruun.

Miesten 50-vuotiaat - kultaa

Kullan voitti Suomen Räppäkäpälät-joukkue tuloksella 85–78. Joukkueessa pelasivat suomalaistuneet jenkit Gerald Lee, Bernard Harris, Larry Pounds, Leon Huff ja Erwin Latimer sekä Paavo Valakari, Lauri Mannikkö, Veijo Kaunismaa, Heikki Erholtz, Roger Wiley, Jari Mahlamäki, Keijo Soiramo, Joppe Saarinen, Dan Stenbäck, Kai Berglöf. Loppuottelun vastustaja oli Venäjän Old Men.

Miesten 55-vuotiaat - hopeaa

Suomen 55-vuotiaat hävisivät ikäluokkansa kullan Venäjän Suvar-Kazanille tuloksella 66–38. Joukkueessa pelasivat Tapio Sten, Reijo Rautajoki, Hannu Paananen, Kari Liimo, Sakari kekki, Roland Ahola, Mikko Paatero, Jaakko Uotila, Heikki Parkatti, Lauri Vekkilä, Tapio Sademies, Yrjö Jalkanen sekä Juha Vettanen. Myös 55-vuotiaiden pronssi tuli Suomeen. Sisu Team voitti pronssiottelussaan Pietarin joukkueen Venäjältä.

Naisten sarjat

30-vuotiaiden naisten kulta meni Kroatian KK Splitille. 35-vuotiaiden sarjassa Liettuan Svaja Basket Club sai kultaa ja Suomen Kissemmee hopeaa. 40-vuotiaiden naisten sarjan kulta meni Venäjän Dynamolle, hopea Suomen Property of the Sports Museumille ja pronssi Suomen Blue 1-joukkueelle. 45-vuotiaiden naisten mitalistit olivat Venäjä, Liettua ja Saksa. 50-vuotiaiden naisten kulta tuli Suomeen.

 
28.9.2017 Maaottelu

Muutoksia koripallon virallisiin pelisääntöihin: askelsääntö ja epäurheilijamainen virhe

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA on hyväksynyt sääntöihin muutoksia, jotka astuvat voimaan kauden 2017/18 alusta. Alla yhteenvetoa askelsäännön sekä epäurheilijamaisen virheen tuomitsemisen muutoksista.

18.7.2017 MM-kilpailut

Suomen 50-vuotiaille naisille pronssia Seniorien MM-kisoista

14. seniorien maailmanmestaruuskisat (14th World Maxibasketball Championship) käytiin heinäkuun ensimmäisellä viikolla Italian Montecatini Termessä ja kaupungin ympäristössä. Suomi osallistui kilpailuihin viidellä joukkueella. Seuraavat MM-kisat järjestetään Espoossa vuonna 2019.

Ehdota nimeä hankkeelle – Koripalloliitto pyrkii parantamaan ottelutapahtumien ilmapiiriä

Koripalloliitto käynnistää valtakunnallisen hankkeen, jonka avulla halutaan parantaa ottelutapahtumien ilmapiiriä ja tuottaa seuroille työkaluja epäasiallisen käytöksen kitkemiseen.

1.7.2015 Pohjoinen alue

Koripallolisenssit pelikaudelle 2015-2016

Koripallokausi 2015-2016 käynnistyy 1.7.2015 ja samalla tulevat myyntiin uuden kauden koripallolisenssit. Seuraavassa pikaohjeet lisenssin lunastamiseen.

27.9.2012 Pohjoinen alue

Koripalloliitto panostaa reiluun peliin alkavalla kaudella

NBA:sta ja Euroliigasta liikkeelle lähteneet reilun pelin säännöt rantautuvat kauden 2012/13 aikana myös suomalaiseen koripalloon kansainvälisen koripalloliiton FIBA:n linjausten mukaisesti. Uusilla sääntötarkennuksilla halutaan rohkaista pelaajia, valmentajia sekä erotuomareita kitkemään peliin kuulumatonta huonoa käytöstä ottelutapahtumista.

13.9.2010 Pohjoinen alue

Koripallon uudet pelisäännöt, pelikentän muutokset ja niiden voimassaolo

Kansainvälisen koripalloliiton (FIBA) tekemät sääntömuutokset astuivat voimaan Suomessa kaikilla sarjatasoilla 1.7.2010. Kauden kynnyksellä ja otteluiden käynnistyessä on aika kerrata muutokset. Tähän artikkeliin on koottu tuhti paketti, johon koottu niin koosteet kuin yksityiskohtaisemmatkin tiedot.

Savonlinna All Stars Real Madridin vieraaksi

Legendaarinen espanjalainen palloiluseura Real Madrid on osallistunut kahtena viime vuotena koripalloilussa Savonlinnan senioriturnaukseen.

26.6.2003 Pohjoinen alue

Sääntömuutokset voimaan Suomessa 1.8.2003 alkaen

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA on muuttanut koripallon pelisääntöjä, jotka Suomen Koripalloliiton liittohallitus on päättänyt ottaa käyttöön 1.8.2003 alkaen. Keskeisimmät sääntömuutokset koskevat 24 sekunnin sääntöä, aikalisiä ja ylösheittoja.

26.3.2021 14:49 Koripalloliitto tiedottaa

Aikuisten harrastesarjat, seniorisarjat ja Special Olympics -sarjat pysäytetään

Koripalloliiton liittohallitus on päättänyt vallitsevasta Suomen koronavirusepidemiasta johtuen pysäyttää Koripalloliiton sarjatoiminnan aikuisten alueellisten harrastesarjojen, seniorisarjojen ja Special Olympics -sarjojen osalta kokonaan. 

23.2.2021 17:35 Eteläinen alue

Nuorten valtakunnallisten ja kaikkien alueellisten sarjojen ottelut eteläisellä alueella tauolla maaliskuun loppuun asti, aluefinaalit perutaan

Kilpailujaos on tehnyt 23.2.2021 päätöksen, jonka mukaan niiden sairaanhoitopiirien alueilla, joilla harjoittelun ja pelaamisen estävät rajoitukset ovat voimassa, nuorten valtakunnallisten sarjojen joukkueet eivät pelaa koti- tai vierasotteluita 31.3.2021 asti.

Näytä lisää vastaavia