12.1.2018 Kuluvalla viikolla Yhdysvaltojen miesten yliopistosarjassa NCAA:ssa suomalaisista voittoihin ylsivät Oskar Michelsen, Edon Maxhuni ja Samuli Nieminen. Tomas Murphy taas jatkoi hyviä otteitaan heittämällä kymmenen pistettä Northeasternille.

Tomas Murphy ylsi Suomen NCAA-kaartista korkeimmille pistelukemille. Kuva: Ville Vuorinen.
Oskar Michelsen ja Davidson päihittivät kotikentällään George Washingtonin yliopiston selkein loppulukemin 45-72 (17-29). Michelsen sai aloitusviisikossa peliaikaa 13 minuuttia, joiden aikana hän heitti kaksi pistettä, repi kaksi levypalloa ja nappasi yhden riiston.
Edon Maxhuni palasi aloitusviisikkoon muutaman ottelun tauon jälkeen, kun Long Beach Staten jalkoihin jäi CSUN numeroin 70-80 (29-38). Maxhuni heitti kolme pistettä ja riisti kertaalleen pelaamassaan 16 minuutissa.
Samuli Niemisen Stephen F. Austin venytti voittoputkensa kolmeen, kun ”Jacks” veti pidemmän korren New Orleansia vastaan 68-78 (25-33). Nieminen jäi pisteittä neljässä peliminuutissa. Stephen F. Austin pelaa vahvaa kautta, kun se on voittanut 17 pelistään jo 14.
Tomas Murphy ja Northeastern taipuivat Charlestonille vieraskentällä 66-82 (34-44). Murphy temmelsi kentällä 19 minuuttia heittäen kymmenen pistettä, kahmien kaksi levypalloa ja jakaen yhden syötön.
Lasse Gummerus ja Marist kärsi tappion jatkoajan jälkeen Quinnipiacille 79-80 (32-26, 73-73). Gummerus oli jälleen aloitusviisikossa kirjauttaen viisi pistettä, seitsemän levypalloa ja kaksi syöttöä 23 peliminuutissa.
Remu Raitasen San Francisco hävisi niukasti Loyola Marymountille vieraissa 65-67 (27-31). Raitanen kaapi kaksi levypalloa 18 minuutissa.
Fiifi Aidoon Grand Canyon hävisi kotikentällään erinomaisen toisen puoliajan pelanneelle New Mexico Statelle loppunumeroin 70-59 (37-37). Aidoo sai parkettiaikaa yhdeksän minuuttia heittäen kolme pistettä, jakaen yhden syötön ja riistäen kerran.
Lassi Nikkarisen edustama Montana State hävisi Portland Statelle 74-93 (32-44). Nikkarinen jakoi kolme syöttöä pelaamassaan yhdeksässä minuutissa.
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Elina Aarnisalon North Carolina ja Elsa Lemmilän Ohio State jatkoivat voittokulkuaan. Valtakunnallisessa rankingissa North Carolina on nyt 11. ja Ohio State 23.
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:n viimeisen viikon suomalaisonnistujiin lukeutuivat muun muassa 20 pistettä heittäneet Miro Little ja Okku Federiko sekä 17 pistettä nakuttanut Viljami Vartiainen.
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:n viimeisen viikon suomalaisonnistujiin lukeutuivat muun muassa monipuolisen tilastorivin kerännyt Okku Federiko, tupla-tuplan kahminut Eemeli Yalaho ja 19 pistettä nakuttanut Miro Little.
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa viimeisen viikon suomalaisonnistujiin lukeutuvat muun muassa 11 levypalloa kahminut Albina Syla, miltei koko pelin kahdesti pelannut Meri Kanerva sekä kahdesti kaksinumeroiset pistelukemat heittänyt Elina Aarnisalo.
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Elina Aarnisalo säkitti 13 pistettä entistä yliopistoaan UCLA:ta vastaan. Vauhdissa olivat myös mm. Meri Kanerva ja Albina Syla.
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa tulokaskauttaan pelaava Elmeri Abbey tilastoi 10 pistettä, 6 levypalloa ja 3 syöttöä vaihdosta Utahin voitossa. Miro Little oli jälleen monipuolisella pelipäällä, kuten myös Okku Federiko.
Utah Staten yliopisto ilmoitti kiinnittäneensä Nicole Ogunin, 18, joukkueensa vahvuuteen. Kasvattajaseuraansa Espoo Basket Teamia tällä kaudella edustava siirtyy Utah Staten yliopistoon syksyllä 2026.
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA pyörähti käyntiin viime viikolla. Miro Little veisteli 11 pistettä, 8 levypalloa ja 6 syöttöä UC Santa Barbaralle, kun taas Okku Federiko keräsi 18 pisteen ja 15 levypallon tupla-tuplan Drakelle.
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa suomalaispelaajat pääsivät vauhtiin viime viikolla. Elina Aarnisalo säkitti 13 pistettä North Carolinalle, kun taas Albina Syla keräsi tupla-tuplan Rhode Islandille.
Yhdysvaltojen NCAA:n ykköstaso käynnistyy alkuviikolla. Suomalaispelaajia on kauden käynnistyessä joukkueiden listoilla 15 naisissa ja miehissä 13. Basket.fi tulee seuraamaan viikkotasolla suomalaispelaajien edesottamuksia NCAA:n ykköstasolla.