Juha Luhtanen

193 cm / kg
Syntynyt 1969


Uutisia henkilöstä Juha Luhtanen

Li-Ning on Suomen Koripalloliiton uusi yhteistyökumppani

Li-Ning on solminut 2-vuotisen sopimuksen yhteistyökumppanuudesta Suomen Koripalloliiton kanssa vaatettaen maajoukkueet kentällä ja sen ulkopuolella. Sopimus kattaa kaikki 11 maajoukkuetta, mukaan lukien EM-kisoissa lajihuuman aikaansaaneen, juuri Vuoden joukkueena palkitun Susijengin.

10.3.2006 Nuorten SM-sarjat

Namika Lahti 22-vuotiaiden Suomen mestari

Lahden Urheilutalossa juhlittiin torstai-iltana koripallokauden ensimmäistä kultaista mitalia Namika Lahden alle 22-vuotiaiden kukistaessa Tampereen Pyrinnön näytöstyyliin pistein 80-54 (38-20). Kahden ottelun yhteistuloksella SM-kulta meni lahtelaisille luvuin 158-117.

Suomi menestyi seniorien kotikisoissaan

Sunnuntaina päättyneissä senioreiden kolmansissa Euroopan mestaruuskisoissa Suomi haali useita mitaleita. Loppuottelupaikan saavuttivat viiden eri ikäluokan miehet. Vain 60-ja 65-vuotiaat jäivät finaalien ulkopuolelle. Viikon kestäneissä kisoissa oli mukana yli 55 joukkuetta 13 maasta.

28.4.2002

Täydellinen korisjuhla päättyi Hongan riemuun

Kutkuttava viides SM-finaali, 40 minuuttia korkeatasoista koripalloa, viimeisen minuutin ratkaisu, upeat puitteet ja 5.450 täysin rinnoin mukana elänyttä katsojaa. Enempää ei olisi voinut kukaan toivoa koriskauden päätökseltä, joka lopulta oli toisen peräkkäisen Suomen mestaruuden ottaneen Hongan riemujuhlaa.

1.9.2001 Maaottelu

Suomen ammattiylpeys toi voiton Sveitsistä

Mahdollisuutensa jatkopaikkaan viime keskiviikon Irlanti-ottelussa menettänyt Suomen koripallomaajoukkue osoitti lauantaina Sveitsissä kovaa ammattiylpeyttä. Ottelun merkityksettömyydestä huolimatta Suomi kaivoi sotakirveen esille ja kaatoi Sveitsin lukemin 75-67.

29.8.2001 Maaottelu

Irlanti masensi Suomen

Irlanti juotti Suomen koripallomaajoukkueelle karvasta kalkkia voittamalla Salohallin jännitysnäytelmän niukkaakin niukemmin 84-81. Maajoukkueen kannalta tappio tarkoittaa todennäköisesti sitä, että matka vuoden 2003 EM-kisoihin katkesi alkuunsa.

25.8.2001 Maaottelu

Suomi retuutti Islannin poikaa

Suomi oli toivotun ylivoimainen Islantia vastaan keskiviikon EM-karsintaottelussa Espoon LänsiAuto Areenalla. Islantilaiset saivat oppitunnin sisäpelaamisen aakkosista ja saivat maistaa myös omaa lääkettään, kun Suomi intoutui latomaan avausjaksolla kolmen pisteen heittoja oikein urakalla sisään. Suomen voittolukemat kirjattiin tasapainoisen esityksen jälkeen 97-66 (53-26).

23.8.2001 Maaottelu

Islanti kaatui, Möttölä tykitti 42

Suomen korismiehet aloittivat EM-karsintojen jatkopaikan metsästyksen onnistuneesti. Islanti kaatui Reykjavikissa myöhään torstain vastaiselle yölle venyneessä ottelussa loppunumeroin 84-73. Suomen sankari oli NBA-ammattilainen Hanno Möttölä, joka kuritti islantilaisia 42 pisteen edestä.

8.8.2001 Maaottelu

Suomi vei nitrokamppailun

Suomen ja Ruotsin välinen oli juuri niin tasainen kuin ennakkoon osattiin odottaakin. Joukkueiden neljä viimeistä kohtaamista olivat päättyneet kaikki alle kahdeksan pisteen eroilla. Keskiviikko-iltana Södertäljen illassa Suomi onnistui nipistämään arkkivihollisestaan niukkaakin niukemmin 85-86-voiton. Suomi nousi voittoon hienosti ottelun toisella puoliajalla sankarinaan voittopisteet upottanut Hanno Möttölä.

27.1.2001 Maaottelu

Hollanti dominoi korinalustoja

Suomalaisten lepsuilu puolustuslevypallopelissä koitui kohtalokkaaksi koripalloilun EM-karsintaottelussa Hollantia vastaan lauantaina s-Hertogenboschissa. Ensimmäisellä puoliajalla kookkaat hollantilaiset napsivat jo 11 hyökkäyslevypalloa ja johtivat tauolla 45-39.

25.1.2001 Maaottelu

Bosnia murskasi EM-kisahaaveet

Jasmin Hukicin ja Damir Mrsicin johtama Bosnia-Hertsegovina hautasi Suomen maajoukkueen toiveet pääsystä syksyn EM-kisoihin. Hurmion löytäneet bosnialaiset löivät Suomen Sarajevon illassa 102-87 ja ottivat tukevan otteen omista EM-kisalipuistaan.

17.12.2000 Suomen Cup

Lahti tyylitteli Cup-voittoon

Namika Lahti oli omaa luokkaansa miesten Suomen Cupin finaalissa sunnuntaina. Raivoisan kotiyleisönsä kannustamana lahtelaiset säilyttivät Final Fourin kotikenttätaian ja nappasivat ylivoimaisella esityksellä Cup-kannun Pyrbasketin nenän edestä lukemin 96-75.

Pratesi sopimukseen Bonnin kanssa

Suomen koripallomaajoukkueen luottopelaajiin lukeutuva Maurizio Pratesi on allekirjoittanut vuoden sopimuksen Saksan Bundesliigassa pelaavan Telekom Bonnin kanssa. Pratesi, 25, siirtyy Bonniin Saksan hopeamiehistöstä Bayer Leverkusenista.

7.8.2000 Maaottelu

Niukka Islanti-voitto toi miehille kakkossijan

Miesten maajoukkue päätti Pohjoismaiden mestaruuskilpailut tiukkaan voittoon isäntämaa Islannista. Suomen voittopisteet merkitään historian kirjoihin 75-70 (42-34). Voitollaan Suomi sijoittui kisoissa toiseksi.

5.8.2000 Maajoukkue

Suomi löi Islannin nuorten joukkueen

Suomi ei antanut Islannin nuorista kootulle B-maajoukkueelle mahdollisuutta toiseen yllätykseen peräkkäin. Torstaina Islannin varsinaisen maajoukkueen voittaneet nuorukaiset saivat taipua Suomelle 82-57.

4.8.2000 Maajoukkue

Ruotsi niukasti Suomea vahvempi

Ruotsi onnistui kaatamaan Suomen Pohjoismaiden mestaruuskilpailuissa torstaina niukasti lukemin 66-60. Samalla Ruotsi otti tukevan otteen Skandinavian herruudesta. Vain ruotsalaisten täydellinen uinahdus voi viedä mestaruuden heiltä.

3.8.2000 Maaottelu

Norja suupala nälkäiselle Suomelle

Suomi jatkoi voitokkaita esityksiään koripalloilun Pohjoismaisissa mestaruuskilpailuissa Islannissa. Kisojen toisena päivänä Suomi murjoi 112-63-voiton Norjasta, joka kolmatta neljännestä lukuunottamatta oli hätää kärsimässä.

1.8.2000 Maaottelu

Suomi selvisi Tanskasta säikähdyksellä

Suomen koripallomaajoukkue avasi Pohjoismaiset mestaruuskilpailut Islannissa voitolla Tanskasta. Voitto heltisi 11 pisteen erolla lukemin 78-67. Helpolla Suomi ei suinkaan päässyt, vaan tanskalaiset järjesteli yllätystä aina puoliajalle saakka.

12.5.2000

Rannikko ja Nyman jälleen parhaat

Uusi vuosituhat koripallokauden parhaiden valinnoissa jatkui siitä mihin edellinen jäi. Miesten SM-Koriksen parhaaksi on valittu jo toistamiseen Turun Piilosetia edustava Teemu Rannikko ja naisten parhaaksi arvostettiin jälleen Kotkan Peli-Karhujen Auli Nyman.

30.4.2000

Kauden huipennus Lahden riemujuhlaa

SM-Koriksen viides ja ratkaiseva finaali oli juuri niin huikea taistelu kuin odotettavissa olikin. Lahden Jäähallin nelituhantisen yleisön riemuksi kotijoukkue Namika Lahti käänsi jännitysnäytelmän edukseen lukemin 79-76. Näin Lahti pääsi juhlimaan seuran historian ensimmäistä Suomen mestaruutta.

Näytä lisää vastaavia